torstaina, lokakuuta 18, 2007

Chili ja Flii


Tänään kotiin saapuessa oli lauma kasvanut kahdella, Chili ja Flii tulivat muutamaksi päiväksi hoitoon. Vastaanotto oli riemukas, molemmat yrittivät tunkea syliin yhtä aikaa ja tuuppia toisen vähin äänin etäämmä. Taisi siinä melkeen puoli tuntia mennä ennen kuin oli tervehditty tarpeeksi, vaan eipä nyt ihan eilen ollakaan tervehditty.

Molemmat, sekä Chili että Flii, ovat kuin kotonaan. Chili valtasi het itelleen yhden korituolin, eikä luovu paikastaan. "Flii-raasu" joutu tyytymään tyynyyn lattialla. Chili makoilee rennosti, mutta Fliin pitää vähän väliä yrittää mielistellä jotain meitin "vanhuksista".

Arska riemastui, että jess, taas tuli tyttöystävä kylään (Flii siis), Arska on ihan rakastunut. Cello reimastui myös, vähän liikaakin, voi olla, että Cellolle koittaa ohraset päivät: ei ehkä saa vapaasti täällä riekkua, kun se on tosiaan riekkumista. Totoro riekkuis myös, Fliin kanssa nimittäin, joten sitäkin menoa sietää rajottaa. Aasa ja Viivi puolestaan yrittävät näyttää arvokkaampaakin arvokkaammilta.

Näkyy asettuvan suunnilleen samoihin uomiin tää järjestys nykyään, Chili vietti täällä sen verran kauan mammalomallaan, että tuli tietyllä tapaa osaksi laumaa, ja Fliin lähdöstä ei vielä ole niin kauaa, etteikö lauma sitä muistaisi. Ja nartuthan tunnistavat oman jälkikasvunsa sekä lähisukunsa, sen näkee ihan älyttömän selvästi, joten senkin puoleen rentoa menoa. Urokset sitten... no narttuja kylässä, kyllähän sen arvaa. Laumadynamiikka on mielenkiintosta.

Muuten päivä onkin ollut hiljaiseloa, on tainnut tulla kukuttua vähän turhan myöhään viime aikoina, jotenkin kun nuoriso häärää täyttä päätä vielä illalla myöhään, on vaikea ajatella, että ite pitäis kömpiä lakanoiden väliin, että jaksaa nousta aamulla, ei ihan hahmota, että kaikkien ei tosiaankaan tartte nousta samaan aikaan. On tullut valvottua nuorison kanssa ja sitten kömmittyä aamulla anivarhain jalkeille ja se alkaa tuntua. Tuulensuoja toivottaa siis hyvää yötä.

Ei kommentteja: