Tätä päivää vois kuvata vaikka vanha sanonta: onneks on perjantai. Ei sillä, että viikko ois ollu jotekin keskimäärästä kamalampi, vaan koska viis duunipäivää viikossa riittää mulle paremmin kun hyvin kun en missään kutsumusammatissa ole (vieläkään).
Ai niin hain muuten eilen paketin postista, sen, jonka sisältöä mietin toissapäivänä, ja tadaa, siellä oli mitä pitikin ja mun laskuoppini mukaan kaikki mitä pitikin, joten viikonloppuna pääsen (vai pääsenkö??) pesemään makkarin ikkunan ja laittamaan ikkunaan uudet verhot; nykyistä kapeemman pimennysverhon mallia rullaverho, tuuletusikkuna mahtuu olemaan auki, sekä sivuverhot mallia pimennyskangas, peittävät rullaverhon jättämät valoraot. Kohta me nukutaan TOSIpimeessä. Toiset pimentää kotiteatterin, mä pimennän makkarin
Perjantai jatkaa nykyistä perjantai-ilta -sarjaa: rentouttavaa olemista mitään ihmeellistä tekemättä, joten eipä siitä mitään naputeltavaakaan. Musiikkia, kiireettömyyttä, kynttilöitä, kirjoja, elämistä ja olemista. Jos joskus alan meditoida tosillaan, haluan taustaääneks kellon tikityksen, se tuo mieleen lapsuuden kiireettömän ja stressittömän elämänrytmin maaseudun hiljaisuudessa, jossa ainoa kuuluva ääni saattoi olla juur kellon tikitys. Siihen mielentilaan kun pääsis joskus takasin, itse lapsuuteen en takaisin kaipaa, aikansa kutakin, tulevaakin. Ja ennen kun tää menee liian syvälliseks, niin siirrytään aasinsillalta aasinsillalle.
Vanhimmainen on huolestunut siitä, että monet suuret viisaudet ja aforismit katoaa taivaan tuuliin, joten sain niitä nipun sähköpostilla, voin kuulemma sitten viljellä niitä blogissani muitten kuolemattomien sanontojen kanssa. Aforismi, jonka halusin jotain aasinsiltaa pitkin tähän tuupata, kuuluu seuraavasti:
"Rakkaus on tundran yli kiitävä moottorikelkka, joka äkkiä lentää nurin litistäen sinut alleen. Yöllä saapuvat ahmat."
Rentouttavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti