maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

Karenssi, kaamea karenssi


Eilen huomasin jossain välissä päivää, että Popposen toinen silmä oli vuotanut. Se oli vuotanut melkosen paljon ja punottikin joltisen verran. Putsasin silmän ja kuonon ja jäin seuraamaan mitä seuraavaksi tapahtuu, sehän ois voinut olla vaan joku heinän tökkäsy tai itikan pisto. Illalla silmä näytti edelleen punakalta, ei kuitenkaan vuotanut.

Tänä aamuna silmä oli entistä punasempi, vilkkuluomi vilkahteli välillä esiin, silmä ei kyllä vuotanut. Eipä siinä jäänyt vaihtoehtoja; soitin eläinlääkärille ja saatiin tälle illalle aika. Popposen kanssa kaksin sitten suunnattiin kohti Lohjaa. Popponen kyllä luuli pääsevänsä johonkin kivaan paikkaan ja oli joltisenkin pettynyt kun päädyttiin eläinlääkäriasemalle.

Odottelun jälkeen oli Popposen vuoro. Ihan kiva viedä jo ennastaan pöytäkammoa poteva Popponen taas eläinlääkärin pöydälle. Herra pisti jarrut kiinni kun tajusi kuvion. Onneks Popponen ei oo leonkerpele, nappasin siis vaan kainaloon ja nostin pöydälle.

Tutkimus olikin aika kauhistus... Ensin ELL katto silmät noin päälisin puolin. Sit ne katottiin valolla, sen jälkeen pistettiin tippoja ja katottiin taas, pistettiin toisia tippoja ja katottiin, välillä huonekin oli pimeenä. Sit pestiin silmät ja lopuks laitettiin puuduttavia tippoja ja kurkittiin vilkkuluomen alle.

Kaikkineen homma meni yllättävän hyvin. Ensin Popposta vähän pelotti, sit se yritti päästä livohkaan, pääsipä raasulta sellainen pieni murahduskin, joka kyllä het hyyty kun ilmotin, että täällä muuten EI murista. ELL tarjoili Popposelle nameja joka tipotuksen välissä ja mä tarjoilin vähän vielä sen lisäks. Lopuks ELL syötti Popposelle aika monta namia ja silitteli ja "tutki" Popposta kun meikä seisotti sitä kun näyttelypöydällä konsaan. En usko, että tästä reissusta oli haittaa Popposen pöytäkäytöstä ajatellen, enemminkin päinvastoin. JOS tää ois sattunut pari kuukautta aikasemmin, niin sit tilanne ois ollut toinen.

Lopputulos: tulehdus mikä tulehdus ja tippakuuri päälle, Popponen ei siis näyttele Oulussa. Lähtee mukaan turistiksi, jos sinne turistikoiria huolitaan, ja jos silmät on perjantaina jo siistin näköset. Siinä mielessä ottaisin Popposen mielellään mukaan, että se tekis herralle älyttömän hyvää ja toisekseen kotiin jäävät koiravahdit ei kyllä ilahdu Totoron silmien tipottamisetehtävästä; tippoja on nimittäin laitettava noin viiden tunnin välein. Popponen taitaa päästä mun mukaani duuniin ainakin huomenna, muuten ei noin tihee tippojen laitto kyllä onnistu.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi kurjuus! Mä tiiän, Popponen, miten kamalaa toi on...Onneks ne silmätulehdukset paranee nopeesti. Ja mä ymmärrän ihan hyvin, et murisuttaa tollanen. Taisin ittekin murahtaa keväällä sille korvalampulle... nolottaa vieläkin... Mut kun pelottaa, niin sieltä kidasta voi kuulua ihan mitä vaan. Ei me pahalla, eihän?

Parane pian, Totoro!

terkuin, Timon

Kipa kirjoitti...

Kiitos kamu! Oli se aika kauheeta. Tosin mä huomasin, että emäntää alko naurattaa kun mä murisin, se oli kuulemma, kehtas mokoma kotona kertoo, eikö sitä koske vaitiolovelvollisuus ollenkaan, enemmän sellanen pieni pelokas kirahdus kun kunnon murahdus. Sekin vielä :o/ Arvaa hävettikö...

Kuulemma mun isomummo Aasalla on ollu kanssa tällanen rakkulavilkkuluomi nuorena, tää on kuulemma joku lastentauti. Siis kuvittele LASTENtauti. Mähän on ihan jo melkeen mies.

Ja nyt sit mulle tiputellaan koko ajan tippoja silmiin. Mut onneks siitä saa namia, emäntä aina laittaa oikeen näkyvästi parit isot namit esille ennen kun pistää tippoja. Ja muut on ihan kateellisia.

Pääsisinköhän mä turistiks sillon 3.8, voitais vaikka mahtua leikkimään jossain, vai?

terkuin Totoro

n-elikot kirjoitti...

Voi harmien harmi kun Totskille iski karenssi! Mutta terveys kuitenkin aina ensin ja sitten vasta näytelmät.

Toivottavasti Totoro kuitenkin pääsee mukaan pohjosen turneelle. Portitkin on jo valmiiksi asennettu :).

-Pia-

Anonyymi kirjoitti...

Olis kiva leikkiä siellä Hakunilassa. Mun käsittääkseni siinä on aikas laajat ulkoilualueet het vieressä, että tilasta ei pitäis olla kiinni =)