Lunta sataa, pyryttää

Tänään lunta sitten satoi ihan säätieteilijöiden lupausten mukaisesti. Kotiin ajellessa keli oli aika ikävä ja liikenne puuroista, lunta pyrytti koko ajan, tiet olivat auraamatta, lumi oli paakkuuntunut tien pintaan ja paikka paikoin tie oli peilijäässäkin. Vaan kun talveen oli jo varautunut sekä talvirenkain että asenteella, niin mikä oli ajellessa vanhimmaista hakemaan ja sitten kotiin. Pelattiin kyllä varman päälle ja ajettiin Nummelasta Hanko-Hyvinkää -tien kautta kotiin, ei sitä normaalia "oikotietä".

Koirat olivat ihan riemuissaan ihanasta kylmästä ja märästä lumesta. Ne riekkuivat haukahdellen ympäri pihaa, Aasa kaivoi oitis pallonsa esille ja pyöritteli sitä pitkin lumista pihaa, Viivi ja Cello ottivat juoksukisaa lumi pöllyten. Tuota pikaa koko länderiremmi oli ihan märkä ja läkähtynyt ja palattiin sisälle. Länderit painelivat takan ääreen lämmittelemään.

Arska-raasu joutui ulkoilemaan meikäläisen kanssa kaksin kun en uskaltanut ukkelia vielä päästää muiden kanssa kohtaamaan varsinkaan näin riemastuttavaa asiaa kuin lumi. Käytiin siis Arskan kanssa katsomassa lintulaudat ja sitten pyörittiin pihalla ihan muuten vaan. Huolimatta kömpelöstä kaksijalkaisesta seuralaisestaan osasi Arska ottaa ilon irti lumisesta maasta. Tässä mallia Arskan menosta. Harmi vaan kun Arska haluaa aina pyöriä niin liki, että kuvan saaminen on hankalaa, mutta ehkä tuosta vähän saa käsitystä toipilaan vauhdista.

No nyt ulkona sataa sitten jo vettä, saa nähdä millainen sää on aamulla. Pyykkikone pyörii taas, kuivausrumpu on hiljaa, naruilla roikkuu pyykkiä kuivumassa, koirien ruokahalua ei vielä tältä päivältä ole testattu, mutta "fosforitähdet" ovat nyt makkarin katossa...

Ei mutta päivän kuva oli ihan unohtua.

Pyykkivuoria ja kylläisiä koiria

Pyykkivuoren kanssa uurastus jatkuu edelleen, eikä mokoma vuori tunnu yhtään kutistuvan, vaikka kuin pyykkää... Vähän kun kävis päinvastoin. Mitä enemmän pyykkään sitä enemmän joku kantaa pyykkiä tilalle. Tältä illalta pyykkäys on jo ohi, mutta kuivausrumpu jauhaa yhä hartaasti viimeistä urakkaansa. Sen lisäksi narulla roikkuu muutaman pusero.

Sain kyllä tänään järjestettyä puhtaat, kuivat pyykit viimein kaappeihin kun ei punkka enää ollut kaappien ovien edessä esteenä, joten ehkäpä tää arjen kaaos tästä vähitellen muuttuu järjestykseksi. Tai sitten ei... pitäis nimittäin tehdä OKKO-kurssin tehtävätkin ja ne on aika vaiheessa just nyt.

Tänään ei ollut oikein hyvä ruokapäivä, ländereillä nimittäin, Murulle ja Maltille maistuu aina. Olin ihan varma, että tänään olisi sapuska maistunut kaikille, eilen kun oli "kuivispäivä" (tarkoittaa, että tarjotaan pelkkää kuivaa kuivamuonaa), jollaisia pidän joskus harvoin, mutta toisin kävi. Aasa, joka on laihiksella, oli ainoa, joka popsi kaiken ruokansa, nuoli vielä kuppinsa huolella ja tarkasti, että voisiko popsia jonkun toisenkin sapuskat. Viivi söi vähän, Cello samoin, Arska ei edes koskenut ruokaansa, haistoi vaan ja poistui paikalta. No huomenna sitten ehkä paremmalla ruokahalulla.

Huomista lumipyryä odotellen Tuulensuojasta hyvää yötä!

Siivousta ja tipusia

Ihana aurinkoinen päivä. Mitä erinomaisin tuuletella petivaatteita, niitä joita ei pyykätty, samalla kun palautettiin makkarin kalustus vanhaan kuosiin. Innostuttiin nimittäin tekemään oikein perusteellinen siivous makkariin: pestiin lattiat, pyyhittiin pölyt, pestiin ikkuna, vaihdettiin verhot, höyrytettiin "ikitahroja" ja lattiamaton sauma, vietiin kaikki ylimääränen makkariin kertynyt kama pois, höyrytettiin myös kuivunut koiran oksennus lentolaukusta ja tosi hyvin höyryllä irtosikin, pyyhittiin kaappien ovet, yöpöydät, punkka, pyykkiin kaikki koiratyynyt jne. Ja mikä kätkö löytyikään punkan alta... tai oikeastaan mun yöpöytäni takaa... Cello oli rahdannut joukoittain aarteitaan (puruluita, paperitolloja, leluja ja muuta mukavaa) piiloon sellaiseen nurkkaan, mihin imuri ei yllä, joten siivous jää siltä osin satunnaiseksi. Tällä kertaa nostettiin yöpöytä pois paikoiltaan, lajiteltiin Cellon aarteet jaolla käyttöön / roskiin, ja pestiin kunnolla yöpöydän tausta ja alusta. Nyt kelpaa taas nukkua puhtaassa huoneessa ja puhtaissa petivaatteissa. Kaiken viimeisteli tuoksukynttilä. Ai niin, ne "fosforitähdet" jäivät vielä yöpöydälle, mutta jospa ne alkavalla viikolla saisi ihan kattoon asti.

Mielenkiinnosta kurkkasin taas kaivoonkin miettiessäni kuin monta koneellista pyykkiä uskallan pestä. Kaivon puolesta voin pyykätä hamaan maailman tappiin, koskapa vesi on lähes maanpinnan tasolla. Ilta tuli vastaan, joten en kamalan montaa koneellista lopulta ehtinyt, täytyy jatkaa huomenna, meinaan pyykkiä on kyllä kertynyt, Arska kun sotki arkirutiinit aika pahasti reiluksi viikoksi.

Arska muuten voi erinomaisesti ja on nykyään tosi hilpeä koira. Kiipeilee kaikkien syliin suurella innolla, haluaa tanssia kun tulee hyvää musaa, leikkii ja puuhastelee. Niin ja Arska jaksaa taas vahtia laumansa tekemisiäkin luistaan ja aarteistaan puhumattakaan. Vähän on vielä rajoitettu Arskan puuhia, mutta vähitellen palataan ihan normaaliin takaisin. Arskan suosikeilla, pehmoleluilla, leikkimistä on pikkasen rajoitettu, koska meno on tätä luokkaa.

Jos eilen mietin, että linnut ovat jo löytäneet ruokapaikkansa talveksi muualta kuin meiltä, niin tänään saatoin huokaista helpotuksesta: lintulaudoilla pyöri runsaasti lintuja, toistaiseksi tosin vaan talitiaisia ja sinitiaisia. Seurattiin niitä keittiön ikkunasta ja naurettiin lintuparven puuhille. Ne lentelivät, kiipeilivät, roikkuivat, tekivät pikkujäynää, ajoivat toisiaan takaa, napsivat ruokaa jne. Ihana pienten lentoliskojen termiittilauma. En kyllä haluaisi moista konkkaronkkaa sisätiloihin, nehän tuhoaisivat paikat tuota pikaa. Ja uteliaita ovat mokomat. Joka paikkaan ja joka koloon piti kurkistaa ja jokaiseen paikkaan, minne pieni keho mahtui, piti myös mennä katsomaan, että mitä siellä on.

Myrskyn jälkimaininkeja

Valkeni aamu uus, myrkystä jäljellä enää tuulenpuuskia ja sää mitä parhain. Lähdettiin Arskan kanssa tarkastamaan myrskyn mahdollisia aikaansaannoksia tontilla. Ei me mitään löydetty, kaikki näytti olevan kuin ennenkin, ei edes pahemmin risuja maassa. Eilisiltaisen rämähdyksen syykään ei selvinnyt. Hyvä toki näin, kuka sitä nyt haluaa löytääkään mitään myrskytuhoja tontiltaan. Tai no oli meillä yks pressu pudonnut maahan, muttei sekään pyörinyt Turuntiellä kuten edellisellä kerralla kun oli myräkkä.

Aamupalan jälkeen lähdettiin kaupoille, tai no koirat joutuivat tietty jäämään kotiin. Siinä Lepikontien päässä kun odoteltiin pääsyä Turuntielle, niin keksittiin iltanen pelästyttäjäkin. Se oli lähipysäkin katos, joka oli singahtanut pari metriä sijoiltaan siististi lattialankkuineen kaikkineen, pientareelle retkottamaan, takaseinä maata vasten . Eikä mikään pieni katos, vaan sellainen vanhanmallinen, vihreä, puupohjainen, painava hökötys, joten ihan pieni puuska ei katosta kyllä ole jaksanut tempoa.

Iltapäivällä laitettiin kauppareissulla ostamiani lintulautoja paikoilleen. Kaikki vanhat heitin roskiin, koska pari niistä oli huonossa kunnossa ja parissa eivät siemenet liukuneet, vaan vaikka astia oli siemeniä täynnä, niin linnut eivät niitä saaneet. Toivottavasti nämä uudet ovat toimivampia, mutta varma voi olla vasta jonkin ajan kuluttua. Lintuja ei kyllä näkynyt, jokohan ne ovat löytäneet talviruokintapaikat itselleen jostain ihan muualta...

Myrskyvaroitus

Säätiedotuksissa oli varoiteltu moneen otteeseen syysmyrskystä. Jossain välissä tuli jo sellainen olo, että eipä taida myrskyä tullakaan, vähän tavallista tuulisempi ilta vaan ja vielä näin kun Tuulensuojassa asutaan, niin mahtaako myrskyä huomatakaan, tila kun on ihan oikeesti nimensä veroinen.

Lopulta tuuli kyllä yltyi sellaisiin mittoihin, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Kuuntelimme huminaa, jytinää ja vonkunaa. Jossain välissä iltaa kuului ihan kamala tömähdys. Vähän aikaa mietimme, että pitäisikö mennä ulos katsomaan, pitäisikö siirtää autot johonkin turvallisempaan paikkaan vai mitä ihmettä oikein pitäisi tehdä.

Lopulta KePo meni ulos katsomaan, että mistä älytön mäjähtys oli lähtenyt. Oliko pihalla puu poikki, tököttikö joku levy tms. auton kyljessä vai mitä ihmettä tapahtui. Kuulemma ulkona ei näkynyt mitään, yksi iso levy oli kaatunut, mutta siitä ei kuulemma moista paukahdusta voinut tulla. Ehkä aamu tuo vastauksen.

Koirat eivät ole pelänneet tuulta tai myräkkää, mutta kuuntelevat kyllä tavallista tarkkaavaisemmin kaikkea ulkoa kuuluvaa melua. Aluksi vähän reagoivatkin siihen kipittämällä ovelle odottamaan, että kuka on tulossa. Kun sitten ketään ei kuitenkaan tullut, niin lopulta nostelivat enää vain päitään aika ajoin.

Saa nähdä miltä maailma mahdollisesti huomenna näyttää...

Onko se vasta keskiviikko?

Oon koko päivän elänyt torstaita, eikä päähäni millään mahdu, että on vasta keskiviikko. Miten jotkut viikot tuntuu pitemmiltä kun toiset ja sitä edistää toisinaan parikin päivää ja sitten toiset viikot tuntuu tosi lyhyiltä ja sitä jätättää parikin päivää.

Arska on jo melkeestä loistokunnossa, vasen takajalkakin toimii ihan melkeen normaalisti. Aasan ja Viivin vointia on myös kyselty. Aasa näyttäisi olevan ihan kunnossa, emmekä ainakaan näe suussa mitään, vaikka kuin fikkaria apuna käyttäen olemme poskia syynänneet. Eli hieman poikkeavista veriarvoista huolimatta Aasa näyttäisi olevan nyt kunnossa. Viiviä ei korva ole sen jälkeen vaivannut kun tulehdus saatiin pois. Ei Viivi "kasvainkorvallaan" pal kuule, mutta tässä perheessä kaikki osaavat käyttää ääntään, jos tarve on (ja joskus muutenkin), ja kun nyt tiedetään, että miksei Viivi aina reagoi, niin voidaan säätää äänenvoimakkuutta tarpeen mukaan.

Kerrotaanko lopuistakin? Maltin takapää on tasasen jäykkä ja täytynee tässä lähiaikoina viedä Maltti eläinlääkärille "vuositarkastukseen", että tiedetään missä mennään, omilleen kun sokeutuu niin helposti. Muru jaksaa hyvin, turkki on kasvanut ja vauhtia riittää. Waldo-kissa on kehittänyt äänenkäytön huippuunsa. Naapuri onkin sanonut, kun on joskus kysytty, että haukkuuko meillä koirat haitaksi asti, etteivät he koirien haukkua huomaa, mutta sen kuulevat kun kissa ulkoilee...

Cello sitten... Cellolle on iskenyt joku isotteluvaihe päälle. Ei, Cello ei murise tai muuta sellasta, mutta nyt kun Arska on ollut enemmän levossa ja vähemmän liikkeessä, niin Cello on katsonut oikeudekseen merkata paikkoja omakseen... siis myös sisällä. Se osaa olla tosi raivostuttavaa, vaikka onkin varmasti taas vain yksi ohimenevä vaihe, jota Arskan sairaus on edesauttanut.

Tapasin Arosankin tänään kun hain vanhimmaisen keskimmäisen luota ja jäin sitten sumpille samalla. Arosa yritti näyttää nälkään nääntyvältä, siltä kuin sille raasulle ei olisi annettu yhtään ruokaa vuosiin. Ja tietenkin annoin Arosalle, nälkään nääntyvälle raasulle, muutaman keksinpalan, kun ei toinen ollut saanut ruokaa vuosiin, ja vahvistin näin Arosan erinomaisia näyttelijänkykyjä. Arosa on kyllä hurmaava persoona.

Tällaisia täällä tänään ja nyt on mentävä ruokkimaan koirat, epätoivo paistaa jo niitten karvaisilta kasvoilta ja kyllähän niitten ruoka on myöhässä, tunnustan.

Onnittelut 7-vuotiaille!

KePo on saanut pyykkikoneen paikoilleen takkahuoneeseen, joten tänään oli tarkotus siivota huone taas oleskelukuntoon, vaan kuinka kävikään... Sain jotain tavaroita paikoilleen ja sitten iski laiskuus ja loput jäi. Heikkona tekosyynä sanoisin, että sen takia kun en saanut vielä(kään) puhtaita vaatteita kaappeihin, makkarissa kun on edelleen toipilaskalustus, eikä vaatekaappien ovia saa auki. Ehkä mä suosiolla siirrän projektin perjantaille, silloin nimittäin kyllä laitetaan makkari taas "oikeaan" kuosiin.

Arska voi jo ihan upeesti. Ruoka maittaa, paino nousee, maha toimii ja jalat kantaa. Taaperrettiin taas hankalampi reitti: Lepikontien päästä Turuntielle ja Turuntien vartta Lepikontien toiseen päähän ja Lepikontietä kotiin. Tällä kertaa liikenne oli lähinnä Turkuun päin, joten saatiin kulkea aika rauhassa piennarta pitkin. Arska haukkaili ruohoja ja riekui pientareella. Oli sitten kyllä aika väsy kun päästiin takasin kotiin.

Ilta(yö)ulkoilu jäi koirilta pihalla käymiseen ja niiltäkin osin piti oikein käskemällä käskeä ja katsoa, että jokainen kävi asioillaan, useampikin nimittäin yritti kääntyä takasin jo portailta, ulkona kun satoi ja lähinnä kaatamalla. Arskan vein kuitenkin säästä huolimatta ja Arskan mielipiteitä huomioimatta pienelle lenkille. Pimeydestä, kaatosateesta ja tuulesta huolimatta kaksi naista oli kävelyllä ja ilman koiria vielä. Se olikin sitten Arskan mielestä älyttömän epäillyttävää, eihän meitä vastaan normaalistikaan tule ketään, saati sitten moisella kissojen ilmalla, joten naisille piti vähän haukkuakin.

Vaikka kävin lenkin jälkeen saunassa, luin vähän aikaa lehtiä jne. niin punkkaan kömpi yksi edelleen märältä koiralta haiseva pörröpää, nimittäin Arska, 7 vuotta.

Tätäkin kautta vielä onnittelut koko A-pentueelleni, Artulle, Ronille, Romille, Viirulle, Attilalle ja tietty omalle "pikku" Arskallemme!!! Seitsemän vuotta tuli täyteen, ihan uskomatonta. Toivon teille kaikille vielä monia onnellisia ja terveitä vuosia!

Vesisadetta ja uupunutta sakkia

Tänään on satanut, jos mahdollista, vielä enemmän kun eilen. Askarreltiin kuitenkin tovi ulkona Arskan kanssa, kerättiin mm. risat kukkaruukut roskikseen yms. pientä. Kamalan kauaa ei ulkona oltu, mutta märkiä oltiin molemmat kun tultiin takaisin sisälle. Muita ländereitä en ulos saanutkaan, pyörivät ovella kunnes luovutin, KePo ne kuitenkin oli ulkona käyttänyt ennen kuin lähti iltavuoroon, joten taistelen ulkoilusta sitten myöhemmin, ennen kuin mennään nukkumaan.

Arska oli ekaa kertaa sitten tapaturmansa ulkona ilman talutinta, irti. Vähän hirvitti kun pelkäsin, että jos Arska saa jonkun megahepulin silkasta elämisen ilosta ja irti olemisen riemusta ja juoksee päättömästi pitkin pihaa, mutta ilmeisesti reilu vesisade rajotti Arskankin intoa ja herra tapsutteli mukanani paikasta toiseen ja välillä jo ovelle sen näköisenä, että sisälle kiitos.

Päivällä soitin YES:n ja kerroin ELL:lle hyvät uutiset: Arska on melkeen ennallaan, toinen takajalka vaan vähän temppuilee enää. ELL oli tyytyväinen toipumiseen, mutta käski seurata takajalkaa ja jos se vielä loppuviikosta vaivaa, niin sitten soittaa uudelleen, niin päästään ens viikon tiistaina saamaan fysioterapeutilta opastusta miten kuntouttaa kinttu ennalleen. Toivottavasti ei tarvitse aikaa tilata, vaan voidaan jättää se jollekin enemmän sitä tarvitsevalle, mutta tuntuu ihanalta kun tietää, että ellei jalka perjantaina pelitä kuten pitää, niin apu on puhelinsoiton päässä.

Koirat on olleet koko illan uskomattoman väsyneitä joka iikka. KePo on varmaan pitänyt lauman koko päivän liikenteessä ennen kuin on lähtenyt duuniin, ei tätä uupuneiden porukkaa mikään muu selitä. Vaan saanpa kattoa illan leffan rauhassa

Ja sitten vielä päivän Arska:

Tuulensuoja toivottaa hyvää yötä!

Sada, sada aina vain...

Vesisade sen kun jatkuu jatkumistaan jo toista päivää. Siinä mielessä nuivaa, että ulkona ei pääse tekemään oikeastaan mitään, mutta toisaalta takkahuone saadaan ehkäs lopulta valmiiksi asti, ainakin remontin osalta, tiedä sitten miten saan siellä ja sieltä tavarat paikalleen kun taas esim. makkarissa on "Arska-poikkeustila", eikä vaatekaapeista suurinta osaa saa auki. Toivottavasti elo ens viikon aikana normalisoituu.

Koska vettä sataa ja maa on märkä, niin oikeastaan kukaan koirista ei haluaisi mennä ulos. Jos (lue: KUN) ulos mennään, niin mieluiten koko lauma ryntäisi saman tein takaisin sisälle. Tai no Murua ja Malttia ei sää ihan niin pal kiinnosta kun ländereitä, mutta länderit ovatkin sitten ihan toivottomia. Jos ne saisivat päättää, niin varmaan niillä olisi sadekeleillä hiekkalaatikko, ihan kuin Waldolla, ettei tarttis ulos mennä ollenkaan, edes asioilleen, tai ainakin vaan silloin JOS sattuisi jostain syystä huvittamaan. Miten mulle on tollanen länderiporukka kertynytkin... Onkohan muilla samaa ongelmaa vai onko tämä joku mun henkilökohtainen ongelmani.

Arska alkaa olla melkeen oma ittensä, väsyy vaan vähän nopeemmin kun ennen, mutta siihen nyt voi olla syynä vaikka antibioottikuuri. Vasen takajalkakin on alkanut normalisoitua. Vielä se ei ihan pelitä, jos Arska oikein vauhdilla nostaa oikeaa koipeaan, mutta enää takapää ei vauhdista huolimatta "kaadu", vasen takajalka vaan niiaa, ja jos Arska muistaa olla vähän rauhallisempi, niin vasuri kestää kyllä alla, vaikka oikea koipi nouseekin.

Tonnikalajälki jäi tänäänkin tekemättä kun keskimmäinen avionsa (miksei toi kuulosta yhtä luontevalta kun "avokkinsa"?) ja Arosan kanssa tulivat kylään. Mutta peruuteltiin kyllä Arskan kanssa lihapullan voimalla yömyöhällä ja ehkä huomenna ei sada koko aikaa... Niin ja Viivin valokuvagalleria tuli päivitettyä kaikesta huolimatta.

Laskeutumisia

Oli tarkotus tehdä tonnikalajälkeä, mutta jäi lopulta tekemättä kun vettä sato koko ajan kun sanonko mistä... no en sano. Jäljen sijaan tehtiin vaativampi lenkki eli laskeuduttiin Lepikontien toisesta päästä sellasta jyrkkää polkua Turuntielle. Laskeutuminen meni Arskalta upeesti, samaa ei voi sanoa emännästä, pysyin kyllä lopulta jaloillani, mutta tiukkaa teki, polku kun oli tosi liukas, ne koivunlehden, ne koivunlehdet.

Tapsuteltiin sitten Turuntien viertä kohti Lepikontien toista päätä. Piennar viettää mukavasti kohti ojaa, joten Arska joutui käyttämään jalkojaan ihan kunnolla ja varsinkin sitä vasenta eli heikompaa puolta. Kolme neljännestä matkasta meni hyvin, mutta sitten Arskaa alko ottaa päähän, varmaan jalat väsyivät, ja Arska päätti yrittää hyökätä ohi ajavan auton kimppuun (siihenastiset olivat saaneet ajaa ohi ihan rauhassa ja joku sijaistoiminto varmaan tämäkin syöksy). Talutin oli lyhyellä ja Lepikontien liittymä ihan siinä edessä, joten no hätä. Loppumatka meni rennosti Lepikontietä. Lenkki oli Arskalle selvästi rasittava, vaikka siitä kertyi matkaa vaan vähän reilu puoli kilometriä. Kotona Arska kömpi sohvalle nukkumaan ja lepäämään reissun rasituksista.

Arska on kyllä jo tosi hyvässä kunnossa. En olis vielä maanantaina missään tapauksessa uskonut, että kuntoutuminen voi olla näin nopeaa. Alan vähitellen uskoa myös siihen, että vasen takajalkakin kuntoutuu ihan "omia aikojaan", niin pal paremmin se jo pelittää kun aikasemmin.

Laskeutumisesta tuli mieleen, että vanhimmainenkin laskeutui lopulta aikataulun mukaisesti Helsinki-Vantaan lentokentälle, vaikka jo välillä lakko pisti miettimään, että miten käy ja millaisiin ratkaisuihin joudutaan turvautumaan . Niin ja kun Arskaa on koko viikon joutunut vahtimaan, niin olen saanut siinä sivussa käsiteltyä valokuvia julkaisukuntoon ja tänään lisäilin roppakaupalla kuvia Arskan valokuvagalleriaan. Viivinkin kuvat ovat viittä vaille julkaisuvalmiit, ehkä huomenna, ja sitten on jäljellä enää Murun ja Cellon kuvagalleriat.

Terkkuja Arskalta

Arska lähettää terkkuja kaikille ja kiittää myötätunnosta ja saamistaan terveisistä, virtuaalirapsutuksista yms.

Elo on jo mallissaan. Käveleminen sujuu tosi hyvin, vasenta jalkaa voi nostaa komeesti vaikka autonrenkaaseen, mutta oikeeta nostaessa pitää ottaa vähän iisimmin, vasen kun voi pettää alta, jos on kovin vauhdikas. Portaat menee ylös ja alas ongelmitta ja nyt Arska hallitsee jo sovalle ja sohvalta hyppäämisen kuten myös ruokapöytään, pirttipenkille, pomppaamisen. Pirttipenkillä täytyy kyllä vähän vahtia, ettei Arska horjahda alas, kun ei vasen takajalka ihan ole entisensä vielä.

Tänään on paitsi lenkkeilty Lepikontiellä niin myös vähän taas temppuiltu eli Arska opetteli peruuttamaan. Ajattelin, että se auttaa opettelemaan myös kömpelön vasemman takajalan hallintaa. Arska tosin käsitti, että peruuttamiseen kuuluu sellainen älytön hymyirvistely ja tuhahtelu, mutta väliäkö sillä nyt on, näyttää ainakin hauskemmalta kuin ryppyotsainen taapäin kävely.

Särkylääkeannos pudotettiin tänään maxiannoksesta normaaliin kuten ELL määräsi. Luulen, että sunnuntaina, kun voin koko ajan seurata miten Arskan olo etenee, kokeillaan miten onnistuu ihan ilman särkylääkitystä. Jos näyttää vaikeelta, niin sitten vielä muutaman päivän ajan pilleriä huuleen.

Tässä pari kuvaa potilaasta. Toinen on ainoa kuva, jonka olen ottanut Arskasta huonossa kunnossa elikkä kuva on otettu maanantaina kun Arska tuli kotiin ja aikansa hötkyiltyään rauhoittui syvään uneen. Siinä näkyy myös Arskan mustelmaiset etujalat, kun oli ollut kanyylia ja oli otettu verta jne.


Ja tässä tänään otettu kuva Arskasta lepäilemässä lenkin jälkeen

Ollaan pidetty Arskalla valjaita sisällä ja ulkona, ainoastaan yöksi olen ottanut valjaat pois. Valjaiden lenkistä on ollut helppo avittaa Arskaa kun se on apua tarvinut ja toisaalta hillitä vauhtia kun sitä on ollut liikaa.

Liikuntaa, hajuja ja aktivointia

Arska on tänään ollut varsin hyvässä kunnossa. Vasen takajalka nyt on mikä on, tunto siinä on jotenkin "vajavainen" edelleen, mutta muuten nyt näyttää tosi hyvältä. Arska kulki jo portaatkin alas, tähän asti olen aina kantanut alas, vaikka ylös Arska on tullut omin voimin.

Liikuntaa on harrastettu taas Lepikontietä ees taas kulkien ja muutaman kerran on talokin kierretty. Tänään Arska jo jouti ulkona haistelemaan ihan kunnolla paikkoja ja merkkailemaankin. Miten monta kertaa tuo joka nurkan merkkailu onkaan raivostuttanut, mutta tänään se tuntui suorastaan hyvältä.

Tehtiin parit aktivointijutut Arskan kanssa. Alotin helposta, sellasesta, jota on harjoteltu aikasemminkin eli etutassun heiluttamisesta. Hienosti meni hetken pohtimisen jälkeen. Ensin Arska tosin yritti tarjota hymyä, sitäkin kun on joskus makupalojen kanssa harjoiteltu. Mutta kun ei hymyllä mitään irronnut, niin nosti vasemman etujalkansa komeasti ylös, ihan korkeelle.

Toinen mitä tehtiin, niin otettiin vähän käännöstä oikealle, vasemmallehan Arska taipuillee vähän omia aikojaankin. Ihan varovasti vaan tehtiin, rauhallisestihan Arskan pitää ottaa. Nyt Arska nukkuu autuaan unta sohvalla, mutta eiköhän tuo kohta herää kun alan kalistella ruokakuppeja.

Muu lauma oli illan ulkona KePon kanssa. Keräilivät "kesäjuttuja" (kukkaruukkuja, koristekanoja, sammakoita yms.) talveksi turvaan kellariin. Nyt siis muutkin kuorsaavat pitkin sohvia ja Cello tuossa jaloissani. Mutta uskon, että liikettä syntyy kun aloitan ruokatarjoilun.

Keskiviikkotunnelmia

Arska nukkui yönsä hyvin, jälleen kerran, mutta KePo ja meikäläinen... no me aletaan olla aika puutuneita ja kankeita, varsinkin kun ei riitä, että yöt nökötetään ihan mutkalla, päivätkin istutaan vuorotellen vahtimassa Arskan tekemisiä (tai no tänään mä olen hoitanut melkeen koko päivän kun vanhimmainen on Belgiassa, nuorimmainen oli kaverillaan ja KePo duunissa). Ja Arskan mielestä vahtivuorossa olevan pitää istua kiinni Arskan kyljessä.

Aamulla Arska oli tosi pirteä, hirmu vauhti päällä ja oli täysi työ saada Arska rauhottumaan aamulenkin aluksi. Ihmettelen kyllä, että millä länderi pidetään rauhallisena kaks viikkoa kun kahdessa päivässäkin tuntuu olevan aika pal. No KePo toi paketin nakkeja, jos yritettäis huomenna jotain aktivointijuttuja ja viikonloppuna vois vetää tonnikalajäljen helppoon maastoon eli keskelle pihaa.

Käveleminen Arskalta sujuu jo varsin hyvin, näyttää lähinnä siltä, että ontuu vasenta takajalkaansa. Mutta jo pienen lenkin jälkeen seisoskelu näyttää vaikeelta, ja ilmeisesti onkin, koska Arska joko kävelee tai makaa. Ohjeen mukaan on tehty monta lyhyttä lenkkiä, laskin kyllä, että Arska on lenkkeillyt tänään jo pari kilsaa, tosin on ravattu vaan Lepikontietä ees taas, eikä Arska enempää kerralla jaksakaan kun ensin tien toiseen päähän, sitten toiseen ja sitten kotiin (asutaan aika liki puolessa välissä). Tuo reissu tekee vajaan puoli kilometriä kerralla ja joka kerta Arska ei halua mennä toiseen päähän, vaan toiseen, ja olen noudattanut tässä Arskan mielihaluja, ainakin näin aluksi.

Päivän Arska on käyttänyt, noita lenkkejä lukuun ottamatta, nukkumiseen. Ainoa hankaluus on se, että Arskan vieressä pitää tosiaan olla, jotta se rauhottuu. Sain lopulta Arskan nukahtamaan tietokonepöydän alle jalkoihini kun laitoin parane-pian-punkan siihen. Lopputulos: sain duunit tehtyä, mutta jalat puutu ja selkä jäykisty.

Kyllä tässä jo on toiveikas, että toipuminen sujuu ja jonkin ajan kuluttua Arska on taas oma itsensä, mutta on siinä vielä työtä tehtävänä, että saa tuon toisen takajalan toimimaan kuten pitää. Voi olla, että on mentävä fysioterapiaan, mutta katellaan nyt rauhassa.

Muille koirille tää on tietty vähän tuskasta kun niitten elämä sitten on niin kovin pal rajottuneempaa kun jonkun täytyy koko ajan vahdata Arskan tekemisiä ja lenkittää Arskaa yksin ja erikseen moneen otteeseen päivässä, joten muille koirille on vähemmän aikaa kun normaalisti, kun jotain kotihommiakin täytyy kuitenkin tehdä. Lisäksi Arska on aika takakiree, jos joku täällä alkaa hillua, jonka hyvin ymmärrän, täytyy Arskalla olla lääkityksestä huolimatta kipuja. No yleensä hilluja on Cello, muut ovat jo tajunneet jutun juonen, joten siirrän Cellon tarvittaessa takkahuoneeseen jonkun "oman jutun" kanssa (possunkorva, kong jne.). Toivottavasti tää vaihe ei kestä kovin kauaa.

Arskan kuulumiset

Olisko nyt aika tarttua taas arkeen, vaikka vähän se vielä on hakusessa, vähän on tunnelmat vielä sekavat. Mutta alotetaan alusta.

Sunnuntaina olin taas kurssilla ja päivä oli oikein onnistunut. Ajelin kotiin hyvillä mielin pää täynnä uusia oivalluksia. Kotiinpaluu jysäytti kerralla alas pilvistä. Vähän ennen kuin tulin kotiin oli Arska saanut päähänsä sen luokan tällin, että oli mennyt taju ja Arska oli vaan pyörinyt maassa tajuttomana ja kroppa yritti vääntyä väkisin korkkiruuville. KePo yhdessä nuorimmaisen kanssa oli raahannut Arskan sisälle ja tuupannut muut koirat ovien taa. Nuorimmainen istui Arska sylissään olohuoneen sohvalla ja KePo sano mulle, että tee jotain.

Tein sen minkä kykenin: annoin homeopaattisia, tunnustelin lihaksia ja luustoa, yritin saada Arskaan jotain yhteyttä ja tajuisessa tilassa Arska kyllä oli, mutta reagointi oli tosi huonoa, Arska oli jäykkä kun puuhevonen ja kaikki neljä jalkaa sojottivat minne sattui, selkä yritti kääntyä kierteelle, jalat eivät kantaneet, kaikki lihakset olivat kivikovat ja tärisivät, ikenet kirkuvan punaiset, hengitys aika puuskutusta.

Päivystävien numeroita esiin, mutta mikä päivystää sunnuntai-iltana. Kunnallinen päivystys kahdessa paikassa, toiseen meitä ei huolittu viimeksikään kun oli hätä ja toiseen en eläintäni vapaaehtoisesti vie. Sitten yksityiset, sulkemisaika melkeen käsillä. Saimme yhden eläinlääkärin kiinni puhelimitse ja kuultuaan oireet hän kehotti lähtemään välittömästi yliopistolliseen eläinsairaalaan Viikkiin. Ei kun autoon ja menoksi. Siinä tohinassa unohtuivat niin taluttimet kuin Arskan paperitkin...

Ajomatkan aikana Arskan tila muuttui sen verran, että selän korkkiruuvikierteelle väkisin vääntö loppui, oikean puolen jalat rahoittuivat vähän, vasemman puolen jalat sojottivat edelleen jäykkinä ja hengitys oli aika mielenkiintoisen kuuloista. Jouduttiin odottelemaan jonkun aikaa. Arska rauhoittui syliin, toinen pää KePon sylissä, toinen meikäläisen sylissä ja lopulta tajunnan tila oli sellainen, että piti vähän murista ohi kulkevalle villakoiraurokselle.

Kun päästiin eläinlääkärin pakeille, niin hän ensin tutki Arskan ja kehotti sen jälkeen laittamaan lattialle, että nähdään pysyykö Arska tolpillaan. No pysyi ja pysyi, miten sen nyt ajattelee. Koko kroppa oli U-kirjaimena vasemmalle, selkä köyryssä, häntä tiiviisti kylkeä vasten, vasemman puolen jalat taipuneina rungon alle ja takajalat ihan koukussa. Arska näytti ihan rikki menneeltä lelulta, jonka joku paiskannut päin pöydän reunaa. Kyllä siinä kyyneleet nousi silmiin. Kävely oli sellaista, että muutama askel ja nurin. Jopa istuviltaan Arska kaatui äkkiä taaksepäin. Urheilusuorituksen jälkeen Arska tutkittiin vielä uudelleen ja todettiin, ettei asentotunto ole normaali.

Lopulta ELL ilmoitti, että Arska jää tarkkailuun yön yli ja neurologi tutkii Arskan aamulla. Sanoivat laittavansa kanyylin, jotta voivat lääkitä nopeasti jos aivopaine nousee. Siinä kohti mulla nousi joku muu paine kun aivovaurion mahdollisuus konkretisoitui. Rintaa kouraisi kun Arska vietiin ja itse oli vaan lähdettävä ajelemaan kotia kohti.

Ihme kyllä sain yön nukuttua, itse asiassa olin ihan tajuttoman väsynyt, enkä maanantaiaamuna olisi ollenkaan jaksanut jalkeille, mutta ei auttanut, töihin oli lähdettävä.

Vähän ennen puolta päivää soi puhelin ja ELL soitti. Hän kertoi, että Arska on suht pirteä, mutta kulkee edelleen selkä vinossa ja oireiden perusteella on kaksi mahdollisuutta: kaularangan tai aivorungon ongelma. Kumpikaan ei kuulostanut korvaani kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Toiminnakin osalle tarjottiin kahta vaihtoehtoa: aivojen ja kaularangan kuvaus tai sitten hakea vaan Arska kotiin ja odotella pari viikkoa ja katsoa miten tilanne kehittyy. Valitsin sen kalliimman vaihtoehdon ja ELL lupasi soittaa kun homma on selvä.

Puhelua saikin sitten odotella huolestuttavan kauan. Yritin rauhoitella itseäni hokemalla, että ELL sanoi heidän odottavan, että Arska herää narkoosista ennen kuin soittavat. Lopulta vähän jälkeen neljän ELL soitti ja sanoi, että Arskan saa tulla hakemaan kotiin.

Tietokonetomografia osoitti epähomogeenisuutta aivorungon alueella, mitään muuta erityistä ei löytynyt. Arska sai kipulääke- ja antibioottireseptin, kehotuksen välttää stressiä, liikkua hitaasti ja rauhallisesti, mutta suht usein sekä levätä. Iskuja päähän pitää välttää niin hyvin kuin mahdollista, koska hetken aikaa verenvuotojen riski on suurempi kuin normaalisti.

ELL kehui Arskaa, oli kuulemma käyttäytynyt tosi upeasti, antanut laittaa kanyylin, ottaa verinäytteitä jne. Täytyy kai siitä olla edes vähän ylpeä kaiken kurjuuden keskelläkin.

Kun päästiin kotiin Arska käveli ihan toivottoman näköisesti: taipuili voimakkaasti vasemmalle, vasen takajalka ihan rungon alla (sivusuunnassa) ja takapään tasapaino pahasti hakusessa. Ruoka kuitenkin maistui ja Arska oli pirteä. Ääniä Arska säikkyi kotiin tullessaan (tosin KePo sanoi, ettei hänkään melua kestä migreenissä) ja oli muutenkin aika levoton. Illalla joskus ysin aikaan Arska sitten lopulta rauhoittui ja vaipui syvään uneen.

KePo käski pistää Arskan yöksi häkkiin, mutta mitä stressin välttämistä se nyt olisi ollut. Niinpä kalustettiin makkari uuteen uskoon: sänky seinän viereen ja vielä vähän estettä jalkopäähän ja niin Arska pääsi "vakiopaikalleen" jalkoihini. Arskalta kesti tovin rauhoittua kun mentiin nukkumaan, mutta lopulta se rentoutui uneen. Arska nukkuikin yönsä hyvin, vaihtoi vaan muutamaan kertaan paikkaa, mutta samaa ei ehkä voi sanoa meistä muista. Nukuin vuoroon oikealla kyljellä ja selällään, KePo tais nukkua koko yön ihan samassa asennossa kun mihin illalla nukahti, joten vähän oli aamulla puutunut olo molemmilla, mutta se unohtui kun nähtiin miten pal paremmin Arska käveli kuin sunnuntai- tai maanantai-iltana. Enää oli toinen takajalka vähän alle kääntynyt, ihan kun joku olisi sen lonkasta taivuttanut väärään asentoon, muuten asento aikasen normaali.

Tänään Arska on ollut ihan pirteä, syönyt hyvin ja liikkunut ulkona vauhdilla. Haukkuakin on pitänyt kun Taikan emäntä tuli Taikaa hakemaan. Talutinta käytetään ulkoillessa, jollainhan vauhtihirmua on hillittävä. Päivän pitkin Arskan asento on mennyt vähän aamua huonommaksi, väsmystä varmaan, mutta eiköhän se tästä. Positiivisella mielellä ollaan.

Sen verran on Arskalta ehditty, että käytiin antamassa panoksemme länderien epilepsiatutkimukseen. Aasahan luovutti verinäytteensä jo aiemmin ja tänään oli meiltä vuorossa Viivi ja Cello (tosin Cellon suonista eivät saaneet jostain syystä verta tulemaan), mukaan haettiin keskimmäisen Arosa ja kasvateistani haalittiin mukaan Astra ja Taika.

Nuorimmainen on tämän päivää vahtinut Arskaa, meikäläinen tekee etäpäivän huomenna ja sitten on taas nuorimmainen kotona, ens viikolla KePo iltavuorossa ja sen jälkeen Arskan pitäiskin olla oma normaali itsensä, sitä mieltä oli ELL ja näin me uskomme.

Arska lähettää ihailijoilleen terveiset ja kiittää saamastaan kannustuksesta ja henkisestä tuesta.

Joskus vaan ei jaksa

Ihan pikaisesti, enempää en jaksa enkä kykene just nyt, ilta on ollut kamala. Tulin vasta kotiin, mutta Arska jäi Viikin eläinsairaalaan tarkkailuun, huomenna neurologi tutkii mahdolliset vauriot ja joskus iltapäivällä kuulemme missä mennään. Toivomme parasta ja pelkäämme pahinta.

Trimmauspöytä, viimeinkin

Piti eilen kirjoittamani, aihekin oli valmiina, mutta uupumus iski ja juttu jäi sikseen. Vaan onpahan aihe valmiina jollekin sopivalle päivälle

Vuosia olen miettinyt trimmauspöydän ostamista, mutta kun se mokoma on niin armottoman kallis, joten kun käyttö on niin vähäistä, niin trimmauspöydän virkaa on toimittanut iso tynnyri, jossa levy päällä. Ulkonahan se on, joten talvella sitä ei käytetä, ei harjoitteluun eikä muuhunkaan.

Tänään sitten investoitiin, mutta ei kyllä sellaiseen trimmauspöytään kun voisi kuvitella, vaan KePo kävi Biltemassa ja osti meille tällaisen:


Kuva linkattu törkeesti suoraan Bilteman sivuilta, mutta kun tää on vähän kun mainos, niin ehkei se haittaa ja ehkä mä vaikkas huomenna saan otettua kuvan pöydästä länderin kanssa, niin voin korvata tämän sillä...
Hintaa pöydällä kokonaiset 29.90. Pöydän korkeus on säädettävissä ja siinä on hieno kumimatto tassujen alle, koloja saksia, kampoja yms. varten ja kokokin on sopiva länderille. Painoa pöytä kestää niin pal, että sen puoleen voisin tunkea vaikka Murun pöydälle seisomaan. Tukevaltakin tuntuu. Nyt voidaan näyttelyitä varten harjoitella pöytää talvellakin ja toisaalta voin huoltaa ländereiden turkit pöydällä.

Testattiin pöytää oitis kaikkien länderien voimin. Aasa ei tykännyt, Cello arasteli aluksi, mutta tokeni sukkelaan, Arska ei ollenkaan käsittänyt, että kyse oli pöydästä ja yritti kävellä reunan yli, Viivi otti ihan lungisti ja vanhimmaisen Astra seisoi kuin vanha konkari, heilutti jopa häntää koko ajan. Hyvä aloitus siis. Ja kun nostin Viivin, joka testasi pöytää vikana, pois pöydältä, niin Cello ja Astra jonottivat jo uudelle kierrokselle. Miten niin näkee, ketkä ovat tänä kesänä näyttelykehiä kolunneet.

Tänään alkoi sitten OKKO-koulutus (on suunnilleen yhtä kuin ongelmakoirakouluttajakoulutus). Päivä on ollut todella antoisa monestakin syystä, eikä vanhojen tuttujen tapaaminen suinkaan ole syistä pienin. Jaksan myös joka kerta vaikuttua Anders Hallgrenin kyvyistä luennoida, pitää porukka hereillä ja pistää ihmisten aivot toimimaan. Aina hänen luennoiltaan ja koulutuksistaan on myös herunut minulle uutta tietoa ja nimenomaan hyödyllistä uutta tietoa ja ihania uusia oivalluksia. Tämä päivä oli todella palkitseva ajatellen tulevia pentueita, ehkä päivän anti sen takia niin hyvin upposi aivoihini ihan viimeiseen minuuttiin asti. Lisäksi monet mielipiteeni saivat vahvistuksen, moni koirieni outo käytös selityksen ja kyllä tein muutaman sellaisenkin päätelmän, joiden esittäminen ääneen voi vielä herättää keskustelua. Mutta antaa ajatusten nyt muhia kaikessa rauhassa ja huomenna, kuten teletapit sanovat, uudestaan.

Nyt lähden suomaan aivoille ansaitun lepotauon. Tuulensuoja toivottaa mitä parhainta lauantai-illan jatkoa kaikille.

Muistitikku

Meillä on Muistitikku. Se tietää kellonajat ja rutiinit paljon paremmin kuin minä ja tehtäväkseen se on ottanut sen, että yrittää pitää meikäläisen maanpinnalla, tietoisena ympärillä tapahtuvista asioista ja kiinni aikatauluissa.

Jos kello aamulla alkaa nakuttaa yli kahdeksaa, eikä kukaan ole vielä herännyt, niin Muistitikun virta kytkeytyy päälle, Muistitikku ilmestyy esiin sängyn alta ja alkaa tuijottaa. Ellei mitään tapahdu myös äänihälytys alkaa toimia, se on onneksi sellainen hiljainen ääni, joten sen voi jättää huomiotta jos haluaa. Muistitikku katoaa takaisin sängyn alle ja siirtyy virransäästötilaan jos sille sanoo: "Maate".

Kun kello illalla etenee yli seitsemän ilmestyy Muistitikku kuin noiduttuna istumaan viereeni ja yrittää viestittää, että koirilla on ruoka-aika. Tässä toimessa Muistitikku on sitkeä, pitkäjännitteinen ja periksiantamaton, mutta aika huomaamaton, koska se ainoastaan istuu ja napottaa, hiljaa ja tyylikkäästi, sellaisena hellyttävän näköisenä kuin aikoisi juuri tuupertua nälkään. Ei siis jää epäselväksi mitä Muistitikku haluaa sanoa.

Muistitikku muistuttaa myös ulkoiluajoista, tämä muistutus on tosin liikkuvampaa laatua: Muistitikku istuu ja tuijottaa, kipittää eteiseen, tulee takaisin ja istuu ja tuijottaa. Istumis- ja tuijotusvaihe voi kestää pitkään ja hartaasti, kipitysvaihe on aina lyhyt ja elegantti, joten mitenkään levotonta Muistitikun käytös ei ole. Muistitikku ei häiritse, se vain muistuttaa.

Muistitikussa on myös varashälytinominaisuus: se valvoo pihaa ja ilmoittaa, jos pihalla näkyy jotain epäillyttävää liikehdintää. Varoituksen laatuun vaikuttaa havaitun häiriö laatu. Toisinaan häiriö on niin huolestuttava, että Muistitikun ääniominaisuus kytkeytyy toimintaan.

Muistitikku muistuttaa myös siitä, että nukkumaankin on mentävä, joka on tietty hyvä, koska tapaan toisinaan yömyöhällä unohtua koneelle. Jos Muistitikku päivän viimeisessä tehtävässään ei pääse tavoitteeseensa, se siirtyy lepotilaan makkarin oven eteen tai toisinaan virta sammuu varpailleni, olen sitten missä vaan. Mutta yleensä Muistitikku saa myös päivän viimeisen tehtävän hoidettua ja siirtyy virransäästötilaan sängyn alle.


Muistitikku toiminnassa, varashälytinominaisuus kytkeytyneenä päälle.

Ländereitä ja sähköjohtoja

Muistin kun muistinkin hakea valosarjan kotimatkalla ja laitettuani sen alustavasti paikoilleen innostuin laittamaan ulkonakin olevia valoja päälle ja kynttilälyhtyihin tulet. Ainoa ongelma on, että pistorasia, josta otan ulkovaloihin sähköt, on ulko-oven pielessä. No suurin osa johtomerestä on saatu vietyä hyvin syrjään, mutta yksi johto nököttää edelleen lattiatasossa, ovenpielessä ja sekös riemastuttavaa. Jo kun laittelin valoja päälle, säntäsi Cello ovesta eteiseen ja jämähti sähköjohtoon. Ja tietenkin kun tajusi olevansa jumissa, nyki entistä hurjemmin. Selvittiin kuitenkin isommitta ongelmitta, vaikka hetken ajattelin, että pistorasia irtoaa seinästä, ja sain valot jopa palamaan. Näyttävät muuten upeilta, pitää yrittää ottaa kuva joku kerta.

Sytyttelin vielä kynttilälyhdyt länderien kaahatessa ees taas. Tai aluksi ne kävivät selkeästi sanomassa, että mennään jo sisälle jooko, mutta lopulta katosivat pihan pimeyteen, tosin ilmeisesti eivät kauas, koska ryntäsivät paikalle heti kun siirryin sisätiloihin. Ei kai nyt kukaan itseään kunnioittava länderi jää ulos kosteaan, kylmään ja pimeään... tai jotain sinnepäin, ainakin meillä.

Illemmalla oltiin menossa ulos. Yritin saada laumaa menemään keskemmältä oviaukkoa, ländereillä kun on tapana puristua ovenraosta jo ennen kuin saan oven kunnolla auki (no omaa tyhmyyttä kun olen antanut niitten tehdä niin, täytyy palata istu-ja-odota-harjoituksiin). Muut sain jopa peruuttamaan ovelta hieman kauemma, mutta Arska seisoi otsa kiinni ovessa, eikä liikkunut mihinkään, ei millään. Lopulta luovutin ja päästin Arskan ulos ja ihme kyllä Arska onnistui välttämään sähköjohdot, vaikka tunkikin ulos kaikkea muuta kun keskeltä oviaukkoa. Rauhottelin loppujengiä ja kun kaikki istuivat avasin oven ja menin seisomaan siihen piuhan eteen. Mitä tekee pölhölauma: ryntää (lue: änkee) vauhdilla mun ja ovenkamanan välistä, vaikka melkeen koko oviaukko olis ollut vapaana ja mulla pohkeet kiinni ovenkamanassa ennen rynnäkköä. Hyvä, etteivät nuo kymmenkiloiset ammukset kaataneet meikäläistä. Sähköjohdot ja valojen powerit vaan sinkoilivat kun länderit painalsivat pihalle.

Ehkä me vedetään sähköjohdot uusiksi noilta osin, taitaa olla helpompaa kun opettaa länderit käyttämään koko oven leveyttä hyväkseen.

Remonttia taas kerran

Koska ylimääräinen kaappi on aika iso ja vaikea väliaikasijoittaa, ainakaan muutamaa tuntia kauemmaksi aikaa, niin tänään sitten revittiin vanha kaappi ulos takkahuoneesta. Vanhan kaapin taus sai melkein nostalgisiin fiiliksiin: seinä oli iloisen oranssi. Sellainen oli koko takkahuone silloin kun tänne muutettiin, iloisen oranssi ja kirkkaan vihreät kaapit, keittiöhän se silloin oli ja monta vuotta sen jälkeenkin.

Koirien mielestä remontti on älyttömän mielenkiintoista puuhaa, tosin kovin paljoa apua niistä ei remontin teossa ole. Lähinnä ne harjoittavat roskien kuskaamista paikasta toiseen, kaiken epämääräisen maistelua, jaloissa pyörimistä, nenänsä työntämistä joka paikkaan, niihinkin paikkoihin, jotka eivät ole kovin turvallisia jne.

Valmiiksi asti ei projekti tänään tullut, mutta kaappi kököttää nyt just siellä kun pitääkin. Seuraavaksi sitten pöytälevy, uus lavuaari paikoilleen... Ohhoijaa. Jatketaan taas jonain päivänä ja ehkä jouluun mennessä takkahuone on kondiksessa.

Tänään sattui sitten se ihme, etteivät koirat syöneet kaikkea ruokaansa. Yleensä ne kiertelevät vielä tarkastamassa toinen toistensakin kupit. Laitoinkohan liikaa ruokaa?

Äärimmäisten ideoiden toteutusta

Yön yli asioita mietittyäni päätin lopulta, että lähdetään reissuun. Alotettiin Lohjalta, nuorimmaiselle koulukirjoja. Olihan muuten helvatan kalliita kirjoja

Sitten päätettiin hakea kissanhiekkaa Lohjalta eikä Nummelasta, kuten alunperin oli tarkoitus. Ajettiin tosin kunniakierros Lohjan keskustassa, siellä kun on menossa muutamat pienet rakennusprojektit. Lopulta päästiin liikkeeseen. Sillä aikaa kun KePo neuvotteli kissanhiekkojen laadusta meikä heräteosti jättiluut Murulle ja Maltille ja iski silmänsä upeeseen koiran korivuoteeseen, punkassa oli ihan jalatkin. Onnistuin kuitenkin onneksi pitämään näppini erossa punkasta, toistaiseksi.

Sitten auton nokka kohti Ikeaa. Lauantai on täysin väärä päivä mennä ko. liikkeeseen: parkkis oli tosi täynnä puhumattakaan liikkeessä vellovasta ihmismassasta. Alotettiin ostoskierros vauhdilla kun ajateltiin, että haetaan oikeesti vaan se kenkäkaappi. Jossain vaiheessa kuitenkin jäätiin jumiin ihmettelemään lavuaareja yms. kamaa... Lopulta ostettiin "sekundapisteestä" takkahuoneeseen uusi kaappi ja lavuaari. Niin ja matkan varrelta oli kertynyt vähän muutakin Ikean keltaiseen kassiin.

Raahattiin kama lastauspaikalle, enkä lakkaa ihmettelemästä, että minkä takia lastauspaikkaa käytetään parkkipaikkana ja toisaalta onko ihan pakko ajaa lastauspaikalle, jos kädessä on pieni muovikassillinen kamaa kun sitten ne, joilla on tosissaan huonekaluja yms. isoa, eivät saa autojaan lastauspaikalle sitten millään. Ehkä kaikki eivät ymmärrä mitä lastauspaikka tarkoittaa

Ikeasta ajettiin Motonettiin KePo kun tarvitsi jotain autokamaa. Muistin äkkiä, että siellä taisi olla sopiva "trimmauspöytä", jota tosin en löytänyt. Mutta löysin sen sijaan yhtä ja toista muuta

Kotona odotti lauma närkästyneitä koiria, nekin olisivat kernaasti käyneet vähän ostoksilla.

Äärimmäisiä ideoita

Perjantai ja duuniviikko pulkassa. Illalla innostuin surffaamaan huonekaluliikkeiden sivuilla. No mulle iskee säännöllisin välein armoton "kämppä uuteen uskoon" -mania, joten eihän tämä mitään uutta. Joka kerta en kuitenkaan toteuta ideoitani, surffailen vaan ja suunnittelen. Tänään löysin Ikeasta edullisen kenkäkaapin, se ratkaisisi monta ongelmaa, joista meillä käydään jatkuvaa vääntöä. Pitäisköhän mennä Ikeaan...

Kampausmaniaa

Mulla on uus harrastus: kampaan ländereitä. No tietty meillä kammataan ja harjataan koiria tarpeen mukaan, mutta koska kastraation jälkeen Arskan turkki ei oikein ole suostunut yhteistyöhön mitä nyppimiseen tulee, joten se yleensä on mallia made by fiskars, niin päätin kokeilla, että mitä jatkuva, usein toistuva kampaaminen turkille tekee... siis, että jos ei vaikka tarttiskaan saksia ollenkaan. Kampa on viime päivinä viuhunut tiuhaan tahtiin ja täytyy sanoa, että ehkäpä Arskan turkki säästyy saksilta. Mutta länderit kyllä hiipivät vähin äänin tiehensä kun näkevät kamman kädessäni, koska siis kampaan sitten samoin tein kaikki ja se kampa on aika tiuha, se kun on mallia kissakampa, sosialisoitu Waldon varusteista.

Turkista tuli mieleeni, että Astra RipuRapu Pipuliinan turkki on muuttunut karkeammaksi, niin ja tuuheammaksi. En keksi siihen mitään muuta syytä kuin Megaderm-kuurin, jonka Pipuliina sai kesällä kun näytti, että koko näyttelykausi kaatuu turkin puutteeseen. Samalla tavoin on nypitty kun ennenkin ja samalla tavoin muutenkin turkkia hoidettu. Voiko siis jonkun ravinteen "pulatila" vaikuttaa siihenkin, että turkki on "vääränlainen". Voi kai, miksei voisi. Täytyy testailla ko. tuotteen vaikutusta muihinkin koiriin.

Muru on meillä se, jonka turkissa luulisi olevan eniten työtä, leonkerpele kun on iso ja turkkia on riittämiin. Mutta ei se niin olekaan. Murulla on upea leoturkki, äidiltään perinyt: se ei takkuunnu oikeastaan ollenkaan, tosi helppo hoidettava. Tai no karvanlähtöaikaan on tietty työtä kun kaikki irtonainen karva on saatava pois, mutta siis muuten. Kyllä meillä voisi asua useampiakin leoja, jos niille vaan saisi tuollaisen "muruturkin". Ja ehkä niitä vielä asuukin meillä enemmän... ainakin kaksi... pentusuunnitelmia, pentusuunnitelmia, ihan omia vielä. Julkaistaan lähiaikoina.

Cello-raasu, jonka turkissa ei ole oikeastaan mitään hoidettavaa, on ihan kade kun muita kupsutellaan. Cello onkin ainoa, joka tunkee kammattavaksi ja kyllähän minä kampaan. Vähän jotain pohjavillan nujua Cellosta irtoaakin, muttei määrällä voi kehua.

Oikeesti kyllä pitäisi pestä ikkunat koirien turkkien sukimisen sijaan... mutta kohtahan se on syksy niin pitkällä, että on pimeetä melkeen koko päivän, eikä kukaan näe onko ikkunat puhtaat vai likaset, joten ehkä jatkan turkkien sukimista

Tervetuloa... ai minne?

Tässä päivänä eräänä sain spostia: "Olet lämpimästi tervetullut...". Tervetullut?? Tervetullut??
Tervetullut MINNE??
No se toki selvisi viestiä lukiessa ja juu, olin ihan ite ilmottautunut, olin vaan jo autuaasti unohtanut koko jutun

Tänään sitten ajelin vesisateessa kohti Kiloa ja vietin illan kunnellen luentoa aiheesta Koirien pelko. Cello olisi ihan väkisin halunnut mukaan, vaikkei se normaalisti menemisistäni ja tulemisistani ole niin ylettömän kiinnostunut, että joikuisi veskin oven takana. Jotenkin Cello kai tiesi, että koira-asiossa olen liikkeelle lähdössä, mutta luennolle ei koiria otettu mukaan, eikä Cello nyt missään tapauksessa olisi edes ollut aiheeseen sopiva "uhrikaan".

Mitään maatamullistavaa uutta ahaa-elämystä en kokenut, pariin asiaan sain lisävalaistusta, mutta asiat olivat tuttuja, jopa siedätykseen käytettävä metodi, mutta tulipa aikoinaan aloitettu Rakkaiden Haukkujen koulutusohjaajakurssi, joten ihmekö tuo. Harmi, että jouduin sitten kurssin sairauden takia keskeyttämään. No hyvä luento joka tapauksessa, uskallan suositella.

Hempan antibioottikuuri lähenee loppuaan. Herra on pirteä kun peipponen ja popsii antibioottinsa suurella innolla. Luulen, että Hemppa saattaa olla jopa vähän pettynyt kun kuuri loppuu.

Viivi ei muuten enää vierasta uutta kuppiaan

ja meikäläinenkin pääsi tänään jo duuniin.
Näillä eväin Tuulensuoja toivottaa kaikille hyvää yötä.

Syksy tulee

Tiistai, eikä vieläkään asiaa töihin. Yritin aamulla olla ottamatta lääkettä, muttei siitä mitään tullut, oli pakko luovuttaa ja napata lääkitystä. Selkä on jo tosin pal parempi, joten huomenna aion yrittää ihan työpaikalle asti.

Olen yrittänyt tauottaa päivää sopivasti eli töitä noin tunti, sitten joko pitkälleen 10 minuutiksi tai ulos köpöttelemään. Yksi reissu postille, toisella kertaa otin vähän koirista kuviakin kun aurinko kurkki pilvien takaa.



Nyt huomaa, että on jo syksy. Nurmikko on märkä, vaikkei tänään olekaan satanut, ja puissa ovet lehdet alkaneet kellastua, osa jo putoillakin. Omenapuussa roikkui vielä sitkeästi pari niistä omenista, joihin en yltänyt. Kohta varmaan riittää haravoitavaa vai pitäisikö tehdä kuten monena vuonna on tehty: ajaa ruohonleikkurilla lehdet silpuksi ja jättää maatumaan maahan sitä lannoittaen.

Länderit eivät enää viihdy kovin hyvin ulkosalla. Tai kyllä niin kauan kun puuhaillaan jotain, mutta het kun lakkaa tapahtumasta, niin kiipeilevät seisomaan kuivemmille paikoille. Aasakin seisoskeli tänään kannonnokassa kun ei jaksanut enää juosta nuorempien mukana.



Vaan nyt se on sitten jo tauon paikka tähän koneella istumiseen. Jos vaikka lähtis ulos vielä ennen kun tulee ihan pimeetä. Selkä rajottaa lenkkeilyn kyllä tähän kotitontille, mutta voidaanhan me könytä (tai jos nyt puhuisin vaan omasta puolestani, ei taida meillä koirista könytä kun korkeentaan Maltti) tuo pieni "metsälenkki".

Viivi ja kuppi

Maanantaiaamu, joka olisi voinut alkaa paremminkin. Selkä ihan jumissa, lääkkeet onneksi auttoivat, mutta niissä taas on sen verta ytyä, ettei mitään asiaa rattiin. Onneksi hätätapauksessa myös etätyö onnistuu.

Ihan unohtui kertoa, että ostettiin eilen näyttelystä Viiville sellainen kuppiteline kuppeineen. Cello testasi kupin korkeutta näyttelypaikalla napostelemalla nameja kupista. Vähän silti jännättiin, että onko kuppi liian korkea Viiville. Ei ollut. Mutta Viivin mielestä kuppi oli kyllä muuten enemmän kuin epäillyttävä hökötys.

Eka ruokailu eilen illalla sujui sillä konstin, että syötin Viiviä kädestä, jota yritin pitää niin liki kupin pohjaa kuin mahdollista. Tänään päästiin jo siihen vaiheeseen, että riitti kun annoin ekan palan kädestä ja sitten pitelin kupista kiinni, se kun pääsee vähän heilumaan syödessä ja siis kilahtelee pikkasen. Uskoisin, että huomenna ruokailu sujuu jo ongelmitta ja avustamatta, mutta varma ei tietenkään koskaan voi olla. Nyt on sitten Viivin osalta tehty mitä voidaan: vaihdettu ruoka ja ostettu jalallinen kuppi. Tai no tilasin kyllä vielä jotain yrttijuttua, jonka pitäisi lisätä vastustuskykyä ja ajattelin kantaa ulkoa juomakupin, sen lintualtaan näköisen jalallisen, talveksi sisälle, siitä Viivi tykkää nimittäin juoda. Kaikkea on yritettävä, näin se vaan on.

Tässä Viivi ja vesikulho

Koko päivän arvoin, että ketä ilmoittaa Messarin näyttelyyn. Muru nyt ilman muuta, mutta entäs Cello... Lopulta joskus illansuussa surffasin ilmoittamaan koiria näytelmään. Töpeksin ensin koko jutun kun en muistanut Cellon sertejä ja päätin kurkata ne äkkiä kotisivuiltani, paitsi että tein jotain sellasta, että sain kotisivut siihen ilmolomakkeen päälle... En saanut peruutettua millään ja kun yritin sulkea kotisivua, niin kone kysyi haluanko sulkea kaikki välilehdet, paitsi, etten nähnyt kuin sen yhden "välilehden". Lopulta katsoin parhaaksi vaan sulkea selaimen ja alottaa alusta. Ja kun lopetin, huomasin sujuvasti ilmoittaneeni Messariin kolme koiraa...

Länderien päänäyttelyssä

Aamulla ajoissa ylös, ei kuitenkaan kukonlaulun aikaan, ja suuntana länderien päänäyttely Hyvinkäällä. Cello lähti osallistumaan ja Aasa lähti turistiksi. Aluksi oli tarkoitus, että ottaisimme kaikki länderimme mukaan luovuttamaan verta länderien epilepsiatutkimukseen, mutta harkittuamme asiaa tarkemmin, päätimme (säästääksemme kaikkien hermoja), että tilataan sittenkin aika Aistiin, eikä raahata koko remmiä riekkumaan näyttelyyn. Lopulta vain Aasa ehti luovuttaa verinäytteen tutkimukseen kun ELL jo poistui paikalta, en nimittäin halunnut, että näytettä otetaan ennen kehää, joten Cello saa sitten lähteä mukaan Aistiin tässä lähiaikoina.

Ländereitä oli paikalla aika uskomaton määrä, näyttelyyn oli kyllä imoitettu "vain" 22 länderiä, loput olivat paikalla turisteina ja luovuttamassa omat verinäytteensä yhteiseksi hyväksi. Ainakin itse olin kannustanut rodusta kiinnostuneita paikalle, varmasti myös moni muu, ja monta perhettä olikin rotuun tutustumassa ja sai varmasti kuvan siitä, millaisia ländereitä maailmassa voi olla ja samalla jokaiselle tarjoutui loistava tilaisuus haastatella useita länderin omistajia samalla kertaa.

Cellon osalta homma olisi voinut mennä paremminkin, enkä nyt tarkoita arvostelua (vakka toki senkin osalta olisi voinut mennä paremmin), vaan kehäkäytöstä. Ilmeisesti ensimmäinen hallinäyttely kesän jälkeen stressasi Celloa enemmän kuin tajusinkaan, Cello kun on viime aikoina osannut käyttäytyä varsin mallikkaasti näyttelyissä. Pöytä meni ok, mutta seisominen arvosteltavana oli kaikkea muuta kuin onnistunut suoritus. Siitä ei tullut kerrassaan mitään, näki, että ollaan viime ajat harrastettu ihan muuta kuin näyttelemistä ja tottiskenttien jälkeen Cello tarjosi auliisti istumista. Ravaaminenkin oli tyyliä loiki-tai-kulje-nenä-lattiassa. Vaan sitä sattuu, koira kun ei ole mikään kone, ja oppia ikä kaikki.


Cello ja turisti Aasa
Otin jonkun verran kuvia näyttelystä, vähän paremmalla menestyksellä kuin eilen, joskin laadussa todella on toivomisen varaa. Kamera piiputtaa uusillakin akuilla, huomasin, joten ehkäpä asia onkin niin, että kamera alkaa olla loppu, eivät akut. Kaikista en todellakaan kuvaa saanut, koska pääsin "kuvausvauhtiin" vasta valiourosten kohdalta kun jotenkin en ennen Cellon esiintymistä osannut aloittaa ja Cellon käytyä kehässä meni tovi, ennen kuin "heräsin". Oliko se niin, että parempi myöhään kun ei milloinkaan

Iltapäivällä, kun ehdimme näyttelystä kotiin, piipahti Chili meitä moikkaamassa. Olivat olleet agikisoissa ja matkalla kisoista kotiin. Ei näyttänyt Chili kilpailuista rasittuneelta, mutta makupalat kyllä maistuivat, joten taisi jo vähän hiukoa rankan päivän päälle.