Empiirisiä tutkimuksia ála Kipa osa 1/2015

Sarjassamme empiirisiä tutkimuksia vuorossa osa 1/2015: hiuspuuteri.
Älä tee tätä kotona!

Aamulla peilistä katsoi ei-niin-puhdas joka suuntaan sojottava hiuspehko ja koska aamuaikataulu on lievästi sanoen tiukka ja kun ei riitä, että kutrinsa pesee, ne pitää vielä kuivatakin ja vaikka se käy turkinkuivaimella tuota pikaa, niin silti... ei ihan vapaaehtosesti. Mut hei, kaapissahan on... dadaa... ei, ei tukisukkahousut vaan hiuspuuteri.

Ko. tuotteen mainos lupaa: "antaa hiuksille pitävää tukea ja volyymia, sopii niin lyhyille, keskipitkille kuin pitkillekin hiuksille,hiuspuuterin avulla voit muotoilla hiuksiasi haluamallasi tavalla: mitä enemmän hiuspuuteria, sitä tuuheampi ja pitävämpi lopputulos". Ja jostain muualta muistin lukeneeni, että hiuspuuteri myös imee rasvaa...

Asioitahan vois toki tarkistaa ja käyttöohjeita ynnä -vinkkejä lukea, ei sillä, mut aamukiireessä puuteri kuulosti juur ihan parhaalta, joten reilusti vaan jauhetta tukkaan. Tuuheudesta en sano mitään, muotoilu onnistui erinomaisesti ja kutrit näytti, jos nyt ei juur pestyiltä, niin puhtailta kumminkin. Tosin koskea ei kampaukseen pal kannattanut, käsistä tuli ällötahmeet , en suosittele käytettäväksi treffeillä... ainakaan suurissa määrin. Niin ja päivän pitkin piti muistaa "muotoilla päätään" aika ajoin, koska turkki sojotti juur siihen suuntaan kun sen sattu tönäsemään.

Saunaa odotin innolla, kun iltaan päästiin, saadakseni tökötin pois päästäni. Vaan helpommin sanottu kun tehty (mitä enemmän puuteria sitä pitävämpi=pysyvämpi lopputulos). Pesin ensin kahteen kertaan jollain kampaajan "tapposhamppoolla", enkä säästellyt määrässä. Letti pysy tahmeena. Foreverin nestesaippuan sanotaan sopivan kiireestä kantapäähän, hiuksiin en sitä ole kyllä kokeillut, mut hätä (ja reilulla kädellä puuteroitu tukka) ei lue lakia. Jo tuntu suurin osa puuterista kaikonneen, sen tilalla päässä oli huopahattara... En siis ehkä suosittelis nestesaippuaa ainakaan yhtään pitempien hiusten pesuun, raakana ja reilulla annoksella.

Noooo onhan ne turkkitrimmerit keksitty ja hyvä sellanen kököttää takkahuoneessa, sillä sai Arskankin pehkon aikoinaan leikattua, et kai sillä kaksjalankin hattara irtoo.

Päätin kuitenkin vielä yrittää muutamaa kikka kolmosta... siis ennen trimmeriä. Seuraavana reilusti hoitoainetta ja löylyyn. Jo oikeni huopahattara, mitä nyt kutrit oli sellaset päätämyötenvalmiiksrasvaset. Arsenaalin seuraava ase oli shamppoo, ei tosin se sama kun alussa. Kahteen kertaa kun jynssäs, niin oli pää aika normaalin olonen. Vielä muutama suihkaus Firstiä ja voin jäädä rauhassa ja mielenkiinnolla odottamaan mitä peilistä aamulla taas näkyykään... (Huom! muista ladata trimmauskone).

Päivän opetus: ellei aikataulu anna myöten, niin unohda turhamaisuus ja mene letti likasena duuniin
ps. Lahjoitetaan hyvä hiuspuuteri sen käyttötaitoiselle.

Aurinkoa, murkkuja, hormoneja ja puuhamaa

Ihana aurinkoinen päivä piiiiiiiiitkästä aikaa. Paljon ulkoilua ja tietty nokkosen polttamia tai murkun puremia ja kelläs muulla kun Totorolla. No on joskus jollain muullakin, mut aika usein Totorolla. Ja sellanen vammahan on tietenkin pahasti rampauttava ja milläs selität, että kun nyt ees kaks minuuttia annat jalan olla, niin se tokenee siitä kyllä. Monenmoisia tököttejä, jääpalapussia, makupaloja ja mekon ja meikäläisen saamia lieviä vammoja myöhemmin asia oli unohdettu ja elämä jatkui entiseen malliin.

Cello ja pentuja
Aurinkoisilla säillä pennutkin pääsee pihalle enemmän ja pitemmiksi rupeamiksi. Leikittäjiä niillä riittää; on oma äiti, on mummo (Hedda), on isoisä (Cello), on Tiuku-kerpele (tässä vaiheessa kyllä vaan aidan takaa, minkäs sille voi, jos on iso ja vilkas) ja vaihtuva määrä vaihtuvia ihmisiä. Totoro-raasukin saa ulkoleikeissä odottaa vuoroaan, koska vauhtia nyt vaan on liikaa, sisällä homma kyllä toimii.

Tiuku, Kuplis ja Pärnilla
Jokainen koira opettaa omia juttujaan pennuille. Tai no Heta tuntuu lähinnä vaan mennä humputtavan ja vahtivan, ettei kukaan ulkopuolinen kiusaa pentuja. Cello leikkii pentujen kanssa ja ehdan isoisän tapaan ei pal komentele. Hedda on ottanut asiakseen tiukan kasvatuksen, nöyrä on oltava ja Heddalla onkin kyllä outo vaisto poimia porukan luupäät ja käsitellä niitä erityisesti ja muita vähemmän. Käsittely on kyllä kaunista katsottavaa, miten osaakin niin nätisti saada pennut tajuamaan mistä on kyse. Totoro on sitten kova... tai kuuluvasanasempi tyyppi; auta armias jos pennut alkaa "tapella" keskenään ja ääni kiihtyy liikaa, jo vain saapuu paikalle Totoro ja haukahtaa. Vaan loppuupa siinä toki sitten nujakkakin kun leikaten, joskin suojeleva äitihahmokin usein rantautuu paikalle.

Hedda ja pentuja
On ollut myös vinkeä seurata miten erilailla Heta vastaanottaa vieraat. Hetahan tulee normisti (lue: kun ei ole pentuja) juttuun melkeen kenen kanssa vaan, niin ihmisen kuin eläimen, mutta pentujen syntymä muutti käytöstä, kuten nyt nartuilla usein tapana on. Hetan osalta se tarkoittaa lähinnä päätöntä säntäilyä sinne tänne ja kiljumista. Toisaalta Heta tekee eron ihmisten välillä; osa vierailijoista saa suorastaan hyväksyvän vastaanoton, toisia pitää kiljua iät ja ajat ja ehkä koko ajan. Aikoinaan huomasin, että koira kyllä ihmiset tuntee, näkee pään sisälle ja jos koira ei tykkää, niin on syytä miettiä mikä siihen on syynä ja onko syytä itekin tutkailla mahdollista syytä.

Aikoinaan käytin Arskaa "pennunostajakoirana" (vrt. homekoira, huumekoira); ellei Arska ihmisiä hyväksynyt, en sitten minäkään. Ne ainoat kerrat kun oltiin eri mieltä, Arska oli oikeassa. Enää ei ole Arskaa, on vain ikävä, ikävä edelleen. Vaan eipä ole pentujakaan, eikä ainakaan ihan heti tulollaankaan, kun en uutta kantanarttua ole mistään vieläkään löytänyt. Nyt olen sentään voinut "mummoilla" tyttären ekan oman pentueen parissa ja onhan tämä ihan miljoonasti helpompaa kun ite kasvattaa pentue, että jos jäiskin tälle mummoilun saralle myös koirapuolella.

Käytökseen palatakseni; onhan niitä toki poikkeuksiakin, siis narttuja, jotka eivät tee eroa ihmisten välillä mitenkään. Kantanarttuni Aasan mielestä epäillyttävää ihmistä ei ollut olemassakaan, ei missään elämän vaiheessa, eikä Aasa mielestään epäilyttäviä koiriakaan montaa tavannut. Sitten toinen ääripää oli eräs sijoitusnarttuni, joka normisti on todella mukava, mutta pentuja hoitaessaan oli sen luokan syöjätär, ettei koko tontille ollut asiaa kuin muutamalla ihmisellä, siis jos koira olisi sen voinut päättää. Ah ihanat hormonit. Onneksi hormonihuurkäytös ei näytä periytyvän, vaikka voihan se joskus olla harmikin.

Vaan pennukkaampiin asioihin. Tänään aukeni pentujen puuhamaa lähes täydessä mitassaan. Pari juttua vielä uupuu, mutta kyllä nekin sinne vielä saadaan. Näillä eväin kasvaa kehon hallinta ja karisee pintoja kohtaan tunnetut pelot. On rapinaa, kopinaa, keinuntaa, ritilää, kiiltävää, kavuttavaa jne. Ja voi sitä puuhailun iloa (ja ah sitä rauh... ööö, siis väsymystä kun ulkoilu on ulkoiltu). Muutama kuva puuhamaasta, eikä kai ne kuvatekstejä kaipaa.

Ö, ö, hö ö; hö ö mö... KromiStarsÖ

Aattelin ensin, etten mä mitään niistä kirjota, eihän ne ole ”mun pennut” vaan eka pentue, jonka tytär kasvattaa, länderikasvatusta jo toisessa polvessa. Vaan pakkohan se on jotain laittaa kun ovat niin mainioita, erityisesti Tilak… ja kaikki muut.



Klikkaa mua

Ensin porukka näytti hirmu hidaskasvuselta: oletus Hetalta ei tule maitoa ihan niin pal kun olisi suotavaa, riittävästi kuitenkin ylläpitämään kasvua, joten pulloja ei tarvittu… tai ehkä pitäis sanoa ”ei huolittu”, sillä kyllä niitä kokeiltiin, mutta porukka vaan sylki tuttiin, eikä hommasta tullut mitään. Syntymäpaino ei kaksinkertaistunut viikossa, nyt kuitenkin kaikki naperot on jo ylittäneet kilon rajapyykin, myös pikku-Tilak



Koko jengi pesuvadissa

Mahdollisimman aikaisin (lue: kohdassa 2 vkoa) mukaan tuli jauheliha-munankeltuainen-mössö. Sen maistuvuudesta voisi päätellä, että maitoa ehkä kumminkin tuli aika riittävästi, olen nimittäin antanut jauhelihaa oikeasti nälkäisille (vaikka ne olivatkin tuplanneet painonsa viikon kohdilla) ja siinä oli mennä sormetkin jauhelihan lisäksi ja kun pennun pisti lattialle, niin se yritti kiivetä takaisin syliin syömään ja nuoli kavereittenkin suupielet. Sellaista ei tämän porukan kanssa ilmennyt, osa oli suorastaan nihkeitä syömäreitä.



Dolmio ja syömisen ilo...

Kolmen viikon kohdilla ruokavalio monipuolistui, muttei ruokahalu niin hirmusti lisinnyt. Joku söi hyvin, joku huonosti, joku ei ollenkaan, että ehkä sitä maitoa lopulta tulikin yllin kyllin, nämä vaan ovat ”kääpiösakkia”… toisaalta niinhän se on isoisä Cellokin, urokseksi varsin pieni. Oisko nämä sitten niitä, agilitytermejä käyttääkseni, mediländeriuroksia … Niin siis nartut on ison oloisia ja urokset pienen, että sellanen jako tällä erää.



Ruokaympyrä

Nyt jengi on keksinyt, että äidin kupilla voi käydä, oli siellä mitä vaan ja siis sehän on aina parempaa kun huttu omassa kupissa, sehän me toki tiedetään, ihan jokainen, kuin ruoho vihertää aidan takana ja aurinko paistaa enemmän naapurikunnassa. Kohta kai Hetan kupit on syytä pistää siten, ettei pennut yllä, koska näin pennuille ei kehity mitään ruokarytmiä ja Hetalla taas pitää olla ruokaa saatavilla aina kun nälkä iskee, ei moista lössiä muuten voi imettää.



Bandun ateriointinäyte

Ensin näytti, että kovin hitaasti lähtevät pennut liikkeelle, nukkuvat vaan ja syövät, nälän heikentämät No nyt ne liikkuu ja kovaa liikkuvatkin ja taas ei paino kohisten kohoa, koska liikunta syö kaloreita. Mielestäni pennut näyttävät keskivertoa reippaammilta (ja väittäisin, ettei kokemukseni ole ihan olematon); desantit etenevät olohuoneessa Cellosta, Totorosta ja monesta muusta kummallisuudesta piittaamatta ja ihan yksinkin, ilman lauman tai emän tukea.



Pärnilla seikkailee

Joku jää yksin nukkumaankin kun pehmoisen pedin löytää.



Hertta unessa olkkarissa isojen punkassa

Urheasti käyvät paperivuoren kimppuun (tilasin astioita ja paketissa oli paperi poikineen), sitä voi vaikka ihan purra.



Kuplis ja paperien hyökkäys

Ekalla ulkoilulla ei mitään ulvontakonserttia, ei paljoa ees piipitystä, vaan reippaasti päin nurmikkoa… vaikka sehän toki oli märkä ja kylmä, ettei siellä nyt oleilla kannattanut, eikä saanut, koska itse korkeimman omakätisesti nostelin pentuja takaisin retkihuovalle… ei ehkä ois pitänyt / tarvinut / kannattanut.



Metsään monen mieli

Olen muuten ekaa kertaa saanut seurata nk. ”vaaleana syntyneitten” värin kehitystä. Sen tiesinkin valmiiksi, että tummana syntyneet vaalenee ja jopa lähes mustasta pennusta tulee usein ihan ”normaalin” värinen eli valko-ruskea. Mutta on ollut mielenkiintoista nähdä kuinka syntyessään lähes valkoisilta näyttäneet pennut on kesän auringossa ruskettuneet Sitä tosin tässä mielenkiinnolla odotan, että miten ne kirsut… minun kun on annettu ymmärtää, ettei vaaleana syntyneillä ole mustaa pigmenttiä lainkaan, mutta ainakaan tällä hetkellä en kyllä näe käytännössä mitään eroa kun pistän tummana syntyneen ja vaaleana syntyneen vierekkäin ja vertaan neniä ja huulipigmenttiä. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan miten käy; onko blondien kirsut lopulta mustia vai tumman ruskeita.



Täplis-blondi ja Tupla-tumma

Ja Totoro sitten, Totoro on haltioissaan kun talossa on ”vauvoja”, yrittää seurustella niitten kanssa minkä voi ja onneksi Heta sen sallii. Cello ei ole yhtään niin ihastunut pentuihin, Hetan ruokiin kyllä, ja onkin kerran onnistunut vierailemaan kupilla. Heddalla ja Fridalla, ainakaan tällä hetkellä, ei sitten olekaan asiaa pentujen luo.



Tilak ja Totoro

Ellei kukaan osannut lukea rivien välistä, niin suosikkini on pikkupoika Tilak, joka tässä yrittää saada peukalon irtoamaan kädestä,


...tai no Täplis on myös ihana ja Hertta ja... jotenkin nuo vaaleana syntynet vetoavat, kai kun ne tuntuvat niin eksoottisilta ja kyllähän Kupliskin on ihan omaa luokkaansa ajatuskupla turkissaan, unohtamatta muita ihanaisia. Tosin luopiona oottelen kyllä pentua muualta, jos sopiva syntyy ja jos kasvattaja sellaisen mulle suo. Aika ihana ois Totoron tytär Totoriina tai Totoron poika Torsti, ja on mulla plänB:kin… tai ehkä se on jo plänE-F-G tai jotain sitä luokkaa, jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Toisaalta, ellei onnista, kuten viime aikoina ei ole tehnyt, niin alan kasvattaa orkideoja, olen äkkiä löytänyt sisäisen vihreän peukaloni, vaikkei mulla ehkä oikeasti ole asian kanssa mitään tekemistä, ko. ikkunalauta vaan saa kukat kukkimaan, niin se on tehnyt aina.

Hoitolapsi osa 5

Perjantai ja Bertan viimeinen kokonainen hoitopäivä, huomenna sitten jo kotiutumisen aika. Tänäänkin sain nukkua siihen asti, että kello soi... ja tänään se tosiaan soi, yleensä herään tovin aiemmin kun kello ja ehdin sammuttaa aparaatin ennen räminää. Tänään niin onnellisesti ei käynyt vaan kello kiljui kun viimestä päivää, enkä meinannut löytää sitä pöydältä sit millään. Asiaa ei tietenkään auttanut naamalla pyörivä Totoro. Ei sekään, että huone oli yllättävän pimeä, taivas pilvessä.

Kun pääsin jalkeille, Bertta odotteli jo ovensuussa. Hyvin malttaa odottaa, että saan vaatteet päälle, pojat on pal kärsimättömämpiä (pal nuorempiakin kyllä), vaikka ihan taatusti puen joka aamu. Siihenkin Bertta on jo tottunut, että pojat koheltaa ensin ohi oottamaan ulos pääsyä, sitten on hänen kuninkaallisen korkeutensa vuoro sanoa huomenta kaikessa rauhassa, kohkatkoot vaan pojat ovella.

Muutenkin aamurutiini on näitten päivien jälkeen Bertalle hyvinkin tuttu ja tietää selkeästi mitä missäkin välissä tapahtuu. Tänä aamuna, eka aamu muuten, Bertta oli ihan yhtä tarkkana kun pojatkin, jotta mitä herkkuja ja mistä lootista kaivetaan. Ja ekaa kertaa "lomansa" aikana Bertta jäi täysin herkkujensa pariin, ihan vaan niihin keskittyen, kun lähdin. Tähän asti on seisonut takkahuoneen portilla ja katsellut lähtöäni.

Kaikkea sitä tekee koirien eteen ja ihan huomaamattaan, tosi harvoin vaan saa ittensä kiinni tekemisistään, koska suurelta osin ne tosiaan tekee asiaa sen paremmin noteeraamatta. Tänä aamuna kävi vähän naurattamaan kun ensin asettelin Bertalle makupalat sievästi esille... joo, näinpä. Bertta niitä sitten ihmettelemään ja minä sillä aikaa pöyhimään Bertan tyynyä, ettei painu linttaa ja ole ikävä maata. Kaksjalkojen tyynyjä en kyllä yleensä pal pöyhi. Pojillekin asettelen namit nätisti, on sit mukavampi siitä valita, järkkäilen tyynyt jne. ennen kun töihin lähden. Se vaan on niin automaattista, ettei huomaa, vaan nyt Bertan kohdalla äkkiä tajusin mitä teen

Päivän lauluesitykset oli kuulemma jääneet aika vähiin. Bertta oli vetässyt ensin jonkun ulvovan myllärin, josta pojat oli riemastuneet niin, että huusivat hurraata Bertalle, josta Bertta sitten innostui esittämään vielä aarian oopperasta hau-hau-hauskaa päivää.

Ai niin Bertasta on tullut viikon pitkin Petunia. Homma lähti siitä, että Bertta tunsi nimensä vähän liiankin hyvin ja vaikka nimi livahti soljuvan puheen seassa, Bertta reagoi heti. Alettiin siis puhua Petuniasta silloin kun ei haluttu Bertan noteeraavan puhetta. Ja mikäs siinä kaunishan se, Petunia, ja Berttakin.

Tämän päivän anti Bertalle on ollut KePon kaveri, jota piti vahtia tiukkaan ja tarkkaan ikkunassa roikkuen. Välillä piti vetästä kunnon haukahduksetkin, toisinaan pienet murinat, mut kun tyyppi tuli sisälle, piti olla kun sitä ei oiskaan, koska mitä ei näe, sitä ei ole.

Ja sit me otettiin pienet päikkärit, Petunia ja kasvattaja.

Hoitolapsi osa 4

Yö sujui loistavasti, Bertta nukkui tyynyllään ja heräsi vasta kun meikäläisen kello soi. Aamurutiinitkin alkaa Bertalle olla tuttuja, samoten pojille Bertalla höystetty aamuohjelma.

Päivällä kuoronjohtaja Bertta oli kuulemma yrittänyt kannustaa pesuhuoneen poikia jodlaamaan, mutta pojat ei olleet tänään, syystä tai viidennestä, halunneet vetää serenadia. Vaan huomenna on uus päivä, uudet kujeet ja ehkä myös uusiutuneet äänivarat...

Jonkin sortin kotiutuminen näkyy siinä, että Bertta on alkanut "vartioida reviiriään" ja myös ilmoitella, jos jotain epäilyttävää näkyy. Varsinaisen vartiohaukun Bertta kuitenkin on, ainakin toistaiseksi, jättänyt muille.





Iltapäivä ja ilta on menneet Bertan osalta, eilisen hieronnan jäljiltä, levon puolella, kuten kuvista näkyy.









Polvileikkauspotilaskin on ottanut levon kannalta ja tuntuu todella nauttivan kivuttomasta olostaan pitkän tuskien taipaleen jäljiltä. Sivuvaikutuksena kipujen päättymisestä ja lääkitysten lopetuksesta on levoton mieli ja mieletön vauhti, joten häkitystä on riittänyt melkeestä enemmän kuin koko projektin aikana tätä ennen. Vaan ens viikolla helpottaa ja Frida on taas vapaa kulkemaan, juoksemaan ja leikkimään ja koko kesän olohuonetta koristaneen häkin voi viimein haudata varastoon.

