Apuva, äidin leinikit tulee

Ihan ekana, etten vaan unohda:
Onneks olkoon Kipazin W, Lanny, Taika, Voitto ja Viivi, tänään 6 vuotta.

Viime yönä heräsin siihen kun joku pennuista kilju kurkku suorana makkarin oven takana. Kuuntelin tovin ja kun kiljunnan yli kuulu KePon kuorsaus (viimesiä öitä pentulassa viedään), niin päätin kurkata mitä ihmettä oven takana tapahtuu. Siellä yks äidin leinikki yritti tulla makkariin...

Nostin sen oven avaamiseen heränneen (miten voi herätä oven avaamiseen, ellei herännyt siihen kiljuntaan, kysyn vaan) KePon syliin, kävin veskissä, patistin Murun pentujen sekaan (Muru ei enää pal viitti pentujen seassa ylimäärästä olla), katoin kaikille oman nisän (viidelle löytyy hyvin, mut kuudennelle tartee vähän kallistaa Murua kun Muru syöttää edelleen makuullaan), kävin pesemässä tahmaset kourani, toin paluumatkalla pentujen ruuan (ollaan pidetty yöpalaa varoiksi näin alkuun, ettei tartte huutoa kuunnella) ja menin takasin nukkumaan. KePo jäi vahtimaan pentujen ruokailua. No ei ne tietty mitään syöneet, olivat maitoannokseen tyytyväisiä ja sit ois pitäny leikkiä. Kiitetty syksy ja pimeys, valot pois ja leinikkien lauma sammui ja nukkui ja nukkui ja...

Aamulla tuntu, ettei jaksa nousta, vaikka sarastusvalo loimotti täydellä teholla päin pläsiä. Lopulta kuulin, et KePon kello soi, joten päätin rämpiä jalkeille. Tähän asti on saatu ihan rauhassa mennä länderien kanssa makkarista pentulan kautta olkkariin ja siitä sit ulos, vaan nyt leinikkien lauma hyökkäs tulemaan oikein vauhdilla. Ne heräs umpiunesta ja tuli hirmu höökää. Sain hämmästyneet länderit patistettua makkarista olkkariin ja ehdin just ja just tuupata makkarin oven kii kun eka leinikki oli syöksymässä makkarin puolelle. Siinä sit seisoin keskellä leinikkilaumaa ja vaati vähän miettimistä, että miten päästä jatkamaan matkaa ilman, että koko kööri ryntää samalla portin avauksella olkkariin.

Hirmusen huudon saattelemana painelin päästämään länderit pihalle. Sit laittamaan leinikkien ruoka valmiiks ja ei kun tarjoilemaan. Nälkä oli kaikilla kova ja sehän ei oo ruokakuppi eikä mikään, jonka ääreen ei nukahda. Lopulta aina nostelen pää kupin reunalla nukkuvia panusia kauemma jatkamaan uniaan. Liekö pää ruuassa torkkuminen perua siitä, kun emon tissillekin nukahtaa.

Tänään alkaa sitten "potentiaalisten pennunomistajien katsastaminen", sitä kun ei pentua luurissa luvata eikä sähköpostissa sovita. Saa nähdä raatsiiko sitä myydä ensimmäistäkään pientä äidin leinikkiä kelleen. Paaperot nyt vaan on niin ihania, ettei tee mieli edes miettiä, että niistä pitää jonain päivänä luopuakin... Yhden uroksen toivottavasti raatsin myydä tän illan treffien jälkeen, se jäis nimittäin Nummelaan. Ja yhden nartun taidan raatsia myydä myös, se jää kanssa ihan kivenheiton päähän. Loput taidan pitää ite...



ps. Jos joku ihmettelee, että mitä ihmeen leinikkejä panuista on äkkiä tullut, niin se on sellanen perhepiirin juttu ja juontaa juurensa yhdestä piirretystä Pekka Töpöhäntä -leffasta.

Sataa tai ellei sada, niin sataa

Ipanat alkaa tulla siihen ikään, että kaikkeen on otettava osaa paitsi matolääkkeen syömiseen ja siistiin ruokailuun. Tässä avustajajoukko tarkkailee saako KePo tulen takkaan ja jos, niin tarvitaanko juomavesi sammutustöihin vai voiko sen oikeesti juoda...


Aina ei tartte pitkään pysyä paikoillaan kun jo on siinä tilanteessa, että lähde tästä nyt kävelemään. Ei voi, ei raatsi.


Pentujen kynsiä oon leikannut, mut ne tuntuu kasvavan sellasta tahtia, että kun pennun laittaa sylistään takasin lattialle, niin sillä on jo pitkät kynnet. Turkkeja ei muuten olla vielä harjattu, täytyypä lisätä sekin ohjelmaan.

Ruokailuun ollaan nyt löydetty "sopivat astiat", ei oo ihan niin sotkusta hommaa. Pahimmoillaan tilanne oli se, että lattialla oli ruokaa pal enemmän kun kupeissa. Osa söi ruokaa sit kupeista, osa lattialta ja osa otti kylpyjä siinä sapuskan seassa. Että oli siistiä sakkia kun lopetettiin. No nyt kuppeihin mahtuu enää korkeintaan joku tassu ja reunat on sen verta korkeet, ettei ruoka lattialle ainakaan siirry. Tällä mallilla jatketaan toistaseks.

Kuvia on otettu ja kuvia on pentujen omissa kuvagallerioissa taas joltisen verran lisää. Kukaan tosin ei halunnut söpöstellä, että sellasia söpöstely-kolme-viikkoa-kuvia ei sit oo. Vaan haitanneeko tuo mitään? Enpä usko.

Tän päivää oon ollut kotona, mut huomenna tarttis taas mennä duuniin. Täytyy vaan keskittyä ajattelemaan, et enää kolme päivää ja sit saa nauttia pennuista kotona enemmänkin. Tai no aikamoista siivoomista tää on kyllä; pyykkikone jauhaa aamusta iltaan, kuivausrumpu pyörii vähän väliä, moppi heiluu (ja hajoo, tarttee ostaa pari uutta), sanomalehtee kuluu, talouspaperia kuluu, pyykinpesuainetta kuluu, kädet on ihan rohtuneet kuppien sun muitten pesemisestä, jalkapohjissa on mielenkiintonen kerros rasvasta koiranruokaa, pennun pissiä, vettä, hiekkaa, savea ja koirankarvaa ja täällä alkaa tosiaankin tuoksua pennulle, ettei enää tartte järkyttyä kuten vanhimmainen: "hei eihän nää haise pennulle, nää haisee puhtaalle".

Ulkona sataa tai sataa tai ellei sada niin sit sataa. Koirat siis tuo kuraa sisään sitä tahtia, et oon jo luopunut toivosta luututa kaikki se muta pois lattioilta ja tällä hetkellä ei todellakaan joka kerta jaksa (selkä krenaa taas, asia jota tässä isomman koiran pennutuksessa vähän pelkäsinkin, toivottavasti menee ohi) pestä kaikkia jalkanelikoita. Mä sit jouluks lapioin hiekan talosta pihalle, ehkä sitä tarvitaan jo siinä vaiheessa vaikka hiekotukseen. Ja hei, mä vaihdoin tänään verhot keittiöön ja olkkariin, onhan sekin sentään jotain.

Jaa, kukahan tästä on mennyt kun vaan pentuvana on jäänyt jälkeen?

Porsaita äidin oomme kaikki....

Ateria alkaa siististi,


Sit homma riistäytyy käsistä...










Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki...

Muffarivuokien vaihtoehtoisia käyttömenetelmiä osa 453

Miten pitää pentujen jauheliha-annos lämpimänä?
Kas otetaan riittävä määrä oikeanvärisiä muffarivuokia, jaetaan annokset vuokiin ja sijoitetaan vuoat takan lämpimälle reunukselle.



No nyt ruokinnassa puhaltavat jo uudet tuulet, mut oli toi vallan oiva keksintö, täytyy myöntää.

Panuparat saivat tänä aamuna matolääkkeet, eikä ne tainneet oikein olla porukalle mieleen, koskapa jokainen ravisteli villisti päätään. Lääke kuitenkin jokaisella katosi masuun ja päälle sai sitten herkkujauhista.

Päivän naakkaparvi on ilahduttanut KePoa kun meikäläinen on ollut Reiki-kurssilla kertaamassa. Sama meno jatkuu huomenna. Sit ois vielä viikko duunia ja sen jälkeen ois tarkotus omistautua melkeen pelkästään pentujen hoivaamiseen. Toivottavasti säät on siedettävät, että päästään maailmalle seikkailemaan. Ja elleivät ole, niin me seikkaillaan silti.

KePo on ihan myyty näihin pentuihin, joten ei yhtään mukise kun hoitovuoro iskee tai kun on joutunut yövuoroon pentulaan. Aika jännä juttu, meinaan länderipanut oon saanut vahtia pääsääntösesti ihan korkeimman omakätisesti, joskus harvoin on suotu vapaata päivällä, vielä harvemmin yövuoroista, ellei ihan pakko oo ollut. Ei sillä, oon kyllä tiennyt, että KePo on henkeen ja vereen leoihminen, meikä enemmän tällanen monisyinen; ollako vai eikö olla ja jos olla, niin leo vai länderi vai molempi parempi.

Pentujen mukaan lähtevää varustepakettiakin oon työstänyt, se on nimittäin kivaa puuhaa. Osa tavaroista on jo tilattuina, tulevat ulkomailta, kun ovat siellä halvempia kuin kotomaassa, rahti on nolla egeä ja toimituskin sukkela ja samaan hintaan kotiovelle asti. Sit oon päivittänyt pennunostajan opasta, vaikka yllättävän hyvin se oli ajantasalla... Ai niin ja pentutestin päivämäärä on sovittuna. Tässähän alkaa olla hommat kummasti pulkassa, tai ainakin voin tässä vaiheessa tuudittautua siihen tunteeseen.

Mut nyt sumpilla, sit saunaan, koirille ruokaa, panuille iltaruokaa ja sellasta pientä askaretta.

Kuulumisia

Tää blogi on tainnut olla aika pentuvoittonen viime aikoina. Tuli sit mieleen, että vois kai sitä jonkun sanan laittaa muittenkin kuulumisista... luulisin. Pistetäänkö vaikka ikäjärjestykseen?

Arska
Arskalla ja veljillään on huomenna 24.10. synttärit. OIKEIN PALJON ONNEA!!! A-pentue täyttää 9 vuotta. Suuria synttärikemuja Arskalle tuskin on tiedossa tähän hätään, todennäkösesti vietetään niitä sit joulukuussa. Arska vahtii uskollisesti pentulaa ja oottaa, että pennut tulis sieltä pois (juu, tänään joku jo karkas, kerto vanhimmainen, joten on pistettävä portit hakaan). Jos Arskalle näyttää pentua, Arska nuolee pennun huolellisesti. No voi se pojalle olla järkytys, että ne pennut on lopulta sitten aika isoja.

Muru
Murulla oli jo synttärit, rouva täytti 6 vuotta, onnea rakkaalle ladyllemme ja sisaruksilleen myös, tietty. Näitäkään juhlia ei juhlittu, säästetään joulukuulle, saavat pitää sit oikein yhteiskemut Arskan kanssa. Murun aika menee pentuja syöttäessä ja hoivatessa tai sit laiskotellessa. Tosin tätä nykyä Muru on jo sitä mieltä, että vois tässä jotain vaihteluakin ja toimintaa, että jos vaikka pääsis duuniin / kauppaan / ihan mihin vaan mukana.

Viivi
Viillä on tuota pikaa synttärit ja 6 vuotta siis kolkuttelee ovella. Arvaatte jo varmaan, niitäkin synttäreitä juhlitaan sit joulukuussa. Saisinkohan silloin oikein ryhmäpotretin kaikista sankareista. Viivi vahtii pentujen hyvinvointia. Jos pentulasta kuuluu kovasti jotain melua, niin Viivi kiireesti juoksee portille kattomaan, että mikä siellä on hätänä ja tulee meitä kaksjalkojakin hakemaan, ellei tajuta mennä Viivin mielestä ajoissa hätiin. Eikä Viiviä tätä nykyä tahdo saada sitäkään vertaa ulos kun ennen. Viivistä ois varmaan tullut ihan parasta äitiryhmää, jollei olis tätä vahinkoryhmää. Mut onpa neidolla sitten ollut näitä hoivattavia, adoptiolapsia, joten on varmasti saanut toteuttaa sitä puolta itsestään.

Cello
Cellon mielestä tällanen yletön hösääminen tollasten tappijalkasten pallomahojen kanssa on ihan ajanhukkaa kun kerta aikansa vois käyttää paremminkin. Cellon naamasta oikein näkee, että sen mielestä ainakin just nää ipanat on ihan kertakaikkisen typerää sakkia. Niin ja kun Cellosta on iän myötä tullut suorastaan syöppö, niin tietty ukkeli on katkera kun Muru saa kaikkia extraherkkuja ja hän ei.

Totoro
Totoron mielestä naperoita on jo paapottu ihan tarpeeks, nyt ois Totoron vuoro. Toisaalta toimettomuus ei nuorelle miehelle sovi ja kun puuhailee iteksiin hiljaa, niin kukaan ei sit niin kiinnitä huomiota. Siispä Totoro tutkii aikansa kuluks roskikset ja repii kaikki löytönsä tuhannen silpuks lattioille. Kyllähän aikaansaapa ja fiksu mies itelleen aina tekemistä löytää...

Tiuku
Tiuku on jatkanut pentujatkokurssiaan kaiken hässäkän keskelläkin, huomenna ois viimonen kerta. KePo on sitä kurssilla kuljettanut. Pentuhässäkästä Tiuku ei oikein taida tietää mitä mieltä olis ja Tiukun mielestä Murusta on tullut vähän outo, eikä oikein aina tiedä miten siihenkään pitäis just nyt suhtautua kun välillä se on niin "arvon rouvaa" ja välillä taas sama vanha leikkikamu-Muru.

Marsut
Marsut ei välitä penturumbasta tuon taivaallista kunhan saavat ruokansa ja juomansa ajallaan ja mahdollisimman moni muistaa antaa namipalan häkin ohi kulkiessaan. Päinvaston nythän on älyttömän positiivista kun häkin ohi kuljetaan ainakin miljoona kertaa päivässä, että ehkä pennut on marsujen mielestä sittenkin ihan yes.

Waldo-kissa
Waldo ei edes tiedä koko penturumbasta yhtään mitään, herra asuu nykyään keskimmäisen tyttäreni luona halliten omaa valtakuntaansa suvereenisti ja kyykyttäen isäntäänsä ihan kybällä. Waldon yhteiselo Arskan ja Cellon kanssa kävi turhan hankalaksi. Arska, sokea kun on, inhosi sitä kun Waldo onnistui kulkemaan niin hiljaa, että pääsi aina yllättämään Arskan. Kulkunen Waldolla pannassa auttoi siihen, mut Waldo sit taas kuoriutui pannoistaan aina tuota pikaa ja taas oli ongelma edessä.

Oon joskus, totta kai, miettinyt, että onko pentue lauman muille koirille siunaus vai kirous kun koko elämä pyörii niin tiukasti pentujen mukaan. Jotenkin tuntuis, että se on vähän molempia.

Kirous, koska henkilökohtainen huomio vähenee, omat jutut / harrastukset jää, vuorokausirytmi on mitä on (muistan äkkiä keskellä yötä, että hemmetti koirat ei oo saaneet ruokaansa ja annan sen sit sillon keskellä yötä), kaksjalat on väsyneitä ja pinna kiristyy helpommin (paitsi kun on tarpeeks väsynyt, niin ei jaksa kun nauraa).

Siunaus, koska kotona on koko ajan joku, ei tartte viettää tuntiakaan vuorokaudesta keskenään, kotona lappaa sakkia, jolta voi hakea huomiota, huonoa omaatuntoa potevat kaksjalat antaa helpommin herkkuja ja periks, pennut on hauskoja (siis ainakin meitin koirien mielestä pääsääntösesti), huushollissa tapahtuu koko ajan jotain jossain, ulos pihalle pääsee aina kun haluaa, sängyssä on enemmän tilaa kun aina toinen kaksjaloista on pentulassa.

Molempiin "sarakkeisiin" vois varmasti lisätä vielä miljoona juttua, mut noi nyt olkoot esimerkkeinä. Pikkupentuaika on onneks rajallinen ja pennut lähtevät maailmalle, jonka jälkeen on taas pitkään rauha talossa. En usko, että vanhemmat koirat ovat moksiskaan pennuista, mutta nuorempi sakki kyllä selkeesti vähän pitkästyy. Onneks piha on aidattu, joten pääsevät sinne purkamaan energiaansa. Oikeastaan siitäkin näkee, että vanhemmista koirista pennut on hauskoja, kun "vanhukset" tulee tosi sukkelaan takasin sisälle, nuoriso painelee pitkin poikin pihaa ja mettää ja palaa sisälle, sit aikanaan, hiekkasina, mutasina, kieli roikkuen ja aika väsähtäneinä. Odotan mielenkiinnolla millasia kaivantoja tontilta paljastuu kun ehdin sellasia ihmettelemään.

Ja pentukuulumisia kanssa:
Pennut syö jo tosi hyvin jauhelihansa. Tänään sit ostettiin toinen ja viimenen satsi jauhelihaa ihan ruokakaupasta. Passitin KePon lihatiskille ja sanoin, että tällä kertaa saat ostaa ihan kumpaa jauhista haluat; kalliimpaa tai halvempaa, ei väliä. Kotona sit avasin paketin jakaakseni lihan useempaan annospussiin pakastimeen. Jauhis oli vähän sen näköstä, että oli ihan pakko kysyä KePolta, että no kumpaa sä sit otit, kallista vai halpaa. KePon naama oli pikkasen nolon näkönen: no sitä kallista, se halpa oli ihan keltasta, en mä sitä voinu pennuille ostaa. Toi on jauhettu odottaessa. Juu, niin se vaan on, ettei mamin kultipupseille mikään halpa liha kelpaa... paitsi jatkossa.

Osalla naperoista on silmät jo melkeen kokonaan auki, osalla vielä rakosellaan. Kaikki kuitenkin jotain näkevät. Hereillä ollessaan pitävät aikamoista mekkalaa; kuuluu murinaa, haukuntaa, vinkunaa, ulvontaa ja kaikkea siltä väliltä, myös yöllä. Vähän jo yrittävät leikkiä keskenään. Pureskelevat kaikkea mitä suuhun sattuu menenmään. Osa yrittää kovasti taapertaa pissimään "vessaan", osa pissii minne sattuu ja osan mielestä se on riittävän "vessassa", jos etutassut on sillä puolen, vaikka sit pissi valuukin sieltä toisesta päästä ihan väärään paikkaan eli punkan reunalle. Kaik aikanaan, kaik aikanaan.

Täytyy muuten sanoa, etten ikinä ole huomannut länderipentujen käyttävän hajuaistiaan yhtä hyvin kuin ainakin nämä leolapset. Jos joku juttu (sisarukset, äiti) on hukassa, niin nenä ylös, pitkä veto ilmaa sieraimiin ja suuntima sinne kun pitää. Ovat jo "löytäneet" tosiaan Murun pentulan ulkopuoleltakin ja avasivat ihan korkeimman omanenäisesti portin (joka ei ollut haassa). Ja kun tulen jauhelihojen kanssa pentulaan, niin nälkäisimmät alkavat tuota pikaa haistella ilmaa ja siirtyvät jonottamaan jalkoihini. Umpiunessakin olevat saattavat herätä. Pennut myös haistelevat tosi paljon just vaatteita, käsiä, jalkoja jne. Mielenkiintoista ois tietää millasia näistä naperoista isoina tulis nenän käytön jalossa taidossa, jos pääsisivät nenäänsä oikein kunnolla käyttämään. No ehkä joku näistä pääseekin, mistä sitä koskaan tietää.

Oisko ne siinä sit tärkeimmät.
Ja tää tekstihän ei sitten ollut pentuvoittonen, vai mitä, pitkä kyllä.

Ihan vaikka tämän takia

Kun tulin iltapäivällä kotio duunista, vanhimmainen oli vuorostaan pentuvahtina, pennut juur heräsivät, osasyyllisiä asiantilaan olivat varmasti haukkuvat länderit.

Kun ehdin pentulaan asti kaikki pienet pallerot kävellä tepsuttivat, kävelemään oppiminen oli tapahtunut päivän aikana, ja kumarruin tätä ihmettä ääneen ihastelemaan, jolloin koko naakkalauma köpötteli vaappuen jalkoihini. Siinä sit haistelivat, maistelivat ja napottivat nämä kaksviikkoset leonkerpeleen alut. Ja kun kävin ihan kyykkyyn, niin kaikki alkoivat kiipeillä kohti naamaani. On näköjään eroa jo kahden viikon iässä sosiaalisella rodulla ja vähemmän sellasella.

Lopulta makasin lattialla puuhailemassa Jellonan kanssa (muut nukkuivat). Napero nuoli leukaani, haukkaili hampaattomalla suullaan fleeceni kaulusta, kiipeili käsieni yli ja yritti päästä päälleni nukkumaan. Lopulta nukahti lattialle, siihen viereeni.

Ihan vaikka tämän päivän takia kannatti odottaa yli 15 vuotta.

Kuka kajauttaa komeimman soolon

Muru on Namupalan laulu-pentueesta, eikä omena yleensä kovin kauas puusta putoa. Kas tässä naperoiden "laulunäytteet".

Ensin tyttöjen tyylinäytteet. Mitäs annetaan tyylipisteitä?

Donna


Gootti


Greta


Sitten miehiset sulokurkut, ei kuitenkaan suolakurkut. Kuka revittelee rockimmin?

Jellona


Pantteri


Tikru


Kuka siis kajautti kauneimman / komeimman soolon?

Vielä ehtii ennen huomista

Tänään otettiin 2vkoa kuvia pennuista. Tai siis yritettiin ottaa "kasvokuvia" kaikista, mut aika epätoivosta puuhaa se oli. Tarkotus oli laittaa kuvia jo näytillekin, mut sit mä menin VÄHÄN pitkäkseen tossa pikkasen ennen seiskaa, kun kerrankin kotona oli sen verran miehitystä, että aattelin oikasta viime yön kangistamaa ruotoani (nukuin pentulassa, eikä toi retkipunkka todellakaan oo mikään ergonomian riemuvoitto) hetkeks. Jup, se hetki vähän veny... 23.20 tai jotain sinne päin näytti kello kun KePo varovasti kysy, että nukkuuko hän tän yön pentulassa. Totesin, et ei, hällä on huomenna duunipäivä, mulla taas ei. Tässä siis nuokun nukuttuani neljä tuntia parasta iltaa taivaan tuuliin. Eikä niitä kuvia sit oo laittaa näytille, niitä on tuolla kamerassa, että ehkä huomenna.

Pentujen oli tarkotus tänään saada eka kiintee ruokansa. Samalla hyväksi todetulla kaavalla on tarkotus alottaa kun länderienkin kanssa; jauhelihalla. Ostin siis ihan ruokakaupan tiskiltä tuoretta jauhelihaa (juu, tiedän, että se on taatusti tuoretta). KePo kyllä vähän nuris, kun ostin niin kallista jauhista, ois kuulemma se halvempikin kelvannu. No KePolle ehkä, muttei "mun pikku kulti pupseille" Vaan jäipä sit pentujen jauhikset tonne jääkaappiin, joten todettakoon, että onhan päivä vielä huomennakin.

Mut hei, joulukortit mä sentään jo ostin... Siis kävin postissa hakemassa pahvisia kuoria kalenterien postitusta varten ja siinä oli tiskillä tarjouksessa joulukortteja, oli ihan pakko ostaa. Mut kalenterien pakkaaminen sit jäi, että onhan päivä vielä huomennakin.

Pennut voivat hyvin ja kasvavat kauniisti. Ne on niin syötävän suloisia, etten mä taida myydä niistä yhtäkään ikinä minnekään. Silmät on aavistuksen raollaan, nallekarhut tallaavat kanta-astuntaa ja turkit kasvaa. Valon jo näkevät, sen huomas aamulla loistavasti kun yön mulla oli vaan sellanen himmee valo ja aamulla pistin sit kattovalon päälle ja naps koko porukka heräs uuteen aamuun. Kuulevatkin jo jotain, tai ovat kuulleet jo pari päivää ainakin, reagoivat nimittäin ensin siihen kun länderit alko haukkua. Nyt ei vois enää vähempää kiinnostaa.

Murukin voi loistavasti, mitä nyt kyykyttää meitä ihan urakalla, sillä kahtena päivänä ei tietenkään voi syödä samaa ruokaa, onneks nyt kuitenkin ne ruuat on löydetty, jotka kelpaa, kierrätän niitä. Toi nyt ois ihmekään, jos ois kyse länderistä, mut kun on kyse leonkerpeleestä, meitin kaikkiruokasesta Murusta. Mahtaa raasulla olla ankee paluu arkeen sit kun tää penturumba on ohi.

Huoltojoukot voi vaihtelevasti, riippuen kuin pal kukakin ehtii nukkua ja kuin pal pennut sattuu huutamaan. Ei siis oo näin kasvattajan (ja perheensä) näkökulmasta aina niin auvoista kun pennut asuu keskellä kämppää, sitä kun on ohjelmoinut aivonsa heräämään pentujen kiljuntaan ja kas, sehän kuuluu ympäri talon, joten nukkumisvuorossakin on toisinaan hankala nukkua. Mut jaksan uskoa, että pentujen näkökulmasta keskeinen paikka on mitä parhain paikka opetella elämää.

Nyt siirryn tuonne pentulan puolelle pitämään Murulle seuraa. Vai meenköhän mä oikeestaan pitämään pennuille seuraa, meinaan Muru näkyy nukkuvan, pennut ei.

Hyvää yötä ja kauniita unia.
(Meni muuten, ainakin koneen kellon mukaan, huomiseen ennen kun loppuun asti pääsin...)

Hylkeen näkönen naakka

Kato, juu, niin se aika kiitää, eikä tännekään oo mitään ehtinyt kirjotella... Tai no yhtenä päivänä mä alotin sitä synnytyskertomusta ja tuolla se nyt lojuu keskeneräsenä luonnoksena ja oon miettinyt, että julkasenko sitä enää ollenkaan, natiaiset on kuitenkin kohta jo kaks viikkoo, että ois kai näitä ajankohtasempiakin aiheita.

Eilen puolestaan olin valokuvien osalta jo niin pitkällä, että piti purkaa kuvia kamerasta koneelle, vaan kuin ollakaan, siinä sit joku pentu, en nyt just jaksa muistaa kuka, makas niin sulosesti maha ylöspäin, että piti ottaa siitä kuva... vai oliko se 10 kuvaa, ja sit piti tasapuolisuuden nimissä kuvata muitakin pentuja ja sit joku heräs, jollon muitakin heräs, ja piti hakee Muru paikalle syöttämään ja kuvat jäi kameraan. Noooo, nyt se on viikonloppu tulossa, että jos vaikka ehtis. Viimeistään sit maanantaina 2 vkoa kuvat.

Pennut syö, nukkuu ja kasvaa. Ei mulla kyllä oikein oo käsitystä, että mitä niitten pitäis painaa tässä vaiheessa ja kuin pal painon pitäis päivässä nousta. Ei taida auttaa, jos vertaan ländereitten kasvukäyriin Pidän siis ohjenuorana sitä, että kun paino nousee koko ajan ja pennut ovat tyytyväisiä ja nukkuvat välillä, niin asiat lienee reilassa. Kohtahan nuo jo pääsevät maistelemaan tuhdimpaakin ruokaa kun emon maito.

Pojat on jo isoja rötköjä, Greta ja Gootti melkeen yhtä isoja ja pikku Donna tulee omaa tasasta tahtiaan perässä, mutta on kyllä nelisensataa grammaa suurinta poikaa kevyempi. Pirteä ja sisukas pikku neiti pienestä koostaan huolimatta tai ehkä juuri siksi.

Oon vääjäämättä miettinyt eroja leo- ja länderipanujen välillä. Leot liikkuu helkatin pal enemmän tässä iässä kun länderit. Jätä vaan panut keskenään kahdeks minuutiks, niin ne löytyy ympäri huonetta levittäytyneinä. Jätä länderipennut keskenään kahdeks tunniks, niin ne löytyy nipusta pesästä. Ja siis huom! puhun alle kaksviikkosista pennuista, tulkoon se mainittua ihan väärinkäsitysten välttämiseksi. Luulen, että ero johtuu siitä, että länderi on aika lämpöhakunen ja helposti vilunen. Tolla naakkaparvella puolestaan on jo ihan kunnon turkit päällään.

Länderipanut viihtyy sylissä, ne voi nälkäsinäkin rauhottaa syliinsä, mut leonkerpeleet saa megaraivarin, jos niitä yrittää nälkäsinä pidellä sylissä. Eikä ne muutenkaan juur sylissä viihdy. Leonkerpeleet ei myöskään imeä lussuta sormia tai nenää, länderipanut tekee sitä. Odotan mielenkiinnolla miten ekat ruuat, oon nimittäin ländereille aina antanut ne sormin, mutta kun leopanut ei ime sormia, niin huoliiko ne sitten sormista ruokaakaan. No se jää nähtäväksi.

Eroa on myös siinä kuin tarkalla silmällä ja tiiviisti panuja pitää vahtia. Länderiemo (ja nyt puhun vaan niistä kun on meillä synnyttäneet, en tiedä muista, ja ne ovat kaikki samaa emolinjaa) ei tallo pentujaan, se väistää näppärästi, mutta on toki rotuna notkea, taipuisa ja kevyt. Sen sijaan leoemoa täytyy vahtia, ettei se tallo panujaan tai käy niitten päälle makaamaan tai survo niitä kun takapuolta alko kutittaa ja sitä pitää oitis päästä kirputtamaan, viis siitä, että kokonainen parvi panuja makaa ruokailemassa. Muru on onneksi rauhallinen, voin vaan kuvitella millasta tuo vahtiminen on jos emo on kuin elohopeaa ja varsinkin, ellei se tottele komentoja esimerkillisesti.

Pentujen hoitamisessa en oo oikeestaan muuta eroa huomannut kuin sen, että siinä kun Murua ei aina jaksa kiinnostaa, jos vaikka panut karjuu kitarisat lepattaen, niin länderiemo syöksyy paikalle het kun panukasasta kuuluu inahduskin. Toisaalta länderipanut on hiljasta sakkia kun taas leopanut on oikea raakkuva naakkaparvi, vaikka olisivat kylläisiäkin, ellei maailma makaa niin kun ne haluavat. Toisaalta länderipanut voi olla hiljaa, vaikka asiat ois niitten kannalta huonosti, leopanujen kohdalla ei tartte pelätä, että joku huomaamatta jäis tukalaan paikkaan.

Viime yönä en tiennyt oisinko itkenyt vai nauranut. Muru kävi tavoistaan poiketen maate silleen, että sen takamus oli seinää vasten. Siinä sit Tikru syödä mussutti aikansa ja saatuaan masunsa täyteen, lähti liikkeelle ja sehän on tottunut lähtemään Murun takajalkojen yli jonnekin kauas suureen maailmaan, jossa sitten jää keskelle lattiaa makaamaan. Vaan nyt siinä olikin seinä. Että se pieni mies suuttui ja kiukutteli seinälle. Siirsin Tikrun avarampaan tilaan, mutta mitä vielä, pikkuherra ryömi hurjaa vauhtia takasin, kiipesi Murun takajalkojen yli ja yritti joko työntyä läpi seinästä tai kiivetä seinille, enemmän se näytti viimemainitulta. Aattelin sit, että no, ei se seinä siitä mitään kärsi, antaa pojan harrastaa. Oli kuulemma meteli kuulunut ihan yläkertaan asti. Lopulta Tikru luovutti ja ryömi seinänvierustaa pitkin portin eteen ja jäi siihen makaamaan sammakkoasentoon. Voisin väittää Tikrun näyttäneen närkästyneeltä.

Tuon ikäset, hylkeen näköset, otukset on muuten uskomattoman nopeita. Juur kun katot, että tuolla ne on kaikki, käännät pääs ja hups heijaa pari kolme on jaloissa jo pyörimässä. Ja nuo ryökäleet osaa ryömimisen lisäksi käyttää pyörimistä avuksi liikkumisessa: oikeelle kyljelle, selän kautta vasemmalle kyljelle ja mahalleen ja siitä uus kierros.

Pistin jo rekkarointipaprutkin kennelliittoon, toivottavasti saan paprut ajoissa, että ehditään laitattaa mikrosirut. Viralliset nimetkin on siis jo päätetty, juontavat juurensa Murun virallisesta nimestä ja on siellä vähän Jaloakin huomioitu nimiä mietittäessä. Jos joku on ihan kaameen utelias, niin viralliset nimet nököttävät jo kuvagalleriassa, siinä pentuesivulla, tosin niitä ei ole kohdennettu vielä pentuihin, vaikka oikeesti mä olen senkin jo tehnyt, en vaan vielä kerro. Arvailla toki saa, voittajalle lupaan 10 pistettä ja papukaijamerkin. Yks papukaijamerkki, eri aiheesta tosin, on jo ihan oikeesti jaettu, terkkuja vaan Anskulle.

Tähän on ehkä hyvä lopettaa, vaikka tajunnanvirta nyt kulkee ja tekstiä sais suollettua enemmänkin. Päätän raporttini hylkeiden näkösten naakkojen keskeltä tähän.

Natiaiset 1 vkoa

Hei me ollaan jo 1 vkoa nuoria.

Kasvattajan arkea

Tuota pikaa synnytyksen jälkeen...


keittiö alkaa näyttää tältä,


parisänky tältä,


muu koiralauma tältä,


kasvattaja ite tältä,


muttei se haittaa kun pennut näyttää tältä.


Leppoisaa lauantai-iltaa itsekullekin säädylle.

Meniskö joku mun puolesta duuniin?

Olipa aika inhaa lähtee aamulla duuniin, vaikka KePo jäikin pentuvahdiks. Oisin mieluummin kyllä lähettäny KePon mun puolesta duuniin ja jääny ite pentujen kanssa. Piti siis ainakin nousta aamuviideltä, että ehti vähän puuhailla pentusten kanssa ennen duuniin lähtöä... siis puuhailla ja puuhailla, siivota paikat, ruokkia Muru, käyttää koirat ulkona ja punnita pennut. Aikanen herätys ja edellisten öitten niukat unet sit kostautu ruokatunnin jälkeen; meinas uni tulla väkisten. Vaan loppuu kaik piina aikanaan, niin myös duunipäivä.

