Eilinen matoepisodi sai jatkoa (jo eilen). Mähän heitin Totoron Kongin keittiöön ja veteen likoomaan, unohdin koko jutun sen jälkeen, joten ylläri oli melkonen kun menin hakemaan kirsikat tiskarilta, jossa ne olivat lävikössä valumassa huuhtelun jälkeen, ja satuin vilkasemaan kattilaan, jossa Kong kökötti: kattilassa kellu hukkuneita... tai ainakin liikkumattomia... matoja, sellasia pulleita valkosia, jäk. Onneks sitä on vanhana maalaisena tottunut yhteen ja toiseen ja monenmoiseen, joten huuhtelin tyynesti kattilan ja Kongin ja lavuaarissa olleet lusikat ja kauhat. Sellastahan se elämä on, joskus on matoja ja joskus ei.
Kerran niitä on ollut ryyneissä, siis puuroryyneissä. Oli muuten aika ruokahaluaherättävää. Keittelin siinä aamupuuroa, kaadoin ryynit kiehuvaan nesteeseen ja tovin kuluttua katoin, että mitä hemmettiä siinä puuron pinnalla oikein kelluu. Juu, keitettyjä matoja tietty. "Jauhomatoihin" tottuneena ja "ruokaa ei heitetä hukkaan" -kasvatuksen saanena hetken arvoin, että mitä mä sen puuron kanssa teen, kaadoin lopulta roskiin kun en muutakaan käyttöä sille äkkisiltään keksinyt. Tosin kävi mielessä, ettei ne toukat myrkyllisiä oo, että jos vaan siilais enimmät pois, mutta sitten tulin siihen tulokseen, ettei meidän perheessä kukaan enää ikinä syö puuroa, jos syödessään sattuu huomaamaan edes yhden madon.
Maalla jauhot oli aitoissa laareissa ja jauhojen seassa oli aina mitä sun sattuu koppakuoriaisista erilaisiin toukkiin ja roskiin asti, se oli sitä luomua, lannotteena lehmän lanta, joten ei ötökät myrkkyihin tukehtuneet. Meillä olikin sellanen tihee sihti, jonka läpi jauhot kaadettiin astiaan, jolla niitä aitasta haettiin. Jauhot vietiin sisälle, sihtiin jäänyt tavara heitettiin pihalle, se oli sitä arkea silloin, mutten muista kenenkään olleen allerginen tai sairastaneen juur mitään. Itekin oon sairastanut jopa lastentaudit vasta aikusena, sitten kun olin muuttanut "hygieenisempiin oloihin", siinä murrosvaiheessa ennen koirallista elämää. Vaan ehkä siirrytään nyt muihin aiheisiin ihan suosiolla, luulen, että ainakin jonkun vatsa on vähän hörähtänyt viimeistään tossa puuron keiton kohdalla, tai ehkei sittenkään niin keiton vaan kun pohdin, että jos puuron vois kuitenkin syödä, madoista huolimatta.
Totoro on oppinut nostamaan jalkaa. KePo oli sunnuntaina nähnyt tämän ihmeen ekaa kertaa. Maanantaiaamuna anivarhain, kun KePo käytti koirat ulkona, oli Totoro kuulemma taas nostanut koipea ja sen jälkeen tarkkaillut huolella kuin Arska homman hoitaa. Arska oli kaiken lisäksi vielä ruopinut oikein urakalla, jota se ei läheskään aina tee, ja Totoro oli seurannut toimitusta tarkkana. Kun sitten vein maanantaiaamuna koirat ulos ennen töihinlähtöä, niin näin ekaa kertaa Totoron nostavan koipea, jonka jälkeen se varovasti ruopaisi vuorotellen molemmilla takajaloilla maata, siis molemmilla vaan kerran, ja lähti vähän hämmentyneen näköisenä jatkamaan matkaa. Tänä aamuna Totoro kyllä käveli hyvin liki puuta, mutta unohti sitten kuitenkin jalan nostamisen ja lopunkin päivää pikku herra on vaan "kyykännyt" kuten pentujen tuleekin.
Totoron "ollako iso vai pieni" -ongelma jatkuu. Lauantai-iltana Totoro tuli ensin sänkyyn, meni sitten alas, tuli taas sänkyyn, meni alas. Sitä rataa jatkui pitkin yötä, eikä se muuten mitään, mutta kun sänky on oikeesti niin korkea, ettei Totoro pääse sinne omin avuin, niin Totoro herätti meikäläisen joka kerran halutessaan taas tulla ylös. Sunnuntai-iltana meillä oli Totoron kanssa vähän erimielisyyksiä ensin siitä, että tuleeko arvon herran sisälle ollenkaan kun ulkona on pal hauskempaa ja sen jälkeen siitä, että mitä punkassa tehdään, pureskellaanko siellä kaksjalkoja, kaivetaanko lakanoita vai mitä. Lisäksi Totoro keksi, että kaikki tuolilla olleet vaatteet vois vaikka pudottaa lattialle. Siinä vaiheessa uhkasin, että kohta häkki heilahtaa ja äänensävy tais olla sellanen, että Totoro katosi sängyn alle, eikä tullut sieltä koko yönä. Vasta aamulla, kun oli ollut KePon kanssa aamuyöpissillä, Totoro tuli viereeni ja nukkui siinä sitten kelloni soittoon asti. Eilen illalla Totoro tuli sänkyyn ja siinä se nukkui koko armaan yön pää mun kaulani päällä, karvahattuna pääni päällä tai muuten vaan yritti tälläytyä naamalleni. Aamulla mulla oli tyylikäs "Totoro tukassa" -kampaus...
Iltapäivä ja ilta on nautittu auringonpaisteesta ja oltu ulkona, sitä kun ei tiedä millasia säitä se pitelee. Taas kerran huomasin miten länderi reagoi omiensa mielialaan, mulla nimittäin oli sellanen rento, stressitön, kiireetön ja levollinen olo, kun istuin ulkona lukemassa. Ihan kun kaikki maailman murheet olis kadonneet kertakaikkiaan jonnekin. Näillä säillä riittää fillareita sompaamaan tästä ohi, joten koirat otti lähtöä hirmusti haukkuen, mutteivat päässeen autuaan olotilani ohi, joten normaalin komentamisen sijasta vaan sihahdin ihan hiljaa shhh. Kaikki koirat kipittivät takasin jalkoihini. Aattelin, että pelkkää sattumaa vaan, mutta lopulta kaikki eivät enää edes lähteneet ja nekin kun ottivat lähtöä hiljenivät heti kun sihahdin ja KÄVELIVÄT takasin, ei mitään ryntäilyä. Se oli ihan uskomatonta.
Tässä pari kuvaa tältä päivältä, kovin moni ei onnistunut, koirat tekivät kiusaa leikkimällä valon ja varjon rajamailla, joten kamera ei tahtonut pysyä mukana, osa kuvista on ylivalottuneita, osa ihan pimeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti