Tikkiksen kuva ja Heddan arvostelu

Jaahas, tässä ois sitten se edellisestä uupumaan jäänyt kuva eli Tikkis (Kipazin Just a Trick) kera elämänsä ensimmäisen ruusukkeen.



Arvostelun voi lukea Katin sivuilta.

Heddan arvostelu puolestaan tässä:

Helsinki 15.11.2009
Tuomari Veli-Pekka Kumpumäki
Hyvin kehittynyt narttu, jolla erittäin hyvät mittasuhteet, vahva luusto, roteva runko. Hyvä ylälinja. Narttumainen, hyväilmeinen pää, jossa hyvät linjat. Turkki saa vielä karhentua. Hyvä sapelihäntä. Erittäin hyvät liikkeet ja mallikas esiintyminen. Lupaava.

Eipä sitten muuta kun vesisadetta, pimeetä, märkää, kurasta... Joulua ootellessa...

Tekemistä riittää

Viimeks kirjottaessani kärvistelin flunssasen olon kanssa ja ilmeisesti sauna autto tai sitten C ja D, vitamiinit nimittäin. Nappasin muutaman pillerin nukkumaan mennessä ja perjantaiaamuna oli melkeen ihmismäinen olo. Tosin nyt viikonlopun jälkeen olo on taas vähän nuhjunen.

Perjantai-ilta tais kulahtaa kaupoilla. Nyt kun ollaan pyritty käymään kaupassa vaan kerran viikkoon (siinä muuten säästää uskomattomia summia), niin aikaa menee kyllä sit enemmän per kerta. Toisaalta olihan niitä ostoksiakin useemmasta paikasta eläintarvikeliikkeestä ruokakauppaan, S-raudasta Liiteriin, Tiimaria unohtamatta ja pakettikin postissa.

Lauantaina heräsin hämmästyksekseni äärimmäisen pirteänä, melkeen teki mieli mitata kuume. Tarkotus oli käydä läpi joululahjatilanne; mitä hankittuna, mitä hankittavana, ja ehkä paketoidakin jo ensimmäisen paketit ennen kuin lahjan saajat pääsevät vahingossa näkemään lahjansa. Toisin kävi.

Hyökkäsin keittiön kimppuun, oli tosin vähän pakkokin kun ei siellä mahtunut (taas kerran) laittamaan ruokaa, joka paikkaan oli kertynyt kamaa ja tiskipöydälle tiskiä. Meikäläiselle tyypillisesti siivous sitten laajeni ja laajeni ja laajeni... vaan nyt on keittiö melkeen siisti, enää kasa kamaa oottaa, että vien ne paikoilleen, joka ei ole keittiössä.

Siivouksen ohessa tuli sit laitettua viikonlopun ja alkuviikon ruoka, kanalasagne, lämmitettyä takka, pestyä kolme vai neljä koneellista pyykkiä... Katsoin siis ansainneeni leffaillan, joten passitin KePon hakemaan pari filmiä.

Sunnuntaiaamuna oli herätys arkiaamun aikataulussa; Heddalla näytelmät ja kehä ilmotettu alkavaksi 9.30. Se hyvä puoli aikaisessa kehän alkamisessa oli (suurin osa kehistä alko vasta 10.00), että saatiin parkkipaikka melkeestä oven edestä ja näyttelypaikalla oli mukavasti tilaa. Pois lähdettiin jo ennen "ruuhkaa".

Länderipentuja oli paikalla 6, Hedda ja neljä sisarustaan, sekä oma kasvattini Tikkis. Ja koska Anne oli sairaana, niin sain kunnian kerätä Demians kasvattajaryhmän ja "esittää" sen. Tuntuipa muuten vinkeeltä esittää jonkun muun ryhmä, vaikka oon kyllä leopuolella sitä joskus aikoinaan tehnyt, ainoo, että sillon en ite ollut kasvattanut ainoatakaan pentuetta.

ROP-pentu oli Heddan veli Poko, PU2 kasvattini Tikkis ja VSP-pentu Hedda. Niin ja Demians-kasvattajaryhmä sai KP:n.


Kaunis neito Hedda

Ja erinäisten sattumusten takia arvostelut ja loppukuvitus seuraa myöhemmin, ohhoijaa.

Hedda meni tällä kertaa tosi hyvin. Ilmiselvästi se, että juoksu alkaa olla ohi, on parantanut Heddan esiintymistä ja kärsivällisyyttä. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että Hedda liikkuu kauniisti kehässä ja varsinkin kun olen viime aikoina yrittänyt saada Totoroa pysymään kehässä maan pinnalla sen puolentoista metrin korkeuden sijaan, niin Hedda tuntuu tosi helpolta esitettävältä. Pöydällä meillä on vielä petraamista, mutta eiköhän se siitä, lupaavalta ainakin näyttää.

Heddan juoksu alkaa tosiaan onneksi olla ohi. Totoro laihtui nälkäkurjeksi, mutta on nyt jo rauhottunut ja syö hyvällä ruokahalulla, joten eiköhän massa palaa tuota pikaa. Cello on syönyt koko ajan hyvin ja oli tosi pitkään rauhallinen, mutta kun Heddan juoksu pääsi h-hetkeen, niin sen jälkeen Cello on ollut ihan mahdoton ja rauhottuu selkeesti hitaammin kun Totoro, joka kyllä siis alotti taas aikasemmin. Arska kävi kierroksilla, niistä puuttuvista palleistaan huolimatta, noin kolme neljä päivää, viisas vanhus.

Viivi sitten. Ei hyvältä näytä, ei. Kuume laski nopeasti kun Viivi sai antsat ja taas näytti pari päivää tosi hyvältä. Nyt Viivi on alkanut taas rohista, kukoa ja kakoa ja nenäkin vuotaa. Montaa päivää ei voi katella, sitten on taas mentävä, valitettavasti vaan luulen, että se saattaa olla Viivin viimeinen matka se. Jotenkin tässä ei enää hirmuisesti jaksa toivoa. Viivi on kyllä pirteä, syö hyvin ja siinä mielessä on ok, mutta nielu ei mitä ilmeisemmen ole kuitenkaan ok.

Ai niin, sunnuntaina pestiin sitten kolme leoa. Se oli sellanen parin tunnin urakka, eikä se sisältänyt kun pesun ja päälipuolisen kuivauksen. Vielä ois turkkien läpikäyntiä tiedossa ja pahimmoillaan joudutaan ainakin "pintapesemään" Greta ja Tiuku ennen lauantaita, että ovat sitten Jyskälässä koiran näkösiä. Tosin Tiukulta se turkki kyllä rapisee, toivottavasti sitä jäis ees vähän... Vanhimmainen, leojen hovikampaaja, kyllä epäili, ettei Tiukun turkki erityisen näyttävä tule olemaan. Ei ehkäs Gretanakaan, se kun on puolestaan vasta kasvussa.

Voisko leoihin asentaa sellasen turkkimittarin, joka kertois, että koska turkki on parhaimmillaan. Siitä vois sit kattoa mihin näytelmiin koira kannattaa ilmottaa...

Maanantai sisälsi sitten viimein joululahja-asioita. Nyt on ekat lahjat pakattuina, jo hankitut inventoituina, osa lahjoista tilattuina jne. Uskoisin, ettei joulukuussa tartte paljoa lahja-asioitten kanssa hötkyä.

Ellei viina, terva ja sauna...

Viikko alkaa olla paremmalla puolella. Jollei sitä muuuten huomaa, niin viimeistään torstain ruokatunnilla, sillon on aina herneitten heittelyä.

Tänään sain myös äkkilähdön, en tosin lomamatkalle vaan eläinlääkäriin. Tulin kotio ja Viivihän ei sit ollut ollenkaan Viivi. On se pari päivää ollut aika vaisu ja yhtenä päivänä nuoli nenäänsä kun heikkopäinen, mut muuten suht ok. Tänään ei tullut ees vastaan, seiso vaan häntä koipien välissä ja selkä köyryssä keskellä lattiaa. Että ei kun luuri käteen ja soitto eläinlääkäriin.

Viiviä hoitanut ELL oli onneksi paikalla ja ehti puhelimeen, lopputulos: kuin nopeesti pääsette, puolessa tunnissa, lähtekää tulemaan. Autoon ja baanalle. Viivin kanssa nää lähdöt on tällä hetkellä sitä luokkaa, ettei koskaan tiedä mikä on lopputulos.

ELL tutki Viivin ja niin siinä oli käynyt kun vähän pelättiin eli kortisoni oli laskenut vastustuskykyä sen verran, että nyt on joku tulehdus sitten päällä. Kuumettakin oli ihan kiitettävästi. Viivi sai tän päivän lääkitykset pistoksina ja sitten apteekin kautta kotiin. Nyt Viivillä on sitten sekä antsat että kortisoni eli kaikki keinot on käytössä... Päivä kerrallaan, päivä kerrallaan.

Omakaan olo ei oo kummonen. Vanhimmainen on roikkunu puolikuntosena koko viikon ja nyt alkaa tuntua, että meikäkin on puolikuntonen. Kurkku on karhee, yskittää, jomottaa sieltä ja täältä, paleltaa ja jossain pään sisällä jyskyttää päänsärky odottamassa, että pääsisi valloilleen. Taidan siis painella ottamaan muutaman erilaisen vitamiini-sun-muun -pillerin, sit saunaan ja sen jälkeen Viivin kanssa vällyjen väliin.

Otsikosta tyydyn kyllä käyttämään vaan saunan, viinaa ei talossa ole ja en vielä tänä päivänäkään oo keksinyt, että mitä vanha kansa sillä tervalla teki, voiteli kenties jalkapohjansa vai ittensä kokonaan ja miten höyheniä ei mainita ollenkaan.

Kun ei vaan ennätä

Kun tuntuu, ettei mitään ennätä, niin jos kuitenkin jotain, ees sanan pari.

Meno kotona on melkosta ja siivouspainotteista, Hedda kehrää yläkerran verkko-oven takana ja pojat millon keittiön ja millon takkahuoneen portin takana. Päivisin pojat on eteinen-pesuhuone -akselilla, siitä kun saa oven lukkoon asti ja on vahva ja paksu ovi, niin ei pojat pääse siitä vahingossakaan läpi. Siellä ne sit sotkevat minkä ehtivät, nimittäin ylläri-pylläri: nostavat kilvan koipea. Vanhimmainen teki pojille seksyt stringit (ja ei, ei oo kuvia), katotaan onko siitä apua, eka päivä ei tosin paljoa luvannut, mut jos ois vahingossa oppineet, ettei housuun kannata pissiä... taitaa olla toiveajattelua.

Eikä taida olla pallien poistosta apua, se kun Arskakin nostaa koipea... jippii. Kukaan kolmikosta ei yleensä merkkaile kun olen kotosalla, tai siis sisällä talossa, jos meen pihalle, vaikka roskista viemään, niin juttu on jo ihan toinen. Mutta siis pääasiassa riittää kun pesen lattiat kerran päivään; töistä tultua. Ja kukahan käski ottaa nartun tähän laumaan, että itteensä ihan saa syyttää.

Viivi sitten. Lekurissa käytiin ja kortisonit saatiin. Nyt Viivi saa melkosen isoa annosta ja loppuviikosta aletaan pienentää. Aluksi näytti hyvinkin lupaavalta, nyt on taas tänään vähän rohissut tai ehkä se oli enemmän kuorsaamista. Vitamiineja ja omegoita menee myös melkoset annokset. Elämme toivoen, ei kai tässä oikein muutakaan voi.

Juhliakin on riittänyt; oli isänpäivä ja nuorimmaisen tuparit. Kakkua on syöty, jotta napa rutisee, mutta mikä se on syödessä kun ovat leipomukset olleet todella parasta A-ryhmää eli keskimmäisen tekemiä. Ei vaan näy päivittäneen blogiaan viimeisimmillä. Tuparikakku oli erityisen upea ulkomuodoltaan ja todella herkullinen, että sen kuvaa ootellessa.

