Koirien kasvattaminen on kohdallani ollut aika pitkän tähtäyksen juttu. Tarkoitus oli kasvattaa leonberginkoiria ja siitä startattiin vuonna 1992. "Sitä oikeaa" ei kuitenkaan kohdalle ihan heti osunut ja kun viimein käsissäni oli ensimmäinen sellainen koira, joka mielestäni täytti kriteerit, jotka olin jalostuskoiralle asettanut, huomasin, ettei siinä ollutkaan leonberginkoira vaan kromfohrländer.
Kasvatustyöni alkoi siitä, että pennutin oman länderini Aasan. Aasa pyöräytti kolme pentuetta. Ekassa pelkkiä uroksia, ei siis narttua kasvatustyön jatkamiseen. Toisessa pentueessa oli onneksi kolme narttua, sijoitin yhden, jolla myöhemmin todettiin kaihi, ei siis narttua kasvatustyön jatkamiseen. Aasan kolmas pentue olikin sitten vahinkopentue, ei narttua kasvatustyön jatkamiseen. Näytti siltä, että se oli sitten siinä, kasvattamiset kasvateltu, ellei halunnut ryhtyä etsimään itelleen uutta jalostusnarttua, enkä juur silloin, sillä hetkellä ja silloisessa tilanteessa, todellakaan halunnut ryhtyä puuhaan.
Sitten sain tilaisuuden ostaa jalostusoikeuden kasvattiini Booliin. Tartuin tilaisuuteen. Kaikki meni ihan loistavasti, tai no Booli piti keisaroida kun yksi pentu oli poikittain ja esti muiden pentujen pääsyn synnytyskanavaan, mutta siis muuten kaikki meni loistavasti. Booli oli meillä kuin kotonaan, vaikkei ollut meillä juurikaan käynyt eikä asiaan oltu kamalasti satsattu. Booli tuli juttuun omieni kanssa ja omani tulivat juttuun Boolin kanssa, vaikken kyllä muuta oikeastaan odottanutkaan. Booli hoiti pennut loistavasti ja niin maailmalle lähti Kipazin C-pentue. Sijoitin C-pentueesta yhden nartun, Chilin.
Tässä välissä myin leonberginkoirani Murun jalostusoikeutta pentueen verran Murun kasvattajalle, koska oma tilanteeni ei antanut myöten pennuttaa Murua sillä hetkellä, enkä ollut varma jatkostakaan ja toisaalta en halunnut hyvän koiran "menevän hukkaan". Muru lähti iloisin mielin kasvattajansa matkaan, vaikkei tätä kovin montaa kertaa ollut tavannutkaan ja niistäkin suurimman osan näyttelyissä. Kävimme pentuja ja Murua katsomassa ja täytyy sanoa, että Muru näytti viihtyvän kasvattajansa luona, ei todellakaan tarvinut miettiä, että oliko virhe päästää Muru "vieraaseen paikkaan" mammalomalle.
Yhteistyö sijoituskoirani Chilin perheen kanssa on sujunut loistavasti ja nyt Chili on meillä "mammalomalla" ja on kuin kotonaan. Chili on käynyt meillä silloin tällöin ja ollut muutaman kerran hoidossa perheensä lomareissujen ajan. Synnytys meni hyvin ja yhteiselo omien koirieni kanssa on sujunut mallikkaasti. Chili hoitaa pentunsa moitteettomasti ja pennut kasvavat kohisten. Narttuja syntyi "vain" kaksi, sijoitan toisen tai molemmat, sen verran hyviä kokemuksia olen sijoittamisesta saanut.
Ostin myös pennun Saranevan kennelistä, Amandan. Amanda asui kanssamme vuoden verran, niin kauan minulta meni löytää Amandalle oikea sijoituskoti. Nyt Amanda on ollut yli vuoden sijoituskodin hyvässä hoidossa ja vuoden kuluttua hoivailee toivottavasti pikkuisiaan meillä. Amandaa olen tavannut säännöllisen epäsäännöllisesti. Välimatka rajoittaa kuitekin tapaamisten määrää.
Sijoitusnartun ja jalostusoston hyvä puoli on se, että voin jatkaa kasvatustyötä "keräilemättä" itselleni isoa laumaa. Myös riski siitä, että pentu syystä tai toisesta ei aikuisena olekaan jalostuskelpoinen, tulee jaettua: jos niin ikävästi kävisi, ettei narttu olisi jalostuskelpoinen, voin jatkaa toisilla linjoin ja kuitenkin perheelle koira voi olla täysin sopiva, vaikkei jalostukseen olisikaan, ainahan jalostuskelvottomuus ei tarkoita sairautta, eivätkä kaikki sairaudet estä normaalia koiran elämää. Jos taas kaikki potentiaaliset jalostusnartunalut "jäisivät kotiin", voisi koiria kertyä tuota pikaa iso lauma, jos siis kaikesta huolimatta haluaisin kasvattaa.
Moni vieroksuu sijoitusnartussa / jalostusoikeusostossa sitä, että narttu lähtee kotoaan vieraaseen paikkaan synnyttämään ja voihan se ehkä olla ongelmakin, mutta kun katson Chiliä tai kun katsoin Boolia ja Murua, niin en usko, että asia on niille ollut mikäänlainen stressin paikka. Booli ja Chili ovat olleet meillä täysin rentoja ja rauhallisia, ovat olleet kuin kotonaan, samoin Muru kasvattajansa luona. Ehkä asiaa helpottaa se, ettei sijoitusnarttu meillä ole päivääkään, siitä kun saapuu siihen kun lähtee, ilman ihmisseuraa, narttuun satsataan aikaa, vaivaa ja huomiota. Kasvattaminen muuttuu kokovuorokautiseksi sinä päivänä kun sijoitusnarttu saapuu taloon.
Aion jatkossakin sijoittaa narttuja ja miksei, jos tarjotaan, niin ostaa myös jalostusoikeuksia. Oma laumani saa vanheta rauhassa ja ehkä jonain päivänä on taas aika "jättää kotiin" sopiva narttu ja katsoa onko siinä ainesta jalostusnartuksi. Oikeastaan se yhdistelmä, josta nartun kenties haluan, on jo suunnitteluasteella, mutta ko. pentueen emä ei ole vielä syntynytkään
ja jääköön rotukin vielä arvailujen varaan. Vielä on siis monta mutkaa matkassa ennen kuin seuraava narttu "jää kotiin", eikä aina voi tietää miten lopulta käy, suunnitelmat on tehty muuttumaan tilanteen ja tarpeen mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti