Gretan avaustulos tuli Eviralta tiistaina 30.10, vajaa viikko Gretan kuolemasta. Toisinaan toiminta näköjään on nopeaa tai vielä nopeampaa, joskus todella hidasta, Arskan avaustulosta odotimme 10 viikkoa. Näissä asioissa toivoisi, että kaik hoituisi mahdollisimman sukkelasti, on raskasta odottaa tuloksia, tuntuu, ettei koiran kansiota voi sulkea ennen kuin kaikki asiat on loppuun käsitelty.
Greta meni todella nopeasti ja vähin oirein. Päivällä oli ihan oma itsensä, juoksi pitkin pihaa jne. Illalla ei ruoka maittanut ja oli jotenkin kovin vaisun oloinen, puristeltiin ja mutisteltiin ja ihmeteltiin ja soitettiin eläinlääkäriin. No moni ei ehkä ois soittanut sillä perustein, että koira ei syö iltaruokaansa… en minäkään länderin kohdalla niin olis tehnyt, mutta kun Greta aina söi ruokansa… Ell:n kanssa sovittiin, että keskiviikkona mennään tutkittavaksi kun mitään hälyttävää oireista päätellen ei ollut.
Vaikkei ruoka maittanut, niin Greta kuitenkin joi normaalisti ja kävi asioillaan, ei oksennellut, aristanut mitään tms. Aamuyöllä, joskus kolmen maissa, Greta oli tullut rapsuteltavaksi kun KePo visiteerasi toiletissa. Oli kuulemma ollut suht normaalin oloinen, vaisumpi vaan. Aamulla kuuden aikoihin, kun kömmittiin jalkeille, Greta oli kuollut. Se oli kuin painajaista, paitsi, ettei tästä painajaisesta herännyt nipistämällä...
Evira meille sitten kertoi, että mahalaukunkiertymä Gretan vei, vaikka kaikki, niin eläinlääkäri, patologi kuin vertaistukikin olivat sitä mieltä, ettei voi olla kiertymä, pitäisi olla sitä ja tätä oiretta jne. No ei ollut niitä tyypillisiä oireita, ei ollut.
Eikähän se edes koko totuus ollut, löytyi muutakin, tässä koko avauksen tulos:
1. Mahalaukun torsio eli kiertymä
2. Krooninen atrofioiva lymfosytäärinen gastriitti
3. Lymfoplasmasytäärinen tyroidiitti (ALT)
Molemmat tulehdukset ovat todennäköisesti sisäsyntyisiä ja immunopatologisia.
Ei siinä voinut kun ihmetellä miten voi koira olla noin sairas sisältä ja niin iloinen, vilkas itsensä ulkoa. Oikein istuttiin vanhimmaisen kanssa alas miettimään, että oliko meiltä jotain ehkä mennyt ohi silmien, jos ei muuten niin vaikka Arskaa ja Viiviä surressa. Ei kyllä keksitty mitään, vaikka kuin yritettiin miettiä ja kaivella ja vaikka kaiken järjen mukaan noin (ainakin mun mielestä) pahan tilan ois jossain pitänyt näkyä (siis kilppari ja maha).
Vaan ei näkynyt, karva kiilsi, massa pysyi, ei lihonut, eikä laihtunut, liikku normaalisti, ei nukkunut tai valvonut epätavallisen paljoa. Mahan toiminnassa ei ollut mitään ihmeellistä. Greta söi niin kun toisetkin; aina kaiken, ei ahminut, ei ollut erityisen nälkänen tai ruokahaluton, ei syönyt mitenkään erikoisesti esim. heinää (kuten mahakipunen koira voi tehdä), ei aristanut mahaansa, ei oksennellut (ei edes viimeisenä iltanaan), en muista, että ois ikänään oikeestaan juur oksentanut, Murukin oksentelee enemmän (tosin vaan kun syö heinää). Ei ollut ripulilla, vatsa ei ollut kovalla. Kun nukku, nukku täysin rennosti. Ei ollut mitään käytösmuutoksia, ei äkäillyt muille vaan leikki Tiukun kanssa... Ei, ei me keksitty kerrassaan mitään, mikä ois soittanut hälytyskelloja jotenkin, ihan tuli puun takaa koko juttu.
Itsensä syyllistäminen on todella helppoa... Kysyinkin parilta ystävältä, että olenko mä oikeasti sokea tai jotenkin tyhmä, kun en huomannut mitään. Kuulemma en. Vertaistukena kerrottiin eläimestä, jolla oli mennyt jo puolet sisäelimistä kuolioon ennen kuin se oirehti mitenkään ja silloinkin ihonvärin muutoksena, muilta osin söi, leikki ja nukkui ihan normaalisti...
Suru on käsittämättömän suuri ja kyyneleet hereässä. Elämä ei kuitenkaan pysähdy odottamaan, joten eteenpäin, sano mummo lumessa.
ps.
En muista tuliko tänne blogiin laitettua Arskan ja Viivin kuolinsyyt. KoiraNetistä ne kyllä löytyvät ja kotisivuiltani, mutta tulkoot mainittua täälläkin:
Arska - pahanlaatuinen plasmasolukasvain
Viivi - lymfooma
,
ja kai kuvaajakin vois kuvakulmat paremmin valita 
