Virittäjäakan paluu

Jaahas, tässä sitä taas ollaan monien viritysten jälkeen... tai pitäiskö sanoa viritysyritysten. Kuulumisia-sivu ei sopinut meikäläisen pirtaan ollenkaan. Sit virittelin uutta blogia uudelle palvelimelle vaan todetakseni, etten saa näillä taidoin siitä sellasta kun haluan, joten tuhosin koko projektin. Sit jäin miettimään, että jos ei blogia ollenkaan, vaan kun ei kaikki kuvat oikein istu kotisivuillekaan. Taidan siis jatkaa tästä mihin jäin... Saa nauraa, olkaa hyvät vaan

No ehkä sitä päätöstä helpotti myös se, ettei ne blogin alkuosan kuvat olleetkaan sillä yhdellä tietyllä palvelimella, kuten luulin (miten niin mulla on tavaraa liian monessa paikassa), joten blogi toimii edelleen ihan normisti. Olkaatten siis tyytyväisiä te, joita nää mun mölinät jaksaa kiinnostaa.

Jos sit vaikka lois jonkin sortin katsauksen joulukuun loppupuoleen, vuodenvaihteeseen ja tammikuun alkupuoleen, sen jälkeen ollaan taas kartalla, ainakin jollain tasolla...

Messarissa tuli piipahdettua joulukuussa näyttelytunnelmia maistelemassa, tosin ihan vaan turistina, ilman ensimmäistäkään koiraa, ihan vaan iteksiin. Kerpelekehän äärellä kului hyvä tovi, huumorin kukka on ihan paras kukka, kiitos seuraa pitäneille piristävästä seurasta, se tuli tarpeeseen rankan syksyn päälle. Kehässä pyörähti sunnuntaina kasvattini Unna, josta leivottiin PN3. Onnittelut Unnalle molempien päivien saavutuksesta (lauantaina PN2 vara-CACIB). Lauantaina kehässä oli myös Zorro (AVO ERI, AVK1), onnittelut hällekin.

Cello pöytäilee

Pojasta polvi paranevi, vaan miten käy pojanpojalle tai -tyttärelle.

Länderikehässä ei omia kasvatteja esiintynyt ainokaistakaan, Cellon lapsenlapsia sen sijaan pari, jotka nappasivat JV-tittelit. Onnittelut ”lapsosille”. Kehä oli armottomasti myöhässä, joten en ehtinyt jäädä loppuratkaisuja katsomaan kun en omalla autolla ollut, joten aikataulu ei ollut vapaa.

Totoro oli varauroksena Dasille ja yllättäen Totoroa myös ”tarvittiin”. Perjantaina 17.12 Das tuli Totoroa tapaamaan kun hommat eivät ykkösmiekkosen kanssa olleet sujuneet odotetulla tavalla. Maaliin asti ei päästy, vaikka Totoro saikin nousta selkään ja touhuilla siellä aika vapaasti, viime hetkellä aina vaan tuli pakit. Tosin, kun Totoro pääsi yrittämään, oli juoksu jo melko pitkällä, loppusuoralla ikäänkuin, vaikka Das kovasti itseään tekikin Totorolle tykö.

Totoro ja yks maailman parhaista paikoista: pöytä.


Lauantaina oli vielä pikakosiomenot ennen kuin kasvattajan päätöksellä lähdettiin Mäntsälään keinosiemennykseen. Totoroa ei yhtään haitannut, vaikka vieras KAKSjalkanainen tunkikin liki ja tavara ei ihan mennyt sinne kuin Totoro ehkäs aatteli vaan putkiloon. Vasta homman ollessa jo ohi, alkoi Totoro näyttää siltä, että hei, tässä ei nyt joku asia ole ihan kohillaan… Täytyy sanoa, ettei tämä ainoa keinosiemennys ollut, jossa olen ollut läsnä, ensimmäinen länderimalli kyllä, vaan olihan varmasti vaivattomin tähän astisista. Laadukkaita olivat kuulemma pienet ”totoronalut” ja tänään (14.1) Das kävikin ultrassa ja kantavaksi todettiin. Kiinnostuneille lisätietoja täältä.

Joulu ja joulutonttu Hedda.


Joulu oli tänä vuonna luvattoman lyhyt, jotenkin tuntui, että kaikki valmistelut meni ihan hukkaan kun joutui jo tuota pikaa palaamaan takaisin arkeen. Kilttejä oltiin kyllä oltu, sen verran pukkasi pakettia. Koirille ei tänä vuonna ollut varsinaisesti joululahjoja, herkkuja vaan, tosin Arska sai oman lahjansa (kuinkahan mones tänä vuonna ja onko mulla joku suosikkisysteemi) jo messariviikonloppuna…

Arska ja lelu.


Kerpeleille ostin jättiluut, sellaiset 60 cm pitkät luukepit, joissa rouheluuta sisällä. Hyvin maistuivat. Länderit saivat pienempiä nameja useempaan otteeseen sekä maksalaatikon jämät (keskimmäisen mielestä joulu ei ole joulu ilman maksalaatikkoa) joulupäivänä.

Säät ei ulkoilemista suosineet, millon oli pakkasta, pahimmoillaan -25, ja tuuli, että tukka päästä lähti. Millon tuli lunta tuutin täydeltä. Koiratkaan ei oikein pihalla viihtyneet, kylmimpinä ja tuulisimpina hetkinä ei edes kerpeleet. Kola vaan kiisi, lapio lauloi ja tuli takassa loimusi, aitoa maalaistunnelmaa…
Positiivista oli se, että joulukuun loppupuolella päästiin vähitellen palaamaan takaisin arkeen, elämä on melkeen kun ennenkin. Sellanen jälkikäteen iskenyt pieni henkinen väsymys painaa kyllä päälle, siitä toipumiseen voi mennä tovi, pitemmästä joululomasta ois voinut olla apua, mutta se nyt ei vaan tässä kohti ollut mahdollinen.

Vuodenvaihdetta meillä ei juur juhlita, vietetään aikaa koirien kanssa, vaikkei meillä kukaan muu raketteja pelkääkään kun Arska, joka tuntuu pelkäävän sitä enemmän mitä vanhemmaksi tulee. Tänä vuonna tosin selvittiin tosi vähällä, Arska tajusi vasta muutamaa minuuttia ennen kahtatoista, että hei tänään on SE päivä ja alotti läähätyksen ja tutinan. Puol yhden aikoihin meidän naapurusto hiljeni ja Arska rauhottu, ei se kauempaa kuuluvasta kumusta välitä.

Lopunkin juhlatunnelman lysäytti puhelu, jonka aattoiltana sain Bertan emännältä: Bertta oli pelästynyt alkuillasta rakettia ja kadonnut. Hetken jo mietin, että jos lähtis Berttaa aaton kunniaks ettimään, vaan eipä siinä ois järkeä ollut, pimeessä voi mennä ohi puolen metrin päästä koiraa huomaamatta, eikä toisaalta paniikissa oleva koira välttis noteeraa tuttujakaan, joten löytymisen mahdollisuus liki nolla, ei auttanut kun ootella vuoden ensimmäistä päivää ja valosaa. Onneks pakkasta ei ollut paljoa.


Bertta

Sunnuntaina sitten suunnattiin Bertan kotio avustamaan etsinnöissä. Otin Arskankin mukaan, vaikkei se enää ihan parhaassa jälkiterässä ole, alkaa aistit selkeesti jo vähän heiketä, siis muutkin kuin se kokonaan uupuva näkökyky. Sit kun ottaa toisen mukaan, niin voisi kai sitä "kuunnella" koiraansa myös... Vaan kun ei niin ei.

Arska olisi mieluusti yhdessä kohti lähtenyt ihan eri suuntaan kuin me muut, siihen asti kulki reippaasti eteenpäin, sen jälkeen oli kuin täi tervassa, mut kun Arska mielestäni ei ilmaissut selkeästi (siis tämähän se meidän ongelma on aina ollut: minä), vaikka jopa Bertan emäntä huomasi tämän ilmaisun, niin jatkettiin minne me ihmiset mielittiin. Mitä kauemma mentiin, sitä haluttomampi Arska oli ja minä mietin, että se on jo vanha, ei enää jaksa eikä haista kun luntakin pyryttää, ja väsyy, tosiasiassa Arska varmaan mietti, että ihan idioottia porukkaa kun menevät koko ajan vaan kauemmas ja kauemmas.

Tulokseton oli mettien haravointi ja päätettiin lähteä kotiin lepäämään ja vaihtamaan kuivaa ylle. Ajettiin kotiopäin sit kuitenkin hissuksiin sillä suunnalla olevaa tietä, jonna Arska halusi mennä, tuloksetta. Kotona pistin puhelimeen hälyn ja aattelin, että otan noin puolen tunnin tirsat ja sit lähetään uudestaan, ennen kun tulee pimeetä. Ei onneks tarvinut, sillä Bertta oli löytynyt juur siltä tieltä, jota ajettiin hissuksiin kotio päin, leikö peräti haistanut meidät ja lähtenyt seuraamaan. Jotkut ihanat ihmiset olivat poimineet Bertan kyytiinsä ja vieneet ihan kotiovelle asti. KIITOS heille!


