Kahdeksanjalkaisia kummajaisia

Katselin eilen, siinä papereita läpikäydessäni, maanantai-illan leffan Kahdeksanjalkaiset mitkä-lie-ne-nyt-olivatkaan, kummajaisetko?. No kuitenkin sen leffan, jossa jättihämähäkit yrittivät vallata koko kylän. Oikea hämähäkkikammosen toiveleffa, tosin en kyllä ole hämähäkkikammonen ja toisaalta hämähäkkikammonen duunikaveri sanoi, että leffan hämähäkit oli ihan liian isoja, jotta ne olis häntä kammottaneet, olis kuulemma pitänyt olla sellasia pikkuruisia... Vaan se leffan kattelusta kuitenkin seurasi, että yöllä näin unta, kuin ISO hämähäkki ajoi mua takaa. Se tosin oli hyvin järkevä hämähäkki, kuunteli hyvät perustelut miksei mua kannata ajaa takaa ja lopulta päästiin yhteisymmärrykseen siitä, etten ole ollenkaan oikea saalis tälle hämähäkille.

KePo oli huolehtinut kellariin lisää lämmitystä ja keittiön hanakin siis toimi taas. KePo vaan ihmetteli miten en ollut huomannut puhallinta. No en nyt vaan ollut, ehkä etin vääränlaista tai jotain. Sattuuhan sitä. Ehkä pitäis käydä katsomassa, että miltä se puhallin lopulta näyttää, niin tietäis seuraavan kerran.

Aasa kävi KePon kanssa päivällä Aistissa antamassa uudelleen verinäytteensä länderien epi/kaihiprojektiin, olivat onnistuneet hukkaamaan edellisen näytteen jonnekin. Kovasti oli vanha rouva saanut kehuja luonteestaan, mutta olikin kiivennyt tohtorin syliin ja nuollut naaman. Se on niin Aasaa, niin Aasaa. Ja kyllä nuo muutkin osaavat maailmalla käyttäytyä. Arskaakin eläinsairaalan henkilökunta kehui tosi hyväkäytöksiseksi länderiksi, silloin kun Arska joutui siellä vuorokauden viettämään. Kotona tuon lauman käytös kyllä välillä on mitä on... Tai no ei muuten, mutta se haukkumispuoli.

Murua olen nyt yrittänyt kovasti syynätä, että näkyisikö jotain tiineyteen viittaavaa, mutta huonoin tuloksin. Eilen jo ajattelin, kun kuiva leipäpala ei hävinnyt ahmaisten nieluun ja rouva makoili vähän reporangan näköisenä lattialla, että viimein on rouva tullut huonovointiseksi, joka olisi tosi loistava "oire", vaan höpöhöpö, kyllä taas ruoka maittoi kun sen aika tuli. Viimeksi kun tutkailin nisiä, niin eivät nekään mitenkään erityisiltä näyttäneet, tosin eivät tehneet sitä viimeksikään. Ultraan on vielä melkeen kaks viikkoa, kyllä odottavan aika on toooooooooosiiiiiiiii pitkä.

Lintulautashow

En voi käsittää, minkä takia nykyään ei osata tehdä kunnollisia lintulautoja. Ostin viime talveksi yhdenlaiset ja ne olivat ihan floppi, ruoka jumittui lintulaudan sisälle, eikä tullut ulos kuin lintulautaa nuijimalla. Heitin siis keväällä moiset hyödyttömät hökötykset roskiin.

Syksyllä ostin sitten uudet lintulaudat. Yritin valita ne huolella, vaan kuinka kävikään: sama juttu kun edellisissä. Tai no nämä ovat siinä mielessä paremmat, että auringonkukan siemenet kulkevat kuten pitää, mutta mikään muu ruoka ei. Pähkinärouhe oli jumittunut ja lintulaudat tukossa. Kerättiin siis koirien kanssa lintulaudat ulkoa ja vietiin sisälle "huoltoon". Cello tosin luuli, että ne olivat hälle leluiksi ja Muru puolestaan luuli, että sisältö on tarkotettu nälkäsen leonberginkoiran iltapäiväpalaksi. Muita ei olis voinut lintulaudat vähempää kiinnostaa.

Tyhjensin lintulaudat, pistin ne takan päälle kuivumaan ja heitin "kostean", vanhan ruuan roskiin. Illalla sitten täytin lintulaudat uudelleen uudella ja kuivalla ruualla ja laitoin sekaan kokonaisia jyviä, josko ne auttaisivat pähkinärouhetta kulkemaan kuten pitää. Tässä vaiheessa muutkin koirat, kuin Cello ja Muru, kiinnostuivat lintulautojen kanssa puuhailusta, siitä kun lenteli siemeniä ja pähkinän paloja lattiallekin. Aamulla pitää vielä muistaa viedä lintulaudat takaisin paikoilleen.

Keittiön hana temppuilee, joten varmaan kellarissa on vähän turhan kylmä, putket kun kulkevat siellä. KePo, joka on taas iltavuorossa, käski laittaa puhaltimen päälle vanhassa pesuhuoneessa (siis meillä oli ennen sauna kellarissa... tai on se vieläkin, muttei enää käytössä, joskin käytettävissä kyllä, jos tarvetta on). Minä tekemään työtä käskettyä.

Koirat jäivät ihmettelemään kellarin portaikkoon, näyttivät lähinnä siltä, että ootko sä nyt ihan varma, että sä haluat mennä sinne. Meneminen oli kyllä aika hankalaa, oli nimittäin tuoli kaatunut ovea vasten ja jumitti jotain pahvilaatikkoa vasten. En tosin käsitä, että mikä sen tuolin oli kaatanut ja miksi se pahvilaatikko oli siinä ovensuussa, mutta niin asiat nyt vaan olivat. Sain käden tungettua sen verta oven raosta, että sain tuolia tuupattua hieman ja pääsin änkemään sisälle. Järkkäsin tuolin pois oven edestä, laitoin valot (katkaisin on ihan väärässä paikassa, aikaisemmin kellariin nimittäin mentiin sisäkautta) ja ryhdyin kurkkimaan missä puhallin on. Ei löytynyt ei. Olishan sitä voinut tietty tuikata tulen kiukaaseen... mutta poistuin paikalta ja päätin, että selviän kyllä yhden illan, vaikkei keittiön hanasta tulekaan vettä, tulee sitä kuitenkin kaikista muista hanoista. Elän toivossa, että KePo hoitaa huomenna homman

Kun sitten koirien kanssa lopulta rauhotuttiin sisälle olemaan, niin innostuin järjestelemään kuitteja sun muita "virallisia papereita", mapittamaan eri juttuja eri mappeihin jne. Olis kyllä pitänyt tehdä niitä kaikkia kurssitehtäviä, mutta jotenkin kun koko viikonlopun olin kuunnellut luentoja, en nyt just saanut itteäni tarttumaan kunnolla toimeen. Niinpä tämä ilta on mennyt papereita plaratessa ja toisella silmällä töllöä katsoessa.

Luentoja kuunnellen

Pakkasia on pidellyt. Yritin viihtyä vähän ulkosalla koirien kanssa ja kameran. Lopputulos oli aika floppi, paristakin syystä.
a) valo ei riittänyt kameralle, tuli joko pimeitä tai sinisiä kuvia
b) ländereille tuli oitis vilu
Lopputuloksena Maltti ja Muru jäivät tekemään jarruremonttia KePon kanssa ja minä tulin ländereiden kanssa sisälle kuuntelemaan luentoja.

Puolen päivän jälkeen tuli iloinen tekstari ja kertoi, että Amanda oli pärjännyt Turun näytelmissä loistavasti CACIB ja VSP. Onnittelut!!! Turkuun olin alun alkaen ajatellut mennä minäkin, mutta kun oikeesti mun piti tänä viikonloppuna olla kurssilla, niin en sitten ilmottautunut Turkuun kun en vieläkään ole keksinyt mitään keinoa olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, en sitten millään. Kurssi tosin siirrettiin, se oli jo viime viikonloppuna, joten olisinkin sitten voinut mennä Turkuun, mutta ehkä joskus tekee hyvää olla kotonakin.

Sain tänään maratonurakan valmiiksi: kahden päivän luennot on nyt kuunneltu ja muistiinpanot tehty. Tietyllä tavalla luentoja oli helppo kuunnalla kotona, kun sai pitää taukoa aina kun siltä tuntui. Mutta sitten toisaalta äänen laatu ei kaikissa kohdin ollut ihan paras mahdollinen, siis tulkin ääni oli pal hiljasempi kun luennoijan, enkä todellakaan voi kehua tolla ruotsinkielen taidollani, joten ääni piti säätää siten, että kuuli tulkin, joka tarkoitti, että luennoija huusi korvaan. Tai ehkä mun kuuloalueeni vaan on sellanen... ainakin se on ihan erilainen kun KePolla. Oli mikä oli, niin keskittymään joutui aika lailla. Mutta urakka ohi, seuraavaksi kaikki tehtävät.

Tässä sentään yksi kuva ulkoa: Muru ja Cello. Nyt vaan kaikki tarkkoina kuvaa syynäämään, että onko Muru tiine ja jos, niin montako murusta sieltä tulee. Ite en arvaile mitään, maha ei ole kasvanut, ruoka maistuu loistavasti, eikä oikein mistään voi päätellä mitään.

Ahneella on pa***nen loppu

Eilen tuli todistettua vanhan sanonnan paikkansapitävyys, korkattiin nimittäin belgialaisen vävykokelaan tuoma pullo ja joku ehkä arvaakin mitä sitten tapahtui. Ei tosin kaikille; vanhimmainen joi kanssani vaan melonijuomaa, keskimmäinen ei juonut pal mitään paristakaan syystä, nuorimmainen ei ollut edes kotona, mutta "miesväki" eli KePo ja vävypoika innostuivat hyvästä juomasta. Hyvää se nimittäin oli, sen verran maistoin, oikein laatutavaraa. Niinpä tänä aamuna "taksina" suhasinkin minä ja keskimmäinen pääsi työvuoroonsa ajoissa. Täytynee lähettää terveiset Belgiaan, että seuraavan kerran kannattaa tuoda a) pienempi pullo, b) vähemmän stydiä kamaa, c) tulla itekin mukaan maistelemaan.

Olen muuten jo mielessäni sisustanut melkeen kaikki "ylimääräset" huonekalut pois pentujen tieltä. KePo ei yllätten ottanutkaan nojatuolien siirtoa erityisen raskaasti, vaan lupasi raahata järkäleet mökille. Myös kirjoituspöytä on jo löytänyt paikan, tosin ei sitä nyt vielä ole siirretty, odotellaan vielä vähän, Murun laskettuun aikaan kun on sentään puolitoista kuukautta. Takkahuone alkaa olla aika hyvässä järjestyksessä, enää parit nyssäkät kun saa jonnekin tungettua. Kyllä tää tästä.

Opiskeluun liittyviä hommia on kyllä pilvin pimein, alkaa tulla melkeen sellanen paniikkifiilinki. Tänään oon yrittänyt kuunnella luentoja läpi, kun olin viimeksi okko-kurssilta pois, ja sitten on ryhdyttävä urakoimaan korvaavia tehtäviä ja varsinaisia tehtäviä. Antlizt-kurssilta ei onneksi ole tehtävänä kuin 10 harjoitusta, mutta on niissäkin tekemistä, tai siis "harjotusuhrien" haaliminen lienee se työteliäin osa. Toivottavasti näihin mun opiskeluihini nyt kuitenkaan ei sovi tuo otsikon sanonta...

Tää on muuten tän blogin sadaskuudeskymmenes kirjoitelma. Uskomatonta! En alottaessani ikänään kuvitellut pystyväni kirjottamaan päiväkirjaa, mutta näköjään se onnistuu aika vähällä vaivalla. Stressiäkään tästä ei ole tullut, jos ei ole sanottavaa, niin jätän kirjoittamatta, toisena päivänä sitten on ehkä senkin edestä mitä kertoa.

Tuulensuoja toivottaa kaikille rentouttavaa lauantai-iltaa!

Takkahuoneen siivousta

Alotin tänään takkahuoneen siivoamisen ja järjestämisen "pentuhuoneeksi" Chilin pentuja varten. Huone on siitä näppärä, että sen saa vaikka kuin lämpöseksi jos haluaa, koska siellä on takka. Huoneessa on lavuaari ja vesipiste, ovi vie suoraan olohuoneeseen, toinen eteiseen, kolmas makkariin, mutta itse "huoneosa" jää mukavasti silleen, ettei tartte pentujen yli rämpiä mihinkään suuntaan. Ja kunhan pennut lähtevät liikkeelle, ne pääsevät juoksentelemaan olohuoneeseen, siitä keittiöön ja eteisen kautta takaisin takkahuoneeseen Keskellä taloa ja elämää, mikäs sen parempi paikka pennuille.

Kummasti kaikkea kamaa onkin takkahuoneeseen kertynyt, erityisesti yhteen nurkkaan. Siellä on oikea pino kaikkea rojua, jolle en ole äkkisiltään keksinyt säilytyspaikkaa. Nyt se paikka on sitten keksittävä... Huh! Muuten huone on aika hyvässä järjestyksessä. Trimmauspöytä pitää kyllä joko purkaa tai sitten sille täytyy keksiä joku toinen paikka. No katotaan.

Ja pahinta kaikesta, vai parastako, kunhan Muru on käynyt ultrassa, niin pääsen toivottavasti siivoamaan verantaa, joka nimestään huolimatta ei ole mikään varsinainen veranta, vaan olohuoneen osa, joskin välissä on matala seinä, vajaan metrin korkunen, ja verannan ja olohuoneen väliin on tehty verkko-ovi. Tällä hetkellä verannalla on kaikki Waldon rojut, kissan vessa, kiipeilypuut sun muut sellaiset, ja sen lisäksi vielä vähän huonekalujakin. Ihan mielenkiintoista miettiä, että minne sijoitaa "ylimääräiset" huonekalut, jotta pennuille jää riittävästi tilaa peuhata.

Olohuoneestakin olis ihan kiva saada pari nojatuolia pois, niin olis sielläkin enemmän tilaa pennuille, mutta taitaa olla aika toivoton urakka luulen ma. KePo tuskin ilahtuu, jos sanon, että kannahan nojatuolit (ne ei ole ihan pienet) yläkertaan tai mökille

Verannan hyvä puoli on se, että sieltä vie "kesäovi" ulos, joten leopennut pääsevät siitä suoraan pihalle. Länderit ovat sen verta pieniä ja ketteriä jo ihan naperoina, joten ne saavat juosta ulos joko eteisen kautta tai sitten olohuoneen läpi verannan ovelle.

Ihan tässä alkaa jo tuntea pennun tuoksun nenässään

Huonotapaisia hurttia

Tänään oli sen verta lämmintä, no lämmintä ja lämmintä, että vein "isot" tarhaan kun ryhdyin ruuanlaittoon. Aattelin, että mukavahan niitten on ulkona vaihteeksi olla vähän enemmänkin, kun eivät ole niin vilusta sakkia kun länderit, ja yleensä viihtyvät erittäin hyvin ulkosalla, joskus melkeen liiankin hyvin mun makuuni. Vaan olisittepa nähneet erityisesti Murun naaman. Piti ihan käskeä tarhaan ja yleensä molemmat menevät sinne mielikseen... Ja kun KePo tuli kotiin muutamaa minuuttia myöhemmin, niin Muru teki suureen ääneen valituksen, että hänet on pistetty tarhaan ja hän on ollut siellä jo TUNTIkausia (kaikki ne viis minuuttia). KePo ei tosin heltynyt, oli sanonut kuten minäkin, että nyt on niin lämmintä, että olkaa siellä vaan vähän aikaa.

Oon ollut suosittu viime aikoina
Tänäänkin oli taas ystäviä kylässä. Se on kyllä tosi mukavaa. Jotenkin tuo vierailukulttuuri on vähentynyt verraten "entisiin aikoihin", kun saatettiin ihan vaan piipahtaa iltakahvilla, ei siinä ollut mitään kummaa, eikä tarvinut varata kalenterista aikaa sitä varten kuten asian laita nykyään usein tuntuu olevan.

Länderit "kunnostautuivat" iloksemme kun ystäväni saapuivat. Alkoi hirmuinen haukkuminen, josta ei taas tällä kertaa ollut tulla ollenkaan loppua. Viivi taisi olla ainoa, joka osasi käyttäytyä, jopa Aasa, vanha rouva, keksi ryhtyä räyskyttämään. Miten nuo joskus osaavatkin olla niin äärettömän raivostuttavia otuksia. Tai no kyllä mä sen tiedän: kun en ole laumaani kunnolla kouluttanut, sitähän se vaan on ja ihan itseäni saan syyttää ja ehkä se sen takia onkin niin raivostuttavaa, että oikeesti sitä on vihanen ihan itelleen.

Arska oli haltioissaan, kun ehti ensin vähän rauhottua: taas lisää vieraita, joiden syliin tunkea ja joilta yrittää saada pullan paloja. Herran piti ihan kiivetä syliin ja nuolla naamat. Niin ja karkottaa kaikki muut rapsutusten hakijat

Murun ruokahalu on paisunut ihan uskomattomiin mittoihin... Tiedä kuin paljon tuo söiskään, jos vapaasti sais. Ei Muru koskaan kranttu ole ollut ja aina söis vielä vähän enemmän kun annetaan, mutta nyt homma alkaa olla jo suorastaan vähän rasittavaa. Ajattelin kyllä, että lisään annosta hippasen ja jaan sen kahteen, mistäs sitä ikänään tietää kuin monta pikkumurusta Murun masussa kasvaa.

Ai niin Chili kävi ultrassa tänään. Pentuja todellakin on tulossa, eikä ihan vähän, vaan eläinlääkärin mukaan Chilin masussa on peräti kahdeksan pentua. Arviohan tuo tietty vaan on, että helmikuun lopulla sitten näemme montako pikkuländeriä Chili oikeasti pyöräyttää iloksemme.

Harmittaako Arskaa?

Illalla ystäväni tuli piipahtamaan. Hörpittiin sumpit, juteltiin kaikenlaista, tein hänelle hoidon ja hän teki hoidon vanhimmaiseni koiralle Astralle. Mutta ensin siis juotiin sumpit ja Arska tietty lopulta onnistui tälläytymään ystäväni syliin. Arska on erittäin taitava... minäpä kerron.

Arska on näppärä tunkemaan ihan vähin äänin, huomaamatta, sellaistenkin ihmisten syliin, jotka eivät Arskaa syliinsä halua. Äkkiä sitä vaan huomaa, että kas, Arska siinä. Arska osaa myös tällätä itsensä sillä lailla, että tyyppi, jonka syliin Arska on työntynyt, ei huomaakaan kun hän alkaa rapsutella, kupsutella ja hieroskella Arskan selkää. Itse huomaan usein, että hieron Arskaa ihan täyttä päätä, vaikkei se ollutkaan tarkoitus. Niin kävi myös ystävälleni, hän kun ei ollut tullut tällä kertaa hoitamaan Arskaa, mutta Arska järjesti itselleen edes jonkin tasoisen hoidon kaikesta huolimatta.

Siirryimme takkahuoneen puolelle ja, Astraa lukuun ottamatta, kaikki koirat jäivät olohuoneeseen. Muut painelivat maate kuka minnekin, mutta Arska vaani portilla ja yritti keksiä, että miten pääsisi takkahuoneen puolelle. Arskalle hierominen on tuttu juttu, tiesi tasan tarkkaan mistä Astra pääsi nauttimaan. Taisi Arskaa lievästi sanoen harmittaa. Ja heti kun takkahuoneen portti raottui, sinkosi Arska takkahuoneen puolelle. Harmi vaan, että me olimme siinä vaiheessa jo siirtymässä olohuoneeseen.

Tänäänkin tein salaattia. Siihen tuli rucola-salaattia. Olisin mielelläni halunnut nähdä nuorimmaisen ilmeet, se kun rucola näytti omaankin silmään vähän nahistuneilta voikukan lehdiltä... Ehkä se kuvaa jotain rucolaan suhtautumisesta kun minulta tivattiin, että eikö tänään pitänyt olla makkarakeittoa

Huomenna on sitten Chilin ultra, eikä ketään jännitä, eihän?

Juustoa, juustoa vai juustoa?

Palaan vähän menneeseen. Eilen illalla, rankan viikonlopun päätteeksi, pääsin saunaan rentoutumaan. Saunan jälkeen tulee joskus ihan sietämätön halu korkata siideri ja niin kävi tänään. Siitä sukeutui seuraava keskustelu:
Minä: Kai sä kävit ostamassa meille siideriä.
KePo: En mä oo käyny kaupassa.
Minä: Mikset? Mä olisin halunnut siiderin. Plääh.
KePo: Ota mehua.
Minä:
KePo: (avaa jääkaapin) No ei täällä nyt pal mitään ole, mutta otatko juustoa, juustoa vai juustoa?

Tänään oli siis pakko mennä kauppaan. Ostettiin salaattitarpeita, kanaa, leipää ja vähän muutakin leivän päälle kun juustoa, juustoa tai juustoa. Tosin ostin kyllä juustoakin Käytin samalla parit lahjakortit, jotka olin saanut, ja sain tietty, kuten olin ounastellutkin, kassatytön ihan sekaisin. Tuntuu lisäksi olevan ihan sama koska kauppaan menee lahjakortteineen (tai jonkun muun mutkikkaamman jutun kanssa), niin aina siinä on jono, joka mulkoilee alta kulmain. Eilenkin kaivoin lahjakortit esiin kassista vasta kun tulin kassalle ja totesin, ettei siellä ollut ketään likimainkaan, siis kassatyttöä lukuun ottamatta. Mutta tuota pikaa paikalla oli ainakin neljä tai viis tyyppiä jonottamassa, mistä ihmeestä nekin siihen tupsahtivat, joten sain mulkoilua osakseni jumittaessani kassan kun kassatyttö joutui hakemaan apua, että osasi lyödä lahjakortit koneeseen oikein. Syytön kai siihen olen, ettei osata, enkö?

Kotona olinkin sitten ahkera Pistin pyykkikoneen päälle, tulen takkaan ja tein ruuan; kanaa, basmati- ja jasmiiniriisä ja salaattia, ja tulipa vielä poljettua kuntofillarilla 10 km. Nuorimmainen muuten suhtautui tekemääni salaattiin varsin epäillen kun siinä oli tammenlehtisalaattia, joka tosiaan erehdyttävästi näytti tammenlehdille ja meillä yllättäen on tammi pihalla ja yleensä kyseinen tammi jostain syystä luopuu lehdistään vasta keväällä...

Pakkasta oli ihan kiitettävästi, yli kymmenen astetta, ja sehän tuntuu tosi kylmälle tähän asti kestäneen plussasään jälkeen. Koiratkaan eivät halunneet viettää ylimääräisiä aikoja ulkona (täytynee kaivaa ländereiden takit esiin), paitsi Muru, jolla turkkia taas riittää. Murulla ei ollut mitään kiirettä sisälle, joten sai rauhassa hengailla vapaana pihalla sen mitä halusi.

Tosin, kiitos vapaan hengailun, Muru yllätti meidät "tosi iloisesti", sain Murun kiinni kakan syönnistä Siellä arvon rouva tyytyväisenä rouskutti jäätynyttä pökälettä Uskoi lopulta, ettei se ole ruokaa ja lähti muihin puuhiin. Täytyy kai tsekata ruokintaa... tai ehkä on parempi vaan ostaa lisää kovaa purtavaa, siitä tässä varmaankin oli enemmän kyse: ajankulusta.

Me muuten jo epäiltiin, että Cellolla on joku oma yksityinen ruokailupaikka, raato, jossain kun Cellolle ei ole ruoka maittanut, se on oksennellut aika usein ja juoksee hurjaa vauhtia metsään kun pääsee ovesta pihalle. Tulee takasin vasta kun huutelee. KePo sitten suoritti katsastuksen, eikä löytänyt mitään, että joko mitään ei ollut, Cello on kätkenyt sen jonkin huolellisesti tai sitten Cello on jo syönyt sen mitä siellä nyt sitten ehkä olikin. Jatkamme kuitenkin seurantaa, ihan varmuuden vuoksi, vaikka ruoka eilen Cellolle maittoikin. Voihan ruokahaluttomuuden syy olla toki myös Muru vast'ikää päättyneine juoksuineen.

Lopulta jumituin koneelle, koska olisin halunnut kotisivuille yhden tietyn efektin, mutten ainakaan vielä löytänyt tapaa tehdä sitä... siis sellaista tapaa, ettei tarttis ostaa mitään kallista ohjelmaa sen takia. Ehkä jatkan vielä etsintöjä.

Ylikuormitustako?

Kurssin ensimmäinen osio on sitten takana. Yks ilta ja kaks päivää upouutta asiaa tuutin täydeltä. Siinä on aivot aika lujilla, varsinkin kun harrastukset täytyy hoitaa työajan ulkopuolella ja täyden työviikon jatkoksi, kurssille ei näin ollen yleensä koskaan pääse pirteänä ja levänneenä... eikä kai kannata edes mainita, miten pirteä ja levännyt sitä on huomenna kun kurssiviikonlopun jatkeeksi tunkee ittensä takasin duunipaikalle.

Kurssi oli äärimmäisen mielenkiintoinen, vaikkei tosiaan koiria koskenutkaan. Uskomatonta miten toisen pärstävärkkiä tuijottamalla kykenee kaivamaan esiin tiedot ko. henkilön terveydentilasta. Omalla kohdalla osu ja uppos kunnolla. Nyt on sitten vuorossa itsehoitojakso ennen kuin ryhdytään hoitamaan muita. Todella mielenkiintoista nähdä miltä sitä näyttää seuraavalla kurssikerralla ja miten ja mihin suuntaan tietyt terveysongelmat kehittyvät. Purematta en mitään niele, mutta jos tulokset ovat hyviä (enkä näe mitään syytä olettaa, että eivät olisi), niin mikä on ryhtyessä tekemään tätä(kin) puuhaa. Ja kyllä mä vielä keksin tavan soveltaa tätä koiriinkin... se vaatii vaan vähän aivotyötä ja lisätietoa.

Pari muuta juttua vielä tuon päälle ja entiset lisäksi, niin taitaa repertuaari olla koossa ja on ehkäs vihdoin aika harpata elämässä eteenpäin.

Viime yönä kuuntelin kun Cello liikkui levottomasti sängyn alla ja yökkäsikin jossain välissä (täytyykin muistaa tarkastaa onko punkan alla oksennusta ja jos, niin kuin monta litraa, aamukiireessä asia ihan unohtui). Cello taisi tulla välillä poiskin sängyn alta, mutten nyt ihan satavarma ole kun oli säkkipimeää. Äkkiä kuulin kuin makkarin paljeovea rynkytettiin ja se lähti aukenemaan. Mihinkäs se Cello oikein on menossa?!?! Karjasin "Cello maate", jolla käskyllä Cello yleensä käy jatkamaan yöuniaan. Samalla tosin tajusin, että KePohan se siellä yritti hiipiä kohti veskiä...

Ehtaa elämää

Taitaa tää nettihiljaiselo jatkua, oikeessa elämässä pitää sen verta kiirettä. Tänään ehdin kävästä kotona silleen pikaseen, lähinnä syömässä. KePo oli onneksi koko päivän kotona, joten koirilla oli seuraa. Illaksi KePokin kyllä lähti maailmalle, samaa matkaa kun meikä kurssille... tai ehkä pitäis sanoa, että lähdin KePon kanssa samaa matkaa, kun kerta istuin vaan pelkääjän paikalla ja pomppasin kyydistä kun taas KePo vielä jatkoi matkaa.

Reilu tunti sitten tulin kotio. Kurssi ei tällä kertaa olekaan koirakurssi, hämmästyttävää, eikös vaan. Aiheena on solumineraalihoito, ihmisten hoitoa siis, mutta kyllä mun aivoni oitis alkoivat pyörittämään ajatuksia siitä, että miten tätä(kin) voisi soveltaa koirien hoitamiseen. Kyllä mä vielä jonkun sovelluksen keksin, onhan ne muutkin "ihmishoidot" koirille taipuneet enemmän tai vähemmän soveltaen.

Kurssi jatkuu koko viikonlopun, ettei aika ainakaan pitkäksi käy.

Chilin ruokahalu on kadonnut tyystin, lupaava oire, mitä tiineyteen tulee, mutta ei toki mikään idioottivarma merkki. Ens viikolla saadaan sitten varmuus ultrassa. Murusta en vielä mitään osaa sanoa... tai ehkä hän on seesteisempi kuin aikaisemmin. Jos nyt oikein optimistinen haluaisi olla, niin tiinehän tuo. Mutta ehkä ootellaan vähän selkeempiä merkkejä ja vaikka sitä ultraa, johon en vielä ole edes aikaa tilannut.

Tuulensuoja toivottaa rentouttavaa viikonloppua!

Hiljaiseloa

Tuntupa rankalle lähteä aamulla duuniin, mutta se palautti kyllä tehokkaasti arkeen ja kotimaan kamaralle ja Ruotsin reissun tunnelmat alkoivat tuntua enemmän unelta tai sadulta tai ainakin hyvin kaukaisilta asioilta.

Kotona on ollut hiljasta kun huopatossutehtaassa. Kaikki koirat vetää sikeitä kun eivät olis ikänä nukkuneet. Toisaalta, jos kerta Arskakin on kököttänyt oven edessä odottelemassa, niin eipä kai se kovin hyvin olekaan nukkunut, kenties muilla samaa vikaa, vaikkei niin näkyvästi. Kaiken kukkuraksi KePolla on vielä iltavuoroviikko, joten tiedän, että koirat ovat olleet päivällä ihan reilusti pihahommissa. Että ehkäs nyt vaan nautin tästä hetkestä ja rauhasta, huomisella on taas omat kujeensa.

Projekti Ruotsi

Projekti Ruotsi on sitten näiltä osin takana, toivottavasti projektin seuraukset ovat vasta edessä

Perjantai-iltana pakattiin kamat ja Muru autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Turkua. Vanhimmainen ja nuorimmainen jäivät kotitytöiksi vahtimaan kotiin jäänyttä koiralaumaa kissaa ja marsuja unohtamatta ja siinä sivussa taloa tietty. Kuten yleensä aina matkaan lähtiessä tapaan tehdä, niin tein nytkin: melkeen puoleen väliin matkaa Lohjalta Turkuun aivoni raksuttivat niin, että höyry vaan nousi. Mietin rattaat ronksuen, että mitä tuikitarpeellista olin mahdollisesti unohtanut tai mitä oli kotona jäänyt tekemättä tai kotiorjille sanomatta jne. Sitten kun etäisyys kotoa oli riittävän pitkä, aloin ajatella eteenpäin, napanuora kotiin oheni.

Matkaan lähdettiin SeaWindin M/S SeaWindillä. Se on vähän karu alus, siis aika vanha ja vähän askeettinen, mutta toisaalta mitä väliä sillä nyt oli, kun matkaa tehtiin yötä vasten eli nukkuen. Jossain välissä aallokko oli aika kova, joka ei tosin ollut häiritsevä tekijä, kosken ole taipuvainen merisairauteen, mutta Muru ei tykännyt moisesta merenkäynnistä ja siis vaelteli ympäri hyttiä, eikä asettunut aloilleen. Valvoin siis hyvän tovin kuunnellen Murun puuhastelua kun hytti oli aikas ahdas ja nukuin alapunkassa.

Aamupala syötiin laivalla ja sen jälkeen lähdettiin ajamaan, suunta etelään ja länteen, kilometrejä edessä yli 500. Sää oli hieno, aurinko paistoi ja tuntui ihan keväälle, suorastaan alkukesälle, kun luntakaan ei ollut missään ja oli niin lämmintä, aurinkokin lämmitti mukavasti ikkunoiden läpi. Ajo-ohjeet olivat erinomaiset ja pääsimme treffipaikalle ongelmitta. Esittäytymisten ja Murun esittelyn jälkeen matka jatkui mökille, jonka olimme isäntäperheen avustuksella vuokranneet. Jäimme purkamaan tavarat autosta ja asettumaan taloksi sillä aikaa kun isäntäperhe lähti valmistelemaan paikat Murun ja Frodon treffejä varten.

Kun tavarat olivat mökissä, joka muuten ei mielestäni ollut mikään mökki vaan yliupea omakotitalo, pakkasimme Murun takaisin autoon ja lähdimme kohti "frodolaa". Saimme ensin tutustua Frodoon kaikessa rauhassa, tutkia hänet, katsella liikkeet yms. ja päätellä vielä ihan livenä, että onko hän sellainen uros, jollaisen haluamme pikkumurusten isäksi. Täytyy sanoa, että kyllä, ehdottomasti kyllä, joten takit päälle, Muru autosta tarhaan ja kaik kaksjalat sinne myös odottelemaan miten nuorenparin tutustuminen sujuu. Ja sujuihan se. Olin varautunut seisoksimaan hyvän tovin ennen kuin mitään tapahtuisi, mutta kaikki sujui niin nopeasti, etten ehtinyt pal kuviakaan ottaa. En nyt ihan heti ainakaan muista olleeni noin nopeassa toimituksessa mukana. Taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä, molemmin puolin.

Kun kerran karvakorvamme olivat näin nopeita, niin meille jäi hyvää aikaa istua isäntäperheen kanssa kahvikupposten äärellä tutustumassa toisiimme. Yöksi lähdimme sitten "mökille" aivot savuten, se tuo vieraitten kielien puhuminen rasittaa aikalailla, täytyy myöntää, kun ei sitä koko aikaa tee.

Yöllä heräsin jossain välissä kuuntelemaan, että kylläpä ulkona tuulee...

Sunnuntai valkeni tuulisena, hyvin tuulisena. Majoitus oli bed and breakfast -majoitus, tosin noin upeita puitteita en ikänään ole ko. majoitusmuodossa tavannut. Söimme siis aamupalan "mökillä" kaikessa rauhassa, suomea puhuen Sen jälkeen vietimme rentoa lomaa lukien hyviä kirjoja olohuoneen mukavalla sohvalla, auringonpaisteessa. Tuuli tosin tuntui koko ajan yltyvän.

Aamupäivällä oli tarkoituksemme lähteä lenkille porukalla Frodon emäntä, KePo, Muru ja minä. Lähdimme kyllä, mutta emme tainneet päästä puolta kilometriäkään kun oli pakko kääntyä takaisin. Kävely oli katkonaista, vähän väliä piti ottaa tukeva haara-asento ja odottaa, että tuulenpuuska menee ohi. Muru käveli kuin humalainen kun tuuli painoi Murua sivusuunnassa kohti ojaa ja Muru yritti korjata suuntaa astumalla toisen puolen jalkojen yli. Päätimme, että lenkki on syytä jättää kesken. Sovittiin siis milloin menemme uudelleen "frodolaan" visiitille Murun kanssa ja me palasimme takaisin mökille, Frodon emäntä puolestaan kotiinsa.

Tuuli yltyi yltymistään. Seurasin lintuja kun ne yrittivät lentää vasten tuulta. Eteneminen oli tosi hidasta, sitten tuli puuska ja linnut lensivät takaperin, yrittivät taas eteenpäin, lensivät tuulen mukana jne. Lopulta parvi katosi jonnekin. Pihassa hyppivä harakka oli lentää kyljelleen vähän väliä ja sen pyrstö kääntyi välillä selän yli. Ainoat, joita tuuli ei juurikaan kiinnostanut, olivat hevoset. Ne seisoivat takamukset tuuleen päin paikoillaan kuin muurit.

Tuntui hurjalta katsella kuinka lipputanko taipui niin pitkälle, että sen nupista olisi melkeen voinut seisten ottaa kiinni. Erilaista tavaraa lensi mökin ohitse ja vähitellen aloin pelätä, että niitä erilaisia tavaroita alkaa tulla ikkunasta sisälle. Tuulen voima oli ihan uskomaton, ei sitä tajua, ellei sitä ole kokenut. KePo käytti Murun pissalla ja sanoi, ettei ulos kertakaikkiaan voi mennä, siellä ei pääse eteenpäin, eikä voi hengittää. Oli kuulemma ollut täyttä tuskaa päästä takaisin mökille, mökistä poispäin pääsi kyllä, meni vaan tuulen mukana, mutta takaisin tullessa oli pitänyt melkeen ryömiä, eikä saanut ollenkaan hengitettyä. Lopulta mökistä rapisi tuulen matkaan kattotiilejä. Kukaan ei tiedä minne ne lensivät, pari makasi maassa mökin vieressä, lopuista ei tietoakaan.

Illansuussa lähdimme frodolaan, mutta matka katkesi het kohta: tiellä oli iso kuusi. Ajoimme siis toista kautta, joka meille oli varmuuden vuoksi, sääolot huomioiden neuvottu. Pääsimme perille. Hetki siinä mietittiin, että uskalletaanko yrittää astutusta ulkona vai pitäisikö mennä sisätiloihin. Lopulta päätimme, että tarha on tarpeeksi turvallinen ja tälläkin kertaa nuoripari oli onneksi nopea toimissaan. Tosin ne valokuvat jäivät sitten ottamatta, mutta ei siinä myrskyssä tehnyt mieli olla yhtään enempää kuin oli pakko. Vaikeinta oli saada Muru pysymään paikoillaan, koska Muru joutui seisomaan naama tuuleen päin. Yritin olla tuulensuojana, mutta hankalaa oli.

Iltaa istuttiin taas frodolassa, osin sen takia, että mökiltä oli sähköt poikki. Yöksi palattiin kuitenkin mökille nukkumaan, vaikka periaatteessa ulkona liikkuminen oli kielletty. Vuokraemännältä ja -isännältä saatiin öljylyhty, kynttilöitä ja kahvia. Ei heilläkään sähköjä ollut, mutta puuliesi kyllä. Vettä olimme onneksi älynneet laskea isoon kattilaan, sitä on kaikkeen omakotiasujana jo ehtinyt tottua ihan täällä koto-Suomessakin.

Aamulla saimme kutsun vuokraisännän kotiin aamupalalle. He olivat loihtineet sumpit puuliedellä, tosin siinä oli heidän viimeinen juomavesitilkkansa, sanoivat hakevansa naapurista lisää vettä. Syötiin ja juteltiin. Kuulemma pahimmillaan tuuli oli sillä seudulla ollut yli 40 metriä sekunnissa, hirmumyrskyvaroitus oli ollut päällä, koulut olivat kiinni, linja-autot eivät kulkeneet jne. Aamupalan jälkeen menimme vielä frodolaan, sillä oli puhetta, että he yrittäisivät ottaa puolestamme selvää siitä, mitä teitä pitkin pääsisimme ajamaan kohti Tukholmaa. Mutta tehtävä oli mahdoton: puhelin ei toiminut, ei siis myöskään internet-yhteys, kännykät eivät toimineet kunnolla jne. Niinpä päätimme KePon kanssa ottaa riskin ja valita itse suuntamme. Lupasimme soitella jos tarvitsisimme apua ja meille luvattiin jatkomajoitus, jos emme pääsisi lähtemään kotia kohti. Niillä eväin matkaan.

Valitsimme lyhimmän tien Halmstadista E4:lle, vaikka se Tukholmaa ajatellen kiersi hieman, perusteina se, että jos emme pääsisikään E4:lle asti, niin olisi lyhyempi matka ajaa takaisin Halmstadiin. Valinta oli hyvä, tie oli kunnossa ja pääsimme onnellisesti E4:lle, jonka ajattelimme olevan suurimmalla todennäköisyydellä ajokunnossa, iso tie kun on.

Tiet oli tosiaan onneksi ehditty raivata, mutta joka puolella näkyi sahattuja puunrunkoja ja tiealueiden ulkopuolella kaatuneita puita, tiet olivat täynnä havuja ja oksia yms. Liikennemerkkejä lojui ympäri tien vieriä, yhdessä paikassa peltikatto oli levinnyt pitkin peltoa. Näytti aika hurjalle. Olimme KePon kanssa tehneet myös vaihtoehtoisen suunnitelman, mikäli myrsky muuttaisi suuntaa tms., ja päättäneet, että tarvittaessa ajamme kotiin pohjoisen kautta, kaikki sen 2400 km. Siihen ei onneksi tarvinut ryhtyä, vaan pääsimme lähtemään SeaWindin M/S SkyWindillä kohti Turkua.

Meillä oli ihan mahtava hytti paluumatkalla. Se sijaitsi käytävän päässä, joten siitä ei kulkenut porukkaa ohi. Ovi kannelle ja koiravessaan oli ihan liki hyttiä, autokansi oli myös aivan liki hyttiä, joten kamojen raahailu jäi minimiin. Hytti oli tilava, jouduimme nimittäin ottamaan neljän hengen hytin kun muita ei ollut vapaana, valoisa ja meillä oli ikkunakin (oli kyllä menomatkallakin, mutta tästä näki istuenkin ulos). Merellä oli hyvä sää, laiva ei keinunut oikeastaan ollenkaan, laivalla oli hiljaista ja Murukin nukkui levollista unta. Olo alkoi olla helpottunut kaiken "koska on oikea hetki - onnistuukohan tämä - päästäänkö kotiin" -stressin jälkeen.

Tänään aamulla saavuimme Turun satamaan hyvin nukutun yön päätteeksi, aamupalan nautittuamme ja taxfreessä käytyämme. Loppumatka tuntui tosi lyhyeltä, tuntui tosi hyvältä olla taas kotona ja tavata ikävöivät länderit (Arskakin oli kuulemma vahtinut ovea koko tämän ajan). Ei sillä nautimme kyllä matkasta, vaikka "pääsimmekin" kokemaan hurrikaanin. Se täytyy ottaa kokemuksena siinä kuin moni muukin juttu ja vähän luulen, etten enää hevin sano täkäläisistä tuulista, että ne ovat myrskyjä. Matkailu avartaa.

Toivottavasti kaiken sen myrskyn ja tuulienergian keskellä sai alkunsa pikkumurusten poppoo.

Onko täällä ruuhkaa?

Hahaa!! Onkos täällä paljon porukkaa? Ruuhkaa? Kuka siellä painelee F5:sta?

Päivä on ollut tosi pitkä, eikä työmotivaatiota oo yhtään ja keskittymiskyky on nollissa. Päässä vaan pyörii miljoonia asioita, jotka pitäis muistaa, tai pitäis ainakin yrittää muistaa. Osan oon kirjottanut ihan paperille kunhan vaan muistan tarkastaa sen paperin...

Tänään muuten sato lunta. Tai siis aamulla anivarhain kun KePo lähti liikenteeseen, niin sato vettä. Se kävi siitä mulle ihan vasiten sanomassa, vaikka mä vielä kuorsasin täyttä häkää. Sitten kun mä rämmin punkasta, niin sato räntää ja kun piti lähteä, niin sitä valkosta töhkää oli auton päällä ihan riittämiin. Se oli onneks sellasta märkää ja lähti irti. Ihmiset oli kyllä kadottaneet ajotaitonsa se valkosen töhnän myötä, kumma juttu.

Iltapäivällä kun lähdin kotia kohti, niin kaikki aamupäivällä satanut töhkä oli jäätynyt auton päälle. Yök. Kun ei lunta kerta tullut jouluksi, niin en mä siitä taida enää oikeestaan perustaa. Tulis jo kesä.

Ai niin, porukka ei taidakaan olla täällä sitä varten, että saisvat lukea mun säätiedotuksiani. No hyvä on. Muru kävi tänään progetestissä, taas kerran. Papakin otettiin ja se näytti "kypsää" tai jotain sinne päin, KePo niin tarkkaan muistanut. "Saatiin lupa" lähteä reissuun huomenna, joten ei kun lippuja varaamaan vähän sellaisissa 'mitenkähän tässä käy' -tunnelmissa. Ja kävi, kuten meille jo useemman kerran on käynyt: just ne meidän liput oli jäljellä. Nytkin yks ainoa koirallinen hytti mennen tullen, onneks ei tarvitakaan useempia.

Huomenna siis lähdetään ja tiistaiaamuna olis ainakin tarkotus rantautua takasin Suomeen. Kotiin jääville koirille on hoitajat, joten saavat viettää reissun ajan ihan omissa nurkissaan. Me otetaan osin astutuksen kantilta, osin loman kantilta ja ennen kaikkea ollaan irti arjesta. Kummasti KePon ja mun lomat on "koiralomia". 20-vuotishääpäivää vietettiin hakemalla Arosa Saksasta, 2005 vietettiin kesälomaa hakemalla Cello Saksasta ja nyt nautitaan talvilomasta lähtemällä astuttelemaan Murua. Vähän jännittää. Meille saa pitää peukkuja.

Tuulensuoja vaikenee muutamaksi päiväksi.

Unta pollaan

Jonkun asteen stressi taitaa kuitenkin painaa päälle, ainakin nukkumiseen käytetystä ajasta päätellen. Eilen painelin nukkumaan illalla ysiltä ja hyvin nukutti aamuun asti. Tänään otin parin tunnin päiväkuolat kun tulin duunista, eikä järin pirteeltä tunnu nytkään. Vitamiineja oon kyllä lätkinyt naamariin, joten ei luulis olevan siitäkään kyse. Veriarvot on hyvät, ettei se raudanpuutettakaan oo.
Ehkä se on vaan univelkaa.

Eilen oli aikasen kova tuuli ja niinpä Viivi päätti, että ulos ei kannata mennä, ei ollenkaan. Viivi ei kertakaikkiaan suostunut vapaaehtoisesti lähtemään portailta. Yritettiin moneen kertaan ja monella eri tapaa saada neitiä iltapisulle, mutta ei, ei sitten millään. Väkisin voi tietty raahata ulos, mutta pissaa ei saa puristettua väkisin, enkä kyllä aio yrittääkään. Olin aikasen varma, että aamulla odottaa lätäkkö jossain päin kämppää, onneksi olin väärässä.

Tänä aamuna oli edelleen aika kova tuuli. Viivi lähti kyllä ulos ihan "normaalisti", mutta piti vähän patistella ennen kuin lopulta pissiminen sujui. Onneksi käsky on tullut joskus opetettua koko köörille, joten kun sitä tovin toistelee, niin yleensä homma hoituu huonommissakin olosuhteissa, mutta ei kyllä aina, kuten eilen taas tuli huomattua.

Jännitystä elämään

Kuin moni luuli, että ollaan jo lähdetty Ruotsiin? No ei olla, kotimaan kamaralla edelleen ja ainakin torstaihin asti, sillon Murulla on seuraava progetesti. Luoja yksin tietää, jos vaikka kauemminkin vielä joudutaan odottelemaan, mutta kamat on pakattu, uskokaa tai älkää, sellasia päivittäishyödykkeitä (kuten vaikka hammasharja) lukuunottamatta, joten het valmis kun siltä näyttää.

Murun juoksu siis etenee hitaasti tällä kertaa. Muru ei koskaan ole kuulunut siihen jämptiin joukkoon, jonka juoksuista voi etukäteen sanoa, että koska ne alkavat ja miten etenevät. Muru on sitä sakkia, joka pitää jännityksessä ja välillä taas paahtaa juoksusta ohi sellasta vauhtia, ettei perässä pysy. Onhan tää odottelu vähän turhauttavaa, mutta eikö ne sano, että hyvää kannattaa odottaa.

Chilille on varattuna aika ultraan 24.1, joten silloin sitten tiedetään varmaksi, onko pentuja tulossa vai ei. Kyllä tässä tätä jännittämistä riittää ihan kotitarpeiksi...

Loppiaisen loppu

Sunnuntai-ilta jo, viikonloppu lopuillaan ja uus viikko aluillaan. Aika kuluu kyllä hurjaa vauhtia, vastahan tässä joulua odotettiin ja nyt jo tammikuu kaasuttaa kohti puoltaväliään. Jotenkin aika kyllä meni hitaammin "silloin ennen".

Oon yrittänyt tänään pakkailla kamoja Ruotsin reissua varten, mutta jotenkin on tahmasta tää pakkailu ja keksin aina miljoona muuta hommaa, jotka tarttis tehdä ensin. No nyt on lopulta ekat kamat kassissa, tosin ei kaikki, ei läheskään kaikki, mutta alotettu on, ehkä loppuunkin lopulta pääsee, ainakin ennen lähtöä, joka on... joskus.

Hemppa-marsulla on tänään synttärit. Neljä vuotta tuli täyteen. Juhlan kunniaksi siivottiin häkki, laitettiin paljon heinää ja uudet jyvätangot. Avattiin uus namupalapussikin ja vielä tänään on luvassa kurkkua ja "kuivamuonaa". Synttärisankari ite ei taida juhlistaan pal perustaa, tuolla se puuhailee Missin kanssa kuin aina muulloinkin.

Siirsin Astran sivutkin uuteen osotteseen, evakkoon mtv3:n päättyvästä kotisivupalvelusta, mutta jälleenohjaus tökkii tietty taas. No kaipa ne sivut jonain päivänä toimivat kuten pitääkin. Laitoin tosin jo (taas kerran) viestiä palveluntarjoajalle, että onko teillä siellä isompikin vika vai onko se vika mun sormissani. Väkisin ryhtyy miettimään domainin siirtoa toiselle palveluntarjoajalle, vaikka tähän asti en ole voinut palvelun laadusta valittaa, niin nyt tuntuu tökkivän ihan urakalla ja äkkiäkös siihen tökkimiseen kyllästyy.

Jos mä taas pakkaisin jonkun nyssäkän, vaikka Murun matkaeväät...

Hieroja länderien ilona

Tämä päivä sujahtikin mukavasti hyvässä seurassa. Ystäväni nimittäin opiskelee koirahierojaksi, tarvitsee harjotusuhreja ja kävi siis hieromassa koiriamme. Hän on käynyt aiemminkin ja erityisen tyytyväinen olin Messarissa, jossa näki selvästi miten paljon paremmin Aasa liikkui hieronnan jälkeen kuin sitä ennen. Aasa liikkui ehkä paremmin kuin ikinä.

Viivi sai kunnian aloittaa hierotuksi tulemisen. Viiville vaikea paikka on käydä pitkälleen, mutta kun siitä selvitään, niin sen jälkeen Viivi jos kuka osaa nauttia hieronnasta. Kun hieronta loppui, Viivi jäi makuulleen pötköttelemään silmät ummessa, eikä sillä ollut aikomustakaan nousta ja lähteä. Lopulta piti oikein sanoa, että hei sun osuutes on ohi jo.

Seuraavaksi vuorossa oli Aasa. Aasa käy käskystä makuulle kyllä, mutta aina jos jossain on jokin vähän kipeämpi paikka, niin yrittää kammeta pystympään. "Pitelemiseksi" tosin riittää kun vähän rapsuttelee päästä. Aasa nousi kun sanottiin, että ole hyvä.

Kolmanneksi, ja viimeiseksi tällä kertaa, tuli Cello. Celloa ei ole aikaisemmin hierottu, mutta nyt ajattelimme, että astutus on voinut jumittaa paikkoja, eikä väärässä oltukaan, lantion seudulla oli aika pahakin jumi ja niskassa toinen. Cello oli ihan maailmattoman epäluuloinen, eikä aluksi suostunut käymään makuulle millään. Melkeen koko toinen puoli hierottiin siten, että Cello seisoi. Loppupuolella sitten alkoi näyttää, että rentous on sitä tasoa, että Cello haluaisi maate, joten laitoin Cellon pitkälleen. Toinen puoli hierottiinkin pitkällään ja jossain välissä Cello makasi ihan silmät kiinni ja rentona, mutta aivan lopussa, kun niskaan hierottiin, alkoi Cello taas valpastua kun vielä sattui nuorimmainen tulemaan yläkerrasta alas, niin pakko oli Cellon kammeta jaloilleen. Hieronta lopetettiin siis seisten.

Viivi olisi halunnut kernaasti uusinnan ja kävi vähän väliä kokeilemassa, josko olohuoneen ja takkahuoneen välinen verkko-ovi aukeaisi esim. tassulla vetämällä. Arska oli aika nihkeetä poikaa kun ei päässyt hierottavaksi, mutta kun Arska on viimeksi hierottu, niin nyt oli muitten vuoro. Toisaalta Arska ei ehkä ihan ymmärtänyt mitä menetti kun Arskaa on tähän asti hieronut vain Nina, mutta silti Arska tunki parhaansa mukaan itseään tyrkylle kun juotiin kahvia, olisi varmaan työntynyt syliin asti, ellei Aasa olisi ehtinyt ensin.

Välitän Aasan, Cellon ja erityisesti Viivin kiitokset Katjalle: kiitos ja tervetuloa uudestaan!

Onneksi on perjantai

Tänä aamuna ei olis millään saanut itseään ylös punkan pohjalta, tuntui ihan toivottomalta urakalta kiskoa ittensä peiton alta liikenteeseen. Onneksi on perjantai.

Päivän jännitysnäytelmä oli tietenkin Murun visiitti Mäntsälässä... KePo suoritti tämän jännittävän visiitin sillä aikaa kun itse pakersin duunissa. Koko aamupäivän mieliala heitti laidasta laitaan ja välillä vannoin, etten enää ikinä milloinkaan lähde ulkomaille astuttamaan narttua, jonka juoksut eivät todellakaan ole kuin kello, missään mielessä. Jonkinlaisen helpotuksen tunteen koin kun kuulin uutiset: viikonloppuna ei tartte matkaan lähteä. Tosin maanantaina lähtö onkin sitten jo enemmän kuin todennäköinen, joten täytyy pakata kamat kasaan viikonlopun aikana niin, että on maanantaina valmis kun lukkari sotaan.

Eipä tästä päivästä oikein sitten muuta ole mieleen jäänytkään kuin reissun pohtiminen ja Murun tulosten odottelu...

Akutätin elämänviisaus

Tänään oli taas "akutätipäivä". Hienosti on selkä pysynyt loistavassa kunnossa tolla akupunktiolla. Kerran viikkoon olen tähän asti käynyt, nyt jätetään ens viikko väliin ja katellaan, että miten selkä pelittää. Kyllä mä voin jatkuvastikin akussa käydä, jos siitä näin pal on apua. Välttämättä nyt en ihan kerran viikkoon, vaan kerran pari kuussa ja / tai tarpeen mukaan "ylimäärästä", joten toivottavasti siihen päästään vähitellen.

Kaupassa keksin, että teen kana-parsakaalikastiketta, joten ostin kanan ja parsakaalia. Kotona sitten yritin löytää ohjeen, kun ihan varmasti sellainen jossain on. Eipä löytynyt, meni säveltelyksi. Jotten taas laittaisi liikaa pippuria, niin pyysin nuorimmaista maistamaan, joskin siinä on riskinsä, nuorimmainen kun rakastaa voimakkaasti maustettua ruokaa. Lopulta päädyttiin yhdessä siihen tulokseen, että "nyt on hyvä". On siinä kastikkeessa kuitenkin aika lailla pippuria, oikeestaan aina runsaastikin, mutta hyvää se on siitä huolimatta ja mä alan vähitellen tottua tähän pippurimäärään.

Murun progetulokset oli ELL soittanutkin KePon puhelimeen, eikä mulle kuten oletus oli, ja samalla oli ehdottanut, että huomenna Mäntsälään, siellä kun tulokset saa samana päivänä, kun näytteet tutkitaan omassa labrassa. No eihän siinä sitten muu auttanut kuin soittaa Mäntsälään ja varata sinne aika. Se on huomenna 10.30. Sais kyllä vähitellen selvitä tää tilanne, jotenkin jatkuva epätietoisuus rasittaa ihan älyttömästi. Toivottavasti siis huominen tulos verraten eiliseen (tänään tulleeseen) kertoo jo jotain juoksun kehittymisestä ja sais arviota, että millon tarttis startata, perillä kun ei olla ihan tunnissa eikä kahdessa.

Kun painelin akutädin vastaanotolle pää höyryten, niin akutäti käski mun, aina kun alkaa nää asiat ahistaa, istumaan alas ja hokemaan "mantraa": kaikki käy hyvin ja juuri niin kuin pitääkin... tai jotain sinnepäin. Ehkä mä nyt siis istun alas meditoimaan, josko se auttais, ellei muuta, niin mua

Aikaeroväsymystä

Miten se ei tuo "luontainen vuorokausirytmi" ole ollenkaan sellainen kun työelämän edellyttämä. Sitten lomien ja pitempien pyhien jälkeen on ihan nuupahtanut olo ja unirytmi on ihan keturallaan. Pariin iltaan ei ole yhtään nukuttanut, vaikka punkan pohjalle on tullut mentyä vasta vähän ennen puoltayötä. Sitten muutaman tunnin unen jälkeen herää ihan pirteenä, vaan kun ei aamuyöstä oikein arvaa ryhtyä mitään puuhailemaan, niin kuukahtaa uudestaan uneen ja sitten ei jaksaiskaan nousta kun kello soi, ei sitten millään. Tiedän kyllä, että nyt on täysikuu, mutta kun se ei muulloinkaan meikäläiseen vaikuta, niin tuskin nytkään.

Muru kävi KePon kanssa eläinlääkärissä. Laitettiin passi matkustuskuntoon, otettiin proge ja papakin kaiken kukkuraksi. Huomenna kuullaan progetulokset, mutta papan perusteella olisin kaikesta joulun hässäkästä huolimatta havainnut juoksun "ajoissa" eli alussa. Tietty nyt viikonloppu tulee vähän huonosti seuraavaa progetestiä ajatellen... sitä kuitenkin haluaisi ajottaa lähtönsä just oikein, ei olla etuajassa ja vielä vähemmän olla myöhässä. Kai tässä pitää taas päästää fatalistipuolensa esiin: niin käy kuin on käydäkseen.

Täytyy taas kerran olla tyytyväinen työpaikkaansa näissä koira-asioissa: lomat, palkattomat vapaat, etätyöt, "vuorotyöt" sun muut järjestyvät taas ongelmitta, vaikkei aikatauluista ole tarkkaa tietoa olemassakaan. Tosin niin se on KePonkin työpaikan kanssa, eipä ole ongelmia ollut. Tietty jos työn laatu ja luonne olis toisenmoinen, niin eipä taitais asiat näin mutkattomasti järjestyä.

Kyllä mua taitaa vähän jännittää useempikin lähikuukausina tapahtuva asia... Murun (toivottavasti onnistuva) astutus, Chilin ultra, Murun (mahdollinen) ultra, Chilin (mahdollisten) pentujen syntymä, Murun (mahdollisten) pentujen syntymä. Eipä käy aika pitkäksi lähikuukausina, ei keltään meistä.

Ai niin: Onneksi olkoon Kipazin C, joka tänään täytti 3 vuotta!!!

Suklaasieppo

Taakse jäivät joulu ja uusi vuosi, seuraava "suuri juhla", kalenterin mukaan, taitaa olla pääsiäinen. Toivon kuitenkin, että saadaan juhlia paria juttua ihan ohi kalenterin, nimittäin syntymisiä

Ilta meni jännityksessä elellen, keskimmäiseni kun soitti iltapäivällä, että Arosa on herkutellut suklaalla. Eläinlääkäriin ei päästy, tietenkään, vaikka mitäpä ne siellä olisivat voineetkaan, Arosa kun jo oksensi kuin Niagaran putous pitkin taloutta ja toisekseen kukaan ei tiennyt kuin kauan siitä suklaalla herkutteluhetkestä oli kulunut aikaa. Arosa joikin ihan ite, ettei ruutalla tarvinut nestettä antaa. Hiilitableteilla keskimmäinen sitten täydensi Arosan "ruokavaliota". Yhden eläinlääkäriaseman kanssa olivat sopineet, että jos Arosan kunto menee huonoksi, niin sitten soittavat uudelleen, niinpä päivystin puhelinta, että jos "häly tulee", keskimmäisellä kun ei autoa ole.

Myöhään yöllä tuli tekstari, että Arosa on pirteä kuin peipponen ja yrittää kiipeillä pöydille lisää suklaata saadakseen. Eipä tainnut Arosa-parka tajuta, että mistä se paha olo oikein tuli.

Keskimmäistä ei voi syyttää suklaan "huonosta varastoinnista", Arosa kun on oikea Houdini: se pääsee paikkoihin, joihin ei uskoisi kenenkään pääsevän, ei edes kissan tai hiiren tai rotan. Arosa mahtuu uskomattomista koloista, edes kokoontaitettava häkki ei sitä pitele, se ei ole tarpeeksi jämäkkä ja siinä on liikaa "aukeavia" saumoja. Että sellainen neiti Arosa on. Ehdotinkin, että keskimmäinen säilyttää suklaat jatkossa lukollisessa kaapissa... tai ehkä ne olis paras jättää kokonaan ostamatta.

Vuosi 2007 starttasi

Vuosi 2007 starttasi varsinaisessa rytkeessä ja rytinässä. Enpä ihan heti muista, että moista olis täällä koettu. Yleensä naapurit on tulittaneet hallitusti, hillitysti ja vähillä äänitehosteilla kun kuitenkin täällä on osalla pieniä lapsia jne., mutta nyt joku naapureista (epäilen uusinta tulokasta) paukutti oikein antaumuksella. Eikä se välke tuntunut olevan pääasia, vaan se melu ja meteli.

Arskalle järkättiin tänä vuonna "pommisuoja" makkariin. Vedin rullaverhon ikkunan eteen ja siihen päälle vielä ikkunaverhot. Sen lisäksi jätettiin huoneeseen valot, siten välke näkyy vähemmän. Varoiksi vielä radio pauhaamaan ja paljeovi rakoselleen. Sinne Arska jäi punkkaan vakipaikalleen ja lepäili makkarissa kunnes sen mielestä oli "turvallista" palata ihmisten ilmoille. Kaikki meni siis Arskan osalta tällä kertaa harvinaisen hallitusti, täytyy muistaa ens vuonnakin, että Arskalle makkari on suuri turvasatama. Oon kyllä yks tumpelo: miten toi ei ole mulle aikasemmin tullut mieleenkään.

Muru starttasi uuden vuoden starttaamalla juoksunsa. Olis tuo voinut myöhemminkin alottaa, mutta minkäs teet. Ei näitä juttuja oikein taida päästä mistään tilaamaan itelleen sopiviksi. Eikä tässä nyt mitenkään erityisen epäsopiva hetki toisaalta olekaan, että mikäs siinä, matkan suunnittelu vaan käytiin. Tai no alotin jo. Harmi vaan kun ei voi varmaks tietää, että koska pitäis reissuun sännätä. ELL varmaan osaa auttaa meitä siinä ongelmassa, mutta viime tippaanhan se lippujen varaaminen joka tapauksessa jää...

Cello ei aikasemmin ole Murun juoksuista piitannut, mutta nyt onkin toiset sävelet, joten varmasti rentouttava alkuvuosi tiedossa kun herra henkäilee Murun perään. Oon aina ollut sitä mieltä, että perheessä on hyväksi olla koiria vaan yhtä sukupuolta, eikä tää viimeaikanen elämä sitä mielipidettä ainakaan muuttanut ole, enneminkin vaan entisestään vahvistanut.

Vettä on taas satanut riittämiin. Jotenkin sää ei kovin tammikuiselta tunnu, vaikken kyllä toisaalta kaipaakaan kovia pakkasia tai metrien lumihankea, mutta sellanen max. 5 astetta pakkasta ja noin 10 cm lunta olis kyllä aika kova juttu. Vaan on tässä leudossa talvessa puolensakin: ei oo tarvinut pal takkaa lämmitellä, rotat ja hiiret ei oo tunkeneet sisälle, auton ikkunoita ei tartte raapia aamusin, lumitöitä ei oo tarvinu tehdä kertaakaan. Rapaa tosin tulee sisään enemmän kun riittämiin, länderit ei halua vesisateeseen, piha alkaa olla aika liejua, vesi tulee kai kohta ulos kaivosta kapilaari-ilmiön myötä, aina on pimeetä. Toisaalta sitä vois olla vaikka -30 astetta, 2 m lunta, pureva viima... Tulispa jo kevät ja kesä...