Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Vuosi kulkee kulkuaan ja ollaan jo syksyssä, syyskuussa. Ensimmäiset lehdet alkaa putoilla puista, vettä satelee, nurmikko on märkää, välillä tuulee, että tukka päästä lähtee, eikä ländereitä huvita mennä ulos, kerpeleet puolestaan tuntuvat heräävän henkiin kesän hellehorroksesta.

Syyskuun alkua on ooteltu siinä mielessä, että Cellon morsion Ropan katraan laskettu aika ajottui lauantaille 4.9. Olin luvannut lähteä tutoriksi synnytykseen, jos se vaan ikänään ohjelmaani sopisi, tosin laskettu päivä oli vähän huono kun ei se oikein meikäläiselle sopinut. Vaan kaiken saa sopimaan, kun oikein haluaa

Ensivaroitus synnytyksestä tuli torstai-iltana, tosin meno ei vielä kuulostanut hirmuisen totiselta. Kaikesta huolimatta menin ajoissa nukkumaan, olisihan se voinut tulla herätys keskellä yötä. Myöhemmin totesin, että vaikkei yöhälyä tullutkaan, niin oli äärimmäisen viisasta painella unten maille het kohta kasin jälkeen illalla, äärimmäisen viisasta, ei voi muuta sanoa.

Perjantaiaamuna kello soi kuudelta, kuten yleensäkin arkena. Kun ei yöllä ollut mitään tapahtunut, niin pistin varovaisen kyselyn tekstarilla, jotta mikä tilanne. Se oli sellainen, että saatoin kaasutella kaikessa rauhassa duuniin, tosin "synnytysvermeet" oli pakattuna reppuun ja reppu retkotti auton takapenkillä. Kamerakin oli käsilaukussa.

Siinä seurattiin tilannetta tekstareita vaihtamalla ja lopulta ihan puhumallakin ja lopulta otin suuntiman kohti Raasillan koiramaailmaa. Kovin nopean kaavan mukaan ei homma edistynyt, lämmötkin könähtivät, pikkasen noustuaan, paikoilleen. Ehdittiin juoda kahvia, ehditiin syödä, ehdittiin kävellä katselemassa pihaa, ehdittiin puhella kaikenlaista, vaikka toki, tilanne huomioiden, jutut enimmiltään olivat pennutuspainotteisia. "Työnimiäkin" pennuille ehdittiin miettiä ja laatia hieno "pentulomake"

Muistelen kuin synnytykset kasvattaja-aikojeni alkupuolella olivat sosiaalinen tapahtuma. Mukaan pakattiin käsityö, lukemista, evästä jne. Sitten istuttiin useemman henkilön voimin pentulootan äärellä oottamassa koska tapahtuu, juteltiin, evästeltiin ja syntyi sukkaa, lapasta, puseroo jne. Nyt tuntuu, että ihmisillä on liian kiire kiireettömään synnytykseen ja epätoivo iskee het, ellei jotain tapahdu tuota pikaa. Vaan maltti on valttia.

Tässä "pikku rouva Valas" odottelemassa kunnon supistuksia.


Kaiken rehellisyyden nimissä en kutsuisi tätä synnytystä maailman helpoimmaksi tai nopeimmaksi, mutta luotan omiin "mutu-tuntemuksiini" hyvin pitkälle, en muista erehtyneeni, jos olen ollut itelleni rehellinen, joten no hätä. Oli kyllä eka kerta kun työntöpoltot alkoivat hitaassa tempossa, eivät sellaisina intensiivisinä ja voimakkaina alusta asti. Siihen taisi lopulta auttaa paitsi liikunta myös homeopaattiset, nehän mulla toki oli repussa mukana, ja niin päästiin lopulta vauhtiin.

Oli myös eka kerta kun sikiökalvot on olleet niin vahvoja, että päästiin näkemään jokainen "vesipussukka", joka ikinä vaan koiran kohdussa on. Yleensä ne hajoavat matkalla ja ulos tulee vaan vettä. Nyt tulli "pallukoita". Kaikkea sitä näkee kun vanhaks elää.

Hankalan synnytyksestä teki se, että melkein kaikki pennut tulivat ulos takajalat edellä ja jostain syystä Ropan supparit heikkenivät melkeen aina siinä kohti kun muu pentu oli jo ulkona, mut pää ei... Ihan kommervenkeittä ei selvitty ja vettä sai ravistella yhden jos toisen nielusta pois, vaan hienosti kaikki lopulta meni.

Raasillan kennelin ensimmäisen pentueen ensimmäinen pentu, siis ihka eka Raasillan kasvatti, ainoa, joka ehti syntyä 3.9 päivän puolella, joten sen kunniaksi, että UKK:n syntymäpäivästä tuli perjantaina kuluneeksi 110 vuotta: Urkki (vai tuliko siitä Urho, korjailehan Erna muutenkin, jos huomaat virheitä), uros siis


Toinen pentu oli myös uros, joka sai työnimekseen Armas


Kolmantena syntyi narttu, Armi, jonka jo ristin raivo-Armiksi, Armissa kun oli sisua alusta asti kun pienessä kylässä. Tätä pentua, näin ensivaikutelman perusteella, ei muut jalkoihinsa survo...


Neljäntenä syntyi toinen narttu, Aamu.


Sitten vedettiin vähän henkeä. Tässä nelikko availemassa maitobaaria.

Armi, Armas, Urkki ja Aamu

Jatkoa seuraa. Viidentenä syntyi taas uros, Torsti.


Ja jottei menis liian urosvoittoseks, niin lisätäänpä joukkoon narttu, Anelma.


Kuusi oli ultrassa luvattu, joten kuusikko tässä.

Torsti, Aamu, Armas, Anelma, Urkki ja Armi


Torsti, Aamun päällä Armas, Urkki, Anelma ja Armi

Epäilin kyllä, Ropan vatsaa puristelemalla, että saattais sieltä vielä yksi tulla, mutta koska kaikki oli rauhallista, Erna uskoi selviävänsä mahdollisesta viimeisestä ja kello kävi vääjäämättä kohti aamua, niin päätin lähteä ajamaan kotio. Enpä montaa metriä ehtinyt kun luuri soi ja kuulin, että vielä yksi oli tulossa. Sain kuitenkin luvan jatkaa kotia kohti, vaikka olisinkin kyllä, niin toivottaessa, kääntänyt auton keulan takaisin tapahtumapaikalle.

Pentueen viimeisenä syntyi tyttö, Anso.


Tässä kaikki Lumikin seitsemän kääpiötä.

Anelma, Torsti, Urkki, Aamu, Anso, Armas ja Armi

Ja tähän kohti kannattaa niitten lopettaa kun on täällä vaan kattomassa pentujen kuvia ja lukemassa synnytyksestä.

Kotimatka meni aika sumussa, jossain kohti pelkäsin jo ajaneeni Hanko-Hyvinkää -tien liittymän ohi, vaan niin sumussa en sentään onneksi ollut. Kotona olin vähän vaille neljä aamuyöllä. Painelin punkkaan, jossa jouduin tarkkaan syyniin, kun Viivi, Arska ja Totoro hyökkäsivät haistelemaan. Onnellinen isipappa Cello jatkoi uniaan sängyn alla, sitä ei kai lastensa syntymä jaksanut kiinnostaa...

Kello soi viideltä ja vaikka olin pelännyt toisin, niin ihmeen pirteesti sain itteni liikkeelle noin 45 minuutin unien jälkeen, joskin vanhimmainen totes: "sä oot ihan harmaa". Puol kuuden aikaan oltiin KePon kanssa jo menossa kohti Sysmää. Joskus Pulkkilanharjun maisemissa lopulta kuukahdin pelkääjän paikalla ja torkuin noin puol tuntia kunnes Sysmän keskustassa heräsin ekaan hidasteeseen tai oikeestaan siihen kun pää heilahti hidasteen takia puolelta toiselle.

Perillä oltiin aikataulun mukaan het kasin jälkeen aamulla. Miksu, joka jo oli Sysmässä, oli hurjan pettynyt kun ei mummi tuonut mukanaan yhtään koiraa. Poika vaan kurkki oven raossa ja hoki häm, häm (häm=koira, suom.huom.). Aattelin kyllä hetken, että joku ois päässyt mukaan, mut se sit vaan jotenkin jäi ja kaikki koirat jäi vanhimmaisen hoiviin kotiin. Ja aamun toinen kohteliaisuus, tällä kertaa keskimmäiseltä: "Mitä sä oot tehny kun sä oot ihan jyrän alle jääneen näkönen".

Aamupala syötiin vanhempieni luona ja sen jälkeen matka jatkui kohti Hartolaa ja Hartolan markkinoita, jotain perinteitä sitä kai on ylläpidettävä. Väkeä oli kun pipoa, myyjiä edellisvuotta vähemmän ja hirmu paljon oli "ruokakojuja", oli kalaa, oli lettuja, oli lörtsyjä, oli kalakukkoja, oli sitä ja tätä syötävää, joka ei jaksanut meitä kiinnostaa. Outo lapsi Miksulle ostin harjan ja pehmokoiran, joka sekin piti olla "länderin värinen", muut ei kelvanneet. Ja toi harjamania on ihan uskomaton, siinä kun muut lapset kerjää karkkia ja leluja, niin Miksu haluaa harjoja, joka harjanmyyjän kohdalla alkoi mellastaa ja osotella kädellään erilaisia harjoja. Koodinimi Siivooja, todentotta.

Lopulta omat ostokset jäi vähiin, ostin olkkariin "puuttuvan" taulun ja makkariin uuden sen tilalle, jonka siirsin joskus aikoinaan olkkariin. Myyjä yritti kovasti kertoa millä taululla ois mahdollisesti joskus jotain arvoa ja millä ei, mut mitään arvoteoksia en nurkkiini kasaa, koskaan kun ei tiedä jos vaikka koirat ne repii, pudottaa tms. Tärkeintä on siis se, että maalaus on mulle mieleen, eikä kovin kallis, mieluiten suorastaan halpa

Markkinoilta palattua päätin kömpiä päiväunille Miksun kanssa, joka puolestaan ei halunnut päikkäreille. Taisin kuitenkin olla aika sopivaa seuraa lapselle, joka ei halua nukkua, kosken välittänyt siitä huusiko tuo, potkiko, valaisiko taskulampulla silmään vai mitä. Kun on riittävän väsynyt, niin sitä ei vaan välitä... niinpä koodinimi Siivooja nukahti siinä kun meikäläinenkin. Tunnin sain nukkua, sit tuli herätys kun Miksu alko karjua naama punasena.

Ilta meni saunoessa, syödessä ja seurustellessa. Kummasti jaksoin puolille öin, sit en enää tajunnut mistään oikein mitään ja päätin mennä nukkumaan. Noin yheksän tunnin yöunien jälkeen sitä oli, ei suinkaan kun uus ihminen, vaan ihan jäykkä ja kaikki lihakset kipeinä. Kyllä ne siitä verty vähitellen ja kotimatka autossakaan ei ollut yhtä tuskaa. Niin ja huomenna taitaa olla hierojakin...

Näillä eväin totean, että nukkuminen on ihan yliarvostettua puuhaa

ps. Lisätietoja Ropan ja Cellon pennuista Raasillan kennelistä