Melkein ihmeparantuminen

Sunnuntai sujahti, enkä jaksanut mitään naputella, niin se voi laiskuus ihmiseen iskeä, tai ehkä se oli ihan vaan väsymys, ainakin menin nukkumaan jo ysiltä ja vetäsin melkeen 10 tunnin "tirsat".

Eilinen meni oikeestaan kokonaan näyttelytohinoissa. Kehä oli vasta iltapäivän puolella, joten saatiin nukkua rauhassa pitkään ja aamupäivä menikin nukkuessa ja aamupallalla pitkän kaavan mukaan. Melkeen suoraan aamupalapöydästä siis suunnattiin näyttelypaikalle. Tuomari oli myöhässä ihan älyttömän paljon, jonkun parisen tuntia varmaan. Jos kehä olis ollut ajassa, niin oltas vältetty aikamoinen sadekuuro. Loppukehät pyörivät jo täyttä häkää kun me vielä odotettiin arvosteluun pääsyä. Aika masentava fiilis täytyy sanoa... Isompaa menestystä ei tällä kertaa keräilty, vaikka eipä kerrankin olis tarvinut ootella loppukehiä. Kello oli jo aika pal kun kotiin päästiin, kummasti tuo aika kiitää kun ei tarttis.

Tänään oli sitten meitin "silmävaivasten" kontrollitarkastus, edellisestä peilauksesta kun on vuosia ja kun tutun koiralta jouduttiin yllättäen poistamaan koko silmä, niin pisti vähän omantunnon koputtelemaan ja tuli tilattua aika tarkastukseen.

Ensin oli vuorossa vanhimmaisen Pipuliina, joka onkin kokenut melkeen ihmeparanemisen vuosien saatossa. Pipuliinalla on kaks lausuntoa, joissa silmissä väitetään olevan yhtä ja toista ja merkittävissä määrin, nyt tuli viittä vaille terveen paperit. Kuulemma yksi pienen pieni tiivistymä löytyi oikean silmän linssin reunasta ja senkin löytymiseen meni ikä ja terveys, oikeesti Pipuliinaa tutkittiin tosi, tosi kauan. Tiivistymä merkattiin nyt kaihiksi kun niitä diagnooseja oli ennastaankin, mutta ELL sanoi, että Pipuliinan ikä huomioiden tämän tiivistymän olemuksesta ei voi olla satavarma, se saattaa olla alkava kaihi tai sitten ei ja sen lisäksi se ei todellakaan ole siellä missä aiemmat merkinnät osoittivat kaihia olevan. No eipä tarvihe ainakaan Pipuliinan silmistä siis olla huolissaan, ne ovat tätä nykyä käytännössä terveet. Voikohan kaihi oikeesti kadota?? Vai saiko terve koira aikoinaan kaihidiagnoosin ja mitä muuta siellä nyt olikaan?? No sitä emme saa koskaan tietää, ellei aikamatkailu mahdollistu tosi sukkelaan.

Viivi oli vuorossa seuraavana, silmissä ei mitään yllättävää, molemminpuolinen kaihi, melko pitkälle kehittynyt, silmäpohjat kuitenkin kunnossa... Ai no mutta tässä jotain outoa siis kuitenkin, koska edellisessä lausunnossa sanotaan, ettei voi arvioida (ei näe kaihin taa) ja nyt kuitenkin silmäpohjat olivat näkyvissä, että onko meillä nyt menossa samentumien poistoviikot. Leikkaus olisi kuulemma mahdollinen.

Viimeisenä pöydälle nostettiin Arska, jolla myös molemminpuolinen kaihi kuten tähänkin asti. Arskalla kaihi on sen verran pitkällä, ettei silmäpohjia pääse näkemään, mutta vanhojen lausuntojen perusteella leikkaus olisi kuulemma mahdollinen.

Keskusteltiin siinä sitten leikkauksestakin ja sen mahdollisista hyödyistä. Lopputulos: mitään pysyvää hyötyä ei voida luvata. Kuulemma koirille kehittyy AINA nk. jälkikaihi, joka voi toki kehittyä niin hitaasti, että koira ehtii kuolla ennen kuin sokeutuu sen takia, mutta jälkikaihi voi kehittyä pahimmoillaan jopa puolessa vuodessa, jolloin leikkauksen hyöty on olematon. Jälkikaihia ei voi leikata, jos nyt oikein käsitin, vaan sitten sokeus on lopullinen olotila. Lisäksi leikkauksen seurauksena silmään voi kehittyä tulehdus, painetta yms. pientä kivaa ja pahimmoillaan silmä pitää poistaa tuota pikaa. Lopputuloksena tultiin siihen tulokseen, että koska sekä Arska että Viivi ovat sinut näkövammansa kanssa ja pärjäävät paremmin kuin hyvin, niin ei leikata, ellei mitään pakkotilannetta tule. Arska sai silmätipat kokeiluun, ehkäisevät mahdollisia tulehduksia.

Ei huono reissu, ei ollenkaan. Erityisen iloinen olen Pipuliinan "melkeen terveen" -papereista, eikä tilanne Viivin ja Arskankaan osalta ole paha.

Muuten menee entiseen malliin ja arki pyörii ihan arjen oloisesti huolimatta muutamasta "ylimääräisestä" koirasta. Tosin odotan jo kuin kuuta nousevaa, että Pipuliinan hoitosuhde päättyy; alkaa olla niska niin jumissa, että päässä vaan humisee. Pipuliina nimittäin sitkeesti tunkee tyynyn viereen ja herään niska mitä mielenkiintosempiin asentoihin vääntyneenä...

Tuulensuoja vaikenee tältä päivää.