Hoitolapsi osa 3

Ilta "kaupunkikävelyn" jäljiltä oli hyvin rauhallinen, Bertta enimmäkseen kuorsasi, siis kirjaimellisesti, mun vieressä sohvalla. Kun läksin hammaspesulle Bertta marssi tyynylleen ja siihen arvon neito myös jäi nukkumaan. Ehkäpä ei poikien kanssa ehditä opettaa Bertalle sitä mahdollisuutta, että myös koira voi nukkua sängyssä...

Talvella on kiva kun on lämmittimet vieressä, mut onhan siinä toki puolensa, ellei huoli nelijalkoja viereensä yön pimeiksi tunneiksi. Esim. tänä aamuna ois jäänyt meikäläiseltä tunnin punkkikutka kokematta. Ei, ei, ei mulla punkkia ollut, mut Cellolla oli. Löysin sen rapsuttaessani Celloa ennen kun kömmittiin jalkeille. Poistin punkin toki ja ärtyneeseen "punkkijälkeen" vetäsin vähän gellyä. Sen jälkeen haroin oman hiuskuontaloni läpi ja epämääräinen "ihollani mönkii ehkä jotain" -tunne seurasi koko duunimatkan.

En jaksa kuitenkaan pahemmin stressata punkeista, ehkä pitäis, ehkä ei, fifty-sixty. Asuin koko lapsuuteni punkkiseudulla, nukuin toisinaan päiväunia koirankopissa (yhdessä koiran kanssa tietty), konttasin lehmien jaloissa, pidin kanoille kokouksia ja kuleksin hevosen kanssa pitkin metiköitä. Marjassa samoiltiin niissä punkkipöpeliköissä ja lehmät kuljetetiin usein laitumelle sen pahimman punkki-invaasioalueen läpi. Aikuisilla kyllä oli siihen aikaan aika pal päällään, ei töitä bikineissä tehty, mut meillä kersoilla saatto olla pelkät pikkarit. En muista kuin yhden ainoan kerran punkin löytyneen ihmisestä ja koska se oli "suuri tapahtuma", niin ehkä muistaisin, jos niitä ois useempiakin ollu. Tähän ikään olen kerran löytänyt punkin itestäni ja siihen aikaan koirat ei nukkuneet sängyssä. Siitä huolimatta, aina kun koirasta löytyy punkki, iskee punkkikutka. Onneks se on ohimenevä ilmiö.

Bertan kolmas herätys "laumakoirana" ja aamu poikien kanssa sujui täysin ongelmitta. Kaikki kolme, Bertta, Cello ja Totoro, pyörivät aamun jaloissani sulassa sovussa, ihan kuin olisivat aina samaa laumaa olleet. No tosin pojat on aamusin rauhallisempia kun tietävät, ettei silloin mitään erityistä tapahdu ja toisaalta oottavat aamunamejaan "kuola suupielistä valuen", no ei kirjaimellisesti kumminkaan, mutta tönöttävät punkissaan tarkkoina kun porkkanat kunnes namien jako alkaa. Saa nähdä ehdinkö opettaa Bertankin aamunamirutiiniin... Tilannetta rauhottaa myös se, että lauma on aamulla jaettu kolmeen: tytöistä huolehtii vanhimmainen, kerpeleistä KePo ja mulle jää pojat ja nyt siis myös Bertta. Niin ja me kaikki herätään eri aikaan.

Vaan miten oli kuorolauluharjotusten laita. Vanhimmaisen sanoin: "Kyl ne vähän, mut alotus oli myöhemmin ja laulut lyhyempiä.". Hyvä niin. Tosin mulla puolestaan oli herätys aikasemmin, koskapa vähän jälkeen puolen kuuden Bertta oli sitä mieltä, että HEI, nyt me herätään. Ihan turha oli kehottaa Berttaa vielä toviksi maate, ja kun kellon soittoon oli aikaa enää joku parikymmentä minuuttia, niin ei kun jalkeille, turha jäädä punkkaan pyörimään, kuitenkin ois vaan nukahtanu juur ennen kellon soittoa ja ollut pal väsyneempi kun noustessaan suosiolla vähän etuottia kun kert jo hereillä kumminkin oli.

Kotiin tullessani saatoin todeta Bertan kotiutuneen aika hyvin. Jo ovelle kuulin vieraan kuulosen äänen muun kuoron seassa ja kun pääsin sisälle, niin Bertta päivysti ikkunassa ja haukahteli, tosin silleen rauhallisesti, ei samaa konekivääritahtia kun toi oma kiljukaulojen sakki. Ja kesti hetken ennen kuin Bertta tajusi, että joku oli jo tullut keittiön puolelle.

Tämän päivän ohjelmanumero oli koirahierojan käynti, kiitokset Kikka. Vähän Bertta oli ensin ihmeissään, mutta tosi hyvin sai hierottua kun ottaa huomioon, että tietääkseni oli Bertan eka hieronta ikänä, tosin en voi varma olla kun en ole tullut kysyneeksi...

Auttakaa, toi tyyppi käy käsiks!


No ehkei tää nyt niin kauheeta ollutkaan.


Oikeestaanhan tää on aika mukavaa.


Suorastaan rentouttavaa.


Kiitos, kiitos!


Hyvän hieronnan jälkeen uni maittaa.


Huominen otetaan sitten iisisti, kuten hieronnan jälkeinen vuorokausi tuleekin, joten eipä olla mitään mainittavaa ohjelmaa päivään kehitetty. Vähiin käy Bertan hoitopäivät, katotaan keksitäänkö vielä jotain uutta ja eksoottista ennen kuin lauantai koittaa.

Hoitolapsi osa 2

Alotetaan synttärionnitteluilla
Lämpöiset onnittelut KipazinD-pentueelle, tänään tuli 2 vuotta täyteen!

Sitten siihen osaan, jota ainakin jossain siellä ulkomailla kovasti jo ehkä odotetaan...

Kyllä vaan koirat katsoo mitä muut koirat tekee, jopa vanhemmat ladyt katsovat mitä koltiaiset puuhaa. Berttakin katsoi sunnuntai-iltana kun pojat pomppasivat viereeni punkkaan, mutta meni ite ilman muuta nukkumaan omalle tyynylleen. Eilen illalla Bertta meni tyynylleen maata ja katsoi kuin pojat TAAS pomppasivat punkkaan, nousi sitten tyynyltään ja tapsutteli hetken... liekö tuo miettinyt, että jospa hänKIN pomppaisi punkkaan. Odotan mielenkiinnolla tätä iltaa (ja kuin monta "huonoa tapaa" ehditään vajaassa viikossa Bertalle opettaa).



Tänä aamuna Bertta heräsi ongelmitta ennen kuutta ja painalsi aamunlenkillä tukka hulmuten, yhtään ei ollut unissakävelijän olonen kuten eilen. Toinenkin "edistysaskel": Bertta surffasi jo hyvin luontevasti poikien kanssa kämpässä sillä aikaa kun valmistauduin lähtemään duuniin. Pistin kyllä aamulla lähtiessäni pojat pesuhuoneeseen oottamaan vanhimmaisen heräämistä, jotteivat ole Bertan korvanjuuressa huutamassa ja hillumassa. Pojat on tottuneet pesuhuonekausiin, ovat siellä aina kun tytöillä on juoksut (tai no Heddallahan niitä nyt ei enää ole, mut oli kumminkin), ihan varmuuden maksimoimiseksi, välissä on paksu lukollinen ovi estämässä vahinkoja, eivät siis olleet hommasta moineskaan.

Eikä Berttakaan näyttänyt kovasti järkyttyvän kun lähdin, jäi sinne ihmettelemään herkkuvarastoa, jonka jätin päivän iloksi. Niin siis, Bertta ei päässyt / joutunut tänään mukaan duuniin, koska vanhimmainen oli kotona vahtimassa mitä päivän pitkin tapahtuu. Ja tapahtuihan siellä; kuulemma noin tunti lähtöni jälkeen Bertta ansiokkaasti johti kuoroa ja pesuhuoneen pojat peesas. Mä ehkä tikahdun

Niin joo, ruoka ei (vielä ainakaan) Bertalle maistu, siis nappulat, vaikka eilen syyllistyin laittamaan sekaan vähän herkkuruokaakin (kotiväelle tiedoksi: siinä ei ole viljaa, eikä Bertta ees syönyt sitä), jauheliha menee kyllä, tosin ei mitenkään ahmien, joten oon sit toooosi oikeeoppisesti antanut vähän nakerreltavia... Mut hei, eikö se ollut silleen, että mummolassa lapsia saa hemmotella ja jopa ihan piloille asti, kotona ne sit taas pistetään ruotuun...



Bertta jaksaa edelleen hymyillä ja hyppiä mennen tullen ja siinä välissä. Välillä villiintyy ihan täysin, eilenkin tuli naama pestyä monta monituista kertaa iloisten hymyjen kera ja jossain kohti, sohvalla istuessani, olin hätää kärsimässä kun Bertta teki itteään niin tykö ja samalla pojat pyöri jaloissa. Saa nähdä hyytyykö Bertan hymy loppuviikkoon mennessä





On muuten jännä miten meillä syntyneet koirat asioita myöhemmin muistavat. Kun ajattelee vaikka Berttaa, niin onhan Bertta toki käynyt meillä monta monituista kertaa, kasvattitapaamisissa, vaan ne pidetään möksällä. En muista onko Bertta käynyt kertaakaan talossa sisällä sitten luovutusiän ja jos onkin, niin joskus aivan nuorena. Mutta niin vaan, kun nyt tuli hoitoon, niin marssi muina tyttöinä takkahuoneen portille ja siellähän meillä on aina (no A-pentuetta lukuun ottamatta) pentula, josta pennut tekevät tutkimusmatkojaan ulos ja talon muihin huoneisiin. Yritin pari kertaa houkutella Berttaa tulemaan suoraan keittiöön, mutta ei, takkahuoneeseen on päästävä. Vaan mitä tuosta, Bertta saa toki kulkea keittiöön ja olohuoneeseen takkahuoneen kautta, jos kerran näin haluaa. Uloskin kuljetaan takkahuoneen kautta, että jos on keittiössä, niin siitä sitten olohuoneen kautta takkahuoneeseen ja sit eteiseen, vaikka vois tulla suoraan keittiöstä eteiseen.

Bertta takkahuoneen portilla


Iltapäivällä kun kotiuduin töistä odotti normi shown lisäksi Bertta-show, josta ei ollut loppua tulla. Lopulta piti ihan komentaa vaan "ei" oli täysin tehoton sana, vaikka silloin kun Bertta oli nuori ko. sana kuului kyllä jokaisen koiraansa kouluttavan perussanavaratoon, nykyään kuulemma saattaa olla toisin, meillä kyllä moista sanaa käytetään surutta. Istu-käsky sentään meni perille ja päästiin jonkinmoiseen yhteisymmärrykseen naarmujen määrästä.

Bertta hilluu


Ja kun kuulemma Bertta oli kovasti tarkkaan vahtinut kaikkia ovia (muisti jopa verannan oven) ja ikkunoita, niin jopa väsytti kun viimein oli saatu tervetuliaisrituaalit hoidettua ja istahdin soffalle kahvikupin kera. Tietty se on näppärä tapa vahtia, etten katoa, kun nukkuu pää reiden päällä...



Ja olihan tällekin päivälle jotain ohjelmaa sentään varattu ja vielä molemmille "taluttimeen sidotulle". Nlan postissa odotti paketti noutajaansa, joten mepä lähdettiin "kaupunkikävelylle". Matkaan pääsivät Frida, jonka pitäisi vielä jaksaa jokunen päivä kulkea rauhallista tahtia (hah!) ja Bertta.

Poppoo kasassa, ei kun menoks... takkahuoneen portista, kuis muutenkaan.


Bertta viihtyy onneks hyvin autossa ja menee sinne mielikseen, vaikka meillä joutuukin häkkimatkailemaan kun ei ole koiraverkkoa


Polttaa kesäkatu miestä, kosteaa höyryä nousee tiestä...


Kirjeenvaihtoa


Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan... tai tässä taitaa kyllä olla käsine sannassa eikä pensseleitä ees näy.




Yhdessätuumin Frida ja Bertta


Ja sit takas autoon, on siellä Fridakin kun oikein tarkasti kattoo... Meidän länderit on tottuneet matkaamaan valjaissa ja vöissä takapenkillä, harvemmin reissaavat häkissä takaosastossa.


kas näin


Niin siis siellä postissakin piti käydä, ihan pikasesti vaan, aika kuuma toi sää, auton sain varjoon ja ilmastointi ehti sen viilentää ja vanhimmainen jäi vahtimaan, ettei kukaan paistu. "Kylläpä sä viivyit kauan" taitaa Bertta kaikesta huolimatta miettiä.


Päätän raporttini tältä päivää näihin pariin kuvaan.

Bertta ja Cello


Frida ja Bertta-täti
(Berttahan siis on oikeasti Fridan täti, Fridan isänä Bertan veli)


Ja huomiselle on oma ohjelmansa jo suunniteltuna

Ihanaa iltaa kaikille!