Pentujen puuhamaa

Tänään on ollut sen verran sutinaa, että taidan vaan kuvittaa, jos sitten vaikka huomenna kirjottais enemmän.


Meillä on tammenlehtiä purtavaksi, tammenlehtiä takaa-ajettavaksi.


Löytyy matto revittäväksi, tallottavaksi, tampattavaksi.


Autonrengas kiivettäväksi, keskellä reikä katsottavaksi.


Röpöpinta kuljettavaksi, kumipinta haistettavaksi.


Riepulainen mikä lienee ravistettavaksi, kiskottavaksi.


Traktorinrengasvuori valloitettavaksi, saavutettavaksi.


Lautapolku kuljettavaksi, styrox pinta tutkittavaksi.


Ritiläinen astuttavaksi, tiili mokoma varottavaksi.


Ai niin, vielä iso puu koko joukon purtavaksi.

Ja lisää on luvassa...

Pentuvekkari

Pentuvekkari herätti puol seiskan aikaan. Siinä on aika kova ääni, eikä se hiljene nappia painamalla. Pentuvekkarin hiljentämiseen tarvitaan ruokaa, siivoustyötä ja seuranpitoa. Vasta sen jälkeen pentuvekkari hiljenee. Pentuvekkarissa on myös torkku, mutta se on aika pitkä, parikin tuntia, joten sen varaan ei ehkä kannata laskea, jos olis tarve ehtiä jonnekin.

Päivä oli taas kaunis ja aurinkoinen, joten pennut pääsivät ulkoilemaan. Nyt koko lauma on jo tosi reipas ja leviää aika isolle alalle, kuka mitäkin ihmettelemään. Niin ne varttuvat ja itsenäistyvät pienet länderinalut.

Mitäs muuta tänään on tehty. Kaivettiin erilaisia uusia leluja kaapin uumenista. Siellä oli säästössä vähän erilaita lelupintaa pentuja varten. Oli sellainen karkea lelu, pehmeä lelu, vetolelu jne. Niissä olikin tutkittavaa pienille pennuille, jo hajuissa riitti ihmettelemistä.

Tänään oli myös kynsienleikkauspäivä. Homma meni varsin mutkattomasti, tosin siinä sivussa pennut kalusivat sormeni ihan helliksi.

Ite kävin tänään akutädin vastaanotolla ja nyt selkä tosiaan on pal parempi. Aika uskomatonta se on, mutta kyllä joka kerta auttaa, vaikkei aina kaikkea kipua poistakaan. Nytkin akutäti sai oikean jalan jumittuneet pakara- ja reisilihakset "auki". Koko jalka oli ihan tunnoton, kuin puujalka, ja hoidon jälkeen jalka olikin sitten kipeä, mutta silleen hyvällä tavalla. Jäin sitten miettimään, että kumpi oli syy ja kumpi seuraus: oliko selkä kipeä sen takia, että pakara ja reisi olivat jumissa vai olivatko ne jumissa koska selkä oli kipeä. Toisaalta väliäkö sillä kumminpäin, pääasia, että nyt on parempi.

KeTy surffaili meille tänään ja sai kun saikin raahattua mukanaan ISON pahvilaatikon, jossa ovat pentupakkaukseen tuleva valjaat, taluttimet, pannat, lelut yms. vermeet. Nyt voi senkin puolen asiaa unohtaa tyystin siihen asti, että aikanaan muistaa pakata kamat pentujen mukaan. Tosin tällä hetkellä ei tekis mieli luopua ainoastakaan pennusta, ovat ne niin ihania. Jotenkin olen tällä hetkellä ylettömän tyytyväinen tähän pentueeseen, porukassa on jotain tasapainoista ja seesteistä, siis luonteissa, joka toivottavasti ei miksikään muutu. Toisaalta... nehän ovat horoskoopissa kalat... kyllä kalat kalat tuntee.

ps. Päivän kuva: Äijät nokosilla

Koiralauman elämää

Aamulla heräsin pentujen mekkalaan, kello oli seiskan pintaan. Kuuntelin vähän aikaa ja koskapa meteli kuulosti nälkäisten pentujen mielenilmaukselta, eikä miltään hetken narinalta, rämmin punkasta ylös, ruokin pennut, siivoilin paikkoja ja seurustelin pentujen kanssa tovin. Kun pennut yksi toisensa jälkeen menivät takaisin nukkumaan, niin lähdin minäkin. Juu'u nukkumaan, tosin otin särkylääkkeet sitä ennen. Lopulta heräsin joskus kai lähempänä puolta kymmentä, pennut heräsivät vasta siihen kun kömmin makkarista ulos. Olipa ihanan rentouttava aamu, täytyy sanoa. Ja selkäkin varsin vetreä, kiitos särkylääkkeen.

Tänään Arska päätti, että ehkä vois välillä tinkiä vaarin virasta ja olla taas ihan isipappa. Se leikki aamupäivällä pitkän tovin pentujen kanssa ja jaksan aina ihmetellä miten se osaa varoa pentuja kun ei näe, mutta varovaisempi Arska on kuin Cello, joka innostuessaan tyystin unohtaa, että pennut ovat pieniä. Lopulta muutkin innostuivat mukaan touhuun ja vähän aikaa pennuilla oli monta leikittäjää: Arska, Cello ja Viivi. Aasa seuraili sivumpaa ja Chilikään ei leikkiin juur osallistunut, vaikka pyörikin porukan seassa pitämässä tilannetta silmällä.

KePo oli iltavuorossa, joten pyysin häntä roudaamaan pennut ulos ennen töihin lähtöä. Vietettiin tovi aurinkoisella pihalla ja siinä vaiheessa kun pennut alkoivat näyttää siltä, että sisälle kiitos, siirryttiin sisätiloihin takaisin.

Iltapäivä olikin selälleni "helppo". Pennut saivat ruokaa kun tultiin sisälle ja painelivat aika pian nukkumaan. Ne heräsivät kun nuorimmainen tuli kotiin ja pyysin nuorimmaisen kantamaan pennut saman tein ulos. Jäin vahtimaan kööriä ja kun kaikki olivat pakkautuneet boxiin takasin, kävin huutamassa nuorimmaisen kantamaan pennut sisälle. Taas pennut vähän touhuttuaan kävivät nukkumaan ja vielä kerran sama operaatio: pennut alkoivat heräillä, huusin vanhimmaisen penturoudariksi ja pihalle. Tällä kertaa vielä uuteen paikkaan tutkimaan talven aikana tammesta pudonneita lehtiä. Siinä kohti pihaa vähän tuulikin ja kuivat tammenlehdet lentelivät tuulessa, mikä oli pennuista aika jännittävää. Jokunen niistä vähän yritti jahdatakin lentävää lehteä, mutta suurin osa lähinnä ihmetteli moista menoa.





Ulkoilun jälkeen sisälle, ruokaa ja hetken touhun päälle nukkumaan. Siinä välissä otin taas lääkkeet ja kävin sohvalle pitkälleen, nukahdin, kuis muutenkaan, ja siinä sitten heräiltiin pentujen kanssa yhtä aikaa joskus iltaseiskalta. Vanhimmainen tuli just sopivasti paikalle ja onnistui nostamaan kahdeksan pentua kahdeksasta sanomalehdelle pissille. Aika loistavaa, ei yhtään lätäkköä paljaalla lattialla.

Sen jälkeen pennut ovatkin riekkuneet sisällä. Paljoa eivät enää vapaaehtoisesti pentuhuoneessa aikaansa vietä vaan riehuvat pitkin taloa täyttä häkää. Enpä ole pentuja pentulaan vienytkään kuin yöksi, muuten liikkukoot missä mielivät. Nyt koko lössi on jo "yöunilla" ja pentulassa. "Aikuiset" täytyy vielä käyttää ulkona ja sitten voi itekin mennä nukkumaan ja kaipa se jo on niin kun aikakin kun tota kelloa katsoo.

Viivi ja Cello leikittävät pentuja ja pitävät niitä myös kurissa. Jos jossain syntyy nujakkaa pentujen kesken, niin siellä ovat tuota pikaa Viivi ja Cello. Jollei nujakka tokene sillä, että kaksikko saapuu paikalle ja mulkoilee paheksuvasti, niin sitten jompikumpi sanoo kovan sanan "räyh" ja homma on taas hallussa. Välittömästi joko Viivi tai Cello ohjaa pennut uusiin suuntiin, joten mitään pelästyksen kauhistusta ei pennuille pääse tulemaan. En kyllä ihan heti muista, että olisin tuollaista yhteistyötä nähnyt. Se toimii myös siten, että kun Cello on innostuessaan vähän raju, niin Viivi puuttuu siihenkin asiaan tosi helposti sanomalla Cellolle, että oos jätkä kunnolla.

Pennuilla on ihana tapa nykyään tulla ja pyytää syliin. Ne tulevat vuorotellen jalkoihin napottamaan ja sitten selkeästi nauttivat ihan älyttömästi kun saavat köllötellä tovin sylissä. Nuolevat naaman, purevat nenää jne. Joskus haluavat suht sukkelaan takaisin omiin puuhiinsa, mutta toisinaan joku käy syliin nukkumaan.



Niin ja tietsikkapöytäni alusen ovat nyt vallanneet pennut, ne nukkuvat jaloissani onnellisen näköisinä. Ensin tuli yksi, sitten toinen, kolmas ja neljäs ja tuossa juur ennen nukkumaanmenoaikaa, niitä taisi olla tuossa korissa jo viis... Kovin pal enempää tohon koriin ei taida mahtuakaan.



Tuulensuojasta, pennuntuoksun keskeltä, hyvää yötä kaikille!

Ne ovat täällä tänään

Ei auttanut yöuni selkään yhtään mitään, melkeen päinvastoin, mutta eipä se mitään kunnon unta ollutkaan, kun selkää jomotti koko ajan, eikä mikään asento tuntunut hyvältä. Ei auttanut kun tilata lääkäri ja ilmottaa duuniin, että se on tätä nyt, ei voi mitään. Lekuri kirjotti sairista loppuviikon ja tyrmäyslääkityksen lisukkeeksi. Että eiköhän tämä tästä kun vielä jotenkin saa ittensä perjantaina akutädin hoiviin.

Ongelmallisinta tän selän kanssa on autoon meno. Niinpä, kun sinne lääkäriasemalle ei voi pakulla mennä, ei riitä parkkihallin korkeus, tuntu enemmän kun tyhmältä kun ensin piti varovasti vääntäytyä autoon sisälle kaikkia tarttumapintoja hyväksikäyttäen ja sitten tarvittiin James (ei tullut mieleenkään ajaa ite) nostamaan oikee koipi autoon sisään kun ei koipi kertakaikkiaan noussut autoon sisälle, ei sitten millään, raastoi selästä liikaa. Erityisen noloa se oli kotiinpäin lähtiessä kun viereisessä autossa joku tyyppi seuraili tilannetta...

KePon avustuksella hoivailin pennut aamulla ja päivällä. Lekurin jälkeen KePo raahasi köörin pihalle ja mä raahasin vaan pelkän kameran. Vähän sen jälkeen kun saatiin pennut sisälle, niin tulivat KePon siskontytöt pentuja kattomaan. KePo siitä suori duuniin, mä jäin ryystämään sumppia sukulaisten seuraksi. Heit sitten auttoivat ja raahasivat pennut ulos ja takasin sisälle ennen lähtöään. Vanhimmainen auttoi kolmannen ulkoilun kanssa, joten tänään on oltu ahkeria ulkoilijoita. Vielä on pentulan siivous, mutta eiköhän siitä selviä, lääkkeet tuntuvat purevan varsin hyvin.

Tänään pennut ovat vallanneet koko talon. Kun ne heräävät ne leviävät hetkeäkään empimättä ympäri taloa ja riekkuvat kuka missäkin. Nyt on aika keräillä jotain tavaroita talteen, siis lähinnä omien koirien korit, etteivät pennut pissi niitä ihan pilalle. Pennut myös sammuvat minne sattuu, eivätkä enää väsyessään kipitä pentulaan nukkumaan.

Viivi ja Cello ovat ottaneet leikittäjän roolit ja niitten puuhia pentujen kanssa on ilo seurata, Aasa ja Arska ovat kuin mummo ja vaari konsaan ja seuraavat menoa sohvalta käsin ja Chili on kovasti sen näköinen, että mä olen nyt osani hoitanut, hoitakoon joku muu loput. Arska välillä vähän touhuaa pentujen kanssa, mutta aika vähän, se on selvästi luovuttanut isänroolinsa tässä vaiheessa pentujen kasvua Cellolle. Kotisivuilla on muutama kuva pentuvahdeista työssään.

Selän takia viisainta jättää kirjottelu lyhyeen, mutta huomenna taas uudestaan.

Vauhti kiihtyy

Tänään oli suorastaan kesäinen päivä, joten raahasin pennut ulos pariinkin kertaan. Vietettiin molemmilla kerroilla hyvä tovi ulkona. Ekalla kerralla kaikki väsyivät aika sukkelaan ja tunkivat kuljetusboxiin, mutta toisella kerralla pennut touhuilivat pal pitempään ja Ferrari piti taas lopuksi "metsästää" muiden sekaan boxiin, sillä kun ei ollut mitään kiirettä takaisin sisälle, vaikka painalsikin taas ihan keskenään pitkin pihaa.

Sisällä olen möyrinyt lattialla pentujen ilona... tai kai lähinnä omaksi ilokseni, vaikka pennut purivatkin varpaita ja kiipeilivät jalkojeni yli. Valokuviakin on tullut jokunen otettua niin ulkona kuin sisälläkin, enemmän kuitenkin ulkona kuin sisällä. Tänään ette niitä kuitenkaan sattuneesta syystä näe.

Nimittäin selkä hermostui ja on nyt ihan jäykkä kun puuhevosella. Toivottavasti tokenee huomiseksi. Toisaalta ellei, niin on pakko mennä lekuriin. Akutätistä olis varmasti apua, mutta aika on vasta perjantaina, että siihen asti olis jotenkin selvittävä. Ehkäpä hyvä yöuni auttaa, toivon ainakin.

Pennut juoksevat jo täyttä häkää, jopa pieni Fiktio. Uusin in-lelu on sellainen ikivanha karvanen pehmokissa. Alkujaan se tais olla jonkun noista tyttäristä, mutta hän sitten jonkun siivous-inventaarin yhteydessä lahjoitti lelun koirille. Nuo meidän otukset eivät ole siitä ihan kamalasti perustaneet, Cello sillä taisi vähän joskus leikkiä, mutta pentujen mielestä se on ihan yliveto. Sitä purraan ja revitään ja lopuksi sen päällä nukutaan.

Mutta nyt taidan ihan oikeasti yrittää oikoa itteni punkan pohjalle. Pennut on jo ruokittu, enää pentulan siivous jäljellä, joten ehkäpä ehdin ihan ajoissa nukkumaan...

Ruoka miehen lattialla pitää

Se oli sitten duunipäivä... Vähänkö väsytti aamulla, eikä olis muutenkaan huvittanut lähteä minnekään kun jo viikonlopun oli kurssilla. Onneks pääsin het puolen päivän jälkeen kotio, joten pääsin touhuamaan pentujen kanssa.

Eilen tajusin, että (aikuisten) koirien ruoka on melkeen loppu, tänään piti siis käydä hakemassa lisää ruokaa. Ostin saman tein kolme säkkiä, ei ihan het huomenna tartte mennä uudestaan, tosin aika pian kuitenkin, koska penturuuan jouduin lopulta tilaamaan, mutta onneks sitä on vielä säkissä niin pal, ettei tosiaankaan ole päivän päälle, ja sen lisäksi on pentuNEU:takin, joten no hätä.

Auringonpaiste jatkuu, muttei tuo piha vieläkään ole kokonaan sulanut, kuivamisesta nyt puhumattakaan. Onneks tossa talon seinustalla on kivasti aurinkoa, joten tehtiin siihen pentujen kanssa ellei nyt ihan eväsretki niin retki kuitenkin. Tänään kaikki pennut olivat eilistä reippaampia ja viimeinen mohikaani, Ferrari, ei millään olis mennyt kuljetusboxiin takasin, vaikka hortoili jo ihan yksin pitkin pihaa. Todettiin, että tosimiehet ei vaaleenpunaseen lootaan mene.

Ulkoilun jälkeen pennuille maistui uni. Ainoastaan kaks pentua jaksoi jatkaa vielä sisälläkin, nimittäin Ferrari ja Fenix. Muut jäivät boxiin nukkumaan. Ferrari, lopulta sammuttuaan, nukkuikin makoisimmin, ja sivu suun olisi mennyt maitobaarin happy hour, ellen olis poikaa vähän herätellyt. Ne on noi happy hourit jo selkeesti harvemmin ja huomattavasti lyhyempiä, eikä siinä mitään Ferrari Fiimeisiä ootella, joten ajoissa on oltava paikalla, jos mielii vasta-aineannoksensa.

KePo oli päivällä raivannut olohuoneesta nojatuolit pois, joten nyt on pennuilla tilaa mellastaa ja pentujen mielestä järjestely onkin ollut loistava. Ne kirmaavat olohuoneeseen, tekevät kunniakierroksen ja kirmaavat takaisin takkahuoneeseen ja sama uudestaan. Pentujen mielestä on myös mukavaa käydä hakemassa kuivia nappuloita kupista, johon niitä jostain syystä oli jäänyt. Loputa Chili söi nappulat, joten kupeille ei jäänyt muuta käyttöä kuin tämä:



Cello muisti taas tänään, että portin ali pääsi viime kesänäkin Lepikontielle... Täytynee taas laittaa verkkoa portin alareunaan laahukseksi, niin pysyy poika pihassa, on meinaan tylsää, elleivät koirat saa kesällä kulkea vapaasti sisään ja ulos. On varmaan syytä myös muistuttaa Celloa siitä, missä menevät tontin rajat ja ettei tarkoitus todellakaan ole painella pitkin maita ja mantuja, riski jäädä auton alle kasvaa ihan liian suureksi, puhumattakaan mahdollisesta muusta häiriöstä, jota irtokoira voi aiheuttaa muille tiellä liikkuville. Joskus on niin vaikeaa muistaa, millaisia nuoret koirat ovat, kun nuo "vanhukset" eivät koskaan minnekään lähde, vaikka olis portti apposen auki, siinä vaan ihmettelevät portilla.

Tänään pennut tapasivat kamalan kalmarin (lelu siis), leikkivät pallolla, riekkuivat ympäri olohuonetta ja pari pentua jäi jopa nukkumaan olohuoneen puolelle. "Vanhuksilla" on riittänyt ihmettelemistä naperoiden touhuissa. Cello yrittää kovasti keksiä, että miten näitten pienten koirien kanssa oikein leikitään kun leikkiinkutsuliike karkottaa koko lauman oitis metrin päähän ihmettelemään, tulevat kyllä tuota pikaa takasin. No eiköhän se yhteinen sävel piakkoin löydy. Kuvia tältä päivältä on kotisivuilla sekä viidennen viikon kohdalla, että jokaisen omassa galleriassa.

Tämän päivän kummajainen oli puukori, jonka laitoin pentulan "ovelle" siten, että pentujen pitää kulkea sen läpi päästäkseen pentulaan tai pentulasta pois. Tosi loistavasti ovat pennut siitä menneet, vaikka jokainen on ekalla kerralla vähän kummastellut uutta järjestelyä. Vaan oppia ikä kaikki.

Vanhimmainen, josta tulee vaatetusalan artesaani, teki pennuille pedit, jotka lähtevät pentujen mukana pentujen uusiin koteihin. Pedeistä tuli aika makeet, niissä on korotetut reunatkin. Nyt kaikki kahdeksan ovat valmiina, jokainen oma uniikki yksilönsä kuten jokainen pentukin, kas tässä:


Yritin ehdottaa, että vanhimmainen alkais tehdä koiranpetejä eri kokoja, tekisivät varmaan kauppansa, mutta toistaseks "teollista valmistusta" ei ole luvassa, vaan ehkä jonain päivänä mene ja tiedä. Tai sitten ei.

Lopuksi päivän aforismi:
Tyhmät kysyy, viisaat menee väärään bussiin (by TF).

Sunnuntaisutinat

Just kun sitä luuli melkeen päässeensä univeloista... Viime yö oli eka kun kukaan kaksjalka ei nukkunut takkahuoneessa, siellä olivat vain pennut ja Chili. Chili otti asian pal paremmin kun odotettiin. Se nukkui korissaan ihan tyytyväisenä. Täytyy tosin rahdata Chilille rottinkituoli korin tilalle, että pääsee pentujen ulottumattomiin halutessaan, kohta pennut nimittäin kiipeävät koriin, vaikka siitä on käännetty korkeampi reuna lattialle päin ja matala reuna seinää vasten.

Yö siis alkoi lupaavasti, joskaan ei kovin aikaisin, tuli taas valvottua turhan myöhään. Pari kertaa yön kuluessa ponkasin umpiunesta liikkeelle ja vauhdilla takkahuoneeseen kun joku siellä kiljui kurkku suorana. En tosin päässyt näkemään edes sitä, että kuka kiljukaula oli ollut, tai ketkä, puhumattakaan, että kellään olis ollut mikään hätä, koko pentukööri vaan tuijotti mua silmät pyöreinä. Takasin nukkumaan siis. Mutta kun sitä herää tollasella vauhdilla, niin eipä tahdo uni heti tulla, ei. Kaiken kruunasi kesäaikaan siirtyminen... Että nyt tuntuu taas kun ei olis univelkojaan saanut pois nukuttuakaan.

Kurssipäivän jaksoin ihmeen hyvin, vaikka pelkäsin, että voisi uni painaa luomia. Aamulla tosin vaadittiin useempi kupillinen kahvia ennen kuin koneisto käynnistyi ja päivällä noin tunti jälkeen ruokailun alkoi nukuttaa aika älyttömästi huolimatta useammasta kupillisesta kahvia, jotka join jälkiruuaksi. Pysyin kyllä hereillä, ei kai kunnon kurssilla kukaan sentään nuku. Tämänpäiväset asiat olivat taas mielenkiintoista mielenkiintoisempia. Vuosien jälkeen Y-akseli alkaa taipua... siis alan päästä ihan oikeesti siihen sisään. Samoin nyt on viimein auennut se, miten koiraa voi kehittää haluamaansa suuntaan leikin ja Y-akselin avulla. Täytyy testata Celloon, se kun raasu on kuulemma potentiaalinen vatsahaavakoira Y-akselinsa perusteella, enkä minäkään Cellon Y-akselia kehuisi, siinä on paljon työstettävää, mutta pohja on hyvä ja sitä mitä haluankin, niin puuttuvia sakaroita ehtii kehittää.

Päivä oli kauniin aurinkoinen ja lämminkin, joten iltapäivällä kun pääsin kotio, kannettiin pennut ekaa kertaa pihalle. Asiaa vähän hankaloitti se, että pihassa on vielä paikka paikoin jäätä ja lumen rippeitä, loppuosa on sitten älyttömän märkää. Niinpä harjattiin roskat siltä osalta laattapihaa, joka oli täysin sulana ja jo aika kuivana. Laatat on tietty kamalan kylmiä, eivätkä siinä mielessä pienille pennuille paras mahdollinen paikka, mutta laitettiin kuljetusboxiin lämminvesipullot ja boxin eteen sellainen uretaani-vai-mikä-lie-levy.

Pennut nyt eivät älyttömästi riemastuneet ulos pääsystä... Ne piti kaivaa ulos boxista ja sitten sulkea boxi, jotteivat olisi kaahanneet samoin tein takaisin. Kun pennut huomasivat, ettei paluuta ihan heti ollut, ne katselivat ympärilleen ja vähän taapertelivat, tai osa vähän enemmänkin, mutta suurin osa ei kovin paljoa. Ja kun boxin ovi aukeni, niin suurin osa pennuista rynnisti kiireesti takaisin boxiin ja sisällä ne säntäsivät onnellisina ulos boxista. Tuolla boxi nyt on pentujen ilona takkahuoneessa. Ulkoiluharjoitukset jatkuvat tästä eteenpäin päivittäin. Muutenkin oon laatinut pentuja varten vähän "ohjelmarunkoa" ihan paperille, niin paljon pitäis ehtiä niin lyhyessä ajassa, mutta eiköhän sen kaiken ehdi, onhan sen ehtinyt edellistenkin pentueiden kanssa.

Olohuoneeseen pentuja on piipahdellut aina kun vaan joku on hereillä. Pennut laajentavat reviiriään koko ajan. Chili tosin toisinaan paimentelee pentujaan takaisin takkahuoneeseen. Cello puolestaan alkaa oivaltaa, että alien-lauma onkin pieniä koiria, joiden kanssa voisi ehkäpä jopa leikkiä. Niinpä nuoriherra on nyt pari kertaa painaltanut pentulaan pentuja ihmettelemään ja jopa unohtanut yrittää nyysiä Chilin ruuat siinä matkalla. Kyllä siitä vielä hyvä isä tulee, saa sitten Arska siirtyä vaarin rooliin

Forte leikki tänään pientä nokipoikaa ja yritti keinolla millä hyvänsä roikkua takan alaosassa olevalla reunuksella. Pennuilla on selkeä tarve kiipeillä ja kapuilla, joten sitä lajia mahdollisuuksia täytyy ehdottomasti järkätä lisää. Chili paimentaa katrastaan kärsivällisesti päivästä toiseen. Öisin Chili syöttääkin pentuja vielä aika usein, mutta päiväsaikaan syöttökerrat ovat jo vähentyneet. Toisaalta pennuilla on hampaita, havaitsin sellaisen uppoavan sormenkynteni viereen...

Tässäpä kai nämä tärkeimmät tältä päivää. Muutama kuva pentujen ulkoilusta löytyypi täältä. Nyt saunaan.

Lennokas lauantai

Aamulla herätys anivarhain... no olis se aikasemminkin voinut olla, ei kai puolta seiskaa voi kuitenkaan ihan aamuyöksi kutsua, vaikka toisaalta oli lauantaiaamu, että siihen nähden se kyllä oli aamuyö.

Ensin piti siivota pentujen yön aikaansaannokset ja ruokkia nälkäinen lauma. Sitten jotain kepeetä omaan naamariin ja baanalle; Tunne koirasi -kurssille tieni vei. Päivä kulki vauhdilla, tai no joskus neljän aikaan aloin ryytyä, keskittyminen alko rakoilla. Onneks päivä päättyi viideltä, joten riitti, että pinnisteli tunnin, jonka loppuosa oli lopulta sellainen, ettei tarvinutkaan pinnistellä.

Kurssilta kotiin ja pentujen luo. No ne mokomat nukkuivat, eivät yhtään oottanee kasvattaja poloa, joka oli koko päivän odottanut, että pääsee takasin kotio. Mutta olen kyllä saanut nauttia nappuloiden menosta sitten vähän myöhemmin, joten nyt voi mennä hyvin mielin nukkumaan.

Tänään pennut täyttivät neljä viikkoa. Otettiin siis synttärikuvat ja kokeiltiinpa vähän pöydällä seisomistakin. Synttärikuvien ottaminen meni kaikkien osalta suht mukavasti, uusi lelu oli siinä hyvänä apuna, että kiitos vaan M&O. Lelua piti haistella ja maistella ja tutkia, joten siinä sivussa oli hyvä ottaa kuvia. Ja taisin saada oikeestaan jokaisen myös istumaan. Niistä tuli ihan hyviä söpöstelykuvia, vaikka ite sanonkin. Pöytäosasto ei mennyt ihan niin hyvin, vaikka keskimmäinen, joka oli meillä kylässä, oli apuna... Osaa pennuista vähän jännitti, osaa ketutti kun olisi pitänyt pysyä paikoillaan ja osa oli aika hienosti.

Tän päivän uutuus oli pahvilaatikko, sellainen matala ja laakea. Se oli päivän pentujen seassa silleen oikeenpäin, reunaan laitoin kulkuaukon. No en ollut seuraamassa miten pennut laatikkoon suhtautuivat kun olin kurssilla, mutta jäljistä päätellen se oli tullut tutkituksi. Illan laatikko oli sitten toisinpäin: se oli matala luola. Sinnekin pennuista osa mennä mömmersi.

Pennuista eka tuli tänään olohuoneeseen asti, joten kohta lauma valtaa koko talon. Tänään pennut myös osallistuivat jo tosillaan iltasiivoukseen eli likaisten lehtien keräämiseen lattialta, lattian pesuun, pesän tyhjennykseen ja pesuun sekä ennen kaikkea uusien puhtaiden pehmukkeiden laittoon. Vähänkö nauratti innokas avustajajoukko.

ps. Meinasi ihan unohtua:
Amanda kunnostautui tänään näytelmissä Tampereella ja oli ROP, sai myös CACIB:n.
Onneksi olkoon Amanda ja Hanna

Suomalaista mökkikansaa

Se sitten perjantai lähenee loppuaan, ollaan niin kun viikonlopussa kiinni. Se onkin sitten taas kaikenmoinen... Ensin meille piti tulla pitkämatkalaisia pentuja katsomaan ja aattelin jo perua viikonlopun menot. Kun sitten pitkämatkalaisten suunnitelmat muuttuivat ja he tulevatkin vasta myöhemmin, niin päätin lähteä viikonlopuksi tuulettamaan pennunhajua ihostani. Ehkä se tekee välillä hyvää, vaikkei just nyt niin älyttömästi tekiskään mieli lähteä minnekään.

