Mä en enää koskaan, en ikinä, sitten Arskan kaihidiagnoosin armon vuonna 1999, oo osannu mennä koiran kanssa silmätarkastukseen jännittämättä. Yleensä KePo pitelee koiraa ja mä hyperventiloin penkillä. Joskus mietin, että ehkä mun ois viisainta pysyä kokonaan poissa, mutta toisaalta mä haluan kuulla myös sen mitä ELL sanoo, en pelkästään lukee lausuntoa. Ennen Arskan peilausta en koskaan jännittänyt koiran silmätutkimusta, en vaikka Antulla, ekalla leonkerpeleelläni oli kaihi, mutta sairas pentu oli niin hirmuinen shokki, että siitä jäi ilmeisesti joku elinikänen trauma, vaikka Arska on kaihista huolimatta elänyt täyttä koiranelämää jo yli 8 vuotta ja mennä porskuttaa täyttä häkää edelleen.
Tänään oli vuorossa Cellon peilaus, edellisestä kerrasta kun on jo reilusti yli vuosi ja kun kaiken harkinnan, tuskasen mietinnän, sukutaulujen pläräämisen sun muun jälkeen olen päätynyt siihen, että seuraavan(kin) Kipazin-pentueen isä on Cello, jos Luoja suo, vaikka Cellon edellinen pentue ei vielä ole vuotta. Toisaalta ei se seuraava pentuekaan vielä oo syntymässä, juoksutkin on todennäkösesti vasta ens vuoden puolella, tai näin toivon, ja suunnitelmia voi aina muuttaa, jos jotain aihetta siihen ilmenee.
Eläinlääkäriin siis. Ooteltiin siinä vuoroamme odotushuoneessa kun ovesta pölähtää tätönen, jolla flexissä joku pieneltä ja hyvin nuorelta näyttävä terrikka... tai joku (lue: en tunnistanut rotua). Koira säntää ovenraosta kuin salama ja suuntaa jalat villisti tyhjää sutien suoraan kohti Celloa, joka silkasta yllätyksestä murahtaa varsin uhkaavasti, onneks flexi jumahtaa jonnekin tädin pikku kätösiin ja naru loppuu naperolta just 10 cm ennen Celloa.
Jotenkin villisti joka suuntaan tempova pikkukoira pysyy ilmottautumisen ajan tätösen jaloissa. Ilmottauduttuaan täti menee punnaamaan koiraansa, lopulta vastaanottoapulainenkin on apuna. Juu en ihmettele, ei meidänkään koirat jostain syystä ELL:n vaakaan mielikseen mene, ja tässä sittiäisessä tuntu vauhtia piisaavan. Tuokion tohinan jälkeen karvakerä livahtaa pakosalle ja säntää hirmu höökää nurkan takaa kohti Celloa, flexi vapaalla tietty. Työnnän jalkani Cellon nenän eteen ihan varmuuden vuoksi, vaikka Cello näyttääkin jo enemmän uteliaalta kuin mitään muuta. Saan kun saankin pidettyä otukset erossa toisistaan.
Lopulta täti asettuu istumaan meitä vastapäätä, odotushuoneen toiselle reunalle, koira sylissään. Huokaan helpotuksesta, ei pitäis. Kohta täti inspiroituu kun Cello on lattialla ja päättää päästää omankin koiransa lattialle seurauksella, että se säntää taas hurjaa höökää kohti Celloa. Cello on onneksi ehtinyt koota ittensä jo ihan kokonaan ja todeta, ettei moisesta ilopilleristä vaaraa ole, mutta Cellolla on se angiina. KePo nappaa muistutuksestani Cellon kainaloonsa, jolloin tätikin havahtuu kelaamaan koiransa luokseen.
Vastaanottohuoneen ovi aukenee ja edellinen asiakas tulee sieltä ulos. Tädin pikkupirpana säntää pöyrimään koiran ja omistajien jalkoihin. Iso koira on onneksi ihan ystävällinen, joskin hieman yllättyneen ja kenties aavistuksen närkästyneenkin näkönen. Taluttimen päässä oleva kaksjalka rientää viemään koiransa ulos ja pikkupallero siirtyy vaanimaan Celloa, joka kutsutaan sisään. KePo kantaa Cellon vastaanottohuoneeseen välttääkseen flexipallon.
No tää pieni koira oli ystävällinen, kuten myös omistajansa, koira oli hyvin nuori, pentu vielä, mutta eläinlääkärissä kun on usein kivuloisia koiria, jotka kipujen takia voivat olla tosi kiukkusia ja sen lisäks eläinlääkärin vastaanotolla on myös sairaita koiria, tarttuviakin sairauksia sairastavia ja niinpä oma koira voi saada minkä vaan tartunnan, jos sen antaa tervehtiä kaikkia. Nytkään tätönen ei kysynyt keltään, että minkä takia ovat siellä, päästi vaan oman pentunsa muiden iholle muitta mutkitta. Ite yritin pariinkin kertaan sanoa Cellon angiinasta, ei sen tosin enää pitäis tarttua kun lääkekuuria on jo useempi päivä syötynä, muttei vara venettä kaada, varsinkin kun vastapuoli oli niin nuori. Puheet tuntuivat valuvan kuin vesi hanhen selästä, ehkä tätönenkin jännitti jotain tutkimusta.
Cello tutkittiin vuorollaan ja hienosti poika käyttäytyi pöydällä, vaikka yrittikin pitää silmällä, etten vaan katoa ovesta... Luulen, että Cello aavisti kuin pal jännitän.
Tulos: terveet silmät!!!
6 kommenttia:
No, huh-huh. Kaikenlaisia koiranomistajiahan sitä on, se on tullut jo omassa blogissakin huomattua. Eläinlääkärissä moni koira jännittää jo muutenkin ja tuollainen söpö poukkoileva pallero voikin saada aikaan ei-toivotun reaktion. Kenen syy sitten on, jos tulee rähinä?
Mut ONNITTELUT Cellolle terveistä silmistä! Hieno homma.
t: Timon ja Eeva sekä Luna, joka ei ehkä olisi tuohon flexipalleroon suhtautunut kovin suopeasti...varsinkaan sen pumi-episodin jälkeen
Rähinä voi hyvinkin tulla, mutta eniten mua kuitenkin mietitytti, että kuin joku uskaltaa antaa pennun mennä tervehtimään kaikkia koiria eläinlääkärin odotushuoneessa kun niillä muilla koirilla voi olla mikä vaan tarttuva sairaus, kun ei tämä tätönen keltään tosiaankaan kysynyt, että saako pentu tulla tervehtimään ja minkä takia toinen siellä eläinlääkärillä oli.
Ja oli se huomattavasti länderiä suurempi se toinen koira, että jos ois ollut kiukkunen, niin ois varmaan pikkupallero ehtinyt päästä hengestään ennen kun kukaan ois ehtinyt henkästäkään, kun pentu hyökkäs sen koiran jalkoihin het kun se tuli ELL:n huoneesta ulos.
Ois ehkä pitänyt sanoa jämäkämmin tätöselle, ettei päästä kysymättä pentua vieraiden koirien luo ja että ELL:n vastaanotolla pitää olla tautienkin takia varovainen, mutta jotekin en vaan saanut sanottua kun tätönen oli niin ystävällisen oloinen ja jotenkin muissa maailmoissa, ehkä tosiaan jännitti jotain tutkimusta.
Onnittelut ihanalle isi -papalle terveistä silmistä!!!
Nyt jo odotetaan näkevämme pikku-sisaruksia, vaikka ei ole vielä juoksusta tietoakaan :)!
T: Vipu, Pia & co
ONNEA silmäpeilatulle! Mekin odottelemme niitä pikkupalleroita jo... :)
Onnea Cellon terveistä silmistä :)!!
Useaan kertaan on tullut samaa mietittyä eläinlääkärissä, meillä kun tilanne on se, että Peten immuniteetti on täysin kadoksissa. Sitten tulee joku yli-innokas jostain kulman takaa eikä yhtään voi tietää, onko kyseinen koira sairas ja mitä se sitten aiheuttaa meidän Petelle. Ja annas olla, jos menet kysymään - "eihän meidän koira ole sairas"! Onneksi jätkällä on kokoa sen verran, että yleensä ensin kysytään, että onko se kiltti ;)
Rapsutukset kaikille koiruuksille ja Peteltä Muru-siskolle lipaisut :)
Terkuin Tarja ja karvalauma
Onnittelut terveistä silmistä! Kyllä maar jännitti Peetunkin silmätarkastus, onneksi sillekin tuli terveen paperit. :-)
Lähetä kommentti