Tässä päivän pennut, kotisivujen kuvagalleriassa enemmänkin kuvia.

On se, on se totta

Ihan piti LeoNetin sivuilla käydä kattomassa; on se totta, on se, eka Kipazin leopentue on syntynyt, vasta sen oikeestaan alkaa tajuta



Synnytyskertomus sun muu sellanen antaa oottaa itteensä, täytyy nauttia pennuista ja arkikin vaatiin osansa. Kuvia on kuitenkin K-pentueen galleriassa ja sinne niitä päivittelen tasaseen, tuskin joka päivitystä minnekään (kotisivujen uutisiin tai tänne blogiin) ees kirjaan.

Tuhannet KIITOKSET kaikille onnitteluista ja speciaali kiitokset synnytyksessä henkisenä taustatukena toimineille!!! Kyllä tukiverkosto on ihana, on se.

ps. Huomenna putoon sit arkeen kun on KePon vuoro jäädä pentuvahdiks ja meikä joutuu töihin, vaan vaihtuu se vuoro taas aikanaan.

Kipazin-kalenteri 2009

Kaiken muun hässäkän keskessä valmistui "Kalenteri 2009" -projekti, kiitos aktiivisille kasvattieni omistajille osallistumisesta. Ensi vuoden kalenterin kuvitus tässä:



Jos joku, omien kasvattieni perheiden lisäksi, joille kalenteri on suunnattu, on kiinnostunut tilaamaan kalenterin, niin se onnistuu. Tarkemmat tiedot kipazin (at) kipazin.com. Tilaus lähtee painoon viimeistään 10.10.2008, mukaan ehtivät 9.10.2008 klo 18.00 mennessä tehdyt tilaukset (ettei jäis viime tippaan). Teetän kalenterit tilausmäärän mukaan, joten myöhemmin niitä ei voi tilata.

Mitä tarvitaan pentulaatikon äärellä

KePon näkemys

Tässä me

Tässä me ollaan, KipazinK: 3 urosta ja 3 narttua.



Lisätietoja myöhemmin, kunhan ollaan vähän toivuttu urakasta.

Juu ei

Juu Muru ei oo jakautunut vielä(kään). Toisaalta onneks ei päättänyt jakaantua yöllä, en arvannutkaan kuin lähelle totuutta osuin kun illalla mietin, että pitäskö ettiä kynttilät esiin. Meni meinaan myräkän seurauksena sähköt ja siinä sit jo sieluni silmin näin miten synnytetään pimeessä kynttilöiden valossa tyyliin: hei näyttäsitkö sitä valoa vähän tänne, oho, hups, tukka tulessa...

Oikeesti löydettiin kyllä ihan kiitettävä varustus erilaista valaisukamaa, joka ei sähköä kaipaa valaistakseen. Oli kynttilöitä, kynttilälyhtyjä, öljylyhty, otsalamppu, sellanen loisteputkella varustettu fikkari jne. Ois niillä ehkäs pärjännyt, mut onneks ei tarvinut kokeilla.

Yön unisaldo ei kyllä oo hääppönen, vaikka mä olinkin nukkuvuorossa ja KePo päivystysvuorossa, joten vähän, eikä ihan vähänkään, on sellanen olo, että aivot on unohtunut toimituksesta. No kaipa se tästä olo tokenee, viimeistään sit joulukuussa kun pennut on lähteneet maailmalle...

Jatkamme odottelua, jatkakaa tekin

Turha stressi pois

KePo on sitä mieltä, että on turha stressata turhasta.


Hei kattokaa nyt, toi äijä on vallannu mun punkan!


Vois se kai sentään ees rapsutella mua vähän...

Lämmöt on laskeneet, lämmöt on vähän nousseet ja lämmöt on laskeneet, ehkä mittaan vielä. Ulos Murua ei huvita mennä, paitti jos sinne portaitten alle pääsis. Vähän tossa petaili, mut ei mitään erityisen hirmusta menoa kumminkaan. Nyt on taas rauhallista, Muru istuu ja KePo lukee sekä rapsuttaa. Ite arvon, että yrittäiskö ottaa tässä välissä tirsat eli ei.

Vanhimmainen meni lataamaan akkuja eli yrittää nukkua sen minkä voi ja ehtii. Lupasin herättää, kun aika on, jos se nyt tänä yönä on. Kahvinkeitin on ladattu valmiiks, vettä on säiliössä (tollanen kova tuuli on aina riski mitä tulee sähkönjakeluun) ja nyt sit vaan ootellaan. Pitäskö vielä ettiä kynttilät esiin...

Vaikkei täällä ehkä pal nukuta tänä yönä, niin Tuulensuoja toivottaa kuitenkin kaikille muille hyvää yötä ja rauhallisia unia.

Synnytys kerran yössä

Tää on nyt tätä; synnytys kerran yössä, kaks parhaassa. Viime yönä Muru synnytti "tien päällä", siis oltiin jossain (enpä tiedä missä) ja Muru oli jossain aitauksessa (enpä vaan tiedä miks). Sit joku pikkupoika tuli pieni vastasyntynyt pentu sylissä ja ihmetteli, että mistä se oli tullu. Meikä tempas pennun syliinsä ja ilmotti, että se on muuten meidän.

Lähin äkkiä Murun luo ja toinen pentu oli jo tulossa, nappasin sen vauhdissa ja pennut sylissäni yritin soittaa kaikille, jotka oli luvanneet tarvittaessa olla käytettävissä, paitti, ettei kukaan ollu. KePokin oli jossain, auto jossain kilometrin päässä. Ei kun tarpomaan parkkipaikkaa kohti ja äkkiä Murun peräpäästä putos neljä pentua. Sain ne haalittua syliini ja napanuorat katos jotenkin omia aikojaan, unessa kaikki on onneks mahdollista.

Päästiin parkkipaikalle, vaikka sitä pentulaumaa oli kyllä jo aika vaikee kantaa... autoa vaan ei löydy mistää, ei vaikka kuin etin. Heräsin siihen kun epätoivosena paruin luuriin, etten mä kertakaikkiaan pärjää sen lauman kanssa ja vielä pääse kotio kun ei autookaan löydy. Että sellanen yö.

Edellisenä yönä pennut vaan äkkiä synty ja ennen kun ne kunnolla oli ehtineet syntyä, niin pennunkattojia oli tupa täys. Kielsin niitä koskemasta pentuihin, mutta en vaan meni käpälöimään pentuja. Sit mä huusin, että mä en myy teille yhtään pentua, jos ette pitä näppejänne niistä erossa, jolloin kaikki lähti loukkaantuneina pois. Siinä sit illansuussa hörpin sumppia kun KePo kysy, että joko sä Nannalle ilmotit. No en hemmeti ollut muistanut yhtään ollenkaan.

No okei unissa tapahtu pal muutakin, muttei enää jaksa muistaa. Ei kai mulla vaan oo mitään paineita asiasta, eihän? Tietty, jos sellasen 15-16 vuoden haave on toteutumassa, niin ehkä siitä saa ottaakin vähän paineita, eikö saakin??

Täällä on kaikki nyt ihan synnytysvalmiudessa, viimeset valmistelut tehtiin tänään kun Murun lämpö on ehkä aavistuksen aamumittauksessa edellisiä aamuja matalampi (tai sit mittari vaan oli huonosti) ja länderit, synnytyskonkarit (paitsi Totoro ei oo konkari), on käyneet valmiusasemiin ja käyttäytyvät erilailla kuin tähän asti. Katotaan miltä ne lämmöt tossa vähän myöhemmin näyttää, oisko h-hetki edessä jo piankin.

Tässä Muru-mamma ja henkivartijansa, toinen toisella portilla, toinen toisella, ei luulis ainakaan Murulla olevan turvaton olo

Aurinkoa, ruokaa ja irtohammas

Tänään on ollu suuri ruuanlaittopäivä, onhan se varauduttava tulevaan, ettei tartte pentulassa nälissään päivystää. Tai no, ei noi ruuat nyt kuitenkaan kovin pitkälle riitä, iso vuoka kaalilaatikkoo, riisit riisimunakasta varten ja jauhelihamuffareita pari pussia pakkaseen. Mut onpa nyt parin päivän safkat kumminkin.

Aurinko paisto pitkästä aikaa, joten lähin ulkoiluttamaan kameraa ja Murua. Muru tosin ensin kekkas KePon ja yritti jäädä KePon viereen oleilemaan, sain kuitenkin houkuteltua mukaan. No rouva sit pysähty pissille ja mä jatkoin matkaa ja huomasin tuota pikaa, että kappas vaan, se on Muru lähtenyt, het kun meikäläisen silmä vältti, taas KePon luo laiskottelemaan.

Uus yritys, nyt sain Murun ihan mettään asti, joskin kävelyvauhdilla ei voinu kehua, paitti sit äkkiä sai jonkun spurttikohtauksen ja paineli leikkimökille, kai se sieltä jotain pesää koitti itelleen kattoa kun ei meinannut tulla, ei sit millään. Lopulta sain houkuteltua ihan sisälle asti.

Niin, siis vaikka mulla oli kamera mukana, niin enpä kuvia kyllä saanut, jotenkin oli koirissa liikaa liikettä. Tässä malliks Totoro kaikkee muuta kun totinen torvensoittaja. Ihan liian nopee mulle ja kameralle. Veti kalliota ylös ja alas...



Yks kuva sentään, jossa Totoro paikoillaan, vähän syksyn värejä.



Ja Muru tarkastamassa joka puun koloa, että ehkä tänne vois sit vaikka sen pesän kaivaa.



Aika levoton Muru taas on, kulkee vaeltaa ja kirputtaa kylkiään, taitaa pennut potkiskella ja toisaalta saattaapa tuo supistellakin. Lämmöt on kuitenkin ihan normissa, ei käyrä pal heilu. Ruoka Murulle ei maita, ei vaikka tunkis extraherkkua sekaan tai laittas jotain ihan omaa sörsseliä. Uskoisin Murun ite tietävän mikä tällä hetkellä on parhaaks.

Mulla hampaat tekee kiusaa, raivostuttavaa. Sanoin jo KePolle, että käsken repiä kaikki irti ja laitatan tekarit. Siis se hemmetin keraaminen hammas irtos jälleen kerran, katoin just blogista, jep, blogista, että viimeks se lähti kaks vuotta sitten. Nyt taas. Eikä toi etuhammaskaan oo lakannut kiukuttelemasta, vaikka se vuotava paikka vaihdettiin. Mahtaako kiukuttelu sit johtua tosta nyt jo irti olevasta keraamisesta, tai siis sen alla olevasta hampaantyngästä, vai onko jossain vielä jotain. Eipä se auta kun mennä hammaslääkäriin, ihan kiva vaan tilata aikaa, kun ei tiedä minä päivänä Muru päättää synnyttää.

Jatkakaamme lauantain viettoa kukin tykönämme. Tuulensuoja toivottaa rentouttavaa iltaa!

Mihis sen pesän sit tekis?

Vaihdoin taas suunnilleen vaan kuulumiset vanhimmaisen kanssa, vanhimmainen lähti duuniin, ite tulin duunista. Sain varotuksen sanan; kannattaa kattoa mihin Muru mennä mömmertää. Oli kuulemma tullut ihan hiekkasena takasin sisälle ja meillähän siis ei hiekkaa oo kun molemmin puolin taloo portaitten alla ja mikäs sen parempi pesäpaikka kun portaitten alus.

Talon etupuoli, no problem, mutta toi takapuoli sit... no sieltä pääsee aika pitkälle talon alle ja viimoseen osuuteen mennään sellasen pienen aukon läpi. Tosin oisko tuo mahtunut siitä aukosta, jaa'a. Joka tapauksessa vanhimmainen oli jo sielunsa silmin nähnyt ittensä siellä pimeessä talon alla, päällään pelkkä fleece, soittamassa mulle, että apua tää synnyttää, me ollaan täällä talon alla ja mä puren poikki napanuoria ja revin pusakasta naruja. Voishan sekin olla avartava kokemus, en kuitenkaan aatellut kokeilla, joten taidan pitää Murua entistä tarkemmin silmällä.

Murulta tulee jo maitoa. Sekin tuntuu hassulta, kun ländereiltä ei monasti tahdo sitä maitoa tulla ees het synnytyksen jälkeenkään, tai pahimmoillaan pariin päivään (siis mun kokemuksen mukaan, joka tekee kolme narttua, viis pentuetta). Leikkelin jo maitoontuneita karvoja Murun mahasta ja niitä vähemmän maitosiakin. Varmaan kannattais jonkun verran parturoida, luulisin. Tassukarvat tosin parturoin ja nyt on Murulla niin rumat käpälät kun olla ja osaa, siis karvojen osalta, mut kun aattelin, että ois helpompi pitää varvasvälit puhtaina.

Ruoka Murulle maittaa JOS ruuan joukkoon laittaa Euroshopperin pehmeetä ruokaa, sellasessa "foliorasiassa" olevaa, vai miten sitä nyt kuvais. Muuten ei ruoka mee alas ja auta armias jos meen laittamaan piimää sapuskan sekaan, niin sehän on sit ihan syömäkelvotonta, mätää maitoa seassa. Kermaviiliäkin kokeilin, mut kun ei, niin ei. Se on tarkkaa tollanen odottavan äidin ruokavalio, tosin mulla on pikkasen eri käsitys "hyvästä ruokavaliosta" kun Murulla. Ostin silti lisää niitä rasioita.

Tästä tuli nyt tällanen murupitonen, mutta haitanneeko mitään.

Odottavan aika on pitkä...

Odottavan aika on pitkä, näin se vaan on. Mitä lähemmä h-hetki tulee, sitä enemmän alkaa tuntua, että tulis nyt jo. No viikonloppuna oon varmaan rauhallisempi, kun oon kotona koko ajan... tai sit en. Onhan kotona nytkin joku käytännöllisesti katsoen koko ajan, joten sellasta stressiä ei sentään oo, että uskaltaisko aamulla lähteä duuniin vaiko ei.

Muru muuttuu rauhallisemmaks ja rauhallisemmaks, joka tuntuu muuten aika jännältä kun länderit ei yleensä koskaan tunnu rauhottuvan juur ollenkaan loppua kohti tai hyvin vähän. Ruoka Murulle maistuu vaihtelevasti, joka taas tuntuu hassulta sen takia, että yleensä Murulle kelpaa kaikki, nyt se närppii kun länderi konsaan. Lämpöjä oon mitannut aamuin illoin, tasaselta näyttää käyrä.

Vesisadetta on sit riittänyt omiks tarpeiks. Piha on paikkapaikoin ihan mutavelliä, ollaan jo siirrytty kulkemaan koirien kanssa takaovesta, etupiha kun on se pahin. Aamusin ländereitä on välillä tosi hankala saada ovesta ulos, siellähän on pimeetä ja sataa... Sitä mukaa kun hinaat yhen pihalle, niin pari muuta rynnii jo sisälle. Paras metodi on siis tuupata koko koiralauma äkkiä portaalle ja pamauttaa ovi kii, sit toivoa, ettei se mennyt lukkoon tai ainakin avain tuli mukaan.

Sen jälkeen aletaan houkutella, uhkailla, pakottaa ländereitä portailta pihan puolelle. Tosin tässä yhtenä aamuna... vai oliko päivä, no joka tapauksessa, joku oli iloisesti pissinyt portaalle siinä toivossa, ettei sit tartte sen edemmä mennä. Ohhoijaa. Joko mua on siunattu harvinaisen mukavuudenhaluisilla ländereillä tai sit muut ei vaan puhu mahdollisista "ulkoiluongelmista". Suurimmaks osaks tilanne jaksaa huvittaa, mut joskus tuntuu, ettei noilla oo kaikki palikat ihan paikoillaan...

Erityisen pal epäilen palikoiden epäjärjestystä kun kattelen sitä toiminnan epäloogisuutta; välillä pihalle on ihan mahdoton mennä, toisinaan sieltä tulee mutakylpyjä ottaneita ländereitä. Oon tullu siihen tulokseen, että ehkäs Totoro on se viisain ja Cello hyvä kakkonen, loput taitaa olla vanhuudenhöperöitä... tai jotain.

Eläinlääkäri ennustaa

Tää päivä on taas huolehtinut ajan kulusta ihan kiitettävästi. Aamulla duuniin, juu ja muistin mitata Murun lämmöt ennen lähtöä. Duunista livistin pikkasen, että ehdin käyttää koirat pihalla ja tarjota Missille viimesen aterian nipun voikukanlehtiä. KePokin ehti kotio ajoissa. Sit pakkasin Missin kuljetusboxiin, eväänä pala kurkkua, ja KePo pakkas Murun auton takaosastoon. Keula kohti Lohjaa ja menoks.

Käynnin murheellinen osuus: Missi pääsi Hemulin seuraan sateenkaarisillalle Onnistuin olemaan itkemättä ell-asemalla, vaikka tiukkaa teki ja ilman Murua ei ois taatusti onnistunut. Ei eläimen tärkeyttä mitata eläimen koossa, näin se on.

Sitten oli Murun röntgen, haluttiin vähän tietää mitä tuleman pitää, noin ees niin kun suunnilleen, ultra kun ei sitä kerro. Muru on pönäköitynyt ihan kivasti, kävi vaa'alla ja painoi 65 kg (normaalipaino n. 55 kg), vaikkei ruoka enää kamalan hyvin maistukaan. Sit röntgenhuoneeseen. Ell ja KePo kampesivat Murun pöydälle, se ei enää ollut mikään "pikkuoperaatio", varsinkaan kun Muru ei oikein kamalasti halunnut joutua moisen hökötyksen päälle kyljelleen.

Mun oli tarkotus poistua huoneesta kuvauksen ajaks, mut oli lopulta pakko roikkua oven raossa, kun Muru yritti päästä perässä. Ell päätti, ettei Murua nosteta pöydältä pois ennen kun kuva on kehitetty, ettei tartte uudestaan taas kammeta Murua pöydälle, jos eka kuva on lukukelvoton. Ei muuten ollut kamalan helppoa saada kiskottua filmilevyä Murun alta. Kuva onnistu onneks ekalla otolla ja Muru pääs pois pöydältä, johon oli kyllä jo rauhottunut...

Sit alko asian jännittävin osuus, pentujen laskenta. Ell laski kallot useempaan otteeseen ja sai tulokseks kahdeksan pentua. Kuulemma siellä toki voi olla vielä joku piilossa, ettei tää mikään lupaus ollut, ettei enempiä tuu, ennustus vaan siitä mitä vois olla. Muutenkin asiat näytti olevan Murulla ok, joten kassan kautta kotio oottelemaan h-hetkeä.

Käytiin kotona kahvilla, tai mä kyllä puhua pajatin luurissa ja yritin höriä sumppia siinä sivussa, ja sit hakemaan herra Houdini Totorolle valjaat. Herralle on nyt kokeiltu kaksia eri valjaita ja kuin ollakaan herra kuoriutuu niistä ihan tuota pikaa, jos haluaa. Ei sillä, Totoro juoksee portinkin ali vauhdilla, vaikkei siitä kukaan muu mahdu menemään, ei ees Cello, joka sentään on Totoroa pienempi. Nyt on sitten Totorolla samanlaiset valjaat kuin Cellollakin, ainakin Cello on sellaisissa pysynyt, joten ehkäpä myös poikansa näin tekee.

KePo hautasi illalla Missin marsujen hautausmaalle, kuusen juureen. Kuinkahan monta kertaa leikkaan kurkusta neljä palaa kolmen sijaan, varmaan aika monta...

Niin tällä hetkellä keittiössä asustaa keväällä meille muuttaneet marsutytöt Maija ja Milkki sekä vanhimmaiselta adoptoitu, yksinäiseksi kaverin kuoltua jäänyt marsuherra Tukkapää (juu OLI sillä joku muukin nimi ENNEN muuttoa ).

Jäämme jännityksellä odottamaan osuiko ennustajaeukk... siis eläinlääkäri oikeaan ja onko lasketulla ajalla mitään tekemistä oikean ajan kanssa.

Missi on poissa

Sairaus vei lopulta voiton pienestä taistelijasta. Missi on tänään lähetetty Hemulin luo sateenkaarisillalle.


Mission Impossible, Missi 21.9.2004-1.10.2008

Se, että jokin on päättynyt,
ei tee sitä olemattomaksi.

Hyvää matkaa pieni ystäväni!