tiistaina, lokakuuta 19, 2010

Pikapikaa vaan

Miten sitä ei muka ehdi mitään päivitellä?? Kotisivuille ois vino pino uusia kuvia ja blogikin on ihan rappiolla. Oon alkanut miettiä, että tarttis varmaan tehdä jonkin sortin valintaa; kotisivut tai blogi. No kaiken järjen mukaan se on sit kotarit ja tää blogi pitää jättää vähemmälle.

Vilkastaan nyt kumminkin vähän ajassa taapäin, ainakin pari juttua...

Viime viikonloppuna meillä oli pienen lajin sukujuhla, serkkua, serkkujen lapsia ja lapsenlapsikin, sit noi omat kolme ja vävykokelas sekä tietty Miksu, kuis muutenkaan. Säpinää siis riitti. Frida nautti siitä täysin rinnoin, surffasi porukan seassa kun parempikin emäntä, ei haitanneet vieraat ihmiset, ei lauma lapsia. Aika uupunut Frida kyllä iltapäivästä oli, mut illalla oli taas virtaa entiseen malliin.

Muu lauma joutu olemaan vähän syrjässä, se vaan ei ois toiminut, että siinä ihmismäärässä ois vielä kaikki koirat juosseet jaloissa, varsinkin kun Arska ei voi sietää pieniä lapsia ja Viivikin sanoo, jos sitä yritetään väkisin liikaa rutistella. Cello vaan väistelee, Hedda sitten on toisinaan hyvinkin sosiaalinen ja toisinaan ei. Kerpeleet puolestaan vie niin pal tilaa... Niin ja Totoro on Tamperestissa, kyllä vaan on ikävä, vaikka onkin helpompi nukkua, kun ei hiustaiteilija TottoPoo nuku niskassa ja höngi hiuksiin.

Sunnuntaina Frida pääsi vielä tekemään tuttavuutta Tikkiksen ja emäntänsä kanssa. Vähän aluksi hirvitti, ei emäntä, mut Tikkis, vaan lopulta jo loikki melkeestä Tikkiksen päälle. Näistä treffeistä mulla on hyviä kuvia ja Tikkiksestä parit varsin onnistuneet otokset.

Murusta ja Gretasta otettiin tässä vähän synttärikuvia, Muru täytti 8v ja Greta 2v. Muru näyttää kuvissa sentään ihan koiralta, vaikka turkki onkin lähdössä, vaan Greta on karvaton ja kaikkee muuta kun tyylikkään näkönen, vaan tulipa kuvat otettua. Frida osallistu tähänkin rupeamaan, aika monen kuvan reunassa liehuu vaalea salama, onneks sen saa rajattua pois

Tänään kävin sit seuraamassa Cellon ja Ropan lasten pentutestiä. Olikin mielenkiintosta kun saatto keskittyä kokonaan siihen seuraamispuoleen, kun ei ole ko. pentueen kasvattaja, eikä tarvinut käytännön hommissa huitoa. Tulosten purkua en ehtinyt jäädä kuuntelemaan kun piti kiitää hierontaan, mut ihan parhautta oli, että sain osallistua. Tapahtumasta on vähän kuviakin, mutten lupaa julkasta niitä missään.

Eiköhän ne siinä olleet viikon kohokohdat, luulisin.

Ei kommentteja: