tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

Viipula, vaapula, valio, vot


Täällä palataan vähitellen arkeen. Pitäiskö lainata vanhimmaisen sanoja: Ajattele, ehkä jo puolen vuoden kuluttua voi olla itkemättä... tai jotain sinne päin, ei ehkä kuitenkaan ihan noin, ei jaksa muistaa. Kyllä nyt jo kykenee olemaan itkemättä, paitsi, jos törmää Aasalta jääneeseen frisbeen. Niin ja Aasan panta-talutin-valjas-vaate -valikoimaan en vielä ole kajonnut, sillä tuskin on kiirettä. Paha vainoharhasuuskin kiusaa tietty, jokainen aivastava koira saa mut heti varpailleni ja syynäämään ko. koiran kuntoa. Ja kyllähän koirat kesällä aivastelee, ei sille mitään voi. Hyvä, etten jo tilannut Viiville ELL-aikaa, kun se nuoleskeli nenäänsä. Voi hyvänen aika, tätä panikoimista varmaan taas jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

Jos jokunen sana sitten vaikka viikonlopusta. Alkuperänen tarkotus oli lähteä perjantaiaamuna, oltiin KePon kanssa molemmat otettu perjantai vapaaks ihan vasiten, ajamaan kohti Oulua, jossa oltiin suunniteltu yöpyvämme kaks yötä Pian ja Pasin kiusana. Sunnuntaina kehän jälkeen oltiin ajateltu ajella ensin Jyskälän naapuriin tapaamaan Murun sulhoa ja porukoitaan, siitä sit Sysmään vanhempieni mökille yöks ja maanantai-iltana kotio. Ihan näin ei sitten asiat kulkeneet, ei vaan jaksanut, pahoitteluni kaikille, joita aikataulun muutos kosketti.

Perjantaina näytti ensin, ettei lähdetä ollenkaan, lopulta sitten päädyttiin ratkaisuun, että mennään kumminkin ja startattiin matkaan joskus puol kolmen maissa. Mukaan lähtivät Viivi ja turisti Totoro. Paahdettiin minimitauoilla ja oltiin perillä suht hyvissä ajoin, ehdittiin jopa seurustella muutama tunti ennen kun paineltiin unten maille.

Kehä oli lauantaina vasta puolen päivän jälkeen, joten aamulla ei ihan kukonlaulun aikaan tarvinut herätä ja kaikessa rauhassa saatiin lähteä, matkakaan ei ollut pitkä, mikä ihanuus. Kehät olivat raviradan keskusviheriöllä ja, kiitos riittävän sademäärän, koko viheriö oli yhtä mutavelliä. Olin onneks ottanut jokasäänkengät mukaan, jalat siis säilyivät kuivina. Puserovalinta oli väärä; ois tarttenut olla joku tummempi, ei vaalee, siihen tuli tuota pikaa pikkupikku tassunjälkiä.

Löydettiin onneksi suht kuiva odottelupaikka ja säähän siis oli aivan upea, aurinko paistoi täydeltä terältä, naama palo ja kuumakin välillä oli. Viivin kannoin kehän laitaan, jottei matkalla ois rapaantunut. Samaa teki jokainen, joka vaan jaksoi koiransa kantaa. Nähtiin erilaisia jalkineviritelmiä ja runsaasti paljaita jalkoja.

Vipu pyörähti kehässä ennen Viiviä ja esiintyi niin mallikkaasti, niin mallikkaasti. Vipun jälkeen oli Viivin vuoro. Tuomari oli hurmaavan iloinen ja ystävällinen ja käsitteli koiria todella kauniisti. Tyhjin käsin emme kehästä poistuneet; Vipu oli ROP ja sai sertin sekä cacibin, Viivi oli VSP ja sai sertin sekä cacibin ja tämä kun oli Viivin kolmas serti, viimeinkin..., niin Viivistä tuli samalla (vahvistusta vaille) Suomen muotovalio.


Kuka on ylpee saaliistaan, kuka? No pikku Viivi tietty

Vipu jäi ryhmäkehäänkin ja me kaikki jäätiin odottelemaan ja kattomaan kuin käy. Pystytettiin leiri raviradan katsomoalueelle, sinne ulos. Haettiin ensin palkinnot, Pasi ja meikä, koirat oottivat ulkona Pian ja KePon kanssa, ja sen jälkeen miesväki lähti viemään koirat autoon (paku, jossa ovet auki, ettei sentään yritetty koiria paistaa). Kohta kuulen kuin Pasi huutaa nimeäni, kun käännyn kattomaan, niin Pasi katoaa just ovesta sisälle katsomorakennukseen. Ajattelin, että kai kuulin sit omiani. No kohta tulee KePo ja mellastaa, että Viivi lähti karkuun ja Pasi sen perään. Ei keretty kun pelästyä, niin jo Pasi tulee Viivin kanssa katsomorakennuksesta. Viivi järjesti itelleen vähän extreme-urheilua, lähti ettimään meikäläistä, oli nimittäin nähnyt viimottisena mun menevän sisälle (hain palkinnot), eikä sitten huomannut, että olin jo tullut uloskin.

Ryhmässä Vipu kävi pyörähtämässä ja sitten suunta taas takasin Pian ja Pasin kotio. Ilta meni rattosasti. Skoolattiin ihan kuoharilla Viivin kolmatta sertiä, saunottiin, syötiin hyvin ja juteltiin. Viivi ja Totoro olivat siinä vaiheessa jo varsin väsyneitä, mutta sopivan nukkumapaikan löytäminen oli niille hankalaa, eivät osanneet oikein luottaa, ettemme karkaa sillä aikaa kun nukkuvat. Tässä kohti haluan lausua kiitoksen sanoja: Tuhannet kiitokset Pialle ja Pasille ihanasta viikonlopusta!! Se tuli todella tarpeeseen.

Sunnuntaina aamulla visiteerattiin Viivin kanssa vielä näytelmissä, muttei se mikään menestys ollut. Tiukka tuomari jakoi sinisiä nauhoja, keltasia nauhoja, harmaita nauhoja... Meitä arpaonni suosi sinisen nauhan verran. Arvostelu on varsin negatiivissävyinen ja jos jotain positiivista sanottiin, niin se nollattiin het seuraavassa mutta-lauseessa. No Viivin arvostelussa parasta oli "ihastuttava luonne" ja sitä ei edes nollattu millään muttailuilla. Kehän päälle juotiin KePon kanssa sumpit ja lähdettiin ajamaan etelää kohti, päästiin sateen alta pois.

Sen verran valvomiset, murheet sun muut söivät jaksamista, ettei lopulta menty katsomaan Murun sulhoa, vanhempieni luo ei jääty yöksi, kävästiin vaan äkkiä juomassa muutama kupillinen sumppia ja jatkettiin matkaa kotiin.

Eilinen meni jonkinmoisessa sumussa, mitään en saanut tehtyä, tai no itkettyä. Olis varmaan ollut pal helpompaa, jos ois ollut työviikko, tai toisaalta oli ehkä parempi itkeä ja antaa surulle tilaa. Jokainen asia muistuttaa Aasasta ja vie aikansa ennen kuin tottuu siihen, ettei iloista vanhaa rouvaa enää ole. Aasa ei enää ikinä tuo palloa heitettäväksi, Aasan häntä ei enää ikinä heilu iloisesti kun aloitan sanan 'frisbe' lausumisen, Aasa ei enää ikinä valtaa puota sänkyä, Aasa ei enää ikinä syö salaa muittenkin ruokia... Kyllä siihen tottuu, ei siinä mitään, mutta aikansa se tulee viemään.

Tänään aamusta seuraksemme tuli Arttu, Arskan veli. Arttu on meillä hoidossa torstai-iltaan. Ensin Arttu tervehti meitä iloisesti ja hymyillen, mutta kun sitten oma porukka lähti ja Arttu jäi, niin Arttupa majottu ulko-oven viereen, oli kai sitä mieltä, että eiköhän se oma väki tule takasin tuota pikaa. No ruoka on Artulle maistunut, ulkoilu sujuu niin mallikkaasti, että kateeksi käy, Viivin ja Astran kanssa Artulla menee vallan mainiosti, Totoron kanssa menee myös hyvin. Cellokin kovasti haluaa tehdä Artun kanssa tuttavuutta, kaikessa ystävyydessä siis, eikä Arskakaan örise. En kuitenkaan ole uskaltanut päästää poikia leikkimään keskenään, jotenkin tuntuu, että kun ei ite oo just nyt ihan priimafiilareissa, niin ei halua ottaa mitään riskiä mihinkään suuntaan, vaikkei mitään tappelunujakan aavistustakaan ole havaittavissa.

Aasa on poissa, laumassa on lovi ja sydämessä ruhje, mutta elämä jatkuu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelemme Viiviä! Hieno juttu. Teillä on ollut varmaan raskas reissu, mutta hyvä, että jaksoitte lähteä. Voimia ja hyvää lomaa!

terkuin, Timon ja muu lauma

n-elikot kirjoitti...

Onnea vielä Viipulalle valioitumisesta!

Luulenpa, että Aasa katseli meitä auringonsäteeltä ja oli ylpeä tyttärestään ja tyttärentyttären pojastaan.

T: Pia ja Pasi