keskiviikkona, tammikuuta 14, 2009

Kurakuorrutusten ja suunnittelun aika


Mihin tää aika oikein menee? Kysyn vaan... mutten ihmettele. Aika paljon sitä kuluu siihen kun pesee hirmusen määrän kuralla kuorrutettuja tassuja ja massuja. Kuivaa karvoja, pesee pyykkiä...

Juu ja Gertrud Ketterä on keksinyt tällä viikolla (kai senkin mielestä täys työviikko on ihan ahterista), että mikäs sen mukavampaa kun pissiä jonkun punkkaan, ellei omaan niin jonkun toisen moiseen. Jippii!! Eikä siinä vielä kaikki; näillä säillä Viivinkin saaminen ulos käy työstä ja sen vahtiminen, että tekeekö neiti asiansa käy myös työstä ja jälkien siivoaminenkin voi käydä myös työstä. Tervetuloa pikkupakkanen sanon minä.

Sit on ollut muutakin pikkupuuhaa koiraongelmakonsultoinnista eläinkommunikaation kautta kukkaterapiaan unohtamatta kaikkinaista kirjeenvaihtoa erinäisten asioiden tiimoilta ja yhteydenpitoa kasvattien koteihin. Lisäks tän viikon aivot räjäyttävä ja ylikuumentava kokemus oli Gary R. Renard: Maailmakaikkeus katoaa. Jep, hmm, no, juu, kerron ehkä mielipiteeni joskus, nyt täytyy sulatella kun ei oikein tiedä, että mitä ajattelis kun toisaalta mut sit toisaalta.

Suunnitteluhommiakin on ollu ja on edelleen: ois kesän tapaamisen suunnittelua, kevään tapahtumapäivien / -iltojen miettimistä, urosasiat on saatu siihen jamaan, että ne odottavat kollegion siunausta. Tän vuoden näytelmiä oon vähän katellut, kurssikalentereja (sekä itelle että koirille, sekä koiriin liittyviä että koiriin liittymättömiä) oon aika paljonkin kahlannut läpi. Pitääkö tulevaisuudessa varata tammikuun alkuun "suuri suunnitteluviikko"... ehkä.

KePo kysy tänään, että koska tyhjennetään veranta (toi olohuoneen jatke), hän vähän laittais uupuvia listoja ja silleen. Tyhjennetään?? Minne?? Mullahan on vielä(kin) takkahuoneen puuarkutkin olohuoneessa kun en oo uskaltanut jättää niitä Gretan hampaisiin.


Mä tarvihen ehdottomasti isomman talon...
Tai sit on alettava ottaa se roinanhävitysopas, joka mulla on jossain tuolla kirjahyllyssä ja jonka oon lukenut suurella hartaudella (Karen Kingston: Paikat kuntoon feng shuin avulla), ihan kirjaimellisesti. Sain siitä viimeks hirmu inspiksen ja pääsin hyvään alkuun, mut sit roina sai selätysvoiton. No katotaan, ehkä KePo unohtaa koko verannan. Toivossa on hyvä elää, Uskossa vielä parempi, sano lapamato.

Ja ellette vielä arvanneet, niin ne kuvat on edelleen kamerassa...

Ei kommentteja: