sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Hakunilan näytelmät


Aamuherätys ei tänään todellakaan ollut aamulla anivarhain, olin mielessäni laskeskellut, että joskus kahden jälkeen alkaa arvostelu, saatiin herätä rauhassa ja syödä aamupala pitkän kaavan mukaan. Sää nyt ei ihan parhaalta mahdolliselta näyttänyt, joten sadevarusteet mukaan sekä itelle että Viiville. Totoroa sade ei haittaa.

Vähän ennen puolta päivää pakattiin kamat ja koirat autoon. Viivi osallistui näyttelyyn, Totoro lähti mukaan turistina. Loppulauma jäi rannalle ruikuttamaan. Ensin näytti siltä, että idässäpäin ois parempi sää, mutta se paremmalta näyttävä sää oli siinä lännen ja idän välissä...

Kun lähestyttiin parkkipaikkaa aloin jo epäillä, että ollaanko oikeessa paikassakaan kun hetken näytti, että parkkipaikka on melkeestä tyhjä. No edellisen kerran me oltiinkin kaikkien rotujen näyttelyssä, tämä oli ryhmänäyttely, ei siis tungosta. Harmi kun ryhmänäyttelyitä on nykyään niin vähän.

Rokotustodistusten tarkastukseen ei ollut tunkua. Tarkastuspisteellä käytiin taas kerran se sama kädenvääntö rokotustodistuksesta kun yleensäkin eli siis sain selittää miten ko. todistusta luetaan. En kyllä ymmärrä mitä vaikeaa on meidän ELL:n tulostamassa rokotustodistuksessa, mielestäni se on tosi selkeä, koko rokotushistoria yhtenä luettelona, yhdellä sivulla, kaikilla riveillä rokotuspäivä ja viimenen voimassaolopäivä, rokotuksen nimi jne. Mielestäni pal helpompi luettava kun esim. passi, jossa saa selailla sivuja, että löytää etsimänsä.

Kehän laidalla oli ihanasti tilaa, joten pystytettiin leiri pienen matkan päähän kehän reunasta. Tuota pikaa ilmestyivät Eeva ja Timon, vähän myöhemmin Itu ja Pumba-turisti. Totoro ihastui oitis nuoreen neitoon, Viivi tosin vahti "urostaan" mustasukkaisen tarkasti ja yritti pitää pariskuntaan säällisen matkan päässä toisistaan. Timon olisi myös halunnut toimia esiliinana. Totoro ei oikein osannut päättää minkä kannan olisi asioihin ottanut... niinpä se välillä istui pää kallellaan ja tuijotti kaikkia asianosaisia vuoronperään, välillä haukkui kimeetä "mua ketuttaa" -haukkua ja osasipa tuo myös murista.

Timon esiintyi ensin ja malliikkaasti menikin. Ovat tainneet harjotella. Viivin vuoro oli sitten Timonin jälkeen. Kaikki ois muuten mennyt hyvin, mutta katoksen reunasta pääsi tippumaan muutama vesipisara hienohelma Viivin niskaan, joten siis katoksen alle EI voi tulla, se on kertakaikkiaan mahdotonta. Onneks huomasin asian ajoissa, joten pöytäilyä varten nappasin Viivin kiinni jo ennen katoksen reunaa, joskin Viivi siinä pöydällä mulkoili katosta syyttävän paheksuvasti.

Sitten kun piti seisottaa Viiviä maassa, niin olikin tulla tenkkapoo. Ei voitu jäädä seisomaan niin kauas, ettei oltais menty katoksen alle. Viivi taas ei halunnut millää muotoa joutua moisen ilkeän hökötyksen vaikutuspiiriin... Normaalisti seisotan Viivin vapaasti, silleen se seisoo parhaiten edukseen (yleensä), mutta nyt oli pakko käydä kyykkyyn ja asetella Viivi seisomaan sekä vielä pidellä vähän kaulasta kiinni. Viivin tulos VAL ERI, VAK1, PN1, VSP.

Kehän jälkeen oli kahvittelun vuoro. Eeva toi tällä kertaa syömäpuolen, meillä oli kyllä termarillinen sumppia, vaikka Eevakin sitä toi, mut kun toi KePo on niin kova juomaan sumppia... Aika kului kun siivillä siinä jutellessa ja tuota pikaa oli loppukehien vuoro. Eevalla siinä sit kori, ei näyttelykaulainta ja auto aika kaukana. Vaan ei hätiä mitiä, meitin auto oli siinä ihan vieressä, joten kori autoon, Viivin kaulain Timonille ja kohti kokoomakehiä.

Huono vaan, että ennen kuin loppukehät olivat ohi, alkoi sataa. KePo vei Viivin ja Totoron autoon ja jatkettiin loppukehäyleisönä kahvilakatoksen alla. Timon meni hienosti, mutta eipä sieltä sijotuksia ropissut, tuli kuitenkin edustettua.

Onnittelut Timonille vielä kerran ja tätäkin kautta. Kiitos Eevalle ja Itulle seurasta!

Kotimatkalla keksittiin, että voitais viettää kesäloman lopettajaisia ja kaarrettiin Nummelan kautta. Vuokrattiin pari leffaa, haettiin kaksjaloille pussi sipsejä ja pari siideriä, nelijaloille Cesarit ja maksalaatikkoa, sit kotio. Vanhimmainen kun vielä kotiutu Kotipizzan kautta, nuorimmainen ei kotiutunut vieläkään, niin eipä jäänyt nälkä, meni tosin vähän luvattoman myöhään... siis huomioiden sen, että oli viimonen lomapäivä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vaan vielä kerran seurasta! (juu, vähän ollaan tuota ravaamista harjoteltu...kunhan sais Timppaan jonkun kontaktin kehässä, niin sitten se aina jonkin matkaa jopa ravaa).

Meitä hiukka vieläkin hävettää toi Timonin purputus...se kun ei sitä yleensä harrasta, mut ehkä ne tytöt sotki pään...Timon on omasta mielestään nimittäin niin naisten mies, että Lunaakin välillä vähän tympii moinen. (ja muakin; pissojen nuoleskelusta olen jo aika tiukkaan sävyyn kieltänyt)

Anonyymi kirjoitti...

Seurasta myös kiittäen itu & pumba.

Aikas hiljaa tuo nelikko kuitenkin oli...