Vietän siis viikonlopun assarina Tunne koirasi -kurssilla. Odotan viikonlopun antia innolla, siitä ehtii nauttia siinä assaroinnin sivussa. Tämän viikonlopun jälkeen voinkin sitten keskittyä viikonloppuni pelkästään pentuihin aina luovutukseen asti. Myöhemmin, loppukeväästä, ovat edessä ongelmakoirakouluttajakurssin kaksi viimeistä viikonloppua ja assaroinpa vielä yhden Tunne koirasi -viikonlopunkin. Sen jälkeen alkaa kesä.

Tänään pennuissa on taas havaittavissa selkeää kehitystä; ne liikkuvat pal enemmän kun aikasemmin ja hakevat elämäänsä haastetta. Eilen laitoin Prisman paperikassin takkahuoneeseen takan eteen ja sehän olikin pentujen mielestä aika jännä, ne kiertelivät sitä melko epäluuloisen näköisinä. Tänään ne sitten ruttasivat kassin jo lyttyyn, vaikka se rapisi melkoisesti.

Uusin juttu on "pyykkikassi". Mulla siis oli koneessa pentujen pyykkejä ja piti saada välillä pestyä vähän kaksjalkojenkin pyykkejä, joten tungin pentujen likaset vermeet muovikassiin ja kassi jäi pentulan lattialle kun ei vielä tartte pelätä, että pennut söisivät kassin. Kassista tulikin pentujen vuori, jota useampikin pentu on käynyt valloittamassa. Niinpä en raaskinut vielä(kään) kerätä kassia sisältöineen pois lattialta, olkoon siellä huomiseen ilahduttamassa pentusia.

Pennuista on nyt tullut suomalaista mökkikansaa. Välillä kaikki tunkevat mökkiin yhtä aikaa, välillä mökissä on vaan yksi tai kaksi pentua. Toisinaan mökistä kuuluu kamala mökkälä ja toisinaan siellä on ihan hiirenhiljaista. Joskus koko remppa nukkuu mökissä pinossa ja vähitellen pennut kirjaimellisesti valuvat mökistä ulos. Chili on aika jännä. Kun se menee syöttämään pentuja, se herättää myös mökissä olevat, ainakin yleensä, ennen kuin käy pitkälleen pentujen seuraksi. Tosi hienosti ajateltu.

Lopuksi vielä suomalaista mökkikansaa, olkaatten hyvä

Periaatepäätöksiä

Tää päivä on mennyt ihan hiljaa hissuksiin ja omin pasikseen. En siis saanut edes sumppia keitettyä ennen iltapäivää. Sain kyllä pyykkejä koneeseen ja poiskin koneesta, ihan narulle asti, siivottua takkahuonetta, touhuttua pentujen kanssa jne., joten ei tää päivä ihan hukkaan mennyt.

Iltapäivästä pennut saivat taas vieraita. Piti vähän miettiä, että mites mä tän homman nyt handlaan kun oon yksin kotona, tai no, en yksin, nuorimmainen oli yläkerrassa, mutten laskenut nyt hänen varaansa. Keitin siis kahvit etuottia, vein kengät verannan ovelle ja sitten vaan ootellen. Onnekseni satuin vilkasemaan ikkunasta kun vieraat tulivat, joten ehdin hyvin vetää kengät jalkaan, huutelemaan koirat ja menemään Waldon tarhaan verannan ovesta. Koirat tietty seurasivat, myös Chili, joka alunalkaen ei ollut tarkoitus. Jätin koko köörin tarhaan ja menin tarhan ovesta portille vieraita vastaan. Sitten kun oltiin päästy rauhassa sisälle menin hakemaan Chilin. Vasta kun Chili oli saanut tarkastaa vierailijat, päästin lopun eläimellisen lauman sisälle ja se oli taas niin sitä samaa: Arska tunki väkisin syliin, Aasa punki muuten vaan pentujen sekaan, Cello yritti varastaa Chilin ruokia aina kun silmä vältti, Viivi hengaili muuten vaan ja Chili paistatteli kaiken hälinän keskellä. Ai niin ja Muru yritti jumittaa vieraat silittelemään itseään.

Tänään tein pari periaatepäätöstä: sijoitan molemmat narttupennut siitä riippumatta kumpi on kummankin isä vai onko kummallakin sama isä. Sitten päätin, että Fiktio ei lähde kotoa seitsemän viikon iässä, ei ehkä kahdeksankaan, ellei ota oikeaa kasvupyrähdystä tai ellen saa sille ihan tietyntyyppistä kotia. Katellaan miten pikkupoika tuosta kehittyy ja kasvaa, oppii syömään kunnolla jne.

Tässä sitten päivän Panut ja jokainen kovasti näköisensä:

Fantom


Fenix


Ferrari


Fiktio


Finaali


Flirtti


Forte


Fotoni

Seikkailijasisarukset

Tervetuloa matalaan majaani koko sakki.


Ei juma, NIITÄ on liikkeellä, tossakin yks alien.


Mennään ihan sukkelaan ja hissuksiin tästä ohi, ehkä se ei huomaa meitä.


Mee sä vaan. Mä ainakin haluan kattoa, että mikä tää on miehiään.


Ei mut ihan oikeesti täällä oli ruokaa, mä vaikka vannon. Ne on noi jättiläiset syöneet sen ihan kaiken. Ihan varmasti ruokaa oli kun mä viimeks tässä kävin.


Ja mitä tekevät loput sisarukset... No nukkuvat.


Tää on kulkaa aika rankkaa.


Onneks meidän ei tartte asua TUOLLA.

Eroahdistusta

Tuntuu uskomattoman orvolta... istun nimittäin ekaa kertaa varmaan yli kuukauteen kotona yksin, siis ypöyksin. Tyttäret ovat maailmalla. KePo puolestaan on viemässä KeTyä junalle. Niinpä olen täällä ihan keskenäni ja tuntuu tosi oudolta ja hiljaiselta.

On täällä tietty Waldo-katti, Hemppa ja Missi marsut, Muru-leo sekä neljätoista länderiä. Uskomatonta neljätoista: Aasa, Arska, Viivi, Cello, vanhimmaisen Astra, Chili ja 8 pentua. Juu'u neljätoista. Piti ihan tarkistaa. Pennut vaan just nyt nukkuvat, joten senkin puoleen on hiljaista.

KeTy lähti välillä kotiin, epäili tosin potevansa eroahdistusta kun joutui jättämään pentulauman tänne. Itse taas menetin apulaisen toviksi, joten menot on sumplittava taas vähän tarkemmin, jotteivat pennut joudu olemaan yksinään. Vaikka kyllähän nuo tovin keskenäänkin pärjäisivät, Chili pitää niistä hyvää huolta ja takkahuone on turvallinen paikka pienille, sen takia se pentuhuoneena onkin. Ei sähköjohtoja tai mitään. Mutta toisaalta en halua jättää Chiliä yksin vahtimaan pentujaan, tämä kun ei kuitenkaan ole Chilin oikea koti, Chili voisi kokea olonsa orvoksi kun kaikki kaksjalat lähtisivät jonnekin.

Tänään jokainen pentu on päässyt vuorollaan käymään olohuoneessa ja tapaamaan omat länderini. Viimeisenä otin pikkuruisen Fiktion matkaani ja kun pikkuinen nukahti, niin se nukkui fleeceni sisällä kun tein hommia koneella. Lopulta tuli kai kuuma ja Fiktio heräsi, kömpi esiin kauluksesta ja alkoi näyttää levottomalta. Palautin pikkuherran takaisin takkahuoneeseen.

Vanhimmainen toi eilen muovitetun froteen laitettavaksi pehmokopin pohjalle, joten tänään laitoin kopin pennuille. Eivät ne vielä ole sen päälle ymmärtäneet kovinkaan paljoa, mutta Chili kyllä yritti tunkea sisälle koppiin. Ja kyllä pennutkin siellä toisinaan käyvät, mutta enemmän se on leikkimökki kuin nukkumapaikka. Vaan sama se, pääasia, että siitä iloa irtoaa.


Taitaa olla aika pistää pentujen ruoka tekeytymään, joten tässä nämä tämänpäiväiset.

Pohdintoja pentupesän ääreltä: länderin luonne

Heräsin tänään jo vähän ennen puolta kuutta, alkaakohan univelat olla kohta kuitattu. Aikani pyörin punkassa ja sitten päätin, että turhaa vaivaa unen odottelu näin lomalla, sitähän voi vetästä päikkärit jos siltä tuntuu. Mutta ennen kuin lopulta kömmin makkarista liikenteeseen, ehdin kuunnella pentujen menoa takkahuoneen puolella ja miettiä länderin luonnetta...

Nyt taas, kun on vastaillut länderistä kiinnostuneiden kyselyihin, on havainnut, että sana varautunut karkottaa monta ihmistä rodun parista. Toinen "paha sana" on sosiaalistaminen. Ja kun kaksi pahaa sanaa ympätään samaan lauseeseen tai edes samaan asiayhteyteen ja siihen vielä liitetään rotu kromfohrländer, niin tulos on ilmeisesti hyvin pelottava päätellen siitä, miten hyvin se karkottaa kyselijän, tämä ei uskalla edes vastata "Kiitos, mutta ei kiitos", vaan pakenee välittömästi jättämättä mitään viestiä mietteistään. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että varautunut on yhtä kuin arka ja näinhän se ei ole. Varautunut koira voi olla hyvin rohkea ja sosiaalinen koira voi olla hyvin arka. Eikä se sosiaalistaminen mitään kokovuorokautista toimintaa ole, se on ihan vaan sitä, että koira otetaan mukaan erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Lapsiperheissä sosiaalistaminen usein sujuu ihan itestään kun lasten kavereita laukkaa kylässä ja kaikki haluavat tietty rapsutella koiraa.

Se joskus ihmetyttää, että varautuneita rotuja on muitakin (lukekaapa vaan rotumääritelmiä), mutta niitä kukaan ei tunnu pelkäävän, vaan niiden kohdalla ominaisuutta saatetaan pitää jopa toivottavana. Länderin kohdalla varautuneisuus on yllättäen pahe. Toisaalta kun olen joutunut juttuihin esim. eläinlääkäreiden kanssa, niin harva heistä pelkää muita rotuja, mutta länderiä kyllä. Se on mielestäni aika outoa, koskei omillani ole koskaan ollut ongelmia eläinlääkärissä, josta kyllä olen omalta eläinlääkäriltäni saanutkin kiitosta. Mutta ehkä otanta on suppea. Toisaalta en ole kovin usein joutunut antamaan kasvattieni perheille sosiaalistamisohjeita. Voisi tietty ajatella, etteivät he vaan pyydä apua, vaikka ongelmia olisikin, mutta kun olen suurinta osaa tavannut suht säännöllisesti niin, en usko oikein siihenkään. Toisaalta otanta on edelleen suppea, kasvattieni määrä on aika rajallinen.

Mitähän tämä tositarina kertoo pohjimmiltaan: Eräs kasvattini meni eläinlääkärin luo tikkien poistoon. Tikit poistettiin, ELL tempasi koiran syliinsä, ryntäsi odotustilaan ja selitti suureen ääneen; että tulkaa katsomaan, täällä on luonnevikainen länderi. Kasvattini omistaja oli tietenkin aivan rientäessään ELLn perässä. ELL heilutteli kättään koiran kuonon edessä ja selitti: katsokaa nyt, tämä on ihan luonnevikainen, tämä ei pure. Että silleen...

Mietin sitten näitä pahoja sanojakin.

Varautunut: ylisosiaalisen leonberginkoiran jälkeen varautunut koira on ollut oikeastaan varsin ihana ja vaivaton. Se ei yritä väkisin tunkea kaikkien vieraiden luo, se suhtautuu terveen epäluuloisesti uusiin tilanteisiin, eikä ryntää soitellen sotaan.
Sosiaalistaminen: ja mitähän minäkin olen tehnyt noitten omieni sosiaalistamiseksi, vaikka pauhaankin aiheesta varsin sujuvasti muille.

Aasa on ensimmäinen varsinainen kokemukseni länderistä. Olin sitä ennen nähnyt pari länderiä näyttelyissä ja siinä kaikki. Aasa on myös ensimmäinen "pieni" koirani, lähinnä olin puuhaillut leonberginkoirien kanssa ja ne ovat paitsi kooltaan myös luonteeltaan hyvin, hyvin erilaisia kuin länderit. Kun Aasa oli nuori, en juurikaan tuntenut länderiporukoita ja lopulta olin aika yksin Aasan kanssa. Aikani ihmeteltyäni Aasan käytöksen koukeroita, päätin, että Aasa on ensisijaisesti koira ja vasta toissijaisesti länderi, joten se tulee kouluttaa kuin koira. Ja Aasa kasvatettiin kuin leonberginkoira. Pöytäkäytös näyttelyissä oli ainoa, johon satsattiin, muuten Aasa kulki mukana siinä kun muutkin koirani ja oletin sen myös käyttäytyvän kuin koira.

Arska sitten jäi kotiin silmäongelmiensa takia. SilmäELL sanoi, ettei ole mitään syytä lopettaa pentua pelkän vajavaisen näkökyvyn takia, hän ei moista edes suostuisi tekemään, joten halusin nähdä miten silmäsairaan koiran kanssa voi elää vai voiko. Arskan ainoa sosiaalistaminen taisi olla näyttelyissä käyminen, muuten se pyöri tässä kotona ja mitä lenkeillä sitten käytiin. Ei koulutuksia, ei harrastuksia, ei mitään, "pelkkää" kotielämää.

Sitten kotiin jäi Viivi, varsinainen maanantaikappale sekin. Viivi kasvoi kuin pellossa, villinä ja vapaana, eikä sen sosiaalistamiseen ole uhrattu ajatustakaan. Viivin alkuelämä nimittäin elettiin jatkuvassa pelossa, että kuinkahan kauan Viivillä on elinaikaa. Villi-Viiviksi me Viiviä kutsutaankin. Kun sitten kerran innostuin viemään Viivin mätsäriin, niin sehän oli siellä kuin kotonaan, täysin luonteva, pöydälläkin, ihan ilman harjoittelua. Missä välissä oli tapahtunut se paljon puhuttu sosiaalistaminen?

Cellon kanssa on tehty vähän töitäkin sentään: käytiin yksi pentukurssi (olikohan se neljä kertaa), yksi arkitottiskurssi (taisi olla myös neljä kertaa) ja yksi aktivointi-arkitottiskurssi (tää tais olla peräti kuus kertaa). Ai niin ja yks näyttelyesittämiskurssi (oliskohan sekin ollut neljä kertaa). Sitten on käyty näyttelyissä, mutta siinä se kaikki sosiaalistaminen, mitä Cellonkaan osalta on tehty normaalin kotielämän lisäksi, mutta olihan tuossa tietty sosiaalistamista pitkäksi aikaa kun kurssi oli aina vaan kerran viikossa.

Millainen sitten on oma laumani No kun vieraita tulee, niin ääntä riittää, sen voi jokainen meillä käynyt todistaa. Toisaalta se on asia, johon en koskaan ole panostanut, koska mielestäni omakotitalossa koiran kuuluu haukkua kun vieraita tulee ja haukkua sen verran, ettei ihan kuka vaan uskallakaan pihalle rynnätä. Se mihin olisi pitänyt panostaa on se, että koirat myös hiljenevät heti kun käsketään, ja siihen en ole koskaan tullut panostaneeksi... joskus kaduttaa ja harmittaa ja suoraan sanoen ketuttaa. Cellon osalta ei ole vielä myöhäistä, joten pentujen lähdettyä se joutunee tehokoulutukseen. Muiden osalta en tiedä kuin pal on tehtävissä. Arska haukkuu osin senkin takia, ettei näe, joten tuskin voin vaatia sitä lopettamaan ennen kuin se tuntee olonsa turvalliseksi eli on tsekannut keitä tuli. Viivi on näkörajotteinen ja lisäksi Viivillä on kasvain korvassaan, tuskin kuulee toisella korvallaan pal mitään. Aasa on taannoisen pitkän sairautensa jälkeen ollut vähän kärtympi ja haukkuu helposti sellaista hau-tauko-hau-tauko-hau-tauko -hakkua hyvän tovin. Muru, joka tosin ei ole länderi, ei hauku jos saa ite tsekata vieraat, eikä ole esim. tarhassa.

Kun meille tulee vieraita, niin heidät tosiaan ensin haukutaan kunnolla. Sen jälkeen tämä "hyvin sosiaalistettu, varautuneiden ländereiden lauma" toimii seuraavasti: kaikki tunkevat vieraiden viereen, Arska työntyy syliin, jos vaan pääsee, ja nuolee naamat. Ellei syliin pääse, niin esim. kyykistyneen ihmisen jalkojen väli on hyvä paikka. Aasa tunkee liki rapsuteltavaksi, Viivi häärii ympärillä ja vastaanottaa rapsutuksia, jos niitä saa, muttei tunge väkisin kenenkään iholle. Cello on varautunein: se katselee yleensä tovin kun muut touhuavat ja menee sitten vaivihkaa hissuksiin jonkun viereen siinä toivossa, että tämä hänet huomaisi ja siis rapsuttelisi. Cello saattaa lähteä poiskin, jos joku sen mielestä on tunkeileva. Cello siis tosiaan on varautunut, mutta ovatko nuo muut rotumääritelmän mukaisia ollenkaan.

Olen monasti miettinyt, että onko länderi niin herkkä omiensa ajatuksille, että se toimii kuten sen ajatellaan toimivan. Kun Arska oli nuori poika (siis jotain alle 6v), niin en koskaan pienessä mielessänikään ajatellut sen suhtautuvan aggressiivisesti vieraisiin uroksiin. Niinpä herra lenkkeili sujuvasti isoegoisen rotwaileruroksen kanssa, samoin gorgiuroksen kanssa jne. Metsäosuuksilla koirat olivat irtikin, joten taluttimella niitä ei hallittu. Kun Arskalle on tullut ikää lisää ja erityisesti kun Arskalla oli ongelmia selkänsä kanssa ja Arska oli kärtty jonkin aikaa, niin aloin äkkiä ajatella, että entäs jos se kuitenkin hyökkii jonkun päälle. Ja tuota pikaa Arskasta tuli huomattavasti tiukempi. En usko, että Arskan luonne enää kypsässä iässä muuttui, ainoa mikä muuttui oli suhtautumiseni. En esim. uskalla päästää Arskaa Onnin kanssa olemaan, mutta Cellon kyllä, eikä kummallakaan ole ollut mitään ongelmaa Onnin suhteen. KePo on joskus päästänytkin Arskan Onnin kanssa samaan tilaan, eikä mitään ongemia ole ollut. Reagoiko Arska siis asenteeseeni?

Aasan olen aina uskaltanut päästää kenen kanssa vaan, se on ollut yksi elämäni helpoimpia koiria siinä suhteessa, vaikka meillä on ollut useampaa rotua koiria. Mutta Aasan sairauden jälkeen olen tullut varovaisemmaksi. Muuttiko sairaus Aasan käytöstä pysyvästi vai muuttuiko oma asenteeni pysyvästi, yhtä kaikki enää Aasa ei tule kaikkien kanssa juttuun. Reagoiko Aasa siis käytökseeni, koska tulee edelleen toimeen sellaisten kanssa, joiden kanssa oletankin Aasan tulevan toimeen?

Viivin ja Cellon uskallan päästää kenen kanssa vaan, kunhan tämä paikalle tuleva yksilö ei ryhdy rähisemään, nimittäin kumpikaan ei koskaan aloita mitään, mutta jos toinen sanoo, niin sanovat takaisin. Celloon suhtaudun kuin se olisi pentu edelleen, vaikka ikää on ihan just kaks vuotta. Niinpä surutta tuuppaan pojan milloin kenenkin kanssa touhuamaan. Reagoivatko Viivi ja Cello siis siihen, että pidän niitä kaikkien kamuina?

Sekä Booli että Chili ovat tulleet juttuun laumani kanssa loistavasti. Chili sentään on meillä vieraillut monasti, mutta Booli ei juurikaan ollut meillä käynyt kun tuli meille synnyttämään. Olen aina ilman muuta olettanut, että omani hyväksyvät sen, mitä ovesta sisään tuon, eivätkä pistä hanttiin. Reagoiko lauma siihen, että olen itse niin varma asiastani? Reagoivatko meillä hoidossa olevatkin koirat kun uskon siihen, mitä ajattelen? Ovatko länderini sitä mitä ajattelen?

Vielä tuli mieleen yksi esimerkki, joka ehkä onkin äärimmäisen hyvä esimerkki, vaikkei oma koirani olekaan, nimittäin vanhimmaiseni länderi Astra. Vanhimmaiseni ei halua Astran olevan kaikkien kamu, hän rakastaa varautunutta luonnetta, niin varautunutta, että se alkaa jo muistuttaa arkaa. Niinpä Astra on hänen seurassaan äärettömän epäluuloinen, eikä anna kenenkään hevin koskea itseensä, eikä missään nimessä tapaa vieraita koiria. Mutta kun Astra on muiden kanssa, samaa käytöstä ei esiinny. Astra kulki viime kesän mukanani näyttelyissä ja oli mitä luontevimmin käyttäytyvä koira, meni ihmisten silitettäväksi, antoi tuomareiden käsitellä itseään, tapasi vieraita koiria, ihan haisteli niitä jne. Mutta eipä minulle tullut mieleenkään, että se olisi tehnyt jotain muuta. Onko siis niin, että Astra "lukee" meitä kanssaan olevia ja päättää toiminnan sen mukaan. Ja jos nyt joku epäilee jotain "Astra on vanhimmaiseni pomo" -juttua, niin se on kukkua, vanhimmainen on koirien kanssa monta kertaa tiukempi kuin minä ikänään.

Ovatko länderini sosiaalisia vai ovatko ne mielipiteideni uhreja? Vaikuttaako länderiin hyvinkin voimakkaasti se, mitä omistaja ajattelee, siis syvällä sisimmässään ehkä tiedostamattaankin, vai ovatko nämä neljä sosiaalistuneet ihan vahingossa ilman isompaa vaivannäköä? Paasaanko turhaan pentua kyseleville rodun varautuneesta luonteesta ja sosiaalistamisen tärkeydestä? Vai onko tähän kätkettynä joku "suutarin lapsilla ei ole kenkiä" -syndrooma?

Mitä tulee pahoihin sanoihin varautunut ja sosiaalistaminen, niin kenties sanon Tiktakin laulun sanoin: Paha sana ei saa mua haparoimaan.

Ja ihan lopuksi haluan sanoa
Älä tee niin kuin minä teen, tee niin kuin koirasi kasvattaja käskee!

Aikainen lintu madon nappaa

Finaali on kehittynyt pennuista kaikkein nopeiten. Varmaan iso syntymäkoko antoi sille huiman etumatkan: aikaa ei mennyt kasvamiseen, aikaa riitti aivojen rasvaamiseen. Nyt pikkutaapero painaltaa pitkin poikin sinne tänne milloin minnekin ja aika kauas. Tähtäimessä Finaalilla on päästä allaskaapin alle...

Finaali on huomattavasti enemmän hereillä kun muut, joten se sitten kiusaa urakalla sisaruksiaan. Välillä me kaksjalat armahdetaan muita ja viedään Finaali muualle seikkailemaan, jotta muu poppoo saa nukkua. Tänään Finaali pääsi Chilin kanssa pihalle, tosin takkini sisällä, ja sen jälkeen olohuoneeseen moikkaamaan laumaani. Lopulta Finaali nukahti syliini. Aikainen lintu siis madon nappaa.

Ja siitä linnusta tulikin mieleeni Onni-Kyyhky, tai siis KeTyn Onni glenni. Onni oli yhtenä aamuna taas "jumissa" pihalla, se usein jumittaa ulos aamuisin. No kun tontti on aidattu, niin on annettu sen jumittaa rauhassa. Istuttiin sitten pöydässä kahvilla kun KePo sanoi, että ihan kun jostain kuuluis kyyhkysen ääni, joko kevät on niin pitkällä. Kuuntelin tovin ja sanoin, että se kyyhkynen on muuten Onni, joka haluaa tulla sisälle. Sen jälkeen Onni onkin ollut Onni-Kyyhky.

Takaisin pentuihin. Nyt alkaa pentuja löytyä sieltä täältä pitkin takkahuonetta, eteiseen menevältä verkko-ovelta, kohta varmaan myös olohuoneen kynnykseltä. Puukori on tullut tutkituksi ja Finaali keksi Chili-emon ruuatkin tässä vast'ikään ja ohjasipa Ferrarinkin apajille. Ferrari tosin yritti mennä maitokylpyyn Chilin kuppiin, Chili kun juo emonmaidon vastiketta veden lisäksi, oli kai kuullut maidon olevan hyväksi hipiälle.

Pennut myös toisinaan heräilevät liikenteeseen silloinkin kun menen takkahuoneeseen vaan puuhailemaan jotain. Saakin olla tosi tarkkana minne jalkansa laittaa, pennut kun eivät yhtään vielä osaa varoa tai väistää vaan paarustavat omaa tahtiaan minne sun sattuu. Nopeitakin osaavat olla, saattavat löytyä ihan toisesta kohti kun luuli ja ilmestyvät kuin tyhjästä, koska mahtuvat kulkemaan niin pienistä raoista, että sitä toisinaan vähän hämmästyy mistä kaikkialta pennut ilmaantuvatkaan.

Tänään pennuilla oli taas vieraspäivä. Hyväksi koettu konsti tunkea omat koirat Waldon ulkotarhaan jatkui. Eipä tartte pentujen kuunnella vartiohaukkua sisätiloissa. Chili puolestaan tuntuu haukkuvan kerta kerralta vähemmän. Kun vieraat olivat ehtineet asettua taloksi, niin päästin laumani sisälle. Hetki piti tietenkin haukkua, mutta kun takkahuoneeseen pääsi vasta sitä tahtia kun oli hiljaa, niin hiljaisuus tuli, yllättävää kyllä, tosi sukkelaan. Siinä sitten taas koko kööri pyöri sikin sokin: Cello kyttäsi Chilin ruokakuppeja, Arska olisi halunnut kiivetä kaikkien syliin, Aasa vaati rapsutuksia, Viivi hengaili muuten vaan ja taisipa napata vähän ruokaakin Chilin kupista, Chili surffasi joukossa sujuvasti. Että ihan tuttu meno, jokaisella oma roolinsa. Ai niin ja Muru yritti mennen tullen kerätä vierailta kaikki mahdolliset rapsutukset tunkemalla kulkureitille siten, ettei ohi tahtonut päästä millään, ei sisälle päin, eikä ulospäin.

Tässä sitten pieni "sarjakuva", joka tosin ei KeTyn vastaaville pärjää, meikä ei taida olla ihan sarjakuvaimmeisiä.


Ne on nää emon sapuskat pal parempia kun se tökötti, jota meille pennuille tarjotaan. Ja tällä kupilla on muuten ruokarauhakin, ei mitään tungosta ja tönimistä. Ruokaakin on aina tarjolla, eikä vaan ruoka-aikoina.


Joo, joo, mä meen...


Ihme niuhotusta... Mistä mä olisin voinut tietää, että emo haluaa syödä kaiken ihan ite.

Tuulensuoja toivottaa kaikille hyvää yötä!

DNA-polveutumisnäytteet

Tänään oli eka talvilomapäivä, jee!! Sain nukkuakin ihan rauhassa aamusella... jonnekin kahdeksaan asti. Tosin Arska oksensi jo sitä ennen, mutten jaksanut kömpiä siivoamaan, joka tietty kostautui. Kaikki muut kyllä osasivat väistää lätäkköä, paitsi Aasa, joka steppasi siinä ees taas useemmankin kerran.

Vaikka oon nukkunut jo kolme yötä ihan rauhassa makkarissa ja yö yöltä vielä rennommin ja paremmin, siis yrittämättä koko ajan kuunnella unen läpi talon ääniä, niin on se vaan ihme kun ei univelka tule kuitatuksi. Tänään oon nimittäin vetässyt parit päikkärit sohvalla

Iltapäivä oli rankka, ainakin pennuille ja vähän kyllä mullekin. Meillä oli tänään pentujen DNA-polveutumistestin otto "oman ELL:n" luona. Jo eilen etittiin kuljetusboxi esiin ja pestiin se varastoinnin jäljiltä. Tänään sitten pakkasin sinne reilusti pehmusteita ja muutamaan pulloon lämmintä vettä ja sitten vielä pennutkin boxiin pehmusteiden sekaan ja boxi autoon. Otin myös varapehmusteita mukaan siltä varalta, että boxissa syntyy sotkua... Onneksi matka ei ole pitkä.

Ohjelma eläinlääkärissä alkoi siitä, että ELL tutustui näytteenotto-ohjeisiin. Sen jälkeen kaivettiin kätköistäni tarvittavat paperit, jotka olin koittanut täyttää parhaani mukaan valmiiksi niin pitkälle kuin mahdollista, varapapereitakin oli mukana, jos täyttäminen menisi jotenkin pieleen jossain välissä. Ja kun kaikki oli starttivalmista, niin ei kun pentuja boxista pöydälle. ELL "käsitteli" pennun kerrallaan; ensin otettiin näyte ja välittömästi sen perään tuikattiin mikrosiru. Sen jälkeen pentu takasin boxiin ja seuraavan vuoro. Pennut olivat tosi reippaita ja tuo meidän ELL on ihan loistava "pistämään", joten mikrosirujen laitto oli yllättävän helpon oloista. Ainoa pennuista, jonka kohdalla vähän säälitti, oli Fiktio, se kun on niin pal muita pienempi, mutta reipas se on, eikä mikään "itkuiikka". Pahiten taisi kimpaantua Finaali, siis nimenomaan kimpaantua. HÄNTÄ kehdattiin kiusata ensin mokomilla harjoilla ja sitten vielä jollain hemmetin piikityksellä.

Viimeisenä vuoroon tuli Chili, joka oli odotellut autossa vuoroaan. Ajateltiin, että parempi niin, jottei hermostu mahdollisista pentujen kiljunnoista, joita ei kyllä juur ollut, että olis tuo voinut ootella siinä vastaanotollakin. Kun kaikki koirat oli käyty läpi, niin passitin karvakorvat, KePon ja KeTyn autoon ja jäin ELL:n kanssa hoitamaan operaation loppuun. Täyteltiin vielä papereita, ELL pakkasi näyteharjat pakkauksiinsa ja sitten pisti pakkaukset kuoreen. Maksunkin aika tuli... Vielä käyn uudelleen ELL:n pakeilla kunhan paperit tulevat Suomen kennelliitosta, täytetään sitten ELL:n kanssa sirukortit ja liimataan tarrat rekisterikirjoihin.

Vietiin Chili, pennut ja KeTy kotiin ja mentiin KePon kanssa Nummelaan. Ensin haettiin keskimmäinen duunista, sen jälkeen vein DNA-näytteet postiin, keskimmäinen kotiin, kauppaan ja lopulta itekin kotio. Vähänkö oli uuvahtanut olo, sellainen huh-mikä-urakka-mutta-ohi-on -olo.

On tämä kaksoisastutus aikamoinen show kaikkineen, eikä ihan halpakaan projekti, että eipä tätä ihan hepposin perustein lähtisi tekemään. Rodun parhaaksi se varmasti on, varsinkin kun kyse on lukumäärältään harvinaisesta rodusta, näin kun saa useampia erilaisia yhdistelmiä, mutta onko tämä kasvattajan parhaaksi. Tässä tapauksessa se riippuu siitä, että ovatko molemmat nartut saman vai eri uroksen jälkeläisiä. Jos molemmat ovat saman isän jälkeläisiä, niin henkilökohtaisesti en hyödy tästä mitään, päinvastoin, siis jos kurkkaan lompakkoon, mutta jos toinen on toisen isäkanditaatin pentu ja toinen toisen, niin olen saavuttanut sen, mitä ole lähtenyt hakemaan täysin siitä riippumatta ovatko loput pennut saman vai eri uroksen jälkeläisiä, lompakko tosin on yhtä laiha tässäkin tapauksessa. Rodun kannalta olisi toivottavaa, että jakauma olisi aika tasan. Parin viikon kulutta ollaan varmaan jo viisaampia.

Nyt nukkumaan, se on taas aamulla kuitenkin herättävä pentujen ajoissa

Ohjelmaa kerrakseen

Tänään on ollut ohjelmaa kerrakseen. Aamulla alotin pentujen ruokkimisella ja niillehän ruoka maistui. Fantom taisi olla ahnein tai ainakin se oli paksuin poistuessaan ruokakupilta... Ja nyt joka iikka söi ainakin vähän tai enemmän tai peräti paljon. Tänään olen ekaa kertaa tarjonnut pennuille ruokaa neljä kertaa päivän pitkin. Maittavuus on ollut vaihtelevaa, eikä aamun intoon mikään myöhemmistä ruokailuista yltänyt.

Aamupäivällä tuli tuttu ja ei vielä niin tuttu kylään. Kosken halua pentujen oppivan "huudamme kurkut suorina" -metodia, niin keksin oivan keinon: tuupattiin länderilauma Waldon tarhaan siksi aikaa kun vieraat tulivat sisälle ja asettuivat taloksi. Vasta sen jälkeen päästettiin Aasa, Arska, Viivi ja Cello vieraita moikkaamaan. Näin oli metelin määrä huomattavasti pienempi kuin muutoin olisi ollut, mutta muuten käytös oli kuin normaalistikin: pöytään, viereen, syliin, nuollaan naamat. Pitäsköhän mun opettaa nuo pysymään lattiatasolla...

Chilikin käyttäytyi ihan mallikkaasti kun vähän namilla avitettiin. Siitä, että namit maistuivat koko ajan, saattoi päätellä senkin, ettei rouva ollut turhan hermostunut ja saatuaan vierailta pari namia, kelpasi mennä jo rapsutettavaksikin ja saattoi esitellä pentusiaan.

Vieraiden lähdettyä laittelin keittiössä ruokaa. Äkkiä korvaan tarttui tietty ääni, joku kuorsaa. Joko se KePo nyt ehti sammua sohvalle... no ei, tuollahan se puuhailee omiaan. KeTykö se sitten kuorsaa noin miehekkäästi. Juu ei, vaan Onnihan se siinä keittiön lattialla veti horkkaa kuin aikamies konsaan.

Iltapäivän puolella saatiin vieraita Kuopiosta asti. Olivat muutoinkin liikenteessä täällä päin, joten tulivat samalla pentuja kurkkaamaan ja esittäytymään. Koska koirien tuuppaaminen Waldo-tarhaan oli osoittautunut niin hyväksi metodiksi, niin noudatimme samaa linjaa nytkin. Tosin Muru sitten yritti värvätä vieraat itselleen rapsutuskoneiksi asettumalla poikittain eteiseen, piti ihan tuuppia Murua väistämään.

Kun vieraat olivat asettuneet pentupesän äärelle, niin päästettiin omat sisälle. Yksi kerrallaan nelikko tunki takkahuoneeseen, Aasa jopa ihan pentupesän äärelle, jota ei vielä tähän mennessä olekaan tehnyt. Arska parkkasi perheen rouvan jalkoihin rapsutusten toivossa, Viivi pyöri jaloissa ja Cello vilkuili Chilin ruokakuppeja toiveikkaasti. Olin oikeastaan ihan ylpeä kööristäni ja Chilistä myös, antoihan se ventovieraitten ihmisten sylitellä pentujaan ja rapsutella itseään.

Kun vieraat lähtivät, menin saattamaan heitä portille ja Viivi sekä Cello änkivät mukaan ulos. Viivi villiintyi ensin juoksemaan kuin mieletön ympäri pihaa ja sitten leikkimään ensin perheen rouvan kanssa ja lopulta myös tyttären kanssa. Se oli vähän hämmästyttävää, yleensä Viivi ei vieraista lapsista perusta, ei heille tosin mitään sanokaan, muttei hae kontaktiakaan.

Illalla vielä keskimmäinen tuli miehensä kanssa käymään ja pentuja katsomaan. Koirat olivat ihan henkeä täynnä kun tuttuja tuli kylään. Arska erityisesti yritti omia keskimmäisen, joka puolestaan yritti kovasti seurustella Cellon kanssa. Chilin piti kyllä vähän haukkua, taisi olla pikku-rouvalla päivä täynnä. Hiljeni kyllä nameilla, mutta keksi hetken kuluttua, että jos murisee ensin vähän, sitten haukahtaa ja sen jälkeen jää hiljaa tuijottamaan, niin saa namia, että kukahan se nyt jallitti ja ketä.

Nyt koirat ovat aika poikki jokainen ja taitavat odottaa yötä ja yöunia.

Synttärijuhlaa ja matotahnaa

Yö meni makoisasti nukkuen. Tuntui autuaalta heittäytyä omaan punkkaan ja saada omat länderinsä kylkeensä kiinni. Punkka oli pehmä, punkassa oli tilaa, punkassa oli kunnon tyynyt, punkassa oli länderilämmitys, huoneessa oli pimeää, huoneessa oli viileää, ah. Nukahdin ongelmitta, vaikka pelkäsin, että jäisin kuuntelemaan takkahuoneen ääniä ja yrittäisin niistä arvella mitä takkahuoneessa tapahtuu. Joskus aamuyöllä kyllä heräsin ja meni aika hyvä tovi ennen kuin nukahdin uudelleen, sillä nyt todellakin jäin kuuntelemaan takkahuoneesta kuuluvia ääniä. Reilun tunnin olin pelkkänä korvana, sitten olen taas nukahtanut ja heräsin vasta aamulla, kello oli jo melkeen yhdeksän. Kun länderilämmittimet huomasivat, että olin hereillä, niin ei auttanut kuin kömpiä jalkeille, vaan tulipa nukuttua kunnon yöunet. Samaa tuskin voi sanoa KePosta... hän nimittäin päätti nukkua takkahuoneen lattialla sillä vanhalla superlonpatjalla...

Tänään pennut täyttivät kolme viikkoa ja juhlan kunniaksi tarjottiin matolääkettä. Täytyy kyllä sanoa, että paras ensimadotus kaikista kasvattamistani pentueista. Joku pentue sylki kaiken matolääkkeen minne sun sattuu, vaikka ihan samoin sen laitoin kitalakeen kun näilläkin. Sen pentueen kohdalla oli ihan mahdotonta sanoa, että menikö pentujen mahaan asti yhtään mitään ja jos meni niin minkä verran. Mutta tällä kertaa tosiaan tiedän, että matolääke, kaikki matolääke, meni just sinne minne pitikin.

Tänään oli pakko käydä myös kaupoilla ja tietty erehdyin menemään eläintarvikeliikkeeseen. Mun ei pitäis, ei pitäis ei, ja kun pitäis, niin pitäis mennä ostoslistan kanssa, eikä pitäis ostaa mitään ohi sen... Tulin kotiin "koirankoppia" ja vinkulehmää rikkaampana, vai köyhempänä, ihan miten sen nyt ajattelee. Sorruin siis ostamaan pennuille sellaisen jollain jämäkäksi topatun koirankopin näköisen pesän, ohhoijaa. No toivottavasti siitä irtoaa iloa pentusille. Toistaiseksi pesä on takkahuoneen pentupesän päällä, täytyy huomenna laittaa sinne jokin lisäpohjapehmuke, joka on helppo vaihtaa ja pestä, ja sitten koppi lattialle. Paikan olen sille jo miettinyt. Ja toivottavasti kopissa oleilevat pennut, eikä Chili... Mutta pienempää ei ollut, eikä toisaalta pennut kohta pienempään mahdukaan.

Kopista juontui mieleeni, että kohta täytyy tuoda myös häkki alas. Laitan sen pentujen tiloihin, niin oppivat pitämään sitä täysin luonnollisena oleskelutilana. Kaikenlaista muutakin kamaa oottaa käyttäjiään, mutta pitäis kyllä olla pal isompi huone. Täytyykin muistuttaa KePoa, että lupasi raahata nojatuolit evakkoon mökille siksi aikaa kun pennut ovat pieniä. Miksei asuintalot voi olla sellaisia, että niitä vois tarvittaessa taitella lisää auki ja sitten kun ei enää tartte lisätilaa, niin vois taitella pari huonetta taas piiloon. Ehkä joskus, ehkä joskus, ei vaan taida olla meikäläisen elinaikana.

Tänään pennut ymmärsivät jo paljon paremmin ruokakupin tarkoituksen ja osa pennuista ihan syömällä söi ruokaa. Osa vaan maisteli, mutta eiköhän kaikki tuota pikaa opi popsimaan sapuskaa ihan urakalla, ei se tuo emonmaito enää kohta riitä pitämään koneistoa käynnissä sen verran alkaa vauhtia olla.

Tänään otettiin myös synttäripäiväkuvat, ilman kakkua kyllä. Pennut eivät olleet, paria lukuunottamatta, erityisen hyviä poseeraamaan, mutta haitanneeko tuo mitään, suloisia ovat yhtä kaikki. Finaali poseerasi aika taitavasti, ihan sellainen näyttelyseisontakin tuli vangittua muistikortille. Fiktio söpöili, samoin Flirtti. Forte yllätti esittämällä parastaan tuloksena oikein kunnon "istun tässä ja olen söpö" kuvia. Niin ja Fotoni näytti yhden kuvan verran, että kyllä mä osaan ja loput kuvat sanoivat, mutten halua.

Arvonnassa tuloksena "ei kuvia tällä kertaa", mutta pentujen synttärikuvat ovat kotisivuilla ja muuten kuvia on runsain mitoin KeTyn blogissa.

Pohdintoja pentupesän ääreltä: sijoitus, jalostusoikeusosto vai oma

Koirien kasvattaminen on kohdallani ollut aika pitkän tähtäyksen juttu. Tarkoitus oli kasvattaa leonberginkoiria ja siitä startattiin vuonna 1992. "Sitä oikeaa" ei kuitenkaan kohdalle ihan heti osunut ja kun viimein käsissäni oli ensimmäinen sellainen koira, joka mielestäni täytti kriteerit, jotka olin jalostuskoiralle asettanut, huomasin, ettei siinä ollutkaan leonberginkoira vaan kromfohrländer.

Kasvatustyöni alkoi siitä, että pennutin oman länderini Aasan. Aasa pyöräytti kolme pentuetta. Ekassa pelkkiä uroksia, ei siis narttua kasvatustyön jatkamiseen. Toisessa pentueessa oli onneksi kolme narttua, sijoitin yhden, jolla myöhemmin todettiin kaihi, ei siis narttua kasvatustyön jatkamiseen. Aasan kolmas pentue olikin sitten vahinkopentue, ei narttua kasvatustyön jatkamiseen. Näytti siltä, että se oli sitten siinä, kasvattamiset kasvateltu, ellei halunnut ryhtyä etsimään itelleen uutta jalostusnarttua, enkä juur silloin, sillä hetkellä ja silloisessa tilanteessa, todellakaan halunnut ryhtyä puuhaan.

Sitten sain tilaisuuden ostaa jalostusoikeuden kasvattiini Booliin. Tartuin tilaisuuteen. Kaikki meni ihan loistavasti, tai no Booli piti keisaroida kun yksi pentu oli poikittain ja esti muiden pentujen pääsyn synnytyskanavaan, mutta siis muuten kaikki meni loistavasti. Booli oli meillä kuin kotonaan, vaikkei ollut meillä juurikaan käynyt eikä asiaan oltu kamalasti satsattu. Booli tuli juttuun omieni kanssa ja omani tulivat juttuun Boolin kanssa, vaikken kyllä muuta oikeastaan odottanutkaan. Booli hoiti pennut loistavasti ja niin maailmalle lähti Kipazin C-pentue. Sijoitin C-pentueesta yhden nartun, Chilin.

Tässä välissä myin leonberginkoirani Murun jalostusoikeutta pentueen verran Murun kasvattajalle, koska oma tilanteeni ei antanut myöten pennuttaa Murua sillä hetkellä, enkä ollut varma jatkostakaan ja toisaalta en halunnut hyvän koiran "menevän hukkaan". Muru lähti iloisin mielin kasvattajansa matkaan, vaikkei tätä kovin montaa kertaa ollut tavannutkaan ja niistäkin suurimman osan näyttelyissä. Kävimme pentuja ja Murua katsomassa ja täytyy sanoa, että Muru näytti viihtyvän kasvattajansa luona, ei todellakaan tarvinut miettiä, että oliko virhe päästää Muru "vieraaseen paikkaan" mammalomalle.

Yhteistyö sijoituskoirani Chilin perheen kanssa on sujunut loistavasti ja nyt Chili on meillä "mammalomalla" ja on kuin kotonaan. Chili on käynyt meillä silloin tällöin ja ollut muutaman kerran hoidossa perheensä lomareissujen ajan. Synnytys meni hyvin ja yhteiselo omien koirieni kanssa on sujunut mallikkaasti. Chili hoitaa pentunsa moitteettomasti ja pennut kasvavat kohisten. Narttuja syntyi "vain" kaksi, sijoitan toisen tai molemmat, sen verran hyviä kokemuksia olen sijoittamisesta saanut.

Ostin myös pennun Saranevan kennelistä, Amandan. Amanda asui kanssamme vuoden verran, niin kauan minulta meni löytää Amandalle oikea sijoituskoti. Nyt Amanda on ollut yli vuoden sijoituskodin hyvässä hoidossa ja vuoden kuluttua hoivailee toivottavasti pikkuisiaan meillä. Amandaa olen tavannut säännöllisen epäsäännöllisesti. Välimatka rajoittaa kuitekin tapaamisten määrää.

Sijoitusnartun ja jalostusoston hyvä puoli on se, että voin jatkaa kasvatustyötä "keräilemättä" itselleni isoa laumaa. Myös riski siitä, että pentu syystä tai toisesta ei aikuisena olekaan jalostuskelpoinen, tulee jaettua: jos niin ikävästi kävisi, ettei narttu olisi jalostuskelpoinen, voin jatkaa toisilla linjoin ja kuitenkin perheelle koira voi olla täysin sopiva, vaikkei jalostukseen olisikaan, ainahan jalostuskelvottomuus ei tarkoita sairautta, eivätkä kaikki sairaudet estä normaalia koiran elämää. Jos taas kaikki potentiaaliset jalostusnartunalut "jäisivät kotiin", voisi koiria kertyä tuota pikaa iso lauma, jos siis kaikesta huolimatta haluaisin kasvattaa.

Moni vieroksuu sijoitusnartussa / jalostusoikeusostossa sitä, että narttu lähtee kotoaan vieraaseen paikkaan synnyttämään ja voihan se ehkä olla ongelmakin, mutta kun katson Chiliä tai kun katsoin Boolia ja Murua, niin en usko, että asia on niille ollut mikäänlainen stressin paikka. Booli ja Chili ovat olleet meillä täysin rentoja ja rauhallisia, ovat olleet kuin kotonaan, samoin Muru kasvattajansa luona. Ehkä asiaa helpottaa se, ettei sijoitusnarttu meillä ole päivääkään, siitä kun saapuu siihen kun lähtee, ilman ihmisseuraa, narttuun satsataan aikaa, vaivaa ja huomiota. Kasvattaminen muuttuu kokovuorokautiseksi sinä päivänä kun sijoitusnarttu saapuu taloon.

Aion jatkossakin sijoittaa narttuja ja miksei, jos tarjotaan, niin ostaa myös jalostusoikeuksia. Oma laumani saa vanheta rauhassa ja ehkä jonain päivänä on taas aika "jättää kotiin" sopiva narttu ja katsoa onko siinä ainesta jalostusnartuksi. Oikeastaan se yhdistelmä, josta nartun kenties haluan, on jo suunnitteluasteella, mutta ko. pentueen emä ei ole vielä syntynytkään ja jääköön rotukin vielä arvailujen varaan. Vielä on siis monta mutkaa matkassa ennen kuin seuraava narttu "jää kotiin", eikä aina voi tietää miten lopulta käy, suunnitelmat on tehty muuttumaan tilanteen ja tarpeen mukaan.