Viivi kohtaa tohtorin

Viime yönä Kuje muutti "kokovuorokautisesti" pentulaan, joka ei tarkoita, ettei sais enää muualla liikkua ollenkaan, vaan ettei enää nuku nuorimmaisen kanssa yläkerrassa. Samaan syssyyn KePo muutti Kujeen kaveriks, meikä saa nauttia vielä tässä vaiheessa kunnon punkan suomasta nautinnosta. Aattelinkin, että jo vain, nythän sitä nukkuu oikein kunnolla kun punkassa on tilaa, vaan ei pitäis nielasta ennen kun tipahtaa.

Koko yön kuuntelin, siis heräilin vähän väliä, Viivin rohisevaa hengitystä, puhumattakaan siitä kuin monta kertaa heräsin siihen kun rohisija vaihto paikkaa saadakseen paremmin hengitettyä. No olihan tuo aivastanut muutaman kerran, ja siis aivastaminen on meillä ollut kiellettyä sitten viime heinäkuun, parina päivänä, muttei mikään ollut viitannut rohisemiseen.

Aamulla, vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen, sanoin KePolle, että soittaa tohtorille (KePolla oli tänään vapaa, mulla ei) ja jos saa ajan aamuks, vie Viivin ite, ja ellei saa, niin mä voin viedä sit iltapäivällä, nyt ei ootella. Arpa lankes meikäläisen osalle.

Viivi lähti riemuissaan matkaan, eikä tietty tohtorissa rohissut yhtään. Kaularauhaset kuitenkin oli turvoksissa ja silmät punaset. Otettiin verenkuvaa, tutkittiin silmät, kuunneltiin keuhkot, puristeltiin ja syynättiin. Sit ooteltiin tuloksia ja sen jälkeen vielä antsapiikki. Kotiin kassan kautta ja "karkkipussin" näkösessä pussukassa antsakuurin loppuosa ja silmätipat. Sellasta tällä kertaa.

Viivi sai hienon, taluttimen kanssa sävysävyyn olevan, kääreen tassuun, siihen kohti mistä verta kupattiin. Kuvan värit ei tee oikeutta upeelle kirkkaanpunaselle, jollanen kääre oikeesti on.


Ulkona sataa vettä, koirat oottaa ruokaa, Kujeen maha kasvaa ja edessä on viikonloppu. Pirteetä perjantai-iltaa kaikille!