Työ kutsuu

Maanantai ja miten se onkaan niin vaikeeta herätä työaamuina, vaikka loma-aamuina saattaa joskus olla hereillä tosi aikasin ja vielä ihan pirteenä. Ehkä se on se, ettei lomalla ole yleensä pakko nousta ja toisaalta seuraavana aamuna voi sitten taas nukkua, jos vaikka jollekin aamulle onkin mennyt sopimaan aikaisen herätyksen. Tai ehkä se on arjen rutiineihin palaamisen ahdistusta, vapauden menettämisen murhetta tai ehkä yksinkertaisesti vaan sitä, että tuli illalla valvottua turhan myöhään.

Vaan enpä ollut ainoa, joka oli sitä mieltä, että pari tuntia unta lisää olisi ollut enemmän kun tarpeen. Arska nimittäin yritti tunkea ihan väkisin makkariin jatkamaan kesken jääneitä yöuniaan. Ei raasu olenkaan ymmärtänyt, että yöunet on nyt nukuttu ja työ kutsuu emäntää. Arskan mielestä siinä kohti oli vaan aamupissan aika ja sen jälkeen jatketaan unia. Kestänee muutaman päivän koiriltakin paluu normaaliin arkeen. Onneksi nuorimmainen on vielä lomalla ja lupasi käyttää koirat päivällä ulkona. Voi siinä nimittäin koirien elimistölläkin olla pieni siirtymävaihe ovi-auki-24/7 vaiheesta siihen, että ulkona käydään aamulla ja seuraavan kerran noin kuuden-seitsemän tunnin kuluttua, paitsi KePon iltavuoroviikoilla, jolloin koirat joutuvat olemaan keskenään vaan noin kaksi tuntia.

Työpäivä meni muuten ihan ok, mutta aamulla en meinannut millään muistaa koneeni salasanaa. Tai sanan muistin kyllä, mutta sen olin unohtanut, että missä kohti ne erikoismerkit ja numerot siinä sanassa olivat. Aika helpolla selvisin, kolmas kerta toden sanoi.

Iltapuoleen nautiskelin ruokaa kaikessa rauhassa kun äkkiä yhdessä hampaassani oleva keraaminen osa lähti irti. Mikäs sen mukavampaa. En onneksi nielaissut keraamista hammasta enkä purrut mitään muuta hammasta halki sen kanssa. Nyt suussa on vaan tynkä, melkeen paljas juuri, johon keraaminen osa oli istutettu. Toivottavasti saan hammaslääkäriin ajan nopeammin kuin nopeasti, tätähän ei kestä kukaan. Hampaan tynkä hankaa poskea ja jomotus odottaa sopivaa hetkeä iskeä. Tällä hetkellä hampaassa on purkkapaikka, jottei vihloisi joka kerta kun ilmaa menee suuhun. Saavatkohan ne istutettua keraamisen osan takaisin vai mitä hampaalle mahdetaan tehdä? No sen pääsen näkemään... aikanaan. Olisi varmaan kannattanut aikoinaan lukea hammaslääkäriksi, sen verta kysyttyjä nuo tuntuvat olevan, että olisi ollut työllisyys taattu...

Loman loppusuora

Sunnuntai ja viimonen lomapäivä, oikein sielusta kirpasee kun sitä ajattelee. Parempi siis jättää ajattelematta ja keskittyä päivän puuhiin huominen unohtaen. Melko aikanen herätys viikonpäivästä huolimatta, tarkoituksena ajella Kotkan näyttelyyn. Joskus mielessä käy ajatus, että kyllä sitä on hullu ajellessaan säässä kun säässä ja joskus jopa aamuyön pimeinä tunteina kohti näyttelypaikkoja. Pitää ehdottomasti ostaa asuntoauto... vaikka ei kai se hulluus sillä katoa, että ajaa säässä kuin säässä keskiyön pimeinä tunteina kohti näyttelypaikkoja. Vai katoaako?

Kotkan reissu oli tosi mukava, rentouttava ja onnistunut, paitsi ehkä kehämenestyksen puolesta Tavattiin Randy ja turisti-Hugo, tavattiin monta leotuttua, ikuistin kameralla KePojen torikokouksen ja ostettiin Aasalle uusi frisbee. Astra ja Cello esiintyivät tosi mallikkaasti, enkä lakkaa ihmettelemästä muutosta, joka Astrassa on tapahtunut tämän kesän aikana, taisi tehdä hyvää Astralle, että vanhimmainen palasi opiskelujen takia toviksi kotiin. Vanhimmainen tosin taitaa olla eri mieltä, päätellen siitä, että sanoi,minun pilaavan Astran, hänen koiransa. Kuulemma kun hän, vanhimmainen siis, on epäsosiaalinen niin ei halua sosiaalista koiraakaan. Tuollainen näkemys ei kyllä ollut tullut pieneen mieleenikään. Tytär uhkasi vaihtaa Astran Arskaan. No valitettavasti siitä ei kyllä ole mitään apua, Arska kun on huomattavasti sosiaalisempi kuin Astra, vaikka Arskalla toki on omat juttunsa, sokea kun on. Sitä paitsi Arskasta en ihan vapaaehtoisesti luopuisi ikinä, se on kaikkine puutteineen, tai ehkä juuri siksi, enemmän kuin rakas.

Iltapäivällä testattiin uutta frisbeetä. Se on ihan loistava, luonnonkumia, lentää upeasti, eikä hajonnutkaan het kättelyssä kuten taannoinen laatulelu. Aasa tosin oli lopulta ihan ottajan osassa, Astra on Aasalle aivan liian nopea ja ketterä. Muita frisbee ei kiinnosta, Arska rakastaa palloja. Se on aika hauska juostessaan muiden mukana frisbeen perässä, mutta pallo suussa. Me kutsutaankin palloa Arskan turvatyynyksi. Viivi rakastaa juoksemista: osallistuu frisbee-leikkeihin juoksemalla mukana ja ellei kukaan juokse, niin Viivi vetää omia kunniakierroksiaan pitkin pihaa. Cello puolestaan on ihastunut laatulelun rämmäleisiin, joita ravistelee hengiltä. Muru ja Maltti eivät valitettavasti pääseet osallistumaan frisbee-testiin. Maltin kanssa täytyy olla tarkkana, takajalat kun eivät enää noutoleikkejä suurta määrää kestä, vaan alkavat kipuilla, niin leikkejä on pakko rajoittaa. Murulla taas on juoksu, joten yhteisleikit Cellon kanssa eivät ole suotavia...

Ilta meni sitten lähinnä töllöä tuijotellen, saunottuakin tuli ja vähän katottua paikkoja sillä silmällä, että arki alkaa. Niin ja pari kasvattien kuvagalleriaa sain valmiiksi. Siinäpä se, sunnuntai. Tuulensuoja valmistautuu maanantain myötä palaamaan arkeen.

Pelittääkö pesukone

Eilen oltiin asuntomessuilla Espoossa. Olihan siellä nähtävää, vaikkei me lopulta paljon kämppiä käytykään katsomassa, ihan muutamaa vaan. Eiköhän me, ainakin toistaiseksi, asuta ihan tässä vaan, missä tähänkin asti Koluttiin kuitenkin firmojen esittelypisteitä ja kotiintuomisiksi tuli hankittua yksi aparaatti. Kuulette siitä joskus varmaan lisää, kunhan se ensin kotiutuu, toimitetaan meinaan vasta ens viikolla.

Tänään käytiin ihmettelemässä Karkkilan Lidlin markkinapäivää. Enpä kyllä koskaan muista, että siellä olis ollut niin pal väkeä kun tänään. Kerättiin siis vaan välttämätön ja muutama tarjoustavara

Kotiin tultua pyykit koneeseen, tallihaalarit nimittäin. Tosin ehdin tyystin unohtaa koko pyykit ja muistin (lue: huomasin) vasta koirien iltaruokia laittaessani, että pyykit nököttivät edelleen koneessa; olivat maanneet siellä tuntikausia. Eikä koneessa kyllä mitään ollut tapahtunutkaan, pyykit lilluivat edelleen likaisessa pesuainevedessä kun avasin koneen, vaikka ohjelmakytkin näytti, että ohjelma on suoritettu mallikkaasti loppuun. Taitaa koneella olla ikä täynnä, ei auta itku markkinoilla. Jouduin siis siirtämään likaset autohaalarit "paraatikoneeseen" ja siellä ne edelleen pyörivät. "Erityisten likaisten ja hankalien pyykkien" -konetta ei nyt sitten enää ole erikseen, vaikkei se kyllä enää muutamaan vuoteen ole tominut kuin auttavasti. Toisaalta mitäpä se haittaa... mutta toisaalta taas on ollut mukavaa kun on voinut tallihaalarit ja muut öljyn, bensan, dieselin yms. kyllästämät vaatteet tunkea ihan eri koneeseen kuin vaikka omat alusvaatteensa. Vaan kaikkeen tottuu, kummallisempiinkin asioihin

Tuulensuoja toivottaa hauskaa viikonlopun jatkoa!

Erilaisia ruokalistoja

Blogittomien päivien aikana mietin moneen otteeseen, että tästä pitää muistaa kirjottaa. Ai mistä? En mä vaan muista. Siis eihän niitä enää muista, ihan pikkusattumia kun ovat olleet, vaikkakin hauskoja sellaisia. Jos haluasi olla "kunnon kirjottaja", niin olisi varmaan syytä raahata mukanaan muistilehtiötä ja kynää. Lehtiöön voisi sitten aina pistää sanan tai kaksi itselleen muistutukseksi. Mutta niin perinpohjainen en kyllä ole, ainakaan vielä, ehken koskaan.

Tällä viikolla on sosiaalinen elämä ollut erityisen vilkasta, meillä kaksjaloilla nimittäin. Joka päivälle on riittänyt omat vieraansa, useammatkin, hyvä syy lorvia siis. On istuttu kahvilla sisällä ja kahvilla ulkona ja käyty kylässäkin. Ihan mukava lomanpäätösviikko, talvisin kun ei tuo seuraelämä niin kovin vilkasta yleensä ole. Se "haitta" tästä on kyllä ollut, että nyt koirat luulevat joka kolahduksella jonkun tulevan portista pihaan ja ryntäävät ovesta ulos haukkuen. Tulevat sitten taas sisään kun se olikin vaan tuuli, joka oksia heilutteli. Niin ja oma ruokailurytmi on ihan sekaisin, kun tuntuu, ettei sitä hetkeä tulekaan, että ryhtyisi ruokaa laittamaan. Onneksi kaupoissa myydään paljon valmisruokia, ihan kauppojen omia valmisteita, ei siis mitään eineksiä, joten niistä saa tarvittaessa rakennettua kelvollisen ruokalistan.

Yhtenä päivän ostin koirille uuden pallon sen laatulelun tilalle. Otin tällä kertaa ihan koirille tarkoitetun, sellaisen, jossa on narukin ja solmut. Aluksi länderit katselivat sitä varsin epäluuloisina, mutta lopulta siitä riitti iloa ihan mahdottomasti. Juu ja on se edelleen ehjä, tosin otin sen jemmaan ja sillä leikitään vaan yhdessä, en jätä sitä pihalle koirien kaluttavaksi. Laatulelu ja sen kaverit, kaksi ruttuista jalkapalloa, saavat toimia vapaasti käytettävinä pureskelutavaroina.

Ostin Maltille ja Murulle yhtenä päivän ISOT hirvenluut. Muru otti omansa oitis, mutta Maltti haisteli ja haisteli ja ihmetteli. Lopulta laskin luun maahan. Siihen Maltti jäi sitä ihmettelemään ja niin vaan Murukin ihmetteli omaansa vähän kauempana. Taisi olla hirven luissa outo haju niihin normaaleihin naudan luihin verraten. Lopulta ainakin Muru käytti hyvän tovin luunsa kaluamiseen ja on sitä luuta jäljellä vieläkin. Maltin luusta ei mitään havaintoa, Maltti kun kantaa kaikki luut ja lelut ja muutkin tavarat koirankoppiin. Sieltä niitä voi sitten käydä kaivelemassa jos tulee ikävä. Toisaalta Maltti kantaa kaikki sellaiset tavarat ulos kopista, jotka sen mielestä eivät sinne kuulu kuten esim. matot, tyynyt, pehmusteet, oljet jne. Meillä on siis erilaisella tavaralla täytetty koppi, jossa ei ole pehmusteita lainkaan. Ohhoijaa.

Cellolle annettiin yhtenä päivänä grillatun maissintähkän keskusta. Poika leikki sillä pitkin pihoja ja piilotteli aarrettaan. Mutta kun muut syynäsivät sitä Cellon mielestä turhan tarkkaan, Cello otti ja pissi sen päälle.
Jo sai Cellon aarre olla ihan rauhassa. Seuraavana päivänä annoimmekin keskustan (toisen keskustan, ei sitä Cellon pissimää) Arskalle ja jäimme seuraamaan mitä Arska sen kanssa tekee. No Arska-ukkohan söi sen. Siinä sitten mietittiin, että kai sen voi syödäkin... Ilmeisesti voi, sillä Arskan maha ainakin kesti aterian ihan ongelmitta, mutta Arska nyt onkin sellainen kasvissyöjä

Suorituspaineita ja tekemisen iloa

Tänään Mäntsälän näyttelyssä, mukana Cello ja Astra, EH molemmille. Cellosta olin tosi ylpeä: antoi maassa tutkia itseään. Se on tähän asti ollut Cellon heikko kohta. Pöytä menee ok, mutta maassa tulee väistöliike. Tänään ei.

Leonberginkoirat arvosteltiin ennen meitä (oli siinä välissä 5 rhodesiankoiraakin vielä), joten tähdättiin paikalle leonkerpeleitä katsomaan. Olipa mukava seurailla leokehää pitkästä aikaa ja rupatella porukoiden kanssa. Oikeastaan sitä on suorastaan kaivannut, mutta karvattomasta Murusta ei vielä vähään aikaan kehiin ole. Loppuvuodesta ehkä tai ensi vuoden alussa, katellaan miten turkki kasvaa. Nyt Murulla ainakaan ei ole housukarvan housukarvaa, häntäkin sellainen piiska, itse turkki jo vähän kasvussa.

Kaik siis aikanaan ja tuleepa nyt liikuttua Cellon kanssa, jolle kokemus on tärkeää, varmasti tärkeämpää kuin Murulle, vahvahermoiselle konkarille. Cellon kanssa onkin ihana kulkea. Jotenkin olen onnistunut Cellon kohdalla palauttamaan itselleni sen asenteen, etten odota mitään, enkä ota turhia suoritus- tai tulospaineita, nautin vaan tekemisestä. Se tuntuu loistavalta, välillä kun jo lankesin "veren maku suussa" -mielialaan. Tätä harrastamisen pitää olla, rentoa ja vapautunutta: mennään, ollaan, tehdään ja nautitaan ja sitten kun ei enää maistu, niin jätetään väliin.

Kulttuuripläjäys

Eilen nautittiin oikein kunnon kulttuuripläjäys, ilman koiria tietenkin, niitähän ei täällä moneenkaan paikkaan saa mukanaan viedä. Tosin luulen, ettei se nyt niin nautinto olisi koirille ollut koluta Turun linnan portaikkoja. Tai mistä sitä tietää, ehkei pitäisi kuvitella mitään kun ei voi tietää.

Jup, käytiin Turun linnassa. Edellisen kerran taisinkin olla siellä noin 14 vuotta sitten... tai jotain sitä luokkaa. En kyllä olisi halunnut olla ko. linnassa aikoinaan palvelijana; juosta niitä miljoonia jyrkkiä, kapeita tai jyrkkiä ja kapeita portaita ees taas loputtomassa sokkelossa. Askelmien korkeus oli välillä sitä luokkaa, ettei pahemmasta väliä ja valaistus tänäkin päivänä hämärä, menneinä aikoina varmaan vielä hämärämpi. Ei sillä, että olisin välittänyt asua linnassa muutenkaan, kaikkein vähiten olisin välittänyt maata sen tyrmissä. Mielenkiintoinen kokemus silti, taas kerran.

Ja niin kun ei portaiden kapuilu linnassa olisi riittänyt, niin piti visiteerata samalla Luostarinmäkikin. Siellä riitti myös porras portaan perään. Lopuksi ajettiin kunniakierrosta Turun keskustassa, miten siellä ei ikinä osaa liikkua, varmaan jonkinlaista logiikan puutetta.

Eilisen iltapäivän vietin sitten koirien seurana. Otin kuviakin, mutta ei niitä nyt ole tähän liittää. Ehkä myöhemmin sitten. Cellokin muuten oli jo oivaltanut palloleikkien ilosta ainakin osan ja osallistui parhaansa mukaan.

Itseasiassa kaikki kuva-arkistot on ihan sikinsokin siellätäällä kun rakentelen kotisivuilleni kuvagallerioita. Niinpä olen kaivanut esiin kaikki CD:t ja tänään kaivelin jo ihan paperikuviakin. Paperikuvista ei kyllä tähän hätään ole mitään iloa, ne kun pitäisi skannata. Summa summarum: kaikki siis sekaisin, pää mukaan lukien. Täytynee huomenna pitää taukopäivä, ettei tule turhan paljon virheitä.

Kesäloma, kesäloma, kultainen kesäloma

Tarkotus olis kirjottaa koirista, mutta nyt naputan kesälomasta, niin se vaan on. Meinaan koirilla on ihan huisin kivaa kun kaksjaloilla on kesäloma. Sehän tarkottaa, että meillä on ovet auki melkeen 24/7 ja koirat saavat mennä ja tulla vapaasti, tontti kun on aidattu. Mikäpä siis sen parempaa kun kesäloma... koirille nimittäin.

Mietin tänä vuonna, että minkähän takia mulla ei koskaan ole loma heinäkuussa, se on mitä oudoinpiin aikoihin. No tietty toisina vuosina on koiranpentuja ja silloin loma ajottuu osin niitten mukaan, mutta miksei loma ole muina vuosina heinäkuussa. Muistin sen taas kun kärvistelin helteiden kourissa, enkä ole saanut yhtä sadasosaakaan tehtyä siitä kaikesta mitä piti, koska kertakaikkiaan siinä helteessä ei sisällä jaksanut tehdä mitään, eikä auringossakaan. Se oli lue-ja-makaa-varjossa -säätila. Ens vuonna mulla ei ole loma heinäkuussa, ei monestakaan syystä.

Sitten mietin, että miksi olen usein pitänyt lomani outoihin aikoihin, unohdetaan nyt ne pennut, enkä juurikaan samaan aikaan Kepon kanssa... tai siis vaan osin samaan aikaan. No nyt tiedän senkin. Juu mutten kerro, jokainen miettiköön tykönään.

Että ei kun kesälomaa jatkamaan

Leikkisät länderit

Taas on yksi päivä kesälomaa takana. Länderit innostuivat leikkimään pihalla ihan tosissaan. Huomaa, että päivälämpötila on laskenut siedettäviin lukemiin niiden mielestä. Hyvä niin.

Aasa innostui leikkimään koripallollaan pitkästä aikaa. Se pyöritti palloa ympäri pihaa hurjaa vauhtia, pitkin nurmikkoa, ylämäkeen, puun ympäri jne. Välillä Aasa itse pyörähti pallon yli ja välillä Aasa toi pallon luokseni ja odotti, että potkaisen palloon vähän vauhtia. Sitten Aasa ja pallo menivät taas ympäri pihaa. Niin ja Aasan leikkiin kuuluvat myös äänitehosteet.

Arska puolestaan 'pyöritteli' laatuleluamme ja välillä pallosta innostuttiin käymään vetokisaa. Arska vastaa Viivi tai Arska vastaan Astra. Astra antoi helposti periksi, mutta Viivissä riitti virtaa ja niinpä taistelupari ryntäili ympäri pihaa palloa repien ja hurjasti äristen. Kuvassa näkyy mitä "laatulelusta" on tullut:

Hymy tuli huuleen kun katsoi länderien menoa: osa repi palloa, yksi pyöritteli omaa palloaan pitkin poikin. Cello oli ainoa, joka ei oikein osannut ottaa osaa näihin leikkeihin, joten suurimman osan aikaa Cello lojui nurmikolla katselemassa muiden puuhia. Täytyy ryhtyä 'opettamaan' pojalle joku kiva "oma juttu".

Niin leffassakin tuli käytyä. Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu tuli nähdyksi. Ihan hyvä leffa täytyy sanoa. Nyt ei kun unten maille. Tuulensuoja toivottaa hyvää yötä ja kauniita unia.

Kuivaa, kuumaa ja kekkereitä

Aurinko paistaa ja kasvit kuivaa. Pihasireeni näyttää jo ihan nuupahtaneelta, mutta ei kai sitä sentään koko pihaa voi kastella. Tai voi, mutta sitten voi kaivosta loppua vesi. Omassa kaivossa on hyvät ja huonot puolensa, huono puoli eittämättä on se, että veden määrä on rajallinen. Tosin lähdekaivo on varsin riittoisa ja tosi harvoin meillä vettä säännöstellään, mutta ihan kaikkea ei tehdä, joten nurmikko ja puut saavat selvitä omillaan.

Viime viikon loppupuoli meni juhlimisen puolelle, kaksjalkojen kekkereitä kaikki tyynni. Oli synttärit, oli illanistujaiset ja oli kihlajaiset. Hauskaa on siis ollut.

Arosa oli meillä hoidossa. Vähänkö teki mieli nyppiä neidin turkki, mutta siihen ei lupaa ole annettu, kielletty sen sijaan kyllä on. Ja periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että kukin tavallaan ja tyylillään.

Isompi vieras, pienempi vieras

Pari blogitonta päivää takana, kun ei mitään kummosia ole tapahtunut ja toisaalta sää on ollut hyvä, joten koneella ei ole tullut paljoakaan istuttua. Tai no kotisivuille tuli tuupattua jotain slideshow-juttuja kyllä...

Aurinko on paistanut, tuulta on riittänyt ja viimeinkin on ollut vähän viileämpää, ei ole hiki pinnassa koko ajan ja koiratkin ovat olleet huomattavasti pirteämpiä kuin hellesäässä.

Tänään meillä kävi vieraisilla ensin keskimmäinen kera Arosan. Arosalla olikin paha rapsuvaje ja se makasi selällään maha pystyssä kerjäämässä masuhierontaa.

Illemmalla saatiin puolestaan pentuvieras kun emäntänsä tuli tapaamaan vanhimmaista mittojen ottamista varten. Olikin tosi reipas pieni pentunen.


Lyhyestä virsi kaunis, Tuulensuoja vaikenee tältä erää.

Karjaan näytelmissä

Tämä päivä menikin enemmän ja vähemmän Karjaan näytelmien merkeissä. Puolilta päivin oltiin Karjaalla, käytiin moikkaamassa parit tutut epäländerikehillä (Onnittelut heille menestyksestä!) ja sitten suunnattiin odottelemaan oman osuuden alkamista.

Cello 'pääsi' kehään ensimmäisenä ja täytyy myöntää, että hämmästyin juniorin menestyksestä, jotenkin en osannut odottaa moista. Cellon käytös kyllä moitteeton, mitä nyt seisominen alkoi väsyttää, mutta ihmekö tuo siinä helteessä.

Tyttären Astra oli myös mukana ja olen tätä nykyä jo tosi tyytyväinen Astran esiintymiseen. Kaikki nuoruuden kouhotukset alkavat olla taa jäänyttä elämää ja näyttää siltä, että neiti tätä nykyä jopa nauttii esiintymisestä. Mikäs sen mukavampaa.

Kiitos muille paikalla olleille seurasta! Oli tosi mukavaa.

Ja nyt ei kun miettimään mihin näytelmiin seuraavaksi ilmottauduttaisiin.

Hellehlvtti

Mittari takoo +32 varjossa. Auringossa näyttää +45, eikä kai se mittariraasu sen isompia lukemia kykene näyttämäänkään, joten en tiedä onko se sitten lopullinen lukema vai ei. Sisällä on rapiat +30. Nautinnollistako? No ei taatusti, siis mun mielestäni, eikä koirienkaan.

Nuorimmainen sai megajysärin, joka lopulta saatiin tokenemaan särkylääkkein, kylmäpussein, kylmin suihkuin, mehuin yms. rekvisiitan avulla. Meillä muilla takoo vaan tasasesti takaraivossa. Koirat makaa rätteinä pitkin poikin, kuka missäkin.

Tänään piti oikein viilennellä koiria kun ne eivät muuta tehneet kuin puuskuttivat. Käytin sumutinpulloa koirien kasteluun, paitsi Maltin ja Murun; ne molemmat kasteltiin kastelukannulla. Länderit sitten sillä sumutepullolla ja länderithän eivät sumutepullosta tykkää, juoksivat mokomat karkuun kun ryhdyin suihkimaan.

Cello tajusi ensimmäisenä, että jess, sumuttelusta tulee viileempi olo ja riekkui perässäni nauttimassa suihkuista. Aasakin ymmärsi tovin kuluttua asian idean, tosin ei näyttänyt järin ilahtuneelta, vaikka tulikin hakemaan viilennystä. Alun jälkeen Arska antoi sumutella, muttei vapaaehtoisesti kyllä tullut suihkutettavaksi. Viivi pysyi kannassan: vesi on märkää ja inhottavaa, että jos pitää valita, niin helle, kiitos, ja säntäsi joka kerran pakoon kun näki pullon kädessäni. Maltti ei koskaan ole kamalasti rakastanut kastelukannusuihkua, vaan ei pistä hanttiinkaan. Muru puolestaan nauttii moisesta kasteluoperaatiosta.

Laitoin ländereille kahluualtaankin pihalle, muttei siitä oikein suurta menestystä tullut. Muru olisi kyllä varmaan rakastanut moista allasta ja asunut siinä, mutta ei se oikein ole leonbergin kokoluokkaa, joten Muru joutuu edelleen tyytymään kastelukannuun.

Huh hellettä!

Huh hellettä, sano jänis pakkasella. Kyllä tätä lajia jo mulle riittäis, ei siis aurinkoa vaan hellettä. Viis astetta pois lämpötilasta... Toisaalta kyllähän jotkut rakastavat hellettä ja niitä hellepäiviä on Suomen suvessa kovin vähän. Juu kyllä tän näin lomalla kestää

Toisaalta koirat on aika poikki, ei ne enää rieku oikeestaan ollenkaan ja jos vähän riekkuvat, niin sitten roikkuu kieli kantapäissä. Suurimman osan ajasta koirat makoilevat varjossa tai sisällä ja ihan vapaaehtoisesti. No se on tietty mulle sopinut viime päivät kun en ite ole pal kyennyt liikkumaan.

Selkä on kyllä jo huomattavasti parempi. Löysin lääkekaapin pohjalta vanhat selkälääkkeet. Niistä tulee vähän outo olo (niissä onkin kyllä kolmio, jotain relaksanttia ja särkylääkettä), mutta selkäsärkykin katoaa. Juu, kyllä tää jo tästä.

Lykkyä muuten pyttyyn kaikille ländereille (ja muillekin) agirotuun!!

Pienet sairaanhoitajat

Loma on sitä varten, että sairastaa, edes osan siitä. Ainakin kunnon työntekijä sairastaa lomalla, ettei mene hyvää työaikaa hukkaan. Niin siis selkä taas vaihteeksi muistutti olemassaolostaan ja heräsin keskiviikkoaamun kunniaksi ihan yksjalkasena, toinen jalka ei tahtonut kantaa alla ollenkaan ja selkä oli ihan yhtä puuta ja tuska... joo antaa olla, en välitä muistella.

Siinä sitten makoilin ison osan keskiviikosta punkan pohjalla, lepotuolissa pihalla ja iltapuoleen kykenin makaamaan jo sohvallakin tölläämässä töllöä. Onneksi on nuo neljä pientä sairaanhoitajaa, kaksi sisar hento valkoista ja kaksi raavaampaa. Niinpä kun keskiviikkoaamuna kömmin takaisin punkkaan, todettuani, etten juur sillä hetkellä kykene muuhunkaan, kömpi kolme pientä sairaanhoitajaa mukanani punkkaan. Neljäs meni sängyn alle, siellähän se jostain syystä viettää yönsäkin. Arska pönkkäsi minut pystyyn nojaamalla vatsaani. Pääsin juur ajattelemasta, että tarvisin tyynyn selkäni taa, jotta saisin lihakset rennoiksi ja hups vaan, Viivi tunki tiiviisti melkeen puoliksi alleni. Aasa jäi vähän loitomma ikään kuin seuraamaan tilannetta. Kukaan ländereistä ei poistunut makkarista, vaikka muu perhe kulki sisään ja ulos ja kuka minnekin.

Iltapäivällä kykenin siirtymään lepotuoliin ulos. Hoitajalauma seurasi. Siinä ne sitten makoilivat tuolini ympärillä kuin suojelusenkelit. Ei tietoakaan riehumisesta tms. Koko kööri seurasi minua koko ajan kuin hai laivaa.

Tänäänkin ovat vielä pitäneet huolta siitä, etten jää minnekään ja pääsen liikkumaan paikasta toiseen. Käyvät välillä tökkäämässä kuonolla, että mikä on olo, nuolasemassa kättä tai jalkaa tai naamaa.

Aamulla, jostain syystä rämmin ylös punkasta viimeisenä, länderilauma oli sitä mieltä, ettei perheestä kenenkään tarvihe tulla minua herättämään. Kolmesta kurkusta kuului varoitusmurina kun 'herättäjä' saapui. Arska jäi vielä seuraamaan, että varmasti pääsin ylös punkasta ja että varmasti pääsin pois makkarista. Vasta kun olin päässyt onnellisesti veskiin, lähti Arska käymään ulkona.

On se hienoa, että on lauma pieniä sairaanhoitajia seurana. Onneksi tänään on ollut eilistä parempi olo, joskin voisi se parempikin olla tämä olo. Nyt sentää kykenee jo tovin kerrallaan istumaan ja kävely sujuu aika hyvin, vähän tavallista hitaammin vaan. Eiköhän tämä tästä. Tosin päätin jo, etten lähde turisteilemaan agirotuun, en tällä selällä, en. Sunnuntaina pitäisi kuitenkin kyetä Karjaan näytelmiin, joten säästelen sinne.

Jostain syystä en kyllä ole ollut pahoillani, vaikka selkä on vaivannut. Täytyy oikein itekin ihmetellä. Toisaalta kun sää on upea ja olo lepotuolissa ihan ok ja hyvää lukemista on pinokaupalla, niin mikäs siinä on ollessa, eipä tule edes kiusausta ryhtyä tekemään jotain yleishyödyllistä, voi laiskotella hyvällä omallatunnolla.

Arska ja kadonnut panta

Täällä taas, käymäsilleen vaan, varsinkin kun arpomakone arpoo linjoja talosta ulos miten parhaaksi katsoo, vaikkei ehkä meidän parhaaksemme, ja tuntuu, että aina jonkun meidän kone on vailla linjaa ja kun ei tässä nyt ihmeempää tarvetta ole koneella roikkua, niin joudan hyvin olla se linjaton, suurimman osan päivää nimittäin.

Ulkona on edelleen upeaa, joten taas on tullut oltua ulkosalla koko armas päivä, hyvässä seurassa kuis muutenkaan, siis muussakin kuin koiraseurassa Nyt naama tuntuu vähän siltä, että aurinkoa on nahka saanut. Mutta kyllä me istuttiin varjossa koko ajan, ihan varmasti istuttiin. Saunassa jos kävis ja vähän tälläis kosteusvoidetta, niin eiköhän nahka taas huomenna jaksa uuden annoksen, jos sellainen tarjotaan, luvattu ainakin on.

Niin se panta. Arskalla on magneettipanta, on ollut jo hyvän tovin. Tänään huomasin äkkiä, ettei pantaa olekaan, se on pudonnut joskus, jossain, jonnekin... Yritin miettiä, koska olisin varmasti nähnyt pannan Arskan kaulassa, sitä kun ei kiinnitä huomiota asioihin, jotka ovat aina. Enpä muistanut koska panta ihan satavarmasti olisi ollut Arskan kaulassa, ei muistanut kukaan muukaan. Panta voisi siis olla melkeen missä vaan ja sekä sisällä että ulkona.

Siinä sitä sitten syynättiin pihaa kukin vuorollamme, muttei pantaa näkynyt missään. Se jo tiedettiin, ettei panta ainakaan näkyvällä paikalla sisällä olisi. Mielessäni näin sen jo ruohonleikkurissa ja silppuna nurmikolla ja tavallaan jo vähän alistuinkin siihen, että mennyttä mikä mennyttä. Vaan hätiä mitiä nuorimmainen tapsutteli tuokion kuluttua panta kourassaan paikalle. Oli kuulemma ollut trimmauspöydän virkaa toimittavan tynnyrin vieressä. Nuorimmainen oli muistanut, että palloleikeissään koirat olivat siinä tynnyrin luona törmäilleet ja oli mennyt sitten tarkastamaan tilanteen. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja loma jatkuu.

Laatulelu ja muita seikkailuja

Ainakin tänään vielä koneen äärellä edes tovin. Oikeestaan koko päivän olen ollut ulkona, on siellä ollut niin ihanaa. Ihanuus tosin rajoittuu varjoon, auringossa on ollut turhan kuuma meikäläisen makuun. Koiria on hauska seurata, katsoa kuka mistäkin tykkää. Muru ja Maltti pysyvät visusti varjossa, Muru on joko kopissa (ilmeisesti se mikä suojaa kylmältä suojaa myös kuumalta) tai kyljellään, pitkin pituuttaan varjossa jossain päin pihaa. Maltti pysyttelee myös varjossa.

Mutta länderit sitten, sieltä löytyy joka lähtöön, jopa yksi löylyn lyömä tässä asiassa. Aasa etsii aina varjoa, tosin tänäänkin se jossain välissä makasi muuten varjossa, mutta pää auringossa. Arska kuuluu myös varjoasukkeihin helteillä, muttei sillä mikään kiire ole auringosta pois. Viiville ei niin väliä, mutta ehkä mieluummin puolivarjossa. Cello etsii aina mahdollisimman viileän ja varjoisan paikan, varmaan tulee helpommin kuuma kun on paljon ruskeaa, eikä mitään hailakan ruskeaa, turkissa. Tyttären Astra sitten, siinä on oikea lämpöhakuinen länderi. Talvella takan edessä, kesällä auringossa. Tänään Astra makasi keinussa tummansinisellä pohjalla, eikä lähtenyt minnekään, vaikka kieli roikkui puoli metriä ulkona suusta. Lopulta oli pakko patistaa Astra pois, ei kestänyt katsella moista auringonottoa.

Herra ja Rouva Linnun lapsista viimeinen lähti tänään. Aamulla se vielä nökötti katoksessa, mutta puolen päivän aikaan sitä ei enää näkynyt. Siinä välissä se oli lähtenyt. Pääsin ulkona ollessani seuraamaan miten Herra ja Rouva Kirjosiepon pesue lähti maailmalle. Oli se aika huikean näköistä puuhaa. Yksi kerrallaan poikaset tulivat pesän suuaukolle (pesä on ollut tikan tallin seinään naputtamassa kolossa, seinän sisällä siis), katselivat hetken ympärilleen ja hups hyppäsivät lentoon ilman mitään etukäteisharjoittelua. Lensivät jokainen ensin 'pikkutarhan yläpuulle'. Siinä vetivät tovin henkeä ja sitten kukin lennähti kuten parhaaksi katsoi. Kaksi lensi ensin tallin katolle ja siitä lähimpiin puihin, yksi lensi suoraan lähimpiin puihin ja yksi lensi oitis pitemmän rupeaman, vaikka matkalla sille oli tulla uskonpuute, näkyi kuin se räpiköi vähän hätääntyneesti ja oli jo kääntyä ympäri, mutta sai sitten rytmistä kiinni ja päätyi aika kauas kuuseen. Sinne katosi koko pesue metsän siimekseen. Meni jonkun aikaa ja Herra Kirjosieppo tuli ja tarkasti, että pesä oli tyhjä. Sen jälkeen ei ketään ole enää pesällä näkynyt. On melkeen haikea mieli ja jotenkin tuntuu piha hiljaiselta kun eivät Herra ja Rouva Lintu ja Herra ja Rouva Kirjosieppo enää lentele ees taas päittemme yli ahkerasti jälkikasvuaan ruokkimassa.

Ai niin, käytiin tänään vähän shoppailemassa ja vietiin auto huoltoon. Tai siis ensin vietiin auto huoltoon ja jatkettiin siitä sitten Nummelaan. Kenkäkauppa oli yhtenä kohteena, tosin en lopulta ostanut sieltä mitään, vanhimmainen osti kengät. Tiimarista mukaan tarttui muutama lehmäjuttu... Saukkolaankin ajeltiin ja Saupparista tuli ostettua muutama vaate ja koirille pallo. Tosin mietin jo, että pitäisiköhän mennä liikkeeseen kertomaan miten pallon kävi. "Onkohan näiden teidän pallojenne laadussa hieman toivomisen varaa? Kun meidän lapset leikkivät tällä pallolla vajaan puoli tuntia ja nyt tässä on jo reikä."


Länderit riemastuivat suuresti pallosta ja sillä leikittiin kun viimestä päivää. Pallo on täynnään hampaan jälkiä ja lopulta Arska kairasi siihen ihan kunnon reiän. Ensin meinasin kieltää koirilta pallon repimisen, mutta koska niillä oli niin äärimmäisen hauskaa, se näkyi ilmeistä, Arskakin suorastaan nauroi, niin ajattelin, että mikä minä olen sanomaan miten lelulla leikitään. Jos kerran ostan koirille lelun, niin kyllähän niitten on annettava sillä leikkiä tai sitten voin pistää sen jo heti oitis kirjahyllyä koristamaan. Eiköhän lituskasta iloa irtoa vielä pitkät ajat. Edellinenkin oli muistaakseni noin kolmena tai neljänä osana kun pallon rämmäleillä vielä leikittiin täyttä häkää.

Nyt lettukesteihin.

Lapset lähtee maailmalle

Ja mitäs me onkaan tänään tehty. On nautittu lomasta, kiireettömästä ajasta, hyvästä seurasta ja auringon lämmöstä. On grillattu sekä itseä että ruokaa, on luettu, on juotu kahvia ulkosalla jne. On vähän tehty ihan hyötyjuttujakin. Kitketty sieltä täältä ja marsut saivat siitä hyvät päiväsafkat. Pyykkiä tuli pestyä, se kuivuikin tuota pikaa. Niin no, siinä ne hyötytekemiset sitten taisivatkin olla

Käytännössä ollaan oltu melkeestä koko päivä ulkona ja jotenkin "tuntu tunkkaselta" sisälle tullakaan, mutta tulin silti Koirat on nauttineet olostaan, välillä vähän leikkineetkin, mutta suurimmalta osin maanneet pihalla varjossa, heinikon seassa, tai kipittäneet jonkun kaksjalan perässä milloin milläkin askareella. Nyt kaikki nukkuvat autuaan unta sisällä.

Rouva ja Herra Linnun lapset ovat osin jo liikenteessä, enää kaksi nököttää pesässä. Tai eivät nekään pesässä, mutta siinä pesän vieressä, katoksessa edelleen. Saa nähdä joko nämäkin ovat huomenaamulla tiessään. Pikkuiset ovat kyllä syötävän söpöjä kun napottavat meitä "orreltaan" silmä tarkkana. Ei niitä onneksi pelota, ovathan ne meidät nähneet koko pienen ikänsä. Pikkuisia tulee suorastaan ikävä. Ehkä taas ensi kesänä saamme seurata seuraavan pesueen varttumista.



Tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis, siirryn tölläämään pari vuokraDVD:tä ja nauttimaan siitä ilosta, ettei huomenna tarvihe kömpiä jalkeille kuudelta, vaan voi rauhassa nukkua, vaikka niin pitkään kun haluaa, mutten kyllä halua tuhlata lomaa nukkumiseen.

ps. Nyt kun ollaan lomalla, niin voipi olla, ettei näitä päivityksiä päivittäin tule, toivottavasti edes viikottain, mutten lupaa sitäkään, kun ei koskaan tiedä mitä keksitään.

Ulvilan näytelmissä

Aamulla suht aikanen herätys, ei kuitenkaan epäinhimillisen aikaisin, joskus kun pitää olla tien päällä jo aamuyöstä, että ehtii ajoissa näyttelypaikalle. Täytyy tunnustaa, että kun heräsin, hippasen ennen kellon soittoa, niin hetken ajattelin, että minkä ihmeen takia piti taas ilmoittaa koiria näyttelyihin ja jos kerran piti, niin eikö voinut tyytyä 'kotinurkilla' järjestettäviin. Tai eikö sitä voisi tyytyä harrastamaan koirien kanssa vaikka vaan lenkkeilyä ja käydä jollain iltapäiväkursseilla. Jos ette arvanneet, niin en olisi jaksanut millään lähteä liikkeelle.

Matka meni sukkelasti... tai no niin sukkelasti kun tästä nyt Ulvilaan menee eli reilu pari tuntia. Paikalla löydettiin hyvä varjopaikka odotella, itse kehät olivat kuumalla hietikolla. Koirat olivat tietty ihan täpinöissään, Cellolla meinasi välillä odottaessa palaa hermo ja se sai omituisia riekkukohtauksia.

Tuomari oli kiitettävästi aikataulussa. Odottelimme tovin ihan kehän laidalla ja sitten olikin jo Cellon vuoro. Mua jännitti aika lailla, että miten homma menee. Cello seisoi pöydällä upeasti ja antoi tutkia itsensä kiitettävästi. Mittanauhaa se vähän väisteli ja maassa ei mennyt ihan niin mallikkaasti kuin mielestäni olisi pitänyt. Liikkumista ei olla harjoiteltukaan kovin paljon, joten sen kanssa vähän tökki kun Cellon piti haistella maata yms. mukavaa. Kokonaisuutena olin tosi tyytyväinen varsinkin kun tuomari oli kirjoittanut arvosteluun, että "good temperament".

Tässä voisi vaikka mainostaa, että www.erilainenkoirakoulu.com, sinne ne koirat menneet on

Tyttären Astra sitten otti ja yllätti. No pöydällä se ei koskaan ole ollut mikään ihan priima esiintyjä, se pyrkii nojaamaan esittäjään. Nyt kaikki olisi mennyt suht ok muuten, mutta kun tuomari tuli ensimmäisenä mittanauhan kanssa, niin Astran pasmat sekosivat. Antaa Astra toki käsitellä itseään, ei siinä mitään, mutta se nojailu paheni mittauksen myötä, kun sitä ennen olin juuri saanut Astran seisomaan ihan omin jaloin. Maassa Astra sitten meni ihan loistavasti. Liikkuminenkin sujui muutamaa laukkakohtausta lukuun ottamatta hyvin. Olin oikein positiivisesti yllättynyt entisen 'anteeksi, että olen olemassa' -esiintyjän iloisesta esiintymisestä.

Kotimatka meni ilman ihmeempiä kommervenkkejä ja kotiin tuli kaksi hyvin latautunutta koiraa. Kotona myös odotti muutama latautunut koira... oma lataus vaan oli aika vähissä, joten ruuan päälle nukahdin sohvalle. Heräsin siitä tuntia myöhemmin niska jäykkänä ja pää puuduksissa.

Ens viikonloppuna sitten taas, näytelmiin meinaan.