Tuntuu usein olevan niin, että jos yhtenä päivänä menee loistavasti, niin toisena sitten taas ei.
Kello oli soimassa aamulla anivarhain, aattelin mennä ajoissa duuniin, niin pääsisin ajoissa myös kotiin. Heräsin kuitenkin aamuyöllä, selkää särki, jalat oli ihan puutuneet ja niitä jomotti, mahaan koski ja pää oli tahmeen olonen. Etin hetken hyvää asentoa ja kun sitä ei löytynyt, niin painelin hakemaan särkylääkettä. Kesti melkeen tunnin ennen kun olo oli sellainen, että uni tuli, joten kun kello soi, siirsin sitä tyynesti soimaan myöhemmin. Lopputuloksena en suinkaan ollut duunissa ajoissa vaan ehkä oikeastaan vähän "myöhässä", liukuman puitteissa toki.
Päivä meni menojaan, osin sellaisessa zombi-fiiliksessä, mutta kuitenkin. Pitäis ehkä käydä otattamassa hemppa jossain, jos on vaikka anemia kun aina nukuttaa. Tai sitten täytyy opetella järkevämpi vuorokausirytmi. Iltapäivällä tuuppasin vanhimmaiselle viestiä, että lähen ajelemaan Nlaa kohti, että moneltako pääsee. Vastaus kuulu 15.40. No olin Nlassa jo joskus varttia yli kolmen, joten menin kauppaan. Siellä oli joku iltapäivän massarynnäkkö ja jumitin kassajonoon. Kaiken lisäksi vanhimmainen pääsi lopulta jo joskus puolen pintaan, joten puhelin soi... missä sä oot. Tullaan, tullaan, joopa joo.
Tänään sitten lähdin tarmokkaasti tekemään Arskalle jälkeä, olis pitänyt jättää väliin tällasena päivänä. Tein jäljen mökin pihalle, joka on aidattu, joten siellä ei ollut mitään tuoreita jälkiä. Jälkeen kolme kulmaa, niin olis pitänyt tehdä parillinen määrä, jotta tulee yhtä monta molempiin suuntiin, mutta nyt tuli vaan kolme kulmaa ja sillä siisti. Ei kun odottelemaan, että jälki vähän vanhenee.
Lähdettiin sitten Arskan kanssa jäljestämään, paitsi, ettei Arskan mielestä kotipihassa jäljestetä. Jäljestämiseen kuuluu, että mennään autoon, ajetaan aika kauan, odotellaan autossa ja vasta sitten ajetaan jälki. Ohhoijaa. No tietty eka moka oli mun; en laittanut Arskalle työvermeitä, vaikka olis ilman muuta pitänyt tajuta tehdä niin. Aattelin vaan, että kyllä äijä käskyt tuntee. Mökin pihalla Arska ei sitten tajunnut ollenkaan mitä piti tehdä tai ei halunnut tajuta tai ihan miten vaan, muttei jäljestänyt vaan ensin seisoa tönötti asennossa, sitten kävi istumaan ja lopulta maate ja kun edelleen yritin patistella, niin poistuipa paikaltakin palatakseen tuokion kuluttua takasin. En saanut Arskaa jäljelle, en sitten millään, en edes sillä, että vein sen niin liki ekaa kulmaa, että makkarat sattu nenän alle.
Virhe nro 2 oli myös mun; olis pitänyt jättää sikseen kun huomasin, ettei Arska tajua / halua / jotain muuta. Virhe nro 3 (meikäläisen tietty): hermo alko kiristyä ja niin ei sais käydä koskaan, ei koskaan kun treenataan. No hermo kiristy kuitenkin ja Arska varmasti sen vaistosi. Lopulta annoin periksi, hain makkarakipon jäljen päästä ja palattiin takasin kotio. Aattelin, että huomenna ehkä uusin eväin johonkin muuhun kohti tonttia ja sitten ne työvermeet päälle ja talutin ja mulle pitkänpitkä pinna, eikä kai tekis pahaa, jos vaikka veisin Arskan autoon oottamaan jäljen vanhenemista, jättäiskö ensin auton tyhjäkäynnillekin vai ajaisko Lepikontietä muutaman kerran ees taas... No ei vainen, eiköhän jätetä toi auto-osio sentään väliin.
Seuraavaksi keksin, että aktivoinpa tän masiinan lisätakuun. Juu varmasti ihan viisas valinta tehtäväksi just tänään. Päätin sentään ekana tarkastaa, että printteri toimii, vaikka onhan se toiminut aikasemmin, ei kuitenkaan tänään. Juoksentelen ees taas koneen ja printterin väliä, tsekkaan linjaa, tsekkaan piuhoja, tsekkaan asetuksia, tsekkaan sitä ja tätä ja tota, enkä tule hullua hurskaammaksi. Käämit vaan savuaa ja päätän jo heittää tällä masiinalla vesilintua tai lahjottaa sen Amazonasin viidakoihin, varsinkin kun onnistun jotenkin sammuttamaan koneenkin kaiken hässäkän keskellä. Lopulta printteri suvaitsee alkaa suoltaa tekstiä ja konekin pysyy hereillä.
Siis takuuta aktivoimaan. Yritän lukea jokaisen ohjeen huolella ja hitaasti ja harkiten, enkä paina mitään nappia ennen kuin oon lukenut sivun 10 kertaa tai enemmän. Ensimmäisen kerran meinaan heittää pyyhkeen kehään kun kysytään provinssia. Mikä helkutin provinssi, ei täällä mitään provinsseja oo, yritän jättää provinssin täyttämättä, muttei kenttä kelpaa tyhjänäkään. Teen hätäapuratkaisun ja pistän siihen fin... Ohhoijaa, ehkä siihen ois pitänyt kirjottaa Uusimaa tai jotain, muttei nyt tullut mieleen siinä mielentilassa, jossa olis pitänyt kaikki aivotoimintaa vaativa jättää tekemättä. Pääsin jatkamaan.
Puhelin pärähtää soimaan, vai pitäisikö sanoa ryhtyy tööttäämään, juur kun naputtelen koneen sarjanumeroa, joka on pitkä kuin nälkävuosi. Päätän, etten vastaa, koska jos nyt jätän homman kesken, niin ihan varmaan siinä menee jotain mönkään. Lopulta takuun aktivointi on pulkassa, eikä mitään kirjallisia dokuja tarttekaan postitella, vaikka takuulapussa niin lukeekin.
Summa summarum: ei kannata syödä Fazerin Lontoon rae -suklaata, siihen jää koukkuun ja sen sivuvaikutuksena voi mennä hermo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti