Hyvästit analogiselle ja televisiolle

Heräsin aamulla outoon uneen, siihen oli sotkettu työasiat, autoasiat, koira-asiat ja kaikki sulaan sekamelskaan. Parhaiten jäi mieleen, että työasioiden puitteissa jouduin asiakkaan puhutteluun ja sain sieltä koiranäyttelyruusukkeita. Toinen hyvin muistiin uponnut juttu oli, että jätin auton parkkiin jonnekin ja kun palasin autolle oli satanut lunta. Putsailin autoa havaitakseni, että Mondeo oli muuttunut älyttömän ruosteiseksi Ladaksi, siinä oli kattokin ruosteessa. Samalla rattijuoppo tömäytti auton perään. Totesin lopulta, ettei tää voi olla mun auto... Yks tyyppi tuli siihen ja kysyi, että jätitkö autos sinne. Joo, vastasin. Sain sitten ystävällisiä neuvoja: sun tarttee kato mennä ensin lautalla Tanskan puolelle ja siitä sitten lentokoneella Firenzeen. Mietin mielessäni, että no taisin jättää sen auton vähän kauemmas kun luulin. Siinä kohti kello armeliaasti herätti.

Herätys ei ollut mitenkään mukava, olin ihan jumissa, eikä yksikään raaja tahtonut lähteä liikkeelle ja selkä oli kun puuseiväs. Duuniin kuitenkin jotenkin selvisin ja kestin siellä puoleenpäivään, sen jälkeen oli pakko antaa periksi ja lähteä kotiin. Särkylääke naamariin ja unta pollaan ja maailma vähän vaaleni, tosin istua ei kestä kun tovin kerrallaan. Ehkä pitää hankkia töihin juoksumatto ja opetella koodaamaan juosten.

Tänään eletään viimestä päivää, huomenna on analogisen aika ohi ja digiaika alkanut. Hyvästit siis analogialle ja tässä taloudessa koko televisiolle. Tai siis jää toi vanha toosa tohon nököttämään, muttei sieltä muuta näe kun DVD- tai VHS-leffoja, jos niitä milloin nyt tulee katottua. Ai niin ja aamulla radiossa annettiin vielä yksi hyödyllinen käyttövinkki; vanhaa töllöä voi käyttää myös valaisimena.

Moni on ihmetellyt, että kuin me luovutaan televisiolähetyksistä, miten tullaan toimeen ilman töllötettävää. Tänään viimeksi kuulin kysymyksen, että kuin te tuutte toimeen ilman tv-lähetyksiä. Vastasin, että kun meillä on kato elämä, ei tartte keskittyä keksittyihin elämiin, eikä vajota töllöhypnoosiin. Rahaa tuskin säästetään, veikkaan, että pari kertaa kuussa tulee joku leffa vuokrattua, tai mistä sitä tietää, ehkei vuokratakaan. Ehkä sen sijaan siirrytään kirjaston vakiasiakkaiksi. Toisaalta, jos aion lukea ees kaik omistamani kirjat, niin varmaan ei vuoteen pariin tartte kirjastonkaan ovea avata, ellei halua.

Ja mihin töllöä tarttee kun on koirat, on harrastukset, on kotityöt jne. En oikeesti ehdi katella mitään ohjelmia, joskus jonkun leffauusinnan. Koko ikänäni en oo pal töllöä katellut, kipeenä joskus, sillon kun elintoiminnot on sillä tasolla, ettei nukkua jaksa, muttei lukeakaan.

Näin meillä, miten teillä?

Luoksetulon lyhyt oppimäärä

Tää on muuten mun eka tekstini läppärillä ja vielä en oo kytkenyt (tilan takia, siis pöytätilan, laskutilan) irtonäppistä kiinni koneeseen, joten kirjotusvirhettä pukkaa minkä ehtii. Kyllä kai tähänkin näppikseen tottuis, on tää aika iso, mutta tarkotus on kyllä irrottaa näppis vanhasta koneesta ja pistää tähän kotikäytössä. Vaan kaik aikanaan.

Järkkäsin tänään kasvateilleni luoksetulokoulutusta. Osanottajien määrä ei päätä huimannut, Luca, Padi ja Veikko saapuivat paikalle. Ensin pidin vähän luentoa aiheesta ja se olikin onnistunut valinta, koska ulkona satoi vettä. Luennon jälkeen mentiin vasta ulos, silloin taas ei enää satanut vettä. Kiitos osallistuneille, oli tosi kiva tavata. Toivottavasti jokaisella oli kotiinviemisinä jotain uuttakin luoksetuloon liittyen, eikä vaan vanhoja kuvioita.

Kun en Lucaa ole ihan just nähnyt, niin olipa jännä nähdä miten Luca oli haalistunut tosi paljon, ei enää yhtään sellainen musta. Ja kunhan pentukarva nypitään pois, niin Lucasta taitaa tulla, kuten alun alkaen ajattelikin, ihan samanlainen ruskea kun muukin poppoo.

Taidan tästä lähteä saunaan lämmittelemään, tuntuu sen verran viileelle tää ilmanala täällä. Sitten nukkumaan ja huomenna onkin jo perjantai ja niin on eka loman jälkeinen viikko takana.

Vista, vista, ihana vista

Tää päivä on omistettu tietokoneille, ei juurikaan koirille, niille vaan pakollisen verran, joskus siis näinkin, vaikka yleensä kaikessa otetaan huomioon koirat ensin ja sitten vasta ihmiset... Duuniakin on monta kertaa tehnyt mieli vaihtaa, mutta missä mulle tarjotaan kuuden tunnin työpäivää, ettei koirien tartte olla kamalan kauan yksin, tuskin missään. Näin se vaan on.

KePo oli hakenut meille printteripiuhan, joka unohtu kun ostettiin kone. Vaan eihän sellanen moderni piuha sovi dinosaurusten aikaseen printteriin, ei sitten millään. Niinpä ajelin duunista ensin kotiin ja hain jakoboxin mukaan matkaan, käytin koirat ulkona ja sitten kohti Nlaa hakemaan vanhimmaista koulusta.

Treffit oli putiikin parkkiksella ja tultiinkin paikalle melkeen yhtä aikaa. Ensin mua uhkailtiin, ettei tollasta dinosaurusten aikasta kirjotinta saa läppäriin liitettyä, mutta lopulta sain lohdullisen tiedon, kyllä se onnistuu, tilataan oikea liitin. Jess!! Vanhimmainen otti matkaan mukaan samalla reissulla oman koneensa ja ruokakaupan kautta kotiin.

Jatkoin läppärin ihmettelemistä siitä mihin eilen jäin. Yllättävän moni ohjelma asentui, vaikka Vistaan tungettiinkin. Mutta oli sitten niitäkin kun ilmoittivat, että yhteensopivuusongelma, ei asenneta. Niin ja sen lisäksi niitä, jotka halusivat lisää käyttöoikeuksia... ne onneksi toki löytyivät. Java taas ei suostunut asentumaan FireFoxin kautta, piti käyttää Exploreria. Että kaikkea kummaa koettiin ja yhdessä vanhimmaisen kanssa taivasteltiin (hälläkin nyt Vista uudessa koneessaan). Koko ilta meni, mutta nyt koneella on suunnilleen kaikki pakollinen. Pientä hienosäätöä kaivataan, jotain joutuu ehkä ihan ostamaankin, mutta alkuun pääsee näillä, mitä on.

Siinä kun asensi ohjelmia uusiksi huomasi myös, että joistain ohjelmista oli jäänyt jotain piirteitä vanhalle koneelle asentamatta. Mm. lempparikuvankäsittelyohjelmani sisälsi aivan ihanan piirteen, jota en koskaan ollut huomannut enkä käyttänyt. Sillä oli ihka oma selailuohjelma ja kun siinä klikkasi kuvaa, niin se heitti ko. kuvan käsittelyohjelman puolelle. Wau! Ei enää kankeeta Camediaa, jonka kanssa menee kerran päivässä hermo.

Seuraavaksi täytyy sitten ryhtyä siirtämään itse tietopuoli koneesta toiseen, se voikin olla projekti, koska eilenkään ei saatu koneita verkkoon tai siis verkkoa toimimaan, koneet kyllä kuvittelivat olevansa verkossa aika ajoin. Vanhimmainen oli onnistunut siirtämään omat kamansa koneesta toiseen piuhaa pitkin, ehkä se sama onnistuu meikäläisenkin koneessa kunhan ehditään vanhimmaisen kanssa yhdessä asiaa ihmetellä.

Nyt parin päivän Vista-kokemuksella ei Vista tunnu yhtään pahalta. Onhan se vähän erinäkönen kun mun vanha kakstonninen tai duunikoneen XP, mutta uskon, että siihen tottuu. Niin ja kaikkea ei löydy ihan heti kun eivät ole ihan samoissa paikoissa tai saman näkösiä kun "silloin ennen". Ainoo pahempi takaisku on se, ettei duunin etäyhteysohjelma toimi Vistassa, mutta ehkä siihenkin asiaan joku ratkaisu löytyy.

Oksennusta ja tietokoneita

Aamu alkoi just niin ihanasti kun vaan koirallinen aamu voi alkaa. Heräsin siihen, että Totoro punki melkeen mun naamalleni ja alko yskiä. Kesti hetken tajuta, ettei se mitään yskää oo, vaan Totoro aikoo oksentaa. Sitten Totoro äkkiä ikäänkuin nielaisi ja tilanne ohi, pikkuherra kuitenkin poistui paikalta vähän sen näkösenä, että tähän en kyllä jää. No ei kai se ihme, jos on paha olo. Hmm, näinköhän...

Päätin löhnätä punkassa vielä tovin, kello kun ei ollut soinut, joten möyhäsin tyynyä parempaan asentoon ja osuin johonkin märkään. Ilmeisesti kakomus ei ollutkaan eka, vaan sitä ennen oli jo oksennettu. Juu'u, siinä sitä oli lakanalla ja mun tyynyllänikin, epämäärästä oksennusta, jossa killu kaikkia epämääräsiä palasia, jollasia ei Totoron iltaruokaan ollut kuulunut. Kummasti "lepään tässä vielä tovin" -fiilis katosi ja kömmin jalkeille.

Meillä on joka toinen viikko tiistaisin (ja kyllä vähän muinakin iltoina) pieniä kuljetusongelmia, olis kolme tyyppiä ja kaks autoa tai oikeestaan kotona olis niin kun kaks tyyppiä ja yks auto, kolmas tyyppi repii iltavuoroa, eikä toinen auto ole kotona. Tänään sitten sovin Cellon koiratanssiopen kanssa, että käydään koiratanssissa vaan parillisilla viikoilla. Niin ja tietty parittomillakin silloin jos vanhimmaisella ei oo duunia, pelkkää koulua vaan. Muutamasta vastaavasta keskiviikosta ja torstaistakin pitäis jotenkin selvitä, mutta kun niissä on kyse kurssista, niin ei voi sopia, että joka toinen kerta vaan. Ja toisaalta kun ne on kursseja vaan, niin kesto on aika rajallinen. Cello taas käy NonStopissa, niin järjestely onnistuu. Niinpä Cello ei tänäänkään päässyt tanssimaan. Ankeeta on koirien elämä, se kun pyörii tosi monessa kaksjalkojen tahtiin.

Jämähdin illansuussa uuden koneeni ääreen, kun nyt viimein päätin (lue: sain paperittoman hukkaantumiskonttorini pakattua pahvilaatikkoon ja siis pöydälle tilaa) sen käynnistää ekaa kertaa. Pientä ongelmaa aiheutti se, että vanhasta koneesta hajosi hiiren liitin ja mulla oli vaan yks usbihiiri. No toki läppärissä on se oma hiirisydeeminsä, mutten mä sitä uskaltanut asennusvaiheessa käyttää kun en siihen oo tottunut. Pelkäsin, että asennan jonkun swahilin kielisen käyttiksen, jonka muuttaminen toiseen onnistuu vaan tehtaalla. Vatkasin siis hiirtä koneesta toiseen aina tarpeen mukaan... Illalla sain sitten vanhimmaiselta toisen usbihiiren lainaan.

Toinen paha takaisku oli se, ettei ulkoinen kovo suostunut toimimaan vanhassa koneessa, vaikkei mitään estettä sinällään pitäis olla. Uudessa koneessa se pelittää ongelmitta. Yritettiin toista ratkaisua vanhimmaisen kanssa: sisäverkko kuntoon. Vaan ei saatu, hyvä me. Toisaalta vasta mä sain uuden koneen siihen jamaan, että pääsin nettiin, FireFox pelittää, sähköposti toimii. Muu ohjelmistopuoli on vielä kokonaan asentamatta ja mahtaako ne kaikki vanhat ohjelmistot, jotkut mun lemppareita, Vistassa pyöriäkään. Tietoja alan siirtää vasta sitten kun edes perusohjelmat on uudessa koneessa sisällä ja toimivat.

Huomenna paneudutaan printteriongelman syövereihin, tai siis pakkaan piuhat ja valintaboxin (skanneri / printteri) autoon ja suuntaan liikkeeseen kyselemään, että kuin monta metriä piuhaa ja kuin monta liitintä me tarvitaan, että ikivanha laser saadaan pidettyä toiminnassa, eikä pahaa tekis, jos skannerikin...

Paluu arkeen

Eka työpäivä loman jälkeen on työpäivistä yks ankeimpia. Millään ei ois jaksanut, mitään ei ois jaksanut, enkä meinannut muistaa ees duunikoneen salasanaa. Sen sentään muistin miten kahviautomaatti toimii.

Järjestin ite itelleni pehmeen laskun arkeen ja menin duuniin vähän tavallista myöhemmin ja kaiken lisäks lähdin vähän tavallista aikasemmin. Tulihan siitä vähän miinuksia, mutta luulen, että tää oli silti hyvä valinta, kyllä ne miinukset siitä tulee tehtyä todennäkösesti jo tällä viikolla, kun sen verta kiireellistä projektia pukkaa päälle, että se oikeestaan pitäis jo olla tai jotain sinnepäin.

Tilapäisratkaisuilla on paha tapa muuttua pysyväisratkaisuiksi, joten iltapäivällä ajoin Lundian liikkeeseen hakemaan liukutason. En oo suostunut sijottamaan uutta konetta mihinkään tilapäiseen paikkaan, kun se ois sitten kuitenkin jäänyt siihen. Sain liukutason jopa ihan korkeimman omakätisesti asennettua hyllystöön ja nyt uus kone komeilee tasolla ja sen saa siis näppärästi vedettyä ulos hyllystä ja taas työnnettyä takasin hyllykköön. Äärimmäisen näppärää, miksen oo aikasemmin keksinyt. Muilta osin tietsikkaprojektit on ihan vaiheessa, vaan eikö ne sano, että hiljaa hyvää tulee.

Totoro pääsi tänään seikkailulle Nlan keskustaan kun hain vanhimmaisen duunista. Laadin oikein "koulutussession": ensin autoon tietty, takapenkille turvavyöhön. Matka meni yllättävän hyvin, Totoro kun matkustaa mieluiten etujalkatilassa, ja joutui nyt siis "yksin" takapenkille. Nlassa ajoin kaupan parkkiin ja otin Totoron ulos. Tehtiin pieni lenkki ja sitten Totoro takasin autoon. Jätin pojan oottelemaan kun kävin äkkiä kaupassa hakemassa eväitä ja leipää. Sen jälkeen Totoro taas autosta ulos ja pieni lenkki. Siinä vaiheessa vanhimmainen jo tulikin autolle ja päästiin lähtemään kotiin.

Nyt taidan kattoa onko illan leffa kattomisen arvonen vai ei. Onhan se hyödynnettävä töllöohjelmat siihen asti kun on lupansa maksanut, meinaan lupa on irtisanottu tän kuun loppuun, ei tuu digiä, ei tuu, kun ei me töllöstä pal mitään katota, turha maksaa tyhjästä, vuokrataan sitten jotain kattomista jos joskus siltä tuntuu, ettei oo parempaa tekemistä.

Varsin täydellinen päivä

Kello herätti vähän ennen seiskaa, ekan kerran siis, torkku nimittäin on ihan mukava keksintö, ehtii herätä rauhassa. Seiskalta kömmin suihkuun, sitten kahvi valumaan, koirat pihalle ja miettimään mitä tänään tunkis päälleen. Sää näytti onneksi lupaavalta tai ei ainakaan pahalta.

Pikkasen yli kasin pakattiin koirat ja kamat autoon. Kolme nelijalkaa ja kamat takaplakkariin, kaks kaksjalkaa ja kaks nelijalkaa takapenkille, kaks kaksjalkaa etupenkeille ja yks nelijalka etujalkatilaan. Sirkus valmiina lähtöön.

KePo jätti meidät koirien ja kamojen kanssa purkupaikalle ja lähti ettimään parkkipaikkaa. Yritettiin siinä sitten vanhimmaisen kanssa saada kamat kannettua ja neljä mettäläistä järjestykseen ja ojennuksessa rokotustarkastuksen läpi (Onni ja Kuje kulkivat kadehdittavan hienosti Adeinan ohjauksessa). Meidän mettäläisten onnenpotku oli se, ettei rokotustarkastuksessa juur silloin ollut ruuhkaa, vanhimmainen siis seisoi koirien kanssa vähän sivummalla ja minä esittelin rokotustodistuksia.

Jostain syystä kaikki koirat olivat ihan mahdottoman täynnä virtaa, Aasa ainoa vähän rauhallisempi. Kävin kehässä kokeilemassa Totoron kanssa ja yhtä loikkimistahan se oli edelleen, millään ei päästy raville, vaikka kehän ulkopuolella (samanlaisella nurmikolla kun kehässäkin) homma meni paikka paikoin ihan hyvin. Viivinkin käytin kokeilemassa kehää ja pöytää, tää kun oli neidin ihka ensimmäinen näyttely, yhdessä mätsärissä ollaan käyty joskus puoltoista(?) vuotta sitten. Vähän oli Viivinkin meno pomppivaista ens alkuun, mutta tovin kuluttua putosi raville ja pysyi. Eipä sitten muuta kun soitellen sotaan; konkarikaksikko Aasa & Cello, musta hevonen Viivi sekä nuorisogangsteri Totoro. Muitakin ländereitä oli paikalla, joten ei tarvinut keskenään pyöriä.

Kehä alkoi aikanaan ja ekana kehään meni Totoro, ainoana urospentuna. Aluksi näytti, että hommahan menee hyvin, Totoro antoi tuomarin taputella itteään maassa ja pöytähän Totorolla on mennyt ihan loistavasti... paitsi tänään. Äkkiä Totoro keksi, että pöydällä on ihan mahdotonta olla ja että tuomari on nyt koskenut häneen ihan tarpeeksi ja ettei siellä kehässä muutenkaan ole erityisen kivaa. Tuomari oli todella ihana, hän veti meille pienen kehätreenin, syötti Totorolle nameja jne. Kehui kovasti tykkäävänsä Totorosta ja kehotti harjoittelemaan kehäkäytöstä. Ymmmärrettävää kyllä Totoro ei saanut KP:tä, mutta yleisö sai roppakaupalla katseltavaa

Laitetaan nyt kuitenkin kuva Totorosta


Narttupentuja oli kaksi, Kuje ja Roppa. Molemmat esiintyivät hyvin, ihan toisenlaista menoa kuin Totoron toilailu. Roppa oli eka ja Kuje toka, molemmille KP.
Tässä Kuje palkintoineen.


Valmistauduin maratoniin samalla kun narttupentuja arvosteltiin...
Sitten lähtee.
Urokset avoin luokka, paikalla Cello ja Rekku. Eilen Rekku voitti, joten en odotellut mitään ihmeitä, enemmän mentiin Cellon kanssa silleen rennosti: menee kuin on mennäkseen. Ja Cellohan meni, liikkui pal paremmin kun eilen ja se pöytäesiintyminen, olin ihan hämmentynyt kuin upeasti poika seisoa tönötti pöydällä tuomarin käsittelyssä. Cellosta on lopulta tullut loistava pöytäilijä. ERI tuli, joten odottamaan kilpailuluokkaa. Samalla jaoin vanhimmaiselle ohjeita laittaa Viivi valmiiksi ja vähän liikuttaa sitä. Rekkukin sai ERI:n, joten kilpailuluokkaan, jonka Cello voitti. Jess!!! Viimenen serti plakkariin ja Suomen muotovalion arvo.



Enempiä en ehtinyt Celloa ajatella kun jo vaihdoin koiraa, vanhimmainen meni Cellon kanssa keräämään ruusukkeet ja minä otin haltuuni Viivin. Viivi ei oikein halunnut seisoa, mutta liikkui hyvin ja pöytäkin meni ihan kivasti kun ajattelee, ettei Viivi ole pöydällä ollut kun kotona ja eläinlääkärissä, siinä ainoassa mätsärissäkin arvosteltiin maassa. Viivikin sai ERI:n.

Juoksin kehän laidalle, tuuppasin Viivin vanhimmaiselle ja nappasin Aasan. Veteraaniluokassa Aasalla oli kaverinaan Grappa. Kumpikin esiintyi mielestäni just niin hienosti kun veteraanille sopiikin. Aasa sitten voitti luokan.

Laukkasin kehän laidalle ja vaihdoin Aasan Viiviin. Vanhimmainen tuli esittämään Aasan, Aasa kun on varma esiintyjä ja laskin, että se kulkee hyvin kenen kanssa vaan. Ite luotsasin Viiviä, joka ensin vähän venkoili, siinä seisotusosassa, mutta lähti raville kauniisti kun lähdettiin liikkeelle. Aasa voitti PN-kehän, Viivi tuli toiseksi ja Grappa kolmanneksi. Viiville siis serti. Uskomatonta.


Muttei sitä ehtinyt miettimään jäädä, piti vaihtaa vauhdilla Viivi Celloon ja taas mentiin; Aasa ja Cello. Aasa-mummeli päihitti Cellonkin ja oli siis sekä ROP että ROP-veteraani. Cello VSP.



Kun lopulta pääsin kehän laidalle, niin täytyy sanoa, että pää oli ihan tyhjä, ei mitään mielikuvaa miten siitä hässäkästä oikein kunnialla selvisi, mutta selvisi kuitenkin. Olo oli sellanen hengästynyt, ei kuitenkaan fyysisesti hengästynyt, eikä oikein edes tajunnut mitä oli tapahtunut. Ehkä se koko totuus valkeni vasta kun haki palkinnot...


Kehän jälkeen kerättiin kannustusjoukot, oma jengi ja kaikki koirat ja mentiin istuskelemaan vähän kauemmas kehistä. Lauma samannäköisiä koiria herätti huomiota ja monet kävivät kyselemässä rodusta ja rapsuttelemassa koiria.

Vielä vanha rouva Aasa


Pöydällä poseeraaminen on niin hauskaa, ainakin kun näkee muiden sitä tekevän, että sinne on päästävä kaikkien. Tässä vanhimmaisen Pipuliina.


Arskastakin otettiin pari kuvaa pöydällä, mutta ne oli niin kamalia otoksia, etten niitä tähän laita. Sen sijaan tällanen enemmän Arskan ittensä näkönen kuva.


Ja tätä tyyppiä en nyt ihan heti pöydälle nosta poseeraamaan.


Näissä juhlatunnelmissa täytyykin sitten ryhtyä valmistautumaan arkeen, nyt se nimittäin oikeesti loma loppuu. Koirille tulee onneks pehmee lasku kun KePo on ens viikon iltavuorossa. Olispa meikäläiselläkin pehmee lasku takasin arkeen, muttei taida olla, taitaa arki vyöryä yli ihan täydellä voimalla.

Lauantaiohjelmaa

Loma loppuu, loma loppuu... harjotuksen vuoks noustiin jo seiskalta, vähän tuntu takkuselta, mutta kun lähtö oli jo kasilta, niin noustava oli. Menomatkalla autossa vallitsi aika uupunut hiljaisuus, kukaan ei kuitenkaan nukkunut.

Aasa ja Cello osallistuivat Tervakosken näyttelyyn. Sää oli ihan hyvä ja nurmipohjakin kuivui varsin sukkelaan. Mainittavaa menestystä ei tällä kertaa niitetty, mutta ihan mukavaa oli ja päästiinpä heti kehän jälkeen lähtemään, illankin ohjelma kun oli valmiina ja aikataulu melko tiukka.

Tänä lauantaina sitä ohjelmaa oliskin ollut tarjolla vaikka kuin; sekä harrastuksen (koira) että (KePon) työn puolesta ja koskapa harrastuksella ei elä, niin valinta ei ollut järin vaikea. Omalta osaltani se helpottui entisestään kun totesin kotiuduttuani, ettei selkä kestä tuntikausien istumista, jäin siis kotiin ja KePo lähti edustamaan ihan keskenään.

Tältä päivältä ei sen kummempia, paras olis kai suunnata nukkumaan, huomenna kun on Kaivarin näyttely, joten aamusta ei taaskaan myöhään nuokuta.

Lompakot laihoina

Perjantai ja tekee mieli huutaa "Loma loppuu, loma loppuu", vaikkei puusta ookaan muita putoomassa kun ihan ite, kylläkin tukka pystyssä, rusketusraidat ihossa ja maalia jalkapohjissa.

Selkä on eilisen jäljillä jäykkä kun puuhevosella, eikä selkä oo pahin vaan jalka, joka kaiketi tosin säteilee selästä. Eilen meni itse asiassa illalla pari tuntia ennen kun sain jalan rauhottumaan sen verran, että sain unenpäästä kiinni kun ensin olin ootellut soittaako KePo hakemaan (ei soittanut). Juur kun olin löytänyt mitä parhaimman asennon tuli KePo - sanonko miltä haisten - ja sen jälkeen ukkonen. Ekan kerran kun kuulin ukkosen jytisevän, pukkasin ikkunan kiinni. Seuraavan kerran heräsin noin puolentoista tunnin kuluttua uudelleen, ukkonen oli pal lähempänä, vedin siis pimennysverhon eteen. Pauketta ja salamointia riitti hyvän tovin, aika liki pyyhki myräkkä, vaikkei ihan päälle tullutkaan. Kun viimein nukahdin, niin jo heräskin nuorimmainen ja sitten vanhimmainen ja kai mä jossain välissä vähän nukuinkin herätäkseni kipeenä ja kankeena uuteen aamuun. Loma loppuu, loma loppuu.

Edessä oli Nlan keikka: paketteja noudettavaks, kirjettä vietäväks, harjapeltejä haettavaks ja täydennystä ruokavaroihin. Alotettiin postista ja samalla eksyttiin paikalliseen Infolaitteeseen, jossa oli synttärit ja kakkukahvit yms. mukavaa. Väkeä oli kun Vilkkilässä kissoja. Pällisteltiin koneita sekä synttäritarjouksia ja lopulta pakkauduttiin Acerin edustajan pakeille taivastelemaan kannettavia ja taivasteltiin niitä sitten lopulta vähän muidenkin kanssa. Päätettiin ostaa vaan survival paketti (ulkoinen kovalevy varmistuksia varten) ja painella kotiin miettimään asioita.

Hauska havainto:
IT-juttujahan pidetään perinteisesti nuorten juttuina ja alalle on luotu "nuorekas imago", vaan mikä on todellisuus. Oli hauska katella Infolaitteen asiakaskuntaa: pari nuorta ja runsaasti iäkkäämpää väkeä, sellaisia eläkeiän jo saavuttaneita. Vain yhden näin tulevan selkeesti kahville, muut ostivat jotain ja meidän jälkeemme kannettavia ihmettelemään tullut pappa kävi kyselemään kysymyksiä, jollasia en olis välttämättä ite osannut esittääkään. Kyllä vanha koira oppii uusia temppuja, eikä kokemuksen tuoma perspektiivi koskaan oo haitaksi.

Ajeltiin S-Rautaan hakemaan harjapellit ja siitä sitten kotiin, jätettiin ruokakauppa väliin. Kotona käytiin keskustelua kannettavasta nuorison kanssa ja tsekattiin nettiputiikkien hintoja, vaikka tuntuu, että se päätös oli jo päässä valmiina ennen kun kaupasta lähti. Vähän halusin kuitenkin vetää henkeä ja ajatella, tai ainakin olla ajattelevinani.

Vanhimmainen lähti kyydillä duuniin, joten mentiin ensin ruokakauppaan ja vasta sen jälkeen takaisin Infolaitteeseen. Nyt on sitten lopakot laihoina ja kannettava lisävermeineen odottaa käynnistämistään. Viikonloppuna ei taida ehtiä, mutta jospa ens viikolla sais uuden tähän vanhan rinnalle ja jollain aikataululla oon sitten uudella koneella. Aion kuitenkin kaikessa rauhassa siirtää tavaraa paikasta toiseen, joten jonkusen päivän tää vanha kone on pääasiallinen kone, uus vasta "rakennusvaiheessa" ohjelmistojen osalta. Toivottavasti ei sitten tartte ihan muutamaan vuoteen koneasioilla päätään rassata.

Saunan kautta valmistautumaan huomiseen Tervakosken näyttelyyn.

Kuljetusta ja jälkijatkoa

KePo aina muistaa huomauttaa kun meillä on jotain menoja ja mä hoputan liikkeelle "liian aikasin" ja touhotan matkaan ennen aikojaan ja sitten joudutaan oottelemaan toisessa päässä. Puolustaudun aina sillä, että parempi ajoissa kun myöhässä ja esim. eläinlääkärissä on joskus käynyt niinkin, että kun edellistä asiakasta ei näy, niin ollaan päästy sisälle ennen omaa aikaa. Silti asiasta tulee aina sanomista.

Vaan tänään oli KePolla ihan omia menoja... Kello soi kuudelta. Miten ihmeessä KePo luulee aamupalaan kuluvan melkeen puoltoista tuntia. Ite oisin noussu varmaan (jos siis KePo olis jäänyt kotio niin kun mä nyt) siinä ehkäs varttia vaille seiskan tai ehkä peräti seiskalta. Kello oli tuskin seittemän kun KePo jo touhotti lähtöä (heitin KePon tilausajon reitille), joten oltiin sitten paikalla melkeen puol tuntia ennen sovittua aikaa. KePo oikeestaan heitti ihan saman kommentin kun itekin usein heitän: "menipä tää tänään nopeesti". Vähänkö kävi naurattamaan. Ehkei mulle enää tän jälkeen vinoilla ihan niin pal ja ihan niin helposti... tai sitten vinoillaan.

Jätettyäni KePon pysäkille ajelin kotio viettämään aikaa, jotenkin kun oli kulutettava noin puoltoista tuntia ennen kun oli lähtö kohti Riihimäkeä, tosin ajan kuluminen harvoin on ongelma, enemmän ongelmaa tuottaa seurata, ettei unohda lähteä. Riksussa olin just sopivasti, joskin mulla meni matkaan 10 minuuttia enemmän aikaa kun KePolla kuulemma menee. Onni ja Kuje kyytiin... ai niin ja Adeinakin ja keula kohti kotia. Näin se päivä kuluu kuljetuksissa. No ei vainen, kello oli vasta yhdentoista pintaan kun olin jo kotona.

Iltasella oli Arskan jälkijatko ja tällä kertaa mulla oli nakitkin matkassa mukana. Selkä oli vertynyt eilisestä ihan kivasti, joten ei kun matkaan. Tosin hetken jo aattelin, etten pääse paikalle ollenkaan kun asfaltointityö oli vallannut tien ja autoja seisotettiin tosi kauan. Matkaan, johon normaalisti menee noin 15-20 minuuttia, menikin sellanen 30-35 minuuttia.

Tällä kertaa meillä oli "älyjälkiä", siis piti tehdä 90 asteen kulmia ja jäljestä olis pitänyt tulla tietynmuotonen. Juu tuli siitä jonkun muotonen, muttei sen muotonen kun piti. Arskan eka jälki ei mennyt ihan putkeen. Arska alotti lupaavasti, sitten äkkiä oli kun sunnuntaikävelyllä ja eka kulma meni ihan sössimiseksi... okei, okei, olin tehnyt siitä vähän haastavan, mutta silti. Toinen kulma meni vähän paremmin ja loppusuora suht hyvin.

Sitten oli jäljentekijän vaihto, tein jäljen Hugolle ja Hugon emäntä Arskalle. Tällä kertaa yritin panostaa jäljen suunnitteluun ja katselin maastoa jo edeltä käsin (jälki tehtiin osin hakkuuaukealle); ihan selvää pässinlihaa, tosta noin ja tonne kulma ja sitten tosta noin ja toinen kulma. Matkaan. Ensimmäinen ehkäs 50 metriä meni suunnitelmien mukaan, sitten törmäsin ojaan, leveään ojaan, joka oli täynnä vettä. Siinä kohti jäljen tekeminen meni ihan plörinäksi. Pelkäsin, ettei selkä kestä ojan yli hyppäämistä ja kahlaamaan en halunnut ryhtyä; lopulta kuitenkin löysin kapeamman kohdan ja pääsin ojan yli. Maastossa oli niukasti paikkoja laittaa merkkejä, joten piti yrittää painaa mieleen mistä kulki siinä samalla kun yritti kattoa, että mihin on menossa. Ekan kulman sentäänä sain suunnilleen siihen kun ajattelinkin. Toinen kulma sitten unohtui merkata ja sitä ei kukaan usko kuin samannäkösiä kaikki kannot on, vaikka just sillä hetkellä tuntuu, että kyllä mä tän kohdan muistan.

Arskan toka jälki alko tosi huonosti, Arska oli kun mettälenkillä ja sitä piti palauttaa takasin jäljellepäin. Eka kulmakin meni oikoen... Lopulta Arska sai vähän työvireestä kiinni, teki toisen kulman ok ja pääsi varsin sujuvasti jäljen loppuun. Mutta huono päivä mikä huono päivä, niitä on ollut parit kotonakin, ehkä ukkosilla on osansa sopassa, Arska kun tietää niitten tulon jo etukäteen, jostain ilmanpaineesta tms.

Mielenkiinnolla lähdin mukaan Hugon jäljestystä katsomaan, kiinnosti meinaan pikkasen miten käy. Hugo selvitti loistavasti sen kohdan, jossa loikin ees taas ojan vartta, ei mitään haparointia. Upeeta menoa. Kulmat meni hyvin ja Hugo onneksi löysi senkin kulman, jota en muistanut merkata. Loppusuorasta olin tehnyt vähän haastavan, vaikka se taas mun mielestäni tuntu niiiiiiiiiiiiiiin helpolta, mutta kun en koira ole, joten muutamia asioita ei tullut ajateltua etukäteen. Oppia ikä kaikki.

Pentukurssia

Aamu valkeni pilvisenä, ulkoa kuului joku outo ääni, ukkonen. Päätin nousta sukkelaan, että ehdin käyttää koirat ulkona ennen kuin ukkonen alkaa kunnolla. Ehdittiin ulkoilla ja kahvikin ehti melkein valua, puoli pannua, kun sähköt meni tullakseen tovin kuluttua uudelleen ja niinpä aamusumppi lopulta ehti valmiiksi asti. Hyvä niin, sillä kohta sähköt meni uudelleen, eivätkä suinkaan tullakseen tuota pikaa takaisin...

Alkoi vesisade ja pimeni, oli kun iltamyöhällä. Ukkonen jytisteli, muttei se tähän päälle tullut, kuten ei yleensäkään. Sähköjä ei kuitenkaan tullut, joten päätettiin KePon kanssa suunnata Nlaan kauppakierrokselle. Tosin jossain vaiheessa, jossain kaupassa, valojen välkkyessä, tuli sellanen olo, että jos vaikka ne sähköt menee sieltäkin, eikä saada ostoksia "lunastettua". Onneks ko. kaupassa ei ollut sähkötoimisia ovia, että ulos olis ainakin päässyt. Kun kotiuduttiin Nlasta, niin sade oli jo lakannut ja aurinko kurkki pilvien lomasta.

Tänään oli Totoron pentukurssin toinen kerta ja nyt pääsi Totorokin mukaan. Koulutusvastuu oli sysätty KePolle, joskin Totoro oli vähän sitä mieltä, että eukko het ulos sieltä autosta ja tänne kentälle. KePollakin oli pieniä orientoitumisvaikeuksia ja lisäksi KePo luuli, että pääsee lintsaamaan seuraavalla kerralla, vaan ei pääse ei. Kurssiseurana Totorolla on useamman rodun edustajia, täytyy tunnustaa, että parin pennun rotu jäi vähän epäselväksi, mutta ainakin sakissa on kaksi valkoista paimenkoiraa, vehnäterrieri, snautseri (kääpiö luulisin, mutta voi se olla joku muukin kokoluokka) ja labradorinnoutaja.

Tää pentukurssi onkin varsin haastava, varsinkin jos haluaa selvitä hyvin arvosanoin. Tänään harjoteltiin luoksepäästävyyttä, katsekontaktia paikalla ja liikkeessä, luoksetuloa, istumista ja sivulle tuloa. Totoro osaa jo istumisen, ainakin noin periaatteessa, joten se meni ihan ok. Luoksepäästävyys ok ja luoksetulo ok. Katsekontakti... no se otettiin helpommin namiin tai meikäläiseen kun KePoon, mutta lopulta KePoonkin. Sivulle tulo oli sitten Totorolle se hankalin, tai ei oikeastaan varsinainen sivulle tulo, kun se, että siinä tarttis istua liikkeen päätteeksi. Seuraavalla kerralla nää menee varmaan kun vettä valaen... not.

Innostuin tosin vähän tottiksesta siinä katellessani ryhmän puuhia ja aattelin, että jos nuo asiat opettais samalla Cellolle kun Totorollekin, niin saisko kaks tottiskoiraa samalla vaivalla. Cellohan ei osaa mitään varsinaisia tottisjuttuja, se hallitsee vaan runsaan määrän älyn hyödyllisiä käskyjä kuten pyöri, peruuta, hyppää jne. siis "koiratanssikäskyjä" ja niistäkin suurimman osan käsimerkkeinä.

Rankan päivän päälle tarvitaan runsaasti lepoa.

Koiratanssia

Päivä alko akutädillä, sitä ennen ei pal aamusumppia enempää tullut tehtyä. Akutädillä on kyllä ihmeitätekevä vaikutus ja sieltä tarpoo aina ihan vetreenä kotio , vaikka olis kuin jäykkä sinne mennessään .

Kotiin lähtiessä koukkasin apteekin kautta. Yleensä siellä on hirmuset jonot reseptitiskille, mutta nyt oli ihan tyhjää, joten en ees reseptiä, kelakortista puhumattakaan, ehtinyt kaivaa valmiiksi esiin. Farmaseutti sanokin, että joskus tuntuu, että apteekkiin tullaan bussilasteittain vähän kun johonkin Ikeaan, että ensin on ihan tyhjää ja seuraavaks on kymmenien ihmisten jono. No hyvä mulle, että tulin niitten linjureiden välissä , kerkesin vähän vaihtaa kuulumisia kassalla olleen koiratutunkin kanssa

Kotiin päästyäni vaihdoin vaatteet, nappasin maaliämpärin, hain sudin ja kiipesin telineelle . Urakka oli selvä ja se oli saatava valmiiksi. Nyt mun osuuteni onkin oikeestaan tehty (parin laudan alareunan käyn sutasemassa jossain välissä, mutta siihen ei varmaan varttia enempää aikaa kulu) ja talo, toisen päädyn yläkolmiota lukuunottamatta (se on KePon heiniä), uudessa maalissa. Seuraavan kerran sitten kahdenkymmenen vuoden kuluttua...

Tänään olis ollut syksyn eka koiratanssikerta, mutta talomaalauksen loppusuora iski samaan aikaan ja jostain oudosta syystä valitsin maalaamisen enkä koiratanssia... Niinpä Cello sai tyytyä tanssimaan Totoron kanssa NonStoppia.

Saiskos luvan?



Käymme yhdessä ain,



käymme aina rinnakkain,



vaikka esteitä on joskus tiellä kohtalon...



Kiitos ja kumarrus (vai onko tää mielenilmaus paparazzeja vastaan).

Kummia kuvakulmia

Hengissä ollaan molemmat, minä ja kone .
IT-tuki tosin petti, eikä sitä näkynyt ei kuulunut, eikä mitään viestiäkään tullut. Ehkä on parasta alottaa siitä, että nappaa ton devariaseman kainaloonsa ja painelee takuulapun (ihme kyllä löysin sen, vaikka se oli ihan väärässä paikassa kaikkien mahdollisten ruokakaupan lappujen seassa) kanssa liikkeeseen. Sen jälkeen voi sitten haukotella, että mitä tekee seuraavaksi. Olis kyllä näyttöjä tarjouksessa paikallisessa ja verkkokauppakin on olemassa. Katotaan.

Muuten on mennyt aika matalalentoa, millon on mitäkin projektia menoillaan.



Jotkut kutsuu kesälomia levoksi, kaukana se siitä on, mutta ah, niin rentouttavaa kumminkin. Ei tässä mikään kiire duuniin olis ollenkaan, vois hyvin jatkaa lepolomaa vielä ens viikollakin...

Koirista huolehtiminen on sitten rankkaa. Eilen päätin, että viimein pesen yhden ison korin ja laitan siihen ihkauuden pehmusteen, jonka oon jo aikaa sitten koirille ostanut, ruskea, muhkea, pehmeä, tassunkuvia... Nappasin korin lattialta ja naps, tuntu, että jalat menee alta ihan justiinsa. Sain kasattua itteni kaatumasta ja pääsin jalkeille korin kanssa ja siitä alkaen selkä on ollut kaikkee muuta kun mukavan tuntunen. Tosi painava ja raskas kori, tai sitten ei. Onneks huomenna on akutäti.

Tänään leikkasin koirilta kynsiä ja kuin ollakaan Totoro halus taas joka välissä manikyyriin, pedikyyriin ja muuten vaan kyyriin. Sillä ei ainakaan oo mitään kammoa kynsien leikkuuta kohtaan ja Frolicit on Totoron mielestä jotain überihanaa.

Kuviakin on tullut jonkun verran otettua huolimatta varmistusten epämääräsestä tilasta. Löysin joukosta muutamia mielenkiintoisia kuvakulmia.

Hieman outo suunta kuvata kenguruita... ei kun koiria, mutta ei tässä nyt sen kumempaa.



Tämän kuvan kohdalla piti kattoa pari kertaa, että mitä hemmettiä siinä oikein tapahtuu, vaan selvishän se: Totoro halaa Murua. Ihan vähän tais valot ja varjot tehdä kepposiaan.



Miten sai Totoro tän peikko-lookin? Ka Cellon häntähän se siinä on Totoron naaman edessä.



Nyt valmistautumaan huomiseen akutätivisiittiin ja ennen kaikkea sitä seuraavaan maalaussessioon. Toivottavasti sää suosii.

IT-ongelmaa pukkaa

Tänään ei kuvia, eikä pal kuulumisiakaan... teen tässä pelastustöitä koneella kun aparaatti toisensa jälkeen tuntuu alkavan temppuilla. Ensin optinen hiiri: heittää kursoria minne sun sattuu. Sen jälkeen näyttö: kieltäytyy välillä "käynnistymästä", jää vaan mustaksi. Polttava devari ei pelitä, tai siis pelittää muka, mutta polttaa lukukelvotonta. Kuvissa on pieni raita kuvaa ja sitten tyhjää, täydennä piirtämällä loput...

No koska devari ei toimi, niin varmistusten ottaminen on ollut hippasen hankalaa. Nytkin kone tahkoaa tavaraa nettiin, palvelimelle. Sen lisäksi oon siirtänyt muistitikuille mitä on mahtunut, kuvia niille on turha tunkea. Laskin äkkisiltään, että kun saan työnnettyä kuvat palvelimelle, niin sitten melkeen kaikki on tallessa. Sähköpostiosoitteistokin on tallennettu. Sähköpostista en kyllä kaikkia viestejä saa talteen, siis niitä tarpeellisiakaan, mutta ehkä mun IT-tukeni, jota kiusasin paniikkitekstarein, ratkaisee sen ongelman sunnuntaina.

No sää on ollut edelleen hieno: naama palo punaseks, vaikka ollaan jo elokuussa. Koirat on nauttineet ulkona riekkumisesta ja nyt ne on aika uupuneita kaikki. Toivottavasti aamullakin, meinaan tää aamu oli aika syvältä. Totoro oli pirtee kun peipponen, Arska loikki punkkaan ja pois, Viivi hiippaili pitkin punkkaa, eikä suostunut käymään maate. Aasa ainoona nukku kun uppotukki ja Cello totteli upeesti kun sanoin: "Cello maate". On se ihana jätkä, vaikka joskus onkin rasittava. Mutta Cello tottelee niin mielettömän hyvin, etten lakkaa sitä ihmettelemästä.

Jaa, KePo kokkaa, taidan lähteä maistamaan mitä uunista tulee...

Jälkijatkolla

Tänään oli Arskan jälkijatkon eka kurssikerta. Kaikki kamat oli ettimättä, alotin siis hyvissä ajoin jälkirepun kokoamisen, ruhtinaalliset puoli tuntia aikaa. Ensin ei meinannut löytyä edes koko reppua... Vielä autolla muistin, että liivi jäi sisälle, että ei kun takasin. Lopulta päästiin liikenteeseen ja hurautin treenipaikan ohi ihan ajatuksissani. Ohhoijaa.

Kesän jäljiltä päätettiin, että vähän ikäänkuin kerrataan, joten tein ite Arskalle ekan jäljen. Se ei ollut kovin pitkä, eikä siinä ollut ihmeempiä mutkia. Herra veti jäljen ihan loistavasti, korjasi upeesti kun meni harhaan, tosi onnistunut ajo. Tosin jäljen lopussa oli Arskalla aika närkästynyt ilme; siis ei nakkeja. Juu, ei ollut nakkeja, koska unohdin ostaa niitä. Jäljen päässä oli siis lauantaimakkaraa ja mahapullia. Kyllä ne hyvin maistuivat kun Arska ensijärkytyksestä selvisi.

Ekan jäljen jälkeen alko sataa. Tovin tuli vettä ihan kivasti, onneksi oltiin siinä vaiheessa Arskan kanssa autossa oottelemassa. Sade melkeen taukosi ennen kuin tehtiin toinen jälki ja sillä aikaa kun jälki vanheni alkoi taas sataa. Vettä tuli ihan kivasti, mutta oltiin taas Arskan kanssa autossa sateensuojassa.

Toisen jäljen ajaminen ei ollutkaan mikään kakunpala, sade teki tehtävänsä ja olosuhteet olivat ennen kokemattomat, alkeiskurssillahan ei sadesäätä sattunut ollenkaan. Alussa Arska oli ihan hukassa, ei mitään havaitoa siitä mitä tehdä. Sitten mentiin hyvän matkaa tosi hienosti ja loppusuoralla Arska sekosi uudestaan. Tovin toikkaroinnin jälkeen sai kuitenkin jäljestä kiinni ja pääsi "maaliin". Eikäpä Hugokaan laukannut normaalia megavauhtiaan. Tosi opettavainen kurssikerta, vaikka kotiin lähtiessä olikin vähän kostean nihkeä olo.

Ryyppäjäiset

Se on sitten keskiviikko ja tänään starttasi ison pennun pentukurssi. Tosin Totoro ei päässyt ekalle kerralle mukaan ollenkaan, eka kerta oli tarkoitettu pelkille kaksjaloille. On tosi mielenkiintoista päästä sisään hieman toisenlaisiin näkemyksiin kuin omat, lähempänä PK-koiria oleviin. Mietinkin luennon kestäessä, että saisimme varmasti Kikan kanssa monta äärimmäisen mielenkiintoista keskutelua aikaan näistä koira-asioista kun kummallakin on vuosien kokemus ja ääretön notkeus, mutta aavistuksen erilaiset näkemykset paikka paikoin. Todella odotan tämän kurssin antia, terkkuja vaan Kikka

Lyhyestä virsi kaunis, Tuulensuoja vaikenee tältä päivältä.

Sarjasamme vesikuppeja osa 647: sadevesikertymät


Ah, mikä aromi, mikä maku, oikea lämpötila.


Annas kun mäkin maistan. Juu'u hyvää on.


Tää on kyllä ihan parasta vettä aikoihin. Skool vaan.


En mä mitään juonut, ihan varmasti en, puhalluta vaikka.

Ukkostaako siellä?

Aamu starttaa kankeesti ja jotenkin kello hurahtaa puoleen yhteentoista ennen kun pääsen jalkeille. Nuoriso on häipynyt kouluihinsa, KePo ei jaksa herätä, käyn postilla, jumitan postien pariin keittiöön . Puhelin pärähtää soimaan, nimittäin KePon luuri, huudan "sun puhelin soi", ei vastausta, vilkasen näyttöön kuka soittaa, KePon vanhemmista jompi kumpi, joten vastaan . Helsingin (ainakin itäisen sellaisen) ylle on laskeutumassa kunnon ukonilma, saan luurissa varotuksen, että sitä on tännekin päin luvattu, lupaan, että katotaan kamat siihen ojennukseen, ettei pieni ukkonen haittaa...

Päivällä pätkähtää vedet poikki, epäilty nro 1: kaivon takaiskuventtiili (tai joku sellanen, mä kun olen äärimmäisen hyvä näissä jutuissa). Kamat kasaan ja liikenteeseen, Nlaan ettimään uus osa entisen tilalle. Tuli siinä vähän sitten muitakin asioita hoidettua, marsuilta kun oli ruoka loppu ja kuiva heinä vähissä, postissa ootti paketti ja kaksjaloilta oli leipä loppu. Samalla reissulla, siis kun KePo kopeloi "kaivon osia", löysin uuden voileipäkakkulapion entisen mystisesti kadonneen tilalle ja heräteostin juustoveitsen ynnä uuden vedenkeittimen tuon temppuilevan ja iteksiin naksuvan tilalle. Kauppaan pitäis aina mennä laput silmillä ja ostoslista nenään teipattuna.

Tuskin päästiin kotio kun nuorimmaiselta tuli viesti, ettei tuukaan bussia, pääsee vasta ties koska kotio, että viittiskö joku hakea. Pomppasin rattiin ja ajoin Lohjalle Siellä olikin satanut ihan runsaasti ja nuorimmaisen sanojen mukaan ukkostanutkin kunnolla. Meillä on ollut poutaa ja paistanut aurinko.

Siinähän se päivä on mennyt kaikenlaisissa askareissa ja kaivoonkin tuli katsottua, ei vaan vieläkään järjestelmä toimi ihan kun pitäis, että tässä voi nyt viettää sitten sellasta oikeeta mökkilomaa: vesi tulee, jos on tullakseen ja jos ei tule, niin kannetaan kaivosta, vesi kuitenkin menee, vaikkei oikein oliskaan mennäkseen, että ulos sitä ei tartte kantaa. Vaan eipä tuo pal elämää haittaa, näistä olis monta juttua kerrottavaksi kun millon on vesi tullut vaan ei mennyt ja milloin mennyt vaan ei tullut ja joskus ei kumpaakaan tai sitten kumpaakin ja onpa se joskus ollut kaivo tyhjäkin, milloin sen on kukakin onnistunut pumppaamaan kuiviin, vaan aina on selvitty, ei se vaadi kun hyvän huumorintajun ja vähän kokemusta.

Pihasaunassa on tuli kiukaassa ja padan alla, kohta pääsee puhdistautumaan päivän pölyistä ja huomenna on taas päivä uus.

Vähän niin kun Sleeppareiden sanoin:



KePo rattaille ja kaivoon...



Pihassa kasvaa tällasia komeita sieniä. Mä en sienistä varmaksi tunne kun punasen kärpässienen ja korvasienen. En sieniä syökään, paitsi herkkusieniä ja joskus jotain muita. Enkä myöskään kerää sieniä, kosken kerta niitä tunne. Kuvia voin ottaa kumminkin.







Haistan, että ukkonen on tulossa, ihan varmasti on tulossa.


Oot kyllä ihan oikeessa, taitaa se sieltä tulla.


Siinä tapauksessa mekin halutaan sisälle, ihan varmuuden vuoksi.

Ja nyt saunaan

Hellettä ja kuumaisemaa

Loma jatkuu ja hellettä riittää. Tänään on tosin ollut vähän epämiellyttävän raskas ja kostean nihkeä ilma, ei ollenkaan sellanen raikas helle kun viime viikolla. Ukkoskuuroja ei onneks ole näkynyt, eikä toivottavasti näykään.

Palatessani postilaatikolta huomasin, että portaiden alusta alkaa näyttää kuumaisemalta: täynnään pienempiä ja isompia kraatereita. Meillä asuu selvästi pieni kuumies, joka yrittää tuntea olonsa kotoisaksi ja sisustaa sen mukaan. Olenkin ihmetellyt, että miten joku likaantuu huomattavasti enemmän kuin muut... Kuumaisemaa on yritetty luoda pitkin poikin tonttia kyllä muutenkin, mutta maa on ilmeisesti sen verta kovaa, ettei suurempaa tulosta ole syntynyt. Mutta portaiden alla oleva maa on selkeästi pehmeämpää, tai sitten siellä vaan voi puuhailla rauhassa kenenkään häiritsemättä.

Totoro on aika näppärä hämäämään muita. Tänään annoin koirille kuivat leivänpalat. Cello ahmi sukkelaan omansa ja lähti vahtaamaan, josko sais Totorolta napattua tämän palan. Totoro kipitti ulos, sitten sisään ja Cello seurasi perässä. Vedettiin Cellon huomio muualle ja Totoro kipitti keittiöstä olohuoneen kautta takkahuoneeseen, hiipi siitä eteiseen, kurkkasi varovasti laatikoston takaa ja kun huomasi, että edelleen pidimme Cellon huomion itsessämme, niin hiippaili ulos. Saalis katosi Cellolta ja Totoro sai syödä saaliinsa rauhassa.

Päivällä käytiin ostamassa Viiville vihdoin valjaat. Ihan käsittämätöntä miten Viivi onkin jäänyt valjaitta, on lainaillut millon kenenkin valjaita jos tarvetta on ollut. Viivi lähtikin innolla mukaan matkaan, reippaasti paineltiin Nlan Musti&Mirriin, jonne Aasa oli haalinut näyttelyistä muutamat lahjakortit. Sovitettiin ensin Vänttisiä, sellaisia oon ostanut useemmat ja kokemukset on olleet hyviä, vaan Vänttisissä ei ollut Viiville käypästä kokoa, sovitettiin vaikkas kuin monia. Yhdet oli aika liki muuten, mutta rintaremmi nousi mielestäni liian ylös, jos hihna kiristyi, ja tietäen Viivin nieluongelman tiedän myös, ettei rintaremmi saa missään olosuhteissa nousta kurkkuun. Niinpä päädyimme sovittelemaan sellaisia valjaita, joissa kulkee remmi etujalkojen välistä. Viivi alko olla jo lopen kyllästynyt kaikkeen sovittamiseen kun lopulta Jokke-valjaista löytyi sopivat ja sellaiset ostettiin... tai siis Aasa lahjoitti osan valjaista tyttärelleen. No eivät muutkaan koirat tuliaisitta jääneet, että taisi Aasa lahjottaa herkkuhetkiä kaikille.



On muuten näppärää kun jälkikasvu kasvaa niin pal isoks, että voi heittää tekstarin, jotta tuokaa salaattiaineet tullessanne