maanantaina, helmikuuta 11, 2008

Koskahan ois valmista


Meillä on taas niin äärimmäisen siistiä sisällä, että ihan itkettää. KePo repi ex-eteisen omituisen monesta levystä kyhätyn seinän alas, tai siis ei koko seinää vaan ne käytävän puolella olevat levyt. Panelia vaan ei ollut kun muutama kappale, joten seinä on nyt ihan äärimmäisen kaunis...

No ei se mitään, tarkotus ois vielä purkaa eteisen kiinteä komero huis hemmettiin. En tiedä mikä riemukas idea se on ollut rakentaa muurin kylkeen kiinni, ehkei 50-60 -lukujen vaihteessa noi palomääräykset oo olleet kaksiset. On me itekin kyllä sitä komeroa kateltu jo 80-luvulta asti, eikä siitä toisaalta oo koskaan nuohooja mitään sanonut, mutta nyt se lähtee, nekin lämpöhiukkaset taloon sisälle, eikä kaapin uumeniin. Vaikka olihan siinä komerossa hyvä kuivatella lasten vaatteita sillon aikoinaan, sitä kun ei mitään kuivauskaappeja ollut, sellanen tuli vasta pal myöhemin ja nyt sekin on siirretty mökille eli ei siis oo käytössä. Kaapin korvas rumpu.

Ennen purkamista komero piti tietty tyhjentää. Kumma miten sitä kamaa kertyy ja kertyy ja kertyy. Toisaalta just tollaseen komeroon kertyykin, kun ei sitä aktiivisti käytetä. Siivosin samalla myös käytävän ja eteisen takki- ja kenkätilat. Takkeja oli pilvin pimein, löyty mun vanhat luistimeni jostain 70-luvun alusta, toisaalta on niitä tyttäret käyttäneet koulussa, nyt sain luvan hävittää / antaa eteenpäin kun ei nuorison nykyisissä opinahjoissa oo enää pakkoliikuntaa. Risoja kenkiä, parittomia kenkiä, risoja takkeja, risoja sukkia, takkeja, jotka ei mahdu kelleen jne. Siellä ne nyt pussitettuina odottavat roskista / kierrätystä / jotain muuta.

Hattuhyllyä inventoidessa ei voinut välttyä miettimästä, että minkä ihmeen takia hylly oli puolillaan lippiksiä? Keltasta lippistä, mustaa lippistä, vihreetä lippistä, mainoslippistä, seuralippistä, firmalippistä. Kuka niitä kaikkia ikinä käyttää. Ei varmasti kukaan. Hankkijan lippistä ei kyllä tullu vastaan, valitettavasti.

Käytävään tulee kenkäkaappi, se on jo ostettuna, oottelee KePon työhuoneessa, että komero katoaa sen paikalta. Kenkäkaapin viereen aion laittaa samanlaisen arkun kun mitä takkahuoneessa on pari kappaletta, siis jos vaan ikänään sellanen siihen mahtuu, mittauksen mukaan pitäis mahtua, mutta totuus paljastunee vasta kun komero on poissa. Arkusta ois tarkotus tulla koirien lelulaatikko. Miten niin meidän koirilla on paljon leluja.

Ja jotta kaikki ois ihan täydellistä, niin KePo repi alas myös verannan levytystä. Jostain syystä siitä tuli ihan hirmuisesti pölyä, pölyjen pyyhkimistä siis tiedossa. Niin pal pölyä lopulta oli, että yskin pitkin iltaa ja niistin nenää. Viivi kröhi ja kuorsas, Arskan nenä vuoti...

Lohdullista kuitenkin kaiken sotkun keskellä on se, että KePo kävi kotimatkalla hakemassa panelit ja naputtelee niitä nyt ahkerasti paikoilleen parin Remontti-Reiskan avustuksella


Mun päiväni kruunas jonkin sortin vatsatautipöpö, on varsin äklöttävä olo; maha on turvonnut kun ilmapallo ja lievä oksetuksen tunne pyörii kurkunpäässä. Toivottavasti menee tällä, tässä ja nyt ohi, eikä vaivaa yhtään enempää. Tai toisaalta jos tää jatkuis riittävän kauan, niin saattais jokunen kilo kadota ja muuttua ruokavalio ihan iteksiin pal terveellisemmäks Tai sitten ei...

Ja jotta emännän huono olo heijastuis koko laumaan, niin ilmotin koirille, että koska mua yököttää, niin ette saa kun kuivia nappuloita. Eri reilua, eikös vaan

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä masusi kanssa... Mulla on ollut öklöttävä olo torstai-illasta asti eikä olo ole vieläkään parempi... Ylävatsa on ihan pingopallo ja ihan sika kipee. Sitten kaupan päälle etova olo. Muita oireita ei ole :P Tulis kunnon tauti eikä tälläistä puolikasta... Kuulma saattaa kestää jopa viikon!

Kipa kirjoitti...

Oireet ainakin kuulostaa kovin tutuilta. Mulla on ylävatsa aika ajoin niin turvoksissa, että on hankala hengittää kun se painaa palleaa. Samarin helpottaa vähän ja vähäksi aikaa, joten sitä on kulunut kiitettävästi. Lievä etova olo ton lisäks.

Eikä tänään juurikaan parempi olo, tosin en aamulla syönyt oikeestaan mitään ja eväänäkin on vaan hedelmiä, mitään sopivaa mehua ei kaapissa ollut, täytynee mennä kaupan kautta kotiin, jos vaikka taudin kesto vähän lyhenis kun siirtyy nesteruokavaliolle ;o)

Anonyymi kirjoitti...

On teillä rojektia! :D Meilläkin täällä puoli perhettä on potenut tismalleen samaa. Jo yli viikon. :) Pikaista paranemista sinnekin suuntaan, samoin Anskulle!