vaikka olin vaan Hesan korkeudella (vai pitääkö sanoa mataluudella, jos aatellaan, kuten usein tehdään, että Suomi on pystyasennossa kököttävä nainen ja oma asuinpaikka kaiken napa) kursseilemassa, että ei sen ulottuvampaa.
Jos nyt sit kuitenkin alottais alusta.
Tammikuun puolessa välissä kyselin ystävältäni osallistuisiko hän esittelytilaisuuteen, jonka olin luvannut järkätä. Vastaus oli kieltävä ja syy kuulemma Dobo. Dobo??
Mikä ihmeen dobo??? Enpä ollut koskaan kuullutkaan. Olinko jo ihan jälkeenjäänyt koira-asioissa??
Sain kehotuksen kirjottaa sanan googleen ja painaa haku-nappia. Ja uteli… siis tiedonhaluhan on erittäin hyvä motivaattori, joten tein työtä käskettyä
ja löysin lajiesittelyn. Dobo kuulosti todella mielenkiintoiselta ja ehkä juur joltain sellaselta, jota olin jo pitemmän aikaa etsinyt. Pitäisiköhän sellaista kokeilla, että ei kun Dobo- ja muut kurssit –sivulle. Aika täyttä näytti kursseilla olevan tai sit kellonajat mulle sopimattomia. Vaan kuin ollakaan sivupalkissa nökötti myös Dobo-koulutusohjaajakurssi , mitähän sellainen sisältää 
ja mitä sinne pääsemiseen vaaditaan, ainahan sitä voi alottaa ikäänkuin lopusta…
Klick
Sivulta hyökkäsi oitis silmille punainen teksti: 1 peruutuspaikka. Suljin sivut sukkelaan, olinhan sopinut sille viikonlopulle muuta ohjelmaa sekä lauantaille että sunnuntaille. Asia jäi siitä huolimatta itämään ja pyörittelin sitä mielessäni koko päivän, iltapäivällä se jo poltteli, kutitteli ja raastoi. Aattelin jossain kohti, että ”kohtalo” ehkä ratkaisee kaiken puolestani ja punainen teksti katoaa ja tilalle tulee teksti täynnä, joten kävin kurkkimassa muutaman kerran päivän pitkin tapahtuisiko tämä ”ihme”. Noup!
No sattumia ei mielestäni ole olemassakaan, vaan nk. sattumilla on aina tarkoituksensa ja tässähän oli sattumia kerrakseen. Niinpä, KePon ja vanhimmaisen kanssa juteltuani ja vanhimmaisen luvattua hoitaa velvotteeni, naputtelin illalla hakemuksen ko. kurssille. Olisihan kohtalo toki voinut puuttua vielä tässäkin kohti peliin ja täynnä-teksti tullakin sähköpostiini. Aamulla
löysin postistani viestin, jossa toivotettiin tervetulleeksi Dobon pariin, että kohtalolla oli ehkä muita suunnitelmia kuin tarjota mulle ei-oota.
Viikonloppuna vietin kaksi päivää Dobo-koulutusohjaakurssilla. Tavallaan tosiaan kiipesin takamus edellä puuhun, suoraan koulutusohjaajakurssille: en tuntenut lajia lainkaan etukäteen, en ollut kerran kertaa tehnyt mitään ees jumppapallolla, dobo-pallosta puhumattakaan, saati että siihen ois sekotettu vielä koirakin mukaan. Kurssilla huomasin, etteivät kaikki muutkaan olleet Doboa edeltä käsin harrastaneet ja kurssi kulki muutenkin sitä tahtia, ettei Dobo-kokemattomuudesta ollut haittaa, muuten koirakokemusta kyllä piti olla, eikä koulutuskokemuksestakaan haittaa ollut.
Viikonloppu oli kyllä rankka
ihan siis fyysisesti, meikäläisen lihaskunto ei todellakaan ole mitenkään erinomainen tällä hetkellä ja monet liikkeet on aikasen rankkoja. Toki seassa niitä helpompiakin ja meneehän se niinkin, että älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon, mutta kyllä katu-uskottavuutta huomattavasti lisää, jos itekin kykenee tekemään kaikki ne liikkeet, tai ainakin suurimman osan, joita muille aikoo opettaa. Kunnonkohotusta ja kehonhallintatreeniä siis edessä…
Dobo on kyllä hauskaa, harvoin sitä niin pal nauraa itelleen kun mitä tein nyt viikonloppuna
Mahtaako olla helpompi nauraa kun voi ”syyttää” palloa siitä, ettei joku liike onnistu vaan kellahtaa mihin sattuu tai ei vaan löydä tasapainoa. Toisaalta äkkiä tasapainoasti tuntuu heräävän: siinä kun lauantaina lörpällä seisominen oli lähes ylivoimainen tehtävä niin sunnuntaina se jo sujui varsin hyvin.
Viikonlopun saldo on nippu kipeitä lihaksia, paljon oppia päässä ja innostunut mieli. Ihan niin kipeä en kuitenkaan ole kun pelkäsin olevani.
Tein kyllä kaikkea rauhallisesti ja maltillisesti, koska mikään ei tapa intoa yhtä tehokkaasti kuin se, että siitä tulee älyttömän kipeäksi. Jos en jotain jaksanut, kokeilin sitä vain sen verran, että tajusin tekniikan ja ihailin sen jälkeen parempikuntosten upeita suorituksia. Meikäläisen tekemisiä rajotti myös hierojan perjantaina teippaama oikean puolen alaselkä-pakara-alue ja siellä pahin kipu nytkin piileksii.
Vielä en voi tituleerata itseäni Dobo-koulutusohjaajaksi, loppukoe ja –tehtävät ovat tekemättä
Kotona on kuitenkin jo vähän Dobo-rekvisiittaa, joten päästään koirien kanssa kokeilemaan miten homma toimii ja pääsen, kuten myös koirat, treenaamaan kehonhallintaa, tasapainoa ja lihaskuntoa. Ja tärkeintähän on puutarhan hoito 
eikä sekään ole niin kovin tärkeää.
Lopuksi Löllö ja lörppä... tai siis Cello ja tasapainotyyny
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti