Maanantai mätkähti

Rennon viikonlopun jälkeen maanantai mätkähti naamalle ikävän tuntusesti. Aamulla väsytti, väsytti koiriakin, paitsi Totoroa, joka tuntuu olevan aina pirteä. Onneks poika on oppinut puuhailemaan iteksiin, sillon kun ei saa muista seuraa, ja vielä ihan luvallisilla tavaroilla eli omillaan. No joskus Totoro ryöstää sytykeosastolta pahvilaatikoita ja repii ne silpuksi, mutta niinhän mä revin sytykkeet yleensäkin, että apuaanhan poika siinä vaan tarjoaa... vaikka ehkä kuitenkin repisin mieluummin ite, valmiin silpun keräily nimittäin on aika työlästä, sitä kun on Totoron tekemänä ympäri kämppää.

Päivä meni yllättävän sukkelasti. Kotiinlähtö tosin oli yhtä takkua. Ensin normaalisti käyttämäni reitti oli tilapäisesti poikki, siinä oli kuorma-autoja ja kaivinkone ja ukkoja kun pipoo. En jäänyt ihmettelemään, että josko siitä ois kuitenkin päässyt jotenkin ohi, vaan käänsin auton ja ajoin toista kautta. Ko. reitillä on liikennevalot ja nehän sitten kenkkuilivat, jättivät sivusta tulevat ainakin pari kertaa väliin. Sen verran usein käytän tuotakin reittiä, että tiedän missä kohti meille ois kuulunut olla vihree, muualta ei siinä kohti tullut autoja, mutta edessäni olevalle autolle ko. valot ei olleet tutut ja hän vaan hermostuneena valu lähemmä ja lähemmä risteysaluetta uskaltamatta kuitenkaan mennä mihinkään väliin. Lopulta vihreä sytty ja pääsin jatkamaan matkaa. Porintiellä sitten päädyin jonkun sellaisen taa, joka ajaa körryytteli viittäkymppiä kahdeksankympin alueella, eikä tietenkään tilaisuutta ohittaa. Onneks en kovin montaa kilometriä aja Porintietä... Nummelassa surffailu suju ongelmitta.

Ajelin kaupan kautta hakemaan vanhimmaisen ja sitten kotiin. Kun nyt leipomisbuumi on päällä, niin se täytyy hyödyntää. Tänään syntyi jauhelihamuffareita pakkaseen. Siinä samalla lämmitin takkauunin, huolehdin pyykkikoneesta ja kuivausrummusta, tiskailin astioita... ihan kun ennen vanhaan; sähköjäniksenä paikasta toiseen. Seuraavaks täytyy tiirata mitä muita ohjeita printtaamassani pinossa on, meinaan niihin on jo ainekset ostettuina. Sitten löysin taas uuden mukavalta kuulostavan ohjeen...

Viime aikoina oon havainnut itessäni outoja oireita:
yks: leipominen vuosien tauon jälkeen, tai oon nyt sentään joskus jotain, muttei mitään systemaattista enkä suurempia määriä kaks: oon ostanut verannan ikkunalaudat puolilleen kukkia, oon ollut melkeen kukaton, pelkkä joulukaktus ja rahapuu edustamassa viherkasveja, ja nyt äkkiä mulla on taas vaikka mitä ja tänäänkin ostin minijoulutähden kun se oli niin ihana. Joskus aikoinaan veranta oli suorastaan viherhuone, täynnä erilaisia viherkasveja.kolme: lukeminen on alkanut maistua, vuosia oon lukenut melkeen pelkästään tietokirjoja neljä: oon pistänyt pois paljon sellasta tavaraa, josta en tähän asti oo ollut valmis luopumaan. Suunta siis lienee, ei suinkaan taapäin, vaan ylöspäin.

Arskalla oli taas tänään haluan-hoitoa -päivä. Kärtysti tuuppien ja siirtyillen se yrtti saada meikäläisen tajuamaan, että minne kädet kuuluu laittaa ja kuuluuko siitä hieroa vai ei ja jos niin miten. Arska on äärimmäisen herkkä energiahoidolle, ei niinkään hieromiselle, ja toisinaan mun on tosi vaikea ymmärtää, että mitä Arska milloinkin haluaa. Lopulta päästiin yhteisymmärrykseen ja Arska nautti haluamansa annoksen poistuakseen sitten puuhiinsa. Cellokin ois halunnut osansa, mutta siinä kohti en sitten ehtinytkään, täytyy ottaa poika hoitoon myöhemmin. Yleensä Cello ei tule hoidettavaksi, siinä mielessä jännä ilmiö tuo tämänpäiväinen.

Aasan laihis on alkanut. Aasa