Pitäiskö kirjottaakin jotain? Ehkä, vaikka kuvien laittaminen onkin pal helpompaa, ei tartte aivojaan rassata. Mut nyt ois hyvä hetki, nappulat nukkuu, Muru on KePon ja Tiukun kaa pihalla ja länderit makaa pitkin sohvia, takassa on tuli, eikä mitään ihmeellistä tekemistä. Tai no ois; siivoomista, pyykkäämistä jne. mut ketä se kiinnostaa, kysyn vaan.
Mitäs me on tässä viime päivinä pentujen kanssa puuhattu. On leikattu kynnet, se meni kaikkien osalta ihan ongelmitta, mut toki valkkasin hetken silleen, että kaik nukku ja oli väsyneitä. Sit meit on karstattu turkit, sekin meni ihan ok, paitti Jellona oli ensin sitä mieltä, että sepä vasta tuskallinen toimitus. Tokeni kyllä kun vähän aikaa karstaa käyttelin. Sit on otettu valokuvia, ne neliviikkoisposeeraukset mm. ja sepä vasta olikin hikinen urakka, oltiin kaikki ihan uupuneita sen jälkeen, niin kuvattavat kun kuvaajatkin.
Ulkoiltu on joka päivä, yleensä useemmankin kerran. Jellonalle sattui "paha haaveri" eilen, tuskallinen tassuvamma. Vanhimmaisen ja mun epäily on nokkosen polttama. No joka tapauksessa Jellona istahti äkkiä maahan ja piteli takatassuaan taivasta kohti ja kilju sydäntäsärkevästi. Kaikessa rauhassa (ei auta panikoida ite, ettei aiheuta paniikkia pennullekin) menin kattomaan, että mikä nyt on hätänä. Tutkin jalan ja kaikki mitä löysin oli pieni paakku jotain tahmeeta anturoiden välissä. Otin sen pois, muttei vaiva helpannut.
Sisällä vielä pesin Jellonan jalan ja kuivasin sen huolella ja vielä kerran syynättiin vanhimmaisen kanssa jalka läpi, ei mitään näkyvää. Siitä huolimatta jalkaa piti pidellä oudosti. Lopulta Jellona nukahti, mut jalka oli edelleen jännityksessä. Kävin hieromassa jalkaa ja käänsin Jellonan toiseen asentoon. Jellonan piti kuitenkin vaihtaa paikkaa ja taas jalka jäi oudosti koukkuun. Hieroin sen vielä kerran suoraksi ja asettelin toisen jalan samaan asentoon kuin "pahasti vammautuneenkin" jalan ja hups heijaa höyhensaarilla kinttu parani.
Pennut on tutkineet olohuonetta, käytävää, eteistä ja KePon työhuonetta. Millään eivät malttaisi enää tyytyä takkahuoneen turvallisiin oloihin, vaan kiljunta on monasti hirmuinen kun ei pääsekään kulkemaan miten lystää ja aina ei tosiaankaan pääse. Totoro ja Cello ovat jo käyneet tekemässä tuttavuutta pentujen kanssa ja Viivi tutki pennut kun ne vyöryivät olohuoneeseen. Arska on nyt päässyt "vaari-ikään", sitä ei enää pentujen seura kiinnosta...
Tänään oli vuorossa uus tuttavuus: kong. Niitä on kertynyt vuosien saatossa muutama kappale ja nyt vielä tollanen pienikin käy leopennuille. Tässä Tikrun tyylinäyte.
Osa pennuista nukkui kun annoin kongit, kolme oli hereillä, jokainen sai oman kongin. Jellonan mielestä se ei ollut erityisen mielenkiintoinen, Tikru jaksoi jonkin aikaa nuoleskella tahnaa, mut Donna leikki kongilla hyvän tovin; nuoli, tassuti ja haukkui kongille. Kaivelen loputkin kongit esiin, niitä luulis olevan kaikille.
Nyt oon muuten jo tehnyt pentujen osalta joitain päätöksiä, vaikka se sydäntä raastaakin, mä niin mielelläni pitäisin ihan kaikki, vaan uskokaa tai älkää en sitä lopulta kuitenkaan aio tehdä.
Uroksista tuli äkkiä "pulatila", kun päätin, että yks joko jää kotiin tai menee ainakin sit kotiin, joka harrastavaksi tiedetään, lupauksiin en luota, se on niin monta kertaa nähty, joten tietoa on oltava. Tietty mitä vaan voi tapahtua, mut nyt näyttäis sen verta lupaavalta. Kaks jäi sen jälkeen "jakoon" ja ne on nyt jaettu, enkä usko, että nämä kyseiset kodit päätöksiään pyörtävät.
Narttujen osalta paletti onkin sitten edelleen aika sekasin. Yks on luvattu, sitä vaan ei oo sovittu kuka se näistä kolmesta on. Yks ei lähde minne vaan, näyttää sen verta hyvältä tässä vaiheessa, että senkin haluan harrastavaan, mieluiten kasvattavaan kotiin tai sit se jää kotikotiin. Tietty ei voi tietää miten sitten kehitys jatkossa, mut päätökset on tehtävä sen mukaan mitä on nyt. No yks on sit vielä ja sille pari kotia tyrkyllä...
KePon mielestä meille kyllä joutaa jäädä kaks pentua, se on äijäparka varmaan seonnut lopullisesti unenpuutteesta, mut mun mielestä yks ois oikeestaan maximi jäämään kotiin (näin nyt järjellä aatellen), eikä ehkä sekään, jos sopiva koti löytyy. KePo taitaa elää toivossa, että jos jätän kaks leoa kotiin, niin en voi ottaa enää yhtään länderiä seuraavaan 10 vuoteen ja oikeessahan tuo toki onkin.
Miten niin huomaa, että KePo on pikkasen kyllästyny länderien viimeaikasiin edesottamuksiin; lähinnä siis haukkumiseen ja hyppimiseen, mut onhan kaikki vieraat haukuttava, minkäs teet, ja hypittäväkin on aina kun jotain kivaa tai jännää tapahtuu ja hyppimiseen liittyy kyllä usein vähän ääntäkin... Toki, kun sit vertaa Murun rauhalliseen, ystävälliseen ja hillittyyn käytökseen, niin eihän sitä eroa voi olla huomaamatta.
Tän jutun naputtelu on kyllä venyny niin pitkäks että. Välissä oon tehnyt jo yhtä ja toista ja monenmoista. Ei siis voi sanoa, että lyhyestä virsi kaunis, mut ainakin voi toivottaa iloista loppuiltaa kaikille.
Tässä synttäripotretit, ei kovin viralliset tosin, ne virallisemmat sähellykset on kunkin pennun omassa galleriassa.
