sunnuntaina, joulukuuta 23, 2012
maanantaina, joulukuuta 17, 2012
Postipaketti
Postitäti (vaikka meille oli kyllä vakuutettu, että se ois nuori postipoika) toi tänään ISON pahvilaatikon. Koska vastaanottaja ja osote näyttivät oikeilta, niin pitihän loota tietty avata ja kattoa mitä sieltä oikein löytyy.
Laatikossa oli tällanen
ja vielä tällanenkin
eikä siinä vielä kaikki
eikä siinäkään vielä kaikki
ps. Eläimiä ei vahingoitettu (sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään) kuvausten aikana... ne halusivat jokainen vuorollaan tutustua laatikon sisältöön.
Laatikossa oli tällanen
ja vielä tällanenkin
eikä siinä vielä kaikki
eikä siinäkään vielä kaikki
ps. Eläimiä ei vahingoitettu (sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään) kuvausten aikana... ne halusivat jokainen vuorollaan tutustua laatikon sisältöön.
maanantaina, marraskuuta 26, 2012
Päiväpuuhia
Mitähän mahtaakaan tapahtua sillä aikaa kun kukaan ei ole näkemässä... Ainakin eräs pikku TotoPoro petasi kerpelelaajuutta olevan makuukarvan (100x150cm) länderille sopivaisen kokoseksi mytyksi...
ja tuli sitten paparazzin yllättämäksi
,
joten emäntä löysi iltansa iloksi tällaisen harrastedokumentin
ja tuli sitten paparazzin yllättämäksi
,joten emäntä löysi iltansa iloksi tällaisen harrastedokumentin
keskiviikkona, lokakuuta 31, 2012
Gretan avaustulos
Gretan avaustulos tuli Eviralta tiistaina 30.10, vajaa viikko Gretan kuolemasta. Toisinaan toiminta näköjään on nopeaa tai vielä nopeampaa, joskus todella hidasta, Arskan avaustulosta odotimme 10 viikkoa. Näissä asioissa toivoisi, että kaik hoituisi mahdollisimman sukkelasti, on raskasta odottaa tuloksia, tuntuu, ettei koiran kansiota voi sulkea ennen kuin kaikki asiat on loppuun käsitelty.
Greta meni todella nopeasti ja vähin oirein. Päivällä oli ihan oma itsensä, juoksi pitkin pihaa jne. Illalla ei ruoka maittanut ja oli jotenkin kovin vaisun oloinen, puristeltiin ja mutisteltiin ja ihmeteltiin ja soitettiin eläinlääkäriin. No moni ei ehkä ois soittanut sillä perustein, että koira ei syö iltaruokaansa… en minäkään länderin kohdalla niin olis tehnyt, mutta kun Greta aina söi ruokansa… Ell:n kanssa sovittiin, että keskiviikkona mennään tutkittavaksi kun mitään hälyttävää oireista päätellen ei ollut.
Vaikkei ruoka maittanut, niin Greta kuitenkin joi normaalisti ja kävi asioillaan, ei oksennellut, aristanut mitään tms. Aamuyöllä, joskus kolmen maissa, Greta oli tullut rapsuteltavaksi kun KePo visiteerasi toiletissa. Oli kuulemma ollut suht normaalin oloinen, vaisumpi vaan. Aamulla kuuden aikoihin, kun kömmittiin jalkeille, Greta oli kuollut. Se oli kuin painajaista, paitsi, ettei tästä painajaisesta herännyt nipistämällä...
Evira meille sitten kertoi, että mahalaukunkiertymä Gretan vei, vaikka kaikki, niin eläinlääkäri, patologi kuin vertaistukikin olivat sitä mieltä, ettei voi olla kiertymä, pitäisi olla sitä ja tätä oiretta jne. No ei ollut niitä tyypillisiä oireita, ei ollut.
Eikähän se edes koko totuus ollut, löytyi muutakin, tässä koko avauksen tulos:
1. Mahalaukun torsio eli kiertymä
2. Krooninen atrofioiva lymfosytäärinen gastriitti
3. Lymfoplasmasytäärinen tyroidiitti (ALT)
Molemmat tulehdukset ovat todennäköisesti sisäsyntyisiä ja immunopatologisia.
Ei siinä voinut kun ihmetellä miten voi koira olla noin sairas sisältä ja niin iloinen, vilkas itsensä ulkoa. Oikein istuttiin vanhimmaisen kanssa alas miettimään, että oliko meiltä jotain ehkä mennyt ohi silmien, jos ei muuten niin vaikka Arskaa ja Viiviä surressa. Ei kyllä keksitty mitään, vaikka kuin yritettiin miettiä ja kaivella ja vaikka kaiken järjen mukaan noin (ainakin mun mielestä) pahan tilan ois jossain pitänyt näkyä (siis kilppari ja maha).
Vaan ei näkynyt, karva kiilsi, massa pysyi, ei lihonut, eikä laihtunut, liikku normaalisti, ei nukkunut tai valvonut epätavallisen paljoa. Mahan toiminnassa ei ollut mitään ihmeellistä. Greta söi niin kun toisetkin; aina kaiken, ei ahminut, ei ollut erityisen nälkänen tai ruokahaluton, ei syönyt mitenkään erikoisesti esim. heinää (kuten mahakipunen koira voi tehdä), ei aristanut mahaansa, ei oksennellut (ei edes viimeisenä iltanaan), en muista, että ois ikänään oikeestaan juur oksentanut, Murukin oksentelee enemmän (tosin vaan kun syö heinää). Ei ollut ripulilla, vatsa ei ollut kovalla. Kun nukku, nukku täysin rennosti. Ei ollut mitään käytösmuutoksia, ei äkäillyt muille vaan leikki Tiukun kanssa... Ei, ei me keksitty kerrassaan mitään, mikä ois soittanut hälytyskelloja jotenkin, ihan tuli puun takaa koko juttu.
Itsensä syyllistäminen on todella helppoa... Kysyinkin parilta ystävältä, että olenko mä oikeasti sokea tai jotenkin tyhmä, kun en huomannut mitään. Kuulemma en. Vertaistukena kerrottiin eläimestä, jolla oli mennyt jo puolet sisäelimistä kuolioon ennen kuin se oirehti mitenkään ja silloinkin ihonvärin muutoksena, muilta osin söi, leikki ja nukkui ihan normaalisti...
Suru on käsittämättömän suuri ja kyyneleet hereässä. Elämä ei kuitenkaan pysähdy odottamaan, joten eteenpäin, sano mummo lumessa.
ps.
En muista tuliko tänne blogiin laitettua Arskan ja Viivin kuolinsyyt. KoiraNetistä ne kyllä löytyvät ja kotisivuiltani, mutta tulkoot mainittua täälläkin:
Arska - pahanlaatuinen plasmasolukasvain
Viivi - lymfooma
Greta meni todella nopeasti ja vähin oirein. Päivällä oli ihan oma itsensä, juoksi pitkin pihaa jne. Illalla ei ruoka maittanut ja oli jotenkin kovin vaisun oloinen, puristeltiin ja mutisteltiin ja ihmeteltiin ja soitettiin eläinlääkäriin. No moni ei ehkä ois soittanut sillä perustein, että koira ei syö iltaruokaansa… en minäkään länderin kohdalla niin olis tehnyt, mutta kun Greta aina söi ruokansa… Ell:n kanssa sovittiin, että keskiviikkona mennään tutkittavaksi kun mitään hälyttävää oireista päätellen ei ollut.
Vaikkei ruoka maittanut, niin Greta kuitenkin joi normaalisti ja kävi asioillaan, ei oksennellut, aristanut mitään tms. Aamuyöllä, joskus kolmen maissa, Greta oli tullut rapsuteltavaksi kun KePo visiteerasi toiletissa. Oli kuulemma ollut suht normaalin oloinen, vaisumpi vaan. Aamulla kuuden aikoihin, kun kömmittiin jalkeille, Greta oli kuollut. Se oli kuin painajaista, paitsi, ettei tästä painajaisesta herännyt nipistämällä...
Evira meille sitten kertoi, että mahalaukunkiertymä Gretan vei, vaikka kaikki, niin eläinlääkäri, patologi kuin vertaistukikin olivat sitä mieltä, ettei voi olla kiertymä, pitäisi olla sitä ja tätä oiretta jne. No ei ollut niitä tyypillisiä oireita, ei ollut.
Eikähän se edes koko totuus ollut, löytyi muutakin, tässä koko avauksen tulos:
1. Mahalaukun torsio eli kiertymä
2. Krooninen atrofioiva lymfosytäärinen gastriitti
3. Lymfoplasmasytäärinen tyroidiitti (ALT)
Molemmat tulehdukset ovat todennäköisesti sisäsyntyisiä ja immunopatologisia.
Ei siinä voinut kun ihmetellä miten voi koira olla noin sairas sisältä ja niin iloinen, vilkas itsensä ulkoa. Oikein istuttiin vanhimmaisen kanssa alas miettimään, että oliko meiltä jotain ehkä mennyt ohi silmien, jos ei muuten niin vaikka Arskaa ja Viiviä surressa. Ei kyllä keksitty mitään, vaikka kuin yritettiin miettiä ja kaivella ja vaikka kaiken järjen mukaan noin (ainakin mun mielestä) pahan tilan ois jossain pitänyt näkyä (siis kilppari ja maha).
Vaan ei näkynyt, karva kiilsi, massa pysyi, ei lihonut, eikä laihtunut, liikku normaalisti, ei nukkunut tai valvonut epätavallisen paljoa. Mahan toiminnassa ei ollut mitään ihmeellistä. Greta söi niin kun toisetkin; aina kaiken, ei ahminut, ei ollut erityisen nälkänen tai ruokahaluton, ei syönyt mitenkään erikoisesti esim. heinää (kuten mahakipunen koira voi tehdä), ei aristanut mahaansa, ei oksennellut (ei edes viimeisenä iltanaan), en muista, että ois ikänään oikeestaan juur oksentanut, Murukin oksentelee enemmän (tosin vaan kun syö heinää). Ei ollut ripulilla, vatsa ei ollut kovalla. Kun nukku, nukku täysin rennosti. Ei ollut mitään käytösmuutoksia, ei äkäillyt muille vaan leikki Tiukun kanssa... Ei, ei me keksitty kerrassaan mitään, mikä ois soittanut hälytyskelloja jotenkin, ihan tuli puun takaa koko juttu.
Itsensä syyllistäminen on todella helppoa... Kysyinkin parilta ystävältä, että olenko mä oikeasti sokea tai jotenkin tyhmä, kun en huomannut mitään. Kuulemma en. Vertaistukena kerrottiin eläimestä, jolla oli mennyt jo puolet sisäelimistä kuolioon ennen kuin se oirehti mitenkään ja silloinkin ihonvärin muutoksena, muilta osin söi, leikki ja nukkui ihan normaalisti...
Suru on käsittämättömän suuri ja kyyneleet hereässä. Elämä ei kuitenkaan pysähdy odottamaan, joten eteenpäin, sano mummo lumessa.
ps.
En muista tuliko tänne blogiin laitettua Arskan ja Viivin kuolinsyyt. KoiraNetistä ne kyllä löytyvät ja kotisivuiltani, mutta tulkoot mainittua täälläkin:
Arska - pahanlaatuinen plasmasolukasvain
Viivi - lymfooma
sunnuntaina, lokakuuta 28, 2012
Tassuterapiaa
Viime kuukaudet ovat olleet rankkoja ja käyneet voimille. Kolmen koiran menetys neljässä kuukaudessa kirpasee ja kunnolla kirpaseekin. Onneksi tarjolla on ollut tassuterapiaa ja olen saanut mahdollisuuden käydä katsomassa Anskun pentuja. Pienet "töppöjalat" ja naskalihampaat pitävät huolen siitä, että voi ainakin tuokion elää ihan juur tässä hetkessä ja murheet jäävät taka-alalle.
Kas tässä tassuterapeutit, pienet länderilapset, ihan historialliset sellaiset, nimittäin Suomen ensimmäinen glattipentue. Pentueen emä Ansku (Angelie vom Kindelsbergtal) ja isä Attila (Alabadosters Aladdin, Tanska), kasvattaja kennel AiMun
19.10.2012
27.10.2012
Kas tässä tassuterapeutit, pienet länderilapset, ihan historialliset sellaiset, nimittäin Suomen ensimmäinen glattipentue. Pentueen emä Ansku (Angelie vom Kindelsbergtal) ja isä Attila (Alabadosters Aladdin, Tanska), kasvattaja kennel AiMun
19.10.2012
27.10.2012
torstaina, lokakuuta 25, 2012
lauantaina, lokakuuta 13, 2012
Ruokaostoksia
Kävin tänään hakemassa ländereille lisää ruokaa ja miten ne on eläintarvikeliikkeetkin siirtyneet laittamaan houkutuksia kassan viereen ihan kun ruokakaupat on tehneet jo iät ja ajat, niinpä mulla oli kotiin tuomisina tällaset ihan vaan koska ne on niiiiiiiin hassunhauskat, ei sen takia, että koirat jotenkin ois tarvineet lisää leluja.
Vielä niitä ei ole koirille annettu leikittäviksi, on ollut muuta puuhaa tää lauantai, mut Hedda tuli leluja ihmettelemään kun niitä kuvasin. Yritin siis saada arvon rouvan samaan kuvaan banaanin ja maissin kanssa ja onnistuhan se...
kuvassa siis herrat Banaani ja Maissi sekä kyssäkaali Hedda
Vielä niitä ei ole koirille annettu leikittäviksi, on ollut muuta puuhaa tää lauantai, mut Hedda tuli leluja ihmettelemään kun niitä kuvasin. Yritin siis saada arvon rouvan samaan kuvaan banaanin ja maissin kanssa ja onnistuhan se...
kuvassa siis herrat Banaani ja Maissi sekä kyssäkaali Hedda
perjantaina, lokakuuta 12, 2012
Perjantaipiristeitä
Perjantai on sujunut sukkelasti hyvässä seurassa. Kotiin tullessa täällä oli jo odottamassa KePon noutama M-ryhmä, joten voitiin syödä hyvää ruokaa, juoda sumppia ja nauttia erinomaisesta raparperipiirakasta. Sen jälkeen oli vuorossa lukemista ja leikkejä...
Vähän myöhemmin paikalle saapui ihanainen Heta taustaryhmänsä kera. Neito oli niin riemastunut kasvattajan näkemisestä, ettei paremmasta väliä. Heta pärjäsi hyvin myös vilkkaitten pikkuihmisten kanssa.
Kas tässä Heta ja tukka.
Tai miten ois Heta ja letti.
Totoron mielestä Heta oli ihan tyhmä kun änki mamman syliin koko ajan ja herra yritti vähän puolustaakin paikkaansa. Uskoi kyllä kun sanottiin ja tyytyi mulkoilemaan alta kulmain. Hetan letti sitten olikin Totoron mielestä aivan käsittämätön juttu, sitä piti tuijottaa ihan koko rahan edestä.
Heta ja isipappa Cello, jolle Heta kovin yritti tehdä itseään tykö ja onnistuikin siinä niin hyvin, että Cello sai jonkun lentävä länderi kohtauksen ja juoksi pitkin kämppää ja sohvia niin, että oltiin jalkoihin jäädä koko sakki.
Lopuksi perjantai-illan piriste; sisko ja sen veli...
Miten voikin sisarukset (puoli sellaiset vaan, sama isä, eri äiti) näyttää näin fiksuilta ja vielä samassa kuvassa
ja kai kuvaajakin vois kuvakulmat paremmin valita
Sit ei kun hymyä huuleen ja unten maille!
Vähän myöhemmin paikalle saapui ihanainen Heta taustaryhmänsä kera. Neito oli niin riemastunut kasvattajan näkemisestä, ettei paremmasta väliä. Heta pärjäsi hyvin myös vilkkaitten pikkuihmisten kanssa.
Kas tässä Heta ja tukka.
Tai miten ois Heta ja letti.
Totoron mielestä Heta oli ihan tyhmä kun änki mamman syliin koko ajan ja herra yritti vähän puolustaakin paikkaansa. Uskoi kyllä kun sanottiin ja tyytyi mulkoilemaan alta kulmain. Hetan letti sitten olikin Totoron mielestä aivan käsittämätön juttu, sitä piti tuijottaa ihan koko rahan edestä.
Heta ja isipappa Cello, jolle Heta kovin yritti tehdä itseään tykö ja onnistuikin siinä niin hyvin, että Cello sai jonkun lentävä länderi kohtauksen ja juoksi pitkin kämppää ja sohvia niin, että oltiin jalkoihin jäädä koko sakki.
Lopuksi perjantai-illan piriste; sisko ja sen veli...
Miten voikin sisarukset (puoli sellaiset vaan, sama isä, eri äiti) näyttää näin fiksuilta ja vielä samassa kuvassa
ja kai kuvaajakin vois kuvakulmat paremmin valita
Sit ei kun hymyä huuleen ja unten maille!
sunnuntaina, lokakuuta 07, 2012
Kalenteriprojekti
Jokavuotinen Kipazin länderikalenteriprojekti on päässyt vaiheeseen, jossa kuvat on valittuina. Upeita kuvia taas kerran, tuhannet kiitokset kaikille projektiin aktiivisesti osallistuneille kasvattieni omistajille!!!
Kalenteri on tarkoitettu lähinnä kasvattieni perheille, mutta jos nyt joku muukin on siitä kiinnostunut, niin lisätietoja saa sähköpostitse.
Kalenteri on tarkoitettu lähinnä kasvattieni perheille, mutta jos nyt joku muukin on siitä kiinnostunut, niin lisätietoja saa sähköpostitse.
tiistaina, syyskuuta 18, 2012
Yllätysvieraita
Eilen sain viimein itseni raahattua ihan oikeasti silmälääkäriin, edellisestä visiitistä (ellei optikon tekemää ajokorttinäöntarkastusta oteta lukuun) olikin jo kymmenen vuotta... tai vähän enemmän. Kumma kyllä en jännittänyt tätä silmätutkimusta yhtään niin pal kun koirien silmien syynäämistä.
Ensin oli näöntarkastusosasto ja ihan olen oikean vahvusia Tiimareita osannut käyttää lukiessani. Sit tiputettiin yksiä tippoja ja katottiin silmänpaineet, sit toisia tippoja ja tovin odottelun jälkeen meikäläisen silmät terveiksi peilattiin. No ostin mä ne suositellut kaukolasit, autolla liikkuessa ei voi nähdä koskaan liian hyvin, ja kun kaupan päälle sai toiset lasit, niin otin sit ihan "oikeat" lukulasit. En kyllä aio hylätä niitä Tiimareitakaan, saa pal näyttävämmän pokavalikoiman.
Nyt taas jaksaa ymmärtää koiriaankin paremmin, siis silmätutkimuksen osalta. Eilen oli näkökyky aika surkee, onneks oli vanhimmainen kuskina ja taluttamassa tätä mummoa tien yli. Sitä ei ihminen arvaa kuin kirkas voi olla pilvinenkin sää.
Tää päivä alko sit silmät edelleen aristaen hammaslääkäristä. Edellisen kerran väliaikanen kaivettiin pois ja hammas paikattiin kunnolla. Sit oli röntgenistä löytynyt toinenkin reikä ja sekin paikattiin. Puudutus puudutti sujuvasti puoli päätä, muttei hammasta. Selvisin kuitenkin hengissä, joskin aamun bad hair day muuttui hammaslääkärin tuolissa istuessa horrible hair dayksi.
Jos kohta tämä päivä ei alkanut kovin hurmaavasti, niin se päättyi sitäkin hurmaavammin, yllärivierailulle saapui Flii kera emäntänsä. Olipa ihanaa nähdä molemmat!!
Flii
Veli ja sen sisko
Cello-isä ja lapsensa Totoro ja Flii
Ensin oli näöntarkastusosasto ja ihan olen oikean vahvusia Tiimareita osannut käyttää lukiessani. Sit tiputettiin yksiä tippoja ja katottiin silmänpaineet, sit toisia tippoja ja tovin odottelun jälkeen meikäläisen silmät terveiksi peilattiin. No ostin mä ne suositellut kaukolasit, autolla liikkuessa ei voi nähdä koskaan liian hyvin, ja kun kaupan päälle sai toiset lasit, niin otin sit ihan "oikeat" lukulasit. En kyllä aio hylätä niitä Tiimareitakaan, saa pal näyttävämmän pokavalikoiman.
Nyt taas jaksaa ymmärtää koiriaankin paremmin, siis silmätutkimuksen osalta. Eilen oli näkökyky aika surkee, onneks oli vanhimmainen kuskina ja taluttamassa tätä mummoa tien yli. Sitä ei ihminen arvaa kuin kirkas voi olla pilvinenkin sää.
Tää päivä alko sit silmät edelleen aristaen hammaslääkäristä. Edellisen kerran väliaikanen kaivettiin pois ja hammas paikattiin kunnolla. Sit oli röntgenistä löytynyt toinenkin reikä ja sekin paikattiin. Puudutus puudutti sujuvasti puoli päätä, muttei hammasta. Selvisin kuitenkin hengissä, joskin aamun bad hair day muuttui hammaslääkärin tuolissa istuessa horrible hair dayksi.
Jos kohta tämä päivä ei alkanut kovin hurmaavasti, niin se päättyi sitäkin hurmaavammin, yllärivierailulle saapui Flii kera emäntänsä. Olipa ihanaa nähdä molemmat!!
Flii
Veli ja sen sisko
Cello-isä ja lapsensa Totoro ja Flii
torstaina, syyskuuta 13, 2012
Puunkaatoa ja äidin leinikit
Kaikkea sitä ihminen voi huomata ihan vaan koneella istuessaan ja ikkunasta ulos katsoessaan, nimittäin puun, jonka runko on ikävästi murtunut ja koko komistus on kenollaan viereisiä puita vasten valmiina kaatumaan a) puhelinjohdoille b) ohi kulkevan naapurin päälle oli hän sitten liikenteessä a) autolla b) jalan c) kakspyöräsellä. Eihän siinä sit mikään auttanut, ylös, ulos ja puunkaatoon.
On muuten yllättävän vaikeaa saada liina heitettyä sopivaan oksankoloon ja on muuten yllättävän raskasta kiskoa isoa puuta hartiavoimin ja räpylät tanassa. Moottorisaha ei tietty startannut, siitä oli kai polttoaineet loppu. Pokasaha vois olla ihan hyvä, jos se ois hyvä... vaan vesuria ei voita mikään. No ehkä kunnon kirves ois voinut olla melkeen yhtä hyvä.
Lopulta puu rötkähti kellalleen keskelle tietä. Vesuria heiluttamalla puu pieneni sen verran, että sen sai siirrettyä paloina pientareelle. Siinä vaiheessa olikin jo sen verta pimiää, että loppukäsittely jää toiseen kertaan, onneks kohta on viikonloppu.
Vähitellen tässä aletaan oppia elämään kavennetulla laumalla. Hedda on aina ollutkin kaikkein eniten vanhimmaisen koira ja Fridakin tuntuu kallistuneen sille kannalle, että tyttölauma on bueno. Mulle on siis jäänyt poikien porukka. Kas tässä pikku leinikit.
On muuten yllättävän vaikeaa saada liina heitettyä sopivaan oksankoloon ja on muuten yllättävän raskasta kiskoa isoa puuta hartiavoimin ja räpylät tanassa. Moottorisaha ei tietty startannut, siitä oli kai polttoaineet loppu. Pokasaha vois olla ihan hyvä, jos se ois hyvä... vaan vesuria ei voita mikään. No ehkä kunnon kirves ois voinut olla melkeen yhtä hyvä.
Lopulta puu rötkähti kellalleen keskelle tietä. Vesuria heiluttamalla puu pieneni sen verran, että sen sai siirrettyä paloina pientareelle. Siinä vaiheessa olikin jo sen verta pimiää, että loppukäsittely jää toiseen kertaan, onneks kohta on viikonloppu.
Vähitellen tässä aletaan oppia elämään kavennetulla laumalla. Hedda on aina ollutkin kaikkein eniten vanhimmaisen koira ja Fridakin tuntuu kallistuneen sille kannalle, että tyttölauma on bueno. Mulle on siis jäänyt poikien porukka. Kas tässä pikku leinikit.
sunnuntaina, syyskuuta 09, 2012
On tullut jo syys
Kyllä vaan on kesä jo taa jäänyttä elämää ja syksy hyvässä menossa, taitaa talvikin kolkutella ovella... Ei kai tätä ihan ensilumeks voi sanoa, muttei pal puutukaan.
Itellä olo on sellanen, että tekis melkeen mieli kaivautua jonnekin nukkumaan talviunta, heräis sit joskus maaliskuulla kun kesästä on jo aavistus jossain mielen sopukoissa. Koiratkaan ei enää viihdy pihalla tuntikausia koskapa nurmikko on märkää ja kylmää, avoimet ovet on nekin siis taa jäänyttä elämää ihan jo senkin takia, puhumattakaan siitä, että ulkoa tulee kylmää sisälle...
Varsinaista lämmityskautta ei olla vielä alotettu, ei jauha lämpöilmapumppu eikä takka lämpiä säännöllisesti, mutta vähän esimakua tulevasta saatiin kun tänään hippasen lämmitin takkahuoneen kivikasaa, jotta tuo tottuu kesän tauon jälkeen lämpöön.
Ja länderit nautti...
Totoro, Hedda ja Cello
paitsi Frida, joka ei vieläkään oikein ymmärrä takan eessä makoilun nautinnollisuutta.
Ruuan päälle Frida kyllä ymmärtää. Tässä yrittää näyttää nälkään nääntyvältä, josko sillä ruoka-aika aikaistuis tunnin tai pari tai ehkä sitä vaikka ylimääräsen annoksen sais kun tarpeeks hyvin osais näytellä.
Itellä olo on sellanen, että tekis melkeen mieli kaivautua jonnekin nukkumaan talviunta, heräis sit joskus maaliskuulla kun kesästä on jo aavistus jossain mielen sopukoissa. Koiratkaan ei enää viihdy pihalla tuntikausia koskapa nurmikko on märkää ja kylmää, avoimet ovet on nekin siis taa jäänyttä elämää ihan jo senkin takia, puhumattakaan siitä, että ulkoa tulee kylmää sisälle...
Varsinaista lämmityskautta ei olla vielä alotettu, ei jauha lämpöilmapumppu eikä takka lämpiä säännöllisesti, mutta vähän esimakua tulevasta saatiin kun tänään hippasen lämmitin takkahuoneen kivikasaa, jotta tuo tottuu kesän tauon jälkeen lämpöön.
Ja länderit nautti...
Totoro, Hedda ja Cello
paitsi Frida, joka ei vieläkään oikein ymmärrä takan eessä makoilun nautinnollisuutta.
Ruuan päälle Frida kyllä ymmärtää. Tässä yrittää näyttää nälkään nääntyvältä, josko sillä ruoka-aika aikaistuis tunnin tai pari tai ehkä sitä vaikka ylimääräsen annoksen sais kun tarpeeks hyvin osais näytellä.
maanantaina, syyskuuta 03, 2012
Reissumiehiä naurattaa
Perjantaina suunnattiin Cellon ja Totoron kanssa kohti Sysmää. Akat jäivät vanhimmaisen hoiviin juoksujaan potemaan. No kerpeleillä ei juoksuja ollut, mutta ne saivat pysyä silti kotosalla koskei määränpäässä ole tiloja niille.
Pojat oli tosi täpinöissään kun pääsivät mukaan ja ekan vartin ne marisivat takapenkille vyötettyinä, sitten alkoivat hakea parempaa asentoa, matka kun näytti selkeästi kestävän vähän kauemmin. Eikä reissu ihan ongelmittakaan mennyt, auton hihna otti kipeetä jossain kohti, perille kuitenkin päästiin.
Eka yö oli enemmän kun levoton. Cello kyllä asettui tapojensa vastaisesti punkkaan nukkumaan, mut Totoro loikki sänkyyn ja pois, sänkyyn ja pois, eikä osannut oikein asettua mihinkään. Monessa kohti näkyy se, että kyllä vaan Arska loppuun asti toimi pojille esikuvana ja Arskan tekemisistä katottiin mallia: kun Arska oli rauhallisesti, pojatkin olivat. Nyt näkyy kuin kumpikaan ei oikein aina tiedä missä mennään ja mitä pitäis tehdä, vaikkei tämäkään vierailupaikka pojille uus eikä outo ollut.
Aamulla me kaksjalat lähdettiin Hartolan markkinoille. Hetken mietin poikien ottamista mukaan, mutta kun tiedän tapahtumassa olevan tosi pal porukkaa, niin jätin pojat pois matkasta. Jouduin kyllä telkemään raasut häkkeihin, kosken arvannut antaa poikien iteksiin tutkailla paikkoja, ne kun eivät ole koiraturvallisesti suunnitellut. Onneks pojat on tottuneet olemaan tarvittaessa häkissä, eikä markkinareissu kestänyt kuin sellasen ehkä kolmisen tuntia. Vesikipot vaan häkkeihin ja puruluita ajankulks. Mut osaa noi surkeilta näyttää, eikö vaan.
Onneks loppuaika oli rennompaa, pojat pääs lenkille ja ulos monta kertaa päivässä, voi sitä juoksemisen riemua.
Cello laukkaa
Totoro lentää
Cello hilpeenä
Totoro nauraa
Mekaanikkoja työssään
Totoro-magnusti
Onpa outo talo
MIssä sä oikeen kuppaat? Tuu jo! sanoo Totoron ilme
Tää on nyt nähty
Poika saunoo... ei kun se onkin isä, joka saunoo... tai oikeestaan lusmuilee pukuhuoneen puolella.
Oikeesti molemmat pojat kävi saunomassa, löylyyn en vaan kameraa vienyt, enkä ees pesuhuoneeseen. Cello kiipes ihan ylimälle lauteelle meikäläisen viereen, Totoro jäi vähän alemma, siihen varpailleni istumaan. Eikä pojjaat kauaa löylyssä viihtyneet, vaan kävivät sentään.
Mitään ei olla otettu
Tosta se tuli ja tonne se meni
Pihapiirissä ja sen liepeillä pyörineitten supin, kärpän, pupun yms. hajut herättivät Totoron sisällä piileksivän pienen metsästäjän ja näin monta hienoa myyrähyppyä, joilla rökitettiin monta tuulessa heiluvaa heinää.
Ulkoilun, ruuan ja saunan päälle maistuu uni, toki on oltava niin liki emännän varpaita, ettei tuo pääse pakosalle ihan huomaamatta.
Verestin reissulla vanhoja sukanvärkkäämisen taitojani, se kun sujuu seurustelun lomassa. Siitä onkin aikaa kun oon viimeksi sukat tehnyt, lanka kyllä on ollu oottamassa inspiraation iskemistä. Eka sukka suju vähän kankeesti ja piti luntata ohjeesta apuja, mut toinen synty jo suorastaan ihan iteksiin. Ei sitä muistanutkaan kuin rentouttavaa puuhaa puikkojen heiluttelu on.
Toka yö meni loistavasti, pojat haki paikat itelleen punkasta ja kuorsasivat aamuun asti kaikessa rauhassa. Kovasti Cello ja Totoro, varsinkin Totoro, mua vahti, yllättävän kovin, silmistään eivät ois laskeneet, edes ulkona ei voinut olla, ellen ollut mukana matkassa, vaikka uusia hajuja oli valtavasti. KePo vei pojat kävelylle, niin kohta ilmesty rasvattu salama Totoro oven taa, Cello sentään oli malttanut kävellä KePon tahtiin takasinkin päin.
Auto tuli ehjätyksi ja kotimatka meni ongelmitta, ellei ongelmaksi lueta sitä, että Totoro mäkisi korvaani varmaan ekan puol tuntia… Kotona meillä on ollu vallan reporankoja poikia, edes ”onko nälkä”, ”ruokaa” sanoille ei sunnuntai-iltana korvaa lotkautettu, vaikka yleensä niillä saa liikettä porukkaan, vaan mikäpä se on levätessä antoisan viikonlopun jäljiltä.
Pojat oli tosi täpinöissään kun pääsivät mukaan ja ekan vartin ne marisivat takapenkille vyötettyinä, sitten alkoivat hakea parempaa asentoa, matka kun näytti selkeästi kestävän vähän kauemmin. Eikä reissu ihan ongelmittakaan mennyt, auton hihna otti kipeetä jossain kohti, perille kuitenkin päästiin.
Eka yö oli enemmän kun levoton. Cello kyllä asettui tapojensa vastaisesti punkkaan nukkumaan, mut Totoro loikki sänkyyn ja pois, sänkyyn ja pois, eikä osannut oikein asettua mihinkään. Monessa kohti näkyy se, että kyllä vaan Arska loppuun asti toimi pojille esikuvana ja Arskan tekemisistä katottiin mallia: kun Arska oli rauhallisesti, pojatkin olivat. Nyt näkyy kuin kumpikaan ei oikein aina tiedä missä mennään ja mitä pitäis tehdä, vaikkei tämäkään vierailupaikka pojille uus eikä outo ollut.
Aamulla me kaksjalat lähdettiin Hartolan markkinoille. Hetken mietin poikien ottamista mukaan, mutta kun tiedän tapahtumassa olevan tosi pal porukkaa, niin jätin pojat pois matkasta. Jouduin kyllä telkemään raasut häkkeihin, kosken arvannut antaa poikien iteksiin tutkailla paikkoja, ne kun eivät ole koiraturvallisesti suunnitellut. Onneks pojat on tottuneet olemaan tarvittaessa häkissä, eikä markkinareissu kestänyt kuin sellasen ehkä kolmisen tuntia. Vesikipot vaan häkkeihin ja puruluita ajankulks. Mut osaa noi surkeilta näyttää, eikö vaan.
Onneks loppuaika oli rennompaa, pojat pääs lenkille ja ulos monta kertaa päivässä, voi sitä juoksemisen riemua.
Cello laukkaa
Totoro lentää
Cello hilpeenä
Totoro nauraa
Mekaanikkoja työssään
Totoro-magnusti
Onpa outo talo
MIssä sä oikeen kuppaat? Tuu jo! sanoo Totoron ilme
Tää on nyt nähty
Poika saunoo... ei kun se onkin isä, joka saunoo... tai oikeestaan lusmuilee pukuhuoneen puolella.
Oikeesti molemmat pojat kävi saunomassa, löylyyn en vaan kameraa vienyt, enkä ees pesuhuoneeseen. Cello kiipes ihan ylimälle lauteelle meikäläisen viereen, Totoro jäi vähän alemma, siihen varpailleni istumaan. Eikä pojjaat kauaa löylyssä viihtyneet, vaan kävivät sentään.
Mitään ei olla otettu
Tosta se tuli ja tonne se meni
Pihapiirissä ja sen liepeillä pyörineitten supin, kärpän, pupun yms. hajut herättivät Totoron sisällä piileksivän pienen metsästäjän ja näin monta hienoa myyrähyppyä, joilla rökitettiin monta tuulessa heiluvaa heinää.
Ulkoilun, ruuan ja saunan päälle maistuu uni, toki on oltava niin liki emännän varpaita, ettei tuo pääse pakosalle ihan huomaamatta.
Verestin reissulla vanhoja sukanvärkkäämisen taitojani, se kun sujuu seurustelun lomassa. Siitä onkin aikaa kun oon viimeksi sukat tehnyt, lanka kyllä on ollu oottamassa inspiraation iskemistä. Eka sukka suju vähän kankeesti ja piti luntata ohjeesta apuja, mut toinen synty jo suorastaan ihan iteksiin. Ei sitä muistanutkaan kuin rentouttavaa puuhaa puikkojen heiluttelu on.
Toka yö meni loistavasti, pojat haki paikat itelleen punkasta ja kuorsasivat aamuun asti kaikessa rauhassa. Kovasti Cello ja Totoro, varsinkin Totoro, mua vahti, yllättävän kovin, silmistään eivät ois laskeneet, edes ulkona ei voinut olla, ellen ollut mukana matkassa, vaikka uusia hajuja oli valtavasti. KePo vei pojat kävelylle, niin kohta ilmesty rasvattu salama Totoro oven taa, Cello sentään oli malttanut kävellä KePon tahtiin takasinkin päin.
Auto tuli ehjätyksi ja kotimatka meni ongelmitta, ellei ongelmaksi lueta sitä, että Totoro mäkisi korvaani varmaan ekan puol tuntia… Kotona meillä on ollu vallan reporankoja poikia, edes ”onko nälkä”, ”ruokaa” sanoille ei sunnuntai-iltana korvaa lotkautettu, vaikka yleensä niillä saa liikettä porukkaan, vaan mikäpä se on levätessä antoisan viikonlopun jäljiltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)