lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Samalla pihalla, samaan aikaan


Yö meni yllättävän kivuttomasti, KePo kuorsasi yläkerrassa Chilin ja Fliin kanssa, meikä alakerrassa loppulauman kera. Punkkakaan ei tuntunu kamalan ahtaalta, joskin kääntyily oli vähän hankalaa, länderit olivat liimaantuneet kiinni kuin lauma iilimatoja. Yhtä kun tuuppi siirtymään niin koko kööri alko liikehtiä levottomasti. Nukuin silti ihan loistavasti.

Tänään on oltu koirien kanssa ulkona aina kun sateitten väliin on mahduttu. Porukka on nyt siinä jamassa, että kaikki, Celloa lukuunottamatta mahtuvat samalle pihalle. Aamulla vielä olin sitä mieltä, että kyllä Cellokin, mutta kun näin miten se veti pitkin pihaa aamu-ulkoilulla ja jumitti jokaisen pissitipan luo ja oli heti menossa Chilin luo just niin polleen näkösenä kun vaan uros voi olla kun haluaa tehdä vaikutuksen, niin totesin, että ei kannata sekottaa pakkaa Cellolla kun nyt muu lauma on hienosti sovussa. Se, että Chili ryhtyy mätkimään Celloa käsilaukulla ja lemmentuskassa riutuva Cello ei anna periksi, saattaa saada muut sitten taas keksimään jotain muuta kuten että Cello tarttee apua...

Pari kuvaa porukasta pihalla. Yritän jossain välissä saada enemmänkin kuvia esille, kotisivuille nimittäin. Vähän oli kyllä ongelmaa siinä, etteivät nuo ollenkaan tajunneet poseerata. Tuskin olisivat tässäkään näin hyvänä ryhmänä muuten, mutta kun paikalta on just raahattu iso risukasa pois, niin kasan alta löyty tietty uusia ja ihmeellisiä hajuja. Eikä näissäkään kuvissa missään oo koko kööri yhtä aikaa...





Ja sitten Cello-raasu, omassa yksiössään katselemassa kuin muut pitää kivaa.


Nyt kun Totoro on täyttänyt 5 kuukautta, niin jalannosto sujuu jo rutiinilla. Tässä todisteellinen kuva Totorosta nostamassa jalkaa. Chili-emo näyttää katsovan toimitusta tarkkaan, mutta Flii-siskon mielestä tossa nyt ei oo mitään kattomista.



Lopuksi vielä meitin takiaispuu tällä hetkellä...



Tuulensuoja toivottaa leppoisaa lauantai-iltaa!!!

Ei kommentteja: