tiistaina, lokakuuta 28, 2008

Sataa tai ellei sada, niin sataa


Ipanat alkaa tulla siihen ikään, että kaikkeen on otettava osaa paitsi matolääkkeen syömiseen ja siistiin ruokailuun. Tässä avustajajoukko tarkkailee saako KePo tulen takkaan ja jos, niin tarvitaanko juomavesi sammutustöihin vai voiko sen oikeesti juoda...


Aina ei tartte pitkään pysyä paikoillaan kun jo on siinä tilanteessa, että lähde tästä nyt kävelemään. Ei voi, ei raatsi.


Pentujen kynsiä oon leikannut, mut ne tuntuu kasvavan sellasta tahtia, että kun pennun laittaa sylistään takasin lattialle, niin sillä on jo pitkät kynnet. Turkkeja ei muuten olla vielä harjattu, täytyypä lisätä sekin ohjelmaan.

Ruokailuun ollaan nyt löydetty "sopivat astiat", ei oo ihan niin sotkusta hommaa. Pahimmoillaan tilanne oli se, että lattialla oli ruokaa pal enemmän kun kupeissa. Osa söi ruokaa sit kupeista, osa lattialta ja osa otti kylpyjä siinä sapuskan seassa. Että oli siistiä sakkia kun lopetettiin. No nyt kuppeihin mahtuu enää korkeintaan joku tassu ja reunat on sen verta korkeet, ettei ruoka lattialle ainakaan siirry. Tällä mallilla jatketaan toistaseks.

Kuvia on otettu ja kuvia on pentujen omissa kuvagallerioissa taas joltisen verran lisää. Kukaan tosin ei halunnut söpöstellä, että sellasia söpöstely-kolme-viikkoa-kuvia ei sit oo. Vaan haitanneeko tuo mitään? Enpä usko.

Tän päivää oon ollut kotona, mut huomenna tarttis taas mennä duuniin. Täytyy vaan keskittyä ajattelemaan, et enää kolme päivää ja sit saa nauttia pennuista kotona enemmänkin. Tai no aikamoista siivoomista tää on kyllä; pyykkikone jauhaa aamusta iltaan, kuivausrumpu pyörii vähän väliä, moppi heiluu (ja hajoo, tarttee ostaa pari uutta), sanomalehtee kuluu, talouspaperia kuluu, pyykinpesuainetta kuluu, kädet on ihan rohtuneet kuppien sun muitten pesemisestä, jalkapohjissa on mielenkiintonen kerros rasvasta koiranruokaa, pennun pissiä, vettä, hiekkaa, savea ja koirankarvaa ja täällä alkaa tosiaankin tuoksua pennulle, ettei enää tartte järkyttyä kuten vanhimmainen: "hei eihän nää haise pennulle, nää haisee puhtaalle".

Ulkona sataa tai sataa tai ellei sada niin sit sataa. Koirat siis tuo kuraa sisään sitä tahtia, et oon jo luopunut toivosta luututa kaikki se muta pois lattioilta ja tällä hetkellä ei todellakaan joka kerta jaksa (selkä krenaa taas, asia jota tässä isomman koiran pennutuksessa vähän pelkäsinkin, toivottavasti menee ohi) pestä kaikkia jalkanelikoita. Mä sit jouluks lapioin hiekan talosta pihalle, ehkä sitä tarvitaan jo siinä vaiheessa vaikka hiekotukseen. Ja hei, mä vaihdoin tänään verhot keittiöön ja olkkariin, onhan sekin sentään jotain.

Jaa, kukahan tästä on mennyt kun vaan pentuvana on jäänyt jälkeen?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve! Tuli eksyttyä blogiisi kun tämän sivuston kanssa tappelin. IE kun osaa tehdä kaikesta vaikeampaa, mutta saan ehkä tämän sivun lopputyökseni, jos tuuri käy. Teillä on siellä aika meno päällä lukeman mukaan. Onneksi sitten kuitenkin vapaata edes töistä tiedossa. Kuviakin oli hienoja tullut, tuo pentuvana kyllä mainio :D! Ja koita sie parantua sen selkäsi kanssa!

Kipa kirjoitti...

Juu, kyl me sut muistetaan. Tänäkin aamuna muistin, kun söin sen vanukkaan, kun olin sua varten varannu... niin ja maanantaina söin iltapalaks sen sulle ostamani lihiksen. Voi tosin olla, että isosisko on pakannu sun kamat sivuvarastoon ja asuttanu Gootin sun huoneesees ;-) Hemulille terkkuja.