Sain itteni männä viikolla viimein raahattua kampaajallekin, lauantaiaamuna klo 8.00, ihan parhautta, koska kukaanhan ei halua nukkua viikonloppusin yhtään sen pitempään kun arkenakaan... Kampaaja onneks tarjosi aamusumpit ja hiukset saatiin ojennukseen, näillä kelpaa taas mennä keikutella pari kolme kuukautta.

Isänpäivän kunniaksi Hedda suuntasi juoksuisena kohti Turkua (ettei vaan sunnuntainakaan meikäläiselle tullut liian pitkiä aamu-unia) ja pentunäytelmää. Hedda kantaen ovelta kehän lähituntumaan ja sit yritettiin pysytellä vähän sivummalla ja mahdollisimman paikoillaan, ettei ois pojat menneet ihan sekasin. Eikä Hedda kyllä ollut mitenkään tyrkyllä tuulella, joko se on päättänyt, että SE OIKEA asuu meillä kotona tai sitten parhaat hetket alkaa olla takana, nimittäin hammasta tuli het kun joku vaan nenäänsä yritti kohti työntää.

Aamulla epäilin vahvasti, ettei Heddan esiintymisestä tule mitään, se kun vaan kyöhänäsi selkäänsä mua vasten, kaatu lattialle selälleen kun yritin pukea valjaita yms. hilpeetä. Liikkeet oli ihan hakusessa ja muutenkin käytös oikein kunnolla sellasta hormonihiiren menoa.

Kyllähän se juoksu näkyi kehässäkin: Ensin mentiin ihan hienosti, tuomari sai koskea Heddaan kun Hedda oli lattialla ja Heddan ongelma, pöytä, meni myös ihan ok. Pöydän jälkeen kun tuomari tuli liki, niin Hedda sai jonkun hepulin ja lähti peruuttamaan. Tuo ei kuulu Heddan tapoihin, joten pääs yllättämään. Liikkeet oli varsin mallikelpoiset, vaikka osaa Hedda paremminkin juosta kun ei tartte kytätä peräpäätään...

Lopputulos PEK1, KP, ROP


Tuomari Riitta Lahtovaara
Arvostelu:
Vahva, mutta feminiininen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme, hyvät korvat, hyvä kaula ja ylälinja, erinomainen runko. Etukulmauksia voisi olla enemmän, oikein kulmautunut takaosa. Oikea karvanlaatu. Normaalit sivuliikkeet. Kaipaa hieman lisää itseluottamusta.

Jermulle tässä samalla onnittelut hienosta debyytistä kehissä. Kuvia ja arvostelun voi vakoilla Jaffan ja Jermun blogista.

Kerpeleitä sen sijaan ei pitäis ikinä ilmottaa näytelmiin. Niillä on mitä upeimmat turkit kunhan vaan ei mitään näytelmää oo tiedossa, vaan auta armias kun ilmotat ne jonnekin. Nytkin Tiuku pukkas turkkinsa pois loppukesästä ja kasvatti sen jo hienoon kuosiin, ilmotin siis Jyskälään ja Turkuun. No mitä näinkään eilen: Tiukulta lähtee turkki. Siis tää ei oo todellista, ei voi olla.

Greta sit, sekin pudotti turkkinsa loppukesästä ja laskin, että loistavasti ehtii kasvaa loppuvuoteen, on siis ilmotettu Jyskälään, Turkuun ja Messariin molempina päivinä. No mitä tekee Gertrud Ketterä? Päättää, ettei ainakaan housuja kannata kasvattaa, ei sit lainkaan, nehän vaan kerää kuraa kun istuu maassa.

Murua ei oo ilmotettu minnekään ja arvatkaa mitä... no sillä on tietty varmaan koko trion upein turkki. Ohhoijaa.

Joskus ihan aikusten oikeesti mietin, että millasta elämä ois, jollei ois yhtään koiraa, ei yhtään pissilätäkköä siivottavaksi kotiin tullessa, ei yhtään karvaa vaatteissa, ei kurakerrosta lattioilla, ei koskaan pihassa astuis koirankakkaan, kukaan ei koskaan haukkuis, eteinen ei ois täynnä koiranruokatynnyreitä, rahat ei hupenis koiraharrasteisiin ja omien koirien ylläpitoon... ei ois sellasta määrää ystäviä, tuttavia ja kylänmiehiä, ei ois lämpöpattereita kun simahtaa soffalle, kukaan ei kertois, että pihassa on joku, kukaan ei ois ilonen kun viiden pennin hevonen kun tuun kotio... Elämä ois toisenlaista, hyvin toisenlaista.

Evakkoduo palaa kotiin

Poikien juoksuevakko loppu lyhyeen ja pojat kotiutuivat eilen maanantain kunniaks. Waldo-katti oli saanut niistä tarpeeksiin ja hyökännyt Totoron kimppuun. Ei siitä mitään fyysisiä jälkiä Totoroon jäänyt, henkisiä kyllä, ja kuulemma jätkä oli istua tönöttänyt ovella tärisemässä moisen törkeän hyökkäyksen jäljiltä.

Cello puolestaan päätti, että Waldon vieraanvaraisuuden osotuksen jälkeen poikansa tarvihee suojelua ja alko murista Waldolle. Yö oli sitten kuulemma ollut levoton kun pojat oli korvat hörössä kuunnelleet, ettei vaan Waldo pääse salaa hyökkäämään kimppuun.

No kun yhdistetään itsevaltiaskissa, kaksi länderiä (jotka varmasti tuota pikaa olisivat koonneet rivinsä ja ryhtyneet yhteistyöhön, se on kotona tullut nähtyä) ja pieni lapsi, niin yhtälö alkaa olla sen verran "vaarallinen", että pojat muuttivat takaisin kotiin ja me jatkamme vinkumisen kuuntelua. Eristäminen onnistuu kyllä, mut se ei poista poikien kohellusta ja juoksun tässä vaiheessa pojat ei oo ainoot, vaan Heddakin jo vonkuu ja maukuu... Vaan aikansa kutakin, eikä tää nyt mitenkään mahdotonta menoa oo ollu, ehkä pojilla ottaa vähän aikaa toipua reissusta...

Pari viime yötä on meikäläisellä menny tosi levottomasti, oon nähnyt vaan unia Viivistä ja eläinlääkäristä, millon ne unet on olleet ilosempia ja positiivisia ja millon vähemmän. Ikävimmässä odotin vastaanotolla Viiville lopetuspiikkiä. Nyt on kuitenkin Viiville aika tilattuna huomiseen eli keskiviikkoiltaan, kun ei tuo rohina ole toennut. Tai päivisin on suht ok, mutta öisin Viivin on tosi hankala olla. Katotaan mitä on tehtävissä ja mitä tehdään.

Kampaajallekin tuli aika tilattua, kun toi halloweenkin jo meni, ettei voi enää noita-akkanakaan esiintyä. Näillä näkymin aika ois lauantaiaamuna klo 8.00, ettei vaan vahingossa viikonloppuna tuu nukuttua pitkään. Erityisen herkullista siitä tekee se, et perjantai-iltana on pientä kekkeriä luvassa.

Eikä se köyhtyminen siihen lopu, vielä satsasin leonkerpeleisiin ja tilasin turkinkuivaimen. Oon siitä haaveillu jo vuosia, se kun ei toi oma fööni oikein oo tehty kerpeleen turkin kuivatukseen, on vaan aina jääny ostamatta kun ei oo mikään ihan halpa hankinta. Vaan nyt sellanen aparaatti on sit tulollaan, jospa sitä sais sen jälkeen pestyä koirat kunnolla vähän useemmin, nyt tulee usein tehtyä vaan "pintapesu"; just sen verran kun pakko on.

Ja loppuun valokuvauksen jonkin sortin laiskuuden huipennus: tänään tästä koneelta ikkunan läpi otettu kuva, ees valoja en sisältä sammuttanut.

Ikkunasta katsoo kuu

Pitäis, pitäis...

Ilta pimenee, sää viilenee, lunta ei vielä näy, enkä kyllä oikeestaan kaipaakaan, piha pitäis haravoida, tuntuu vaan aina oleva jotain tähdellisempää, eikä jotenkin inspiroi pimeessä haravan heiluttelu. Talvikengät pitäis ostaa, vaikka hyvin sitä on vielä noilla kesäkengillä pärjänny. Kaikenlaista pitäis, juu, pitäis, näin se on.

Perjantaina toimin kakkukuskina. Sitä ei voi ymmärtää kuin saattaa stressata yhen kakun kuljetus, vaan kyllä stressas. Kaakku oli aika korkee, sellanen halloweenkummituskakku, ja mulle lankes kakun kuljetus pisteestä A pisteeseen B. Aamulla siis erilaisia lootia ja laatikoita, kuplamuovia yms. mukaan ja kakkua noutamaan. Aika hyvin se saatiin pakattua yhteen paffilootaan, joten ei kun loota konttiin ja baanalle.

Sanoin kyllä jo edellisenä päivänä, et jos sit radio Novaan soittaa joku ja kyselee, että tietääkö ne, mikä 110-tiellä tökkii, niin se oon minä ja kakku. Vastaanottaja lupaskin soittaa siinä tapauksessa lähetykseen ja ilmottaa, et se on mun halloweenkakku ja toisaalta leipurikin lupas soittaa ja ilmottaa, et mutsi ja kakku ne siellä vaan on tien tukkeena.

Enpä ookaan aikasemmin huomannu kuin monttunen ja mutkanen toi tie on ja kuin pal auto tärisee ja kuin kamalat on ne pari hidastetta, joista joudun ajamaan ja kuin hirmu tiukat on kaik kiertoliittymät ja miten jyrkkiä mäkiä matkalle sattuu.. Huokasin helpotuksesta kun ajoin auton duunin parkkiin ja kurkatessani kakkua totesin, et ehjä on. Päivällä siirsin sen sit autosta toiseen ja siinä kohti saatoin pyyhkästä viimesetkin hiet otsalta; vastuu oli siirtynyt vastaanottajalle.

Heddan juoksu on edennyt siihen pisteeseen, et perjantaina lähtivät Pöllö ja poikansa Tollo, siis Cello ja Totoro, juoksuevakkoon keksimmäisen tykö. Pojat oli tosi tohkeissaan kun pääsivät autoon ja maailmalle. Perillä Waldo-boy oli pistänyt uudet alamaisensa ojennukseen ja Cellon mielestä oli aika järkyttävää joutua maaimalle, Totoro oli ollut het enemmän kotonaan. No nyt molemmat on jo ihan tyytyväisiä elämäänsä. Totoro vahtii Miksua ja Cello varmaan sit keittiön antimia...

Meillä on kyllä aika oudon hiljasta. Arska on jo sen verta vanha vaari, et nukkuu aika pal, saa vaan välillä leikkihetkihepuleita ja kantaa soivaa lintua heitettäväks. Viivi ei oo ihan kondiksessa ja nukkuu kans paljon. Hedda puolestaan on päättänyt asua yläkerrassa Pupin seurana edelleen, varmaan siel on pal hauskempaa kun voi leikkiä kaikilla Pupin miljoonilla leluilla, maata Pupin soffalla ja vallata Pupin punkan, ehkä ahmia Pupin herkutkin. Ja yöllä punkassa on uskomattomasti tilaa kun siellä on vaan Arska ja Viivi...

Nuorimmainen muutti loppuviikosta varsin virallisesti pois kotoa (lue: haki tavaransa, kotona ei oo asunu enää aikoihin). Vanhimmainen pääs siis sisustamaan yläkerran isoa huonetta itelleen mieluiseen järjestykseen. Meikä puolestaan sai vierashuoneen järjestettyä uuteen uskoon, vähän ois tosin vielä viimeistelemistä, mut eiköhän tässä ehi jossain välissä.

Näitten muutosten myötä mökiltä katos aika pal sinne varastoitua kamaa ja tänään oon sit järkännyt mökin uuteen kuosiin. Tarkotus oli kyl vaan vähän järkätä päällimmäisiä ja mopata keskilattia, mut lopulta kolusin läpi kaikki kaapitkin, tai no yks kaappi jäi, mut muut tuli käytyä läpi, eikä ollu turhaa työtä ollenkaan. Nyt möksällä voi taas vaikka järkätä jotain rientoja kun on paikat ojennuksessa. Tai no keittiössä on vielä lootakaupalla kamaa, joka tarttis käydä läpi tyyliin roskiin-eteenpäin annettavaksi. Kummasti sitä kaikkee vaan nurkkiin kertyy, ei auta. Kun nyt vaan osais ankaralla kädellä karsia.

Kerpeleitäkin tarttis siivota, eikä ihan vähänkään, vaan kunnon pesun verran. Miten ne osaakin aina kurata ittensä... Ja Gretan housut ei vaan ota kasvaakseen, laskin, et ne ois näytelmiin mennessä kasvaneet, mut pahasti näyttää, et eivät. No aina ei voi voittaa, ei ees joka kerta.

Heddan "alustamassakalju" alkaa vähitellen puolestaan olla aika huomaamaton; ollaan kammattu, suittu ja nypitty karvaa siitä ympäriltä, joten "kaljulaikku" ei enää näytä niin kaljulta kontra ympäröivä turkki. Ehkä se siitä messariin mennessä.

Siinä kai ne tärkeimmät tältä erää. Tuulensuoja toivottaa leppoisaa sunnuntaiehtoota.

Viivin nielu

Viivin nielunäytteen tulokset tulivat patologilta tänään ja ell soitti iltapäivällä. Viivin nielu on tulosten mukaan terve... Ell sanoi, että tuloksia tuntuu melkein mahdottomalta uskoa kun on nähnyt Viivin nielun: punainen, turvonnut, haavainen. Toisaalta myös verikokeitten mukaan Viivi on terve. Vaan kun ei ole. Ei taida siis jäädä muita mahdollisuuksia kuin autoimmuuni, sehän ei välttämättä missään kokeissa näy.

Antsakuuri loppu sunnuntaina, nyt seurataan miten Viivin elo ja olo kehittyy. Jos menee pahemmaksi tai ei parane tuosta mitä on nyt, niin yritetään kortisonilla, joskin hakuammuntaa kuulemma sekin. Tällä hetkellä hoitona on melkonen C-vitamiiniannos ja omega3-rasvahappoja. Tunnelma ei ole kovin hilpeä, eikä odotukset kovin korkeella, vaan päivä kerrallaan, ei tässä muu auta. Onneks Viivi ite on pirtee, syö hyvin ja jaksaa riekkua. Ulkona ei kyllä viihdy yhtään, eikä olla pakotettukaan kun asioilleen, ei taida ulkoilma tuntua erityisen mukavalta kipeässä nielussa.

Heddan juoksu etenee ja meillä alkaa olla aika levotonta. Totoro nyt kokemattomana nuorena miehenä on ihan tohkeissaan, on ollut jo pitkään, mut nyt alkaa Cellokin olla levoton ja Arskakin keksi, et hei tollahan on juoksu. No pojat, siis Cello ja Totoro, lähtee juoksuhoitoon perjantaina, katotaan kuin kauan keskimmäinen niitä jaksaa... Arska, palliton poika, jää kotio.

Kaupoillakin tuli käytyä ja sain viimein ostettua Tiukulle ja Gretalle kunnon pannat. Tähän asti Greta on kulkenut pentupannassa... voin vaan kuvitella mitä ois voinut sattua, jos armon neito ois päättänyt kiskasta tiukasti, ois varmaan lukon osaset vaan lennelleet. Tiukulle puolestaan on venytelty edesmenneen Maltti-pojan kuristuspantaa, joka just ja just on mahtunut. Nyt on kaikilla kolmella kerpeleellä kunnon nahkaset pannat.

Ja vettä sataa, tosi syksynen ilma. Kynttilöitä oon kaivellu esiin, ne kuuluu syksyyn. Ostin kesällä kasvattitapaamiseen Liiteristä sellaset ulkokynttilät, jotka on värillisen muovin sisällä ja syksyn kunniaks sain idean tunkea ko. kynttilät portaikon lyhtyihin. Vähän tosin jännäsin, et miten kynttilät mahtuu lyhtyjen sisään ja miten ne siellä palaa, mut hyvin meni ja näytti muuten makeelta kun valo oli keltanen. Seuraavaks sit siniset ja punaset taidan säästää jouluun.