Nyt kun on ollut viikon kotona, niin päivät alkaa olla vähän hakusessa. Sain itteni juur kiinni siitä kun ihmettelin, että mitä onko nyt sunnuntai, pitääkö oikeesti huomenna taas nousta kukonlaulun aikaan koneelle naputtelemaan, eikö saakaan istua tuijottamassa hypnoottisesti pentuja. No ilmeisesti tänään on sunnuntai halusin tai en, joten huomenna on työpäivä, etäpäivä sentään. Voispa työnsä tehdä melkeestä aina etänä, se olis ihan mielettömän upeeta ja varmaan se on tulevaisuuden visio ja totta jo nyt monessa paikassa. Haloo, kaipaako joku cobol-ohjelmoijaa etätöihin, olis vuosien kokemus ja ääretön notkeus, uuden oppiminen ei ongelma. Joo, no ehkä blogi ei oo mikään työhakemus kumminkaan
Tein tänään toisenkin hämmästyttävän havainnon, siis sen lisäksi, että totesin olevan sunnuntai: en oo ottanut ensimmäistäkään valokuvaa
Ihan käsittämättömän hämmästyttävää. Tosin eilen otin ehkä kahdenkin päivän edestä, mutta se oli eilen se. Pennut syö ja nukkuu, kakkaa ja syö ja nukkuuu. Hämmästyttävää, eikö? Mutta ne on äärimmäisen terapeuttisia vaan makaamalla paikoillaan ja huokumalla rauhaa, niitä on pakko tuijottaa, eikä niitä katsellessaan voi ajatella mitään ikävää. Kun vois tallentaan pentupesäfiiliksen itseensä ja ammentaa sitä esiin aina siinä vaiheessa kun maailma ahdistaa, se olis aika mieletöntä. Muttei tätä maailman sunnuntaihetkeä voi purkittaa, se valuu ajan rattaisiin ihan vääjäämätöntä vauhtia ja taas tulee maailman maanantai.
Sain muuten ongelmakoirakurssin tehtävätkin tehtyä ja lähetettyä. Olin jo aikasemmin tehnyt kyllä kaikki haastattelu- ja keräilytyön, mutta ymmärrettävään muotoon kirjottaminen oli tekemättä, miten se aina tuntuukin olevan vaikein osio, vaikka on enää silkkaa asioiden yhteenvetoa ja johtopäätösten tekemistä. No pääasia, että homma on pulkassa.
Vaan pentulauma kutsuu ja Tuulensuoja vaikenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti