Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

Niin paljon on tapahtunut ja niin sumuista on viimeisen parin viikon aika, ettei tiedä mistä alottais, mitä kirjottais ja mihin lopettais. Oliko se kaikki oikeasti totta vai voisko mitenkään pyytää, että jotkin asiat ois unta vaan, unta ahdistavaa, jonka aamu pyyhkii pois.

Astra

Alotetaan siitä murheellisemmasta osiosta, niin on sekin sitten käsitelty. Astra, vanhimmaisen länderi, sairastui elokuun alkupuolella suolistotulehdukseen, tai siis ainakin sellaisen diagnoosin silloin saimme. Eka lääkekuuri ei oloa parantanut, toinen näytti auttavan ja Astra oli jo terveen kirjoissa lähes kuukauden. Syyskuun lopulla Astra alkoi taas näyttää sairaalta ja jälleen uutta lääkekuuria peliin.

Astran ruokahalu oli hyvin vaihteleva, toisina päivinä hyvä, toisina huono ja toisina syötettiin NutriPlus-geeliä. Vesi onneksi maistui, joskin tuli sitten toisinaan samaa vauhtia takaisin ylös kun oli mennyt alas. Tutkimuksissa ei löytynyt mitään erityistä, ei veriarvoissa, ei röntgenkuvissa, ei ultrassa, ei missään. Diagnoosit vaihtelivat suolistotulehduksesta maksasyöpään.


Astra toukokuussa 9-vuotispäivänään.

Tiistaina 5. lokakuuta Astra oli aamulla suhteellisen pirteä ja kävi eläinlääkärissä. Sopimus oli soittaa keskiviikkoaamuna uudelleen, harkinnan alla kun oli, kestäisikö Astra sen, että sen vatsa avattaisiin ja katsottaisiin näkyykö siellä jotain hoidettavissa olevaa. Illansuussa Astran kunto kuitenkin äkkiä romahti ja niin keskellä eläinlääkäriasemia kun täällä "etelässä" asutaankin, niin eipä niistä juur mikään päivystä enää iltasella. Soittokierros päättyi Aistiin, jossa Astra luvattiin ottaa vastaan klo 23.00.

Vanhimmainen lähti KePon kyydillä kuitenkin jo ennen ysiä kun todettiin, että ihan sama se missä sitä oottelee. Ite jäin muun lauman kanssa kotio, joten mitään autenttista kuvaa ette ell-reissusta saa. Astra oli jo shokissa kun pääsivät Aistiin asti ja niinpä Astra otettiin koko jonon ohi hoitoon välittömästi. Mulla on hyllyssä kertomus siitä mitä kaikkea tehtiin, lyhykäisyydessään verikokeita, röntgeniä, ultraa yms. samalla kun lääkitys tippui nesteen kanssa suoneen.

Keskiyön jälkeen puhuin eläinlääkärin kanssa puhelimessa... reilusti aamuyön puolella vanhimmainen ja KePo kotiutuivat... ilman Astraa. Perimmäinen syy kaikelle on edelleen hämärän peitossa. Astra lähetettiin avattavaksi, toivottavasti patologi osaa kertoa meille mitä tässä lopulta tapahtui, miksei mitään merkittävää löytynyt mistään, miksei mikään hoito auttanut, kuitenkin kolme, jos otetaan viimeinenkin ell-reissu huomioon, eläinlääkäriä tutki Astran.

Tervetuloa Frida

Suru ja ilo yleensä aina tasapainottavat toisiaan, sen olen tässä elämässä huomannut monasti aikaisemminkin. Niin nytkin. Frida-länderi muutti meille lauantaina 3.10. Reissu oli aika rankka, koska huomioiden Astran kunto, päätimme ajaa sen niin nopealla aikataululla kuin mahdollista, kirjaimellisesti yhden pysähdyksen taktiikalla. Aamulla kello soi neljältä ja puol viiden aikaan oltiin KePon kanssa liikenteessä. Kahvia juotiin ja välipaloja syötiin vauhdissa. Loppumatkasta todettiin, että on ihan pakko oikoa koipia.

Lieksassa oltiin siis yllättäen jo ennen puolta päivää. Pari tuntia viivyttiin paikalla, siinä ajassa täyteltiin paperit ja ruokaakin meille tarjottiin. Evääksi saatiin termariin lisää kahvia. Kiitokset Fridan syntymäkotiin passauksesta. Sit Frida autoon ja keula kohti kotia.

Aluksi Frida oli vähän levoton, vaelsi syliin ja häkkiin, häkkiin ja syliin, sit asettu häkkiin nukkumaan. Häkki oli mulla takapenkillä kiinni turvavöissä, ovi kyllä auki, että sain seurusteltua naperon kanssa. Enpä tiedä kauanko oltiin ajettu kun Frida äkkiä heräsi, joten ei kun pysähdyspaikalle ja ulos. Frida nätisti toimitti asiansa ja sen jälkeen painalsi vauhdilla kohti autoa. Evästeltiin siinä vähän jotain ja sit jatkettiin taas matkaa. Frida nukku nätisti koko loppumatkan, joten ajettiin yhtä soittoa kotiin asti. Täytyy kyllä tunnustaa, että oli hippasen puutunut olo kun lopulta matka oli takana.


Viivi, Arska ja Frida

Lauma otti Fridan esimerkillisen hyvin vastaan. Arskan piti tietenkin murjottaa pari päivää, nyt on sinut tämän asian kanssa jo vanha äijäkin. Pelkäsin vähän kuin Astra suhtautuu Fridaan kun ei ole kunnossa, joten yllätys oli melkoinen kun Astra piristyi suorastaan silmissä kun Frida tuli. Äkkiä Astra halusi ulos aina kun Fridakin, sitä ennen piti viedä melkeen puolväkisin, juoksenteli Fridan kanssa ulkona ja haki vähän leikinpoikastakin. Ja Frida puolestaan jätti Astran rauhaan, ei hyppinyt sen nenille tms. Olen iloinen, että tällä kaksikolla, tädillä ja veljentyttärellä, oli mahdollisuus tavata toisensa.


Frida ja Astra

Totoro ja Hedda



Hedda sitten puolestaan tekee juoksua, saa nähdä kuin kauan sitä tekemistä tällä kertaa riittää. Lähetettiin silti Totoro jo nyt "juoksuhoitoon" Adeinan hoteisiin, koskapa pariskunnan leikit alkoivat olla hippasen sen näkösiä, että ohhoijaa ja kun kerran Adeinan laumassa oli liian rauhallista... Nyt tuntuukin sitten kovin hiljaiselta, vaikka Frida yrittääkin parhaansa mukaan täyttää syntynyttä "aukkoa".

Adeina pääsi samalla reissulla moikkaamaan Cellon lapsia Raasillan kenneliin, oltiin nimittäin menossa vanhimmaisen kanssa ottamaan pesueesta "poseerauskuvia". Aika venkuloita oli osa pennuista, selkeesti ei ollut yhtään harjoteltu pöytäilyä, annettiin se laiskanläksynä ja luvattiin käydä vielä kerran kameran kanssa ennen kun lauma lähtee maailmalle.



Frida kotiutuu

Frida on kotiutunut hyvin, painaltaa pitkin pihaa kun heikkopäinen, ei voi kun nauraa kun sitä menoa kattelee. Frida on löytänyt myös paikkansa tietsikkapöydän ympäriltä, siinä kun on tarkasti määrätty järjestys kuka saa missäkin olla. Frida onneksi keksi nimenomaan sen tyynyn, joka ei vielä ollut kenenkään vakipaikka.

Frida on päässyt jo tapaamaan kerpeleitäkin, säästettiin nimittäin neitoa siltä muutama päivä, näki kerpeleet vaan vähän kauempaa. Eipä siinä Fridalla nokka kauaa tuhissut, kun isot jättiläiset oli ihan ok. Ulkona en kyllä oikein vielä arvaa päästää molempia kulkemaan yhdessä, vähän pelottaa, että jos joku isoista vahingossa tallaa Fridan päälle, vaikka tosi varovaisia nuo kyllä osaavat olla, ei sillä.

Yönsä Frida on nukkunut kiitettävästi. Asiaa varmaankin auttaa se, että Frida nukkuu nyt ens hätään yönsä häkissä, siinä sängyn jalkopäässä olevan matalan lipaston päällä. Sehän tietty tarkotti, että kunnon koiraihminen siirtää oman päänsä sinne jalkopäähän, jottei penturaasulla ole yksinäistä. Arskan mielestä se taas on ihan syvältä, koska HÄNEN paikkansa on siinä kohti, ihmisten päät kuuluu sängyn toiseen päähän, niinpä jaan tyynyni Arskan kanssa. Toisaalta kohta voin varmaan palata ihan normaaliin ja tosiaan siirtää oman pääni sinne toiseen päähän, jotta Arska saa pitää oman paikkansa.


Intiaanipäällikkö Pottuuntunut Pesukarhu

Jännitystä elämään

Eilen Frida päätti heittää talviturkin, kohta se voiskin olla jo myöhästä. Syystä tai viidennestä Frida syöksyi päistikkaa uhrilähteeseen. Kävi mielessä, että mitenkähän sitä ite tohon pyöreäpohjaiseen vanhaan lautasantenniin oikein kykenee menemään kaatumatta, mut onneks ei tarvinut; Frida porskutti kun vanha konkari "rantaan" ja samalla vauhdilla kuivalle maalle asti. Sit 100 kierrosta 100 lasissa ympäri pihaa. Kylpy ootti sisällä silti, sen verran näin syksyn tullen tuo lammen vesi tuoksahtaa vihreelle.


