maanantaina, toukokuuta 04, 2009

Silmäys vapun seutuun


Luotaisko silmäys vappuun? Vappu tuli, vappu oli ja vappu meni, siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ai eikö?? No ei sit. Siispä alotetaan ihan pohjamudista.

Vapunseudun ravitsemusostokset tuli ruuhkia ennakoiden tehtyä jo tiistaina, miks jättää viime tippaan sitä, minkä voi tehdä ajoissa, vaiks yleensä se taitaa olla ihan toisinpäin. Eikä me nyt mitään ihmeitä ostettu; vähän grillikamaa ja pari kuoharia, salaattiaineita, jotain aamupalajuttuja kun oli vieraitakin tulollaan. Kummasti aikaa kaupoilla kyllä meni, vaikkei ruuhkista ollut tietoakaan.

Vappuaatto sitten... joo taidan skipata sen osaston yli. Ja juu, en ollut missään vappubileissä ja liikenteessä olin ihan selvin päin, ellei syntymähumalaa oteta huomioon. Päivä meni duunissa, kuis muutenkaan ja iltamenoista kotiuduin jo ennen puolta ysiä, nukkumassa oltiin koko sakki tuota pikaa iltakymmenen jälkeen. Ne ei oikein istu pirtaan nää "pakkobiletysjuhlat".

Vappupäivän vietin pyykkiä pesten, kuivui ihanasti ulkona, ja ulkoilmasta nauttien. Koiratkin saivat olla ulkona koko rahan edestä, uus sisäkumi sai kyytiä, pallot kaivettiin esiin ja meteli oli sen mukanen. Ruokaa tehtiin vanhimmaisen kanssa ja munkkeja paistettiin, enkä viitti edes miettiä kuin monta munkkia me syötiin. Iltasella sitten saapuivat odotetut vieraat Pia, Pasi, Kampi ja Vipu.

Lauantaina lorvittiin auringossa ja vaihdettiin kuulumisia, parannettiin ainakin pari maailmaa, syötiin... sellasta ihan tavan stressitöntä VAPAA-ajan viettoa. Tai no KePo ja vanhimmainen surffasivat Nlassakin, samoin Pia ja Pasi, meikä pysy kotosalla, kun ei kerta mitään pakkoa ollut liikenteeseen lähteä.

Sunnuntaina alotin päivän leipomalla, aamupalasämpylät nimittäin. Siinä sit vielä yhteinen aamiainen Pian ja Pasin kanssa ennen kuin lähtivät jatkamaan matkaa. KIITOS vierailusta!!! Oli tosi kiva tavata taas kerran ja kun ei siitä kasvattitapaamisestakaan teidän osaltanne tänä vuonna tiedä

Päivällä lorvin ulkona kamera kourassa ja sain otettua vähän kuvia ländereistä ja niitten remuleikeistä, kotisivuilla joitain kuvaussession tuloksia. Leonkerpeleet makasivat varjossa, Gretakin oli yrittänyt kaivautua metrin maan sisään. Sitä se kuuma, aurinkoinen sää tettää.

Yhtenä aamuna otettiin vähän ravitreeniä Gretan kanssa kun Kepo oli sitä mieltä, ettei Greta osaa ravata ollenkaan. No yleensä se kyllä joko kävelee tai laukkaa, muttei se tarkota, ettei Greta osais ravata. Siis aatelkaa mä olen yhtenä aamuna treenannut erkkaria varten... ohhoijaa

Esitämmä Gretan kanssa todennäköisesti kunnon koiratanssiesityksen. Nimittäin ennen kun oltiin päästy ees portista Lepikontielle (jossa siis aattelin sitä ravaamista harjotella), niin talutin oli molempien jalkojeni ympäri, Gretan vyötärön ympäri, enkä edes tiedä missä muualla se seikkaili. Onneks Greta päätti siinä kohti heittää pitkälleen, eikä yrittänyt repiä lisää liekaa, nimittäin siinä tapauksessa oisin kyllä ollut tantereessa naamallani.

Lopulta päästiin tielle asti. Gretalla on yks älyttömän mielenkiintonen tapa... Siis normistihan ongelmaa saattaa olla siinä, että koira yrittää kulkea taluttajan oikealla puolella tai vaihtelee puolta, ellei sitä siis ole kunnolla opetettu kulkemaan vasemmalla puolen ja Gretaahan ei tietenkään ole. Vaan onko Greta normikoira? Tuskin.

Greta hallitsee suveneeristi liikkeen, jonka opetteluun esim. Cellon kanssa meni koiratanssissa monta monituista kertaa, eikä Cello vieläkään tee sitä mielellään, sen näkee ilmeestä ja kehon asennoista. Greta on sen liikkeen osalta täysin suveneeri ja vielä lähes itseoppinut, vaikka sanoisin kyllä, ettei vanhimmainen ole ihan syytön asianlaitaan ja ennen kuin vanhimmainen esittää eriävän mielipiteensä niin miettii vaan että oliko se Greta hyvä hevonen...

Mitä siis tekee Greta? Ei hortoile puolelta toiselle vaan jättäytyy taakse ja sen jälkeen syöksyy jalkojen väliin ja joko jää siihen tai jatkaa matkaansa eteenpäin. Että ellei olla erkkarissa turvallaan, niin ollaan saavutettu kaikki tavotteet. Ja tässä kohti sanon kasvattien omistajille, että älkää tehkö kuten kasvattaja tekee, tehkää kuten kasvattaja käskee...

1 kommentti:

Maria kirjoitti...

No mutta Gretahan ei ole kovin hyvä hevonen, eihän sen silloin pitäisi mikään ongelma olla ;D