Lopulta päätin, vähän tuupittuna, että kaikki tietenkin, ei tartte jälkeenpäin miettiä, et no miksei tota sit kartotettu. KePo sai tehtäväkseen varata meille näytteenottoajan omaan aikatauluunsa sopivaksi, koska neljä länderiä - yks kaksjalka = mission impossible.
Tänään oli sit aika Genoscoperin labralla, siellä kun on poikkeuksellisesti otettu näitä testejä viime viikko ja vielä tämä viikko otetaan. KePo pakkasi kotona länderit autoon ja poimi meikäläisen matkan varrelta kyytiin. Länderipoppoo tietty innostu ihan kympillä siinä kohti kun kiipesin autoon. Sääkin suosi meitä; melkonen lumipyry ja tiet ihan jäässä, lumi siinä päällä, risteykset luistinrataa, motarilla kolari... Motarin kolari onneks huomattiin ennen kun ehittiin jonottelemaan, joten ajettiin vanhaa tietä, hitaammin ja varmemmin.
Labran pihalla autosta nousi ulos neljä lämmintä ja ravistettua skumppapulloa. Hissiin en ees yrittäny tunkea moista sakkia, portaissakin oli tekemistä varsinkin kun Totoron mielestä siitä portaan ja seinän välistä ois ollut älyttömän kiva yrittää tunkea jonnekin, en kyllä tiedä minne vai luuliko Totoro osaavansa lentää. Näytteenottotila oli neljälle intoa pinkeenä länderille hieman ahtaahko, siis kun piti mahtua hyppimään ja loikkimaan ja jokainen halusi nähdä eri suuntaan yhtä aikaa ja haistella kaikkea mihin yletti. Totoro kävi haistelemassa näytteenottajatkin jo etuottia ja saikin rapsutuksia palkakseen.
Paperit esiin ja paperisota ensin, ilmaisesti olin osannut täyttää kaiken oikein tai ees melkeen oikein. Sit eka koira pöydälle (tai siis kenttäolosuhteet, joten pakastin, jonka päällä oli peite). Valitsin ekaksi uhriksi Totoron, koska uskoin sen olevan helpoin ja esimerkin voima ja silleen. Totoro lunasti odotukseni. Miten siitä pojasta onkin sukeutunut niin mahtava koira, ei voi edes käsittää. Siru tarkistaen ja harja suuhun, toinen harja suuhun ja kehujen kera lattialle. Tässä kohti loppuporukka oli jo sitä mieltä, että tuolla tehdään jotain kivaa ja sinne on päästävä, joten hirmu hillunta menossa.
Nappasin kuohuvasta lössistä Cellon. Siru tarkistaen ja harja suuhun. Se meni bueno. Mitä nyt muu poppoo kiehui lattialla ja Cellon mielestä siellä saattoi tapahtua jotain, johon ois pitänyt osallistua tai ainakin kytätä mitä se oli. Toinen harja suuhun ja jotain tapahtuu lattialla, Cello pyöräyttää päätään, harja pyörii, Cellon pää pyörii ja hups heijaa partakarvat on kiertyneet harjan ympäri kun harjakiharrin teinin tukkaan, tai siis ainakin mun tukkaan joskus teini-iässä. Mun moka, ois pitänyt olla tarkkana ja missä ihmeen välissä Cellolle on yleensäkään niin pal partaa kasvanut, että siihen joku tarttuu. Saatiin harja irroteltua kyllä, mutta näyte piti ottaa tietenkin uudelleen, joten siinä kohti saikin jo pitää Cellon päätä ihan kiinni, koska jätkän ajatus lienee ollut, että tyyppihän aikoo kammata mun partaani, ja se ei oo Cellon lempparia, parran kampaus.
Tällä aikaa lattialla kiehuvan länderikeitoksen taluttimet oli menneet solmuun, siis solmuun. No Frida syliin, sirun tarkistus ja harja esiin. Fridahan se sit päätti, ettei hältä mitään poskisoluja varasteta... Kävin hetken taistoa Fridan kanssa, mut ehkä duunivaatteet ei ole ihan koirien käsittelyvaatteet, liukas pusero ja liikaa nappeja sun muuta rekvisiittaa. Vaihdettiin: KePo otti Fridan ja meikä alko selvitellä talutinsolmua ja koska pojat rauhottu melkolailla kun tartuin taluttimiin, sain umpisolmun selväksi sillä aikaa kun Fridan ikenet harjattiin.
Hedda olikin jo ihan epätoivoinen; hänkö ei pääse ollenkaan tonne pöydälle pitämään kivaa. Kiipeili ihan KePon jalkoja pitkin... Paitsi, ettei se pöytä nyt niin kiva ollutkaan varsinkaan sen jälkeen kun sirun lukulaite piippasi. KePon sylissä oli kyllä sitten ihan hyvä antaa harjailla suunsa sisuksia.
Kuhiseva lauma ovesta ulos ja portaisiin. Totoro oli päättänyt yrittää vetää meikäläisen kumoon ja kiersi aina jalkojeni takaa siten, että talutin osui polvitaipeeseen, sit veto päälle. Ainakin kolme kertaa kiepautin taluttimen pois jalkojen takaa ja aina se vaan oli siellä. Ulkona nelikko ei tiennyt minne ois rynnistänyt, mut lopulta kaikki menivät suorastaan sivistyneesti autoon, yks kerrallaan ja loput odotti, että se yks saatiin köytettyä vöihin, sit meni seuraava. Vähän oli kyllä hölmistyneen näkösiä naamoja kun duunin pihassa nousin autosta, rapsautin jokaista parrasta, toivotin hyvää kotimatkaa ja sanoin hei, hei.
Nyt on sitten meidän nelikosta otettuna DNA-kartotukset, tulokset tulee kuulemma joskus noin maaliskuun puolessa välissä, josko niistä sit maallikko mitään ymmärtää. Sitä ootellessa talvi sen kun jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti