Puunkaatoa ja äidin leinikit

Kaikkea sitä ihminen voi huomata ihan vaan koneella istuessaan ja ikkunasta ulos katsoessaan, nimittäin puun, jonka runko on ikävästi murtunut ja koko komistus on kenollaan viereisiä puita vasten valmiina kaatumaan a) puhelinjohdoille b) ohi kulkevan naapurin päälle oli hän sitten liikenteessä a) autolla b) jalan c) kakspyöräsellä. Eihän siinä sit mikään auttanut, ylös, ulos ja puunkaatoon.



On muuten yllättävän vaikeaa saada liina heitettyä sopivaan oksankoloon ja on muuten yllättävän raskasta kiskoa isoa puuta hartiavoimin ja räpylät tanassa. Moottorisaha ei tietty startannut, siitä oli kai polttoaineet loppu. Pokasaha vois olla ihan hyvä, jos se ois hyvä... vaan vesuria ei voita mikään. No ehkä kunnon kirves ois voinut olla melkeen yhtä hyvä.

Lopulta puu rötkähti kellalleen keskelle tietä. Vesuria heiluttamalla puu pieneni sen verran, että sen sai siirrettyä paloina pientareelle. Siinä vaiheessa olikin jo sen verta pimiää, että loppukäsittely jää toiseen kertaan, onneks kohta on viikonloppu.

Vähitellen tässä aletaan oppia elämään kavennetulla laumalla. Hedda on aina ollutkin kaikkein eniten vanhimmaisen koira ja Fridakin tuntuu kallistuneen sille kannalle, että tyttölauma on bueno. Mulle on siis jäänyt poikien porukka. Kas tässä pikku leinikit.