Kuvan tapaus ei liity edellä kerrottuun...

Päivän toinen järkytys ootti Fridaa myöhemmin. KePo oli ahneuksissaan haalinut liian täyden ja liian ison pahvilaatikon, jossa toi puita sisälle. Menin sit auttamaan lootan raahamisessa ja kuin ollakaan törmäsin peruuttaessani tyhjiin ruokatynnyreihin, ne on sellasia pinottavaa mallia olevia, joissa suuaukot sivullepäin. Eikä kai siinä mitään ois sattunut, jos tynnyrit ois olleet täys, mut kun ruuat ootti säkeissä siinä lattialla.

Ja ellette vielä arvanneet, niin tietty tynnyrikasa kaatu. Frida oli tullut mun perässä ja seiso ovella, sen tiesin, mut mitään ei ollut tehtävissä kun vaan toivoa, että napero älyää juosta oikeeseen suuntaan pakoon kun rytinä alkaa. Ainakaan huutoa ei kuulunut. Siitä huolimatta hippasen tukka pystyssä aloin vilkuilla ympärilleni kun pauke hiljeni. Ja kyllä, Frida oli fiksuna likkana juossut takaisin sinne mistä oli tullutkin eli takkahuoneeseen. Siellä se seiso ja katteli silmät ymmyrkäisinä eteiseen päin. Mitään traumaa ei jäänyt, edelleen tuo toiveikkaana surffaa tynnyreitten ympärillä, jos löytyis vaikka nappula tai pari.


Miksei mua oo mainittu ollenkaan??

Autoilun iloa

Tää vanha juttu on pakko kertoa, sattui jo syyskuun puolella ja aiheutti tietty pientä jännitystä sen puoleen, että kuin sujuu Fridan hakumatka.

Starttasin maanantaiaamusta kohti duunia, olikin ekoja aikasen pimeitä aamuja, joten ei kun ajovalot päälle. Olihan ne valot autossa välillä toki vähän välkähdelleet, mutten siihen ollut liikoja huomiota kiinnittänyt kun ei kerta mitään vikaa missään näkynyt ja vilkkuminen oli satunnaista. Sinä aamuna oli sit meno ihan toista. Ensin vilkku vaan mittaristo, sit alko vilkkua ajovalot: melkeen kun ois parkeilla ajanut - täys valoteho. Tuli ihan discofiilis. Lopulta oli pakko ajaa lyhyillä, tai oikeestaan vaihdoin päiväkäyttösille, koska pitkillä valoero oli niin suuri kirkkaan ja himmeän välillä, ettei nähnyt yhtään mitään.

Ja arvatkaa miten nolotti kun pääsin niin pitkälle, että alko olla muutakin liikennettä. Aattelin jo välillä, että kohta joku tulee ja lyö nenään, että mitä sä akka niitä valoja oikein vilkuttelet. Pääsin kuitenkin töihin asti ilman mustaa silmää ja iltapäivällähän se välke ei juur haitannut, mua ainakaan.

KePo sit illalla sääteli jotain konepellin alla ja seuraavana aamuna vilkku enää mittariston valot, ajovalot pysy kuosissa, paitsi että laturin valo pärähti palamaan. Käänsin päiväkäyttösille ja valo sammu, tosin alko vilkahdella taas ennen duunia. Iltapäivällä vähän jännitti, että kuin käy, mut hyvin pääsin Nlaan. Siellä en kyllä arvannut autoa liikoja siirrellä, mietin hyvän paikan ja juoksin kaikki kaupat siitä käsin. Illalla KePo sit vaihto laturin ja hups heijaa asiat on nyt järjestyksessä.

Kaikenlaista muuta

Pentusuunnitelmien osalta on asiat edenneet, olen saanut vastauksen jalostustiedusteluuni sekä länderipuolen kasvattajakollegiolta että leopuolen jalostustoimikunnalta. Leonberginkoirapuolella asia ei enää salaisuus olekaan, siunauksensa sai yhdistelmä Greta (Kipazin Kiss of Passion) & Arska (Golden Charmer Arnold). Länderipuolella jännitys säilyköön vielä tovin koskapa pikkasen on vielä viimeisteltävää esim. urokselta uupuu tuore silmäpeililausunto ja taidanpa peilauttaa Fliinkin vielä ennen astutusta ja molemminpuolinen ensitapaaminen on vasta sovittuna päivänä allakassa.

Elämä jatkuu läpi repaleisen lokakuun ja kohtahan se on jo joulu ja käännytään kevättä kohti.