Kuva linkattu Adeinan blogista

Samaisena päivänä Frida lähti viikoksi sosiaalistumishoitoon Tamperestiin Adeinan hoiviin. Sattui aika hyvään saumaan, sillä jouduin ite hakemaan sairista maanantaina ja koskei ollut pentua huollettavana, vanhat konkarit vaan, niin sain levätä rauhassa, Frida kun on melko vilkas ja energinen tyttö, kuten pennun toki kuuluukin olla.

Sairis puolestaan sattui hyvään saumaan ja siivoilin kotona mappeja ja arkistoja, poltin pino kaupalla paperia ja sain paprut melkeen järjestykseen. Se oli sellasta kevyttä puuhaa, jonka sai jätettyä aina kesken kun siltä tuntui. No ekan sairispäivän kyllä vaan istuin takan edessä, jalat melkeen takkaluukussa kiinni ja tuli tietty takassa, kun oli niin helkatin kylmä (lue: kuumetta).

Cellon, Totoron ja Heddan kanssa harjoteltiin kosketuskeppiä. Se alko vähän vahingossa, sillä löysin kepin siivotessani arkistojani (juu, älkää kysykö miks sellanen aparatti makaa mun papereitteni seassa, en nimittäin osaa vastata). Kun kaivoin nameja esiin (niitäkin löytyy papereitten seasta), niin tietty kolmikko ilmestyi istua napottamaan eteeni, joten ei kun alotin.


Hedda, Totoro ja Cello

Heiluttelin keppiä kun orkesterinjohtaja (varmaan ihan kybällä oikeeoppista) ja jokaisella oli vuorollaan tilaisuus tökätä keppiä ja saada naksu-nami-yhdistelmä. Totoro tajusi jujun tosi nopeasti ja tökkäsi keppiä aina kun se sopivasti meni ohi. Cellolla homma oli vähän hakusessa, se tökkäsi välillä, välillä vaan kattoa töllötti, jotta mitä sä ihminen huidot. Hedda oli pihalla kun lumiukko, mut Hedda onkin blondi. Oon kokeillut keppiä myöhemminkin ja tosiaan Totoro on älynnyt jujun, Cello myös, mut Heddalla homma on edelleen hakusessa.

Mulla on sellanen ajatus, että opettaisin Totoron ravaamaan hyppimättä kosketuskepin avulla. Kunhan saan Totoron seuraamaan keppiä alan liikkua kepin kanssa ja lopulta toivottavasti ravata... onkohan se ihan viisasta kepakko kourassa; saa nähä miten tän projektin käy...

Frida vietti viikon sosiaalistamishoidossa ja palasi kotiin. Oli kuulemma käynyt videovuokraamossa harjottelemassa ravaamista, tavannut vieraita koiria, oppinut naksun kanssa seisomisen jalon taidon, mennyt agikentällä putken, leikkinyt Pilan kanssa sydämensä kyllyydestä, könynnyt mettissä, tavannut lapsia ja muitakin vieraita ihmisiä ja mitähän vielä. Huh!


Alas kaivaa taskuas kun olis jo tuumii Frida.

Tällä viikolla on sit harjoteltu Fridan kanssa seisomista ja pöytää. Pöytää on helppo harjotella sen takia kun meillä kaikki HALUAVAT pöydälle seisomaan, Totoro menee jopa ihan ite, jollei sitä kiellä, pöytä on Totoron mielestä ehkä melkeen maailman ihanin paikka. Alotinkin pöytäharjotukset aikoinaan Fridan kanssa sillä, että nostin ensin kaikki muut länderit vuorollaan pöydälle ja vasta vikana Fridan. Taisin Totoron nostaa parikin kertaa ennen kuin Frida pääs. Koska kaikki haluavat pöydälle, siinä täytyy olla jotain erinomaista. Toivottavasti tämä tunne Fridalla säilyy näyttelyissäkin ja myös niitten jälkeen.

Meillä tosiaan on näyttely huomenna tossa noin 5 km päässä, saa nähdä kuin käy. Kehärutiinit on Fridalle opetettu paloina, muttei ole vielä kertaakaan menty koko rumbaa läpi alusta loppuun, se jää huomiselle, joten toivon, että selvitään kunnialla.

Puuhakasta alkanutta vuotta kaikille toivottaa Viivi ja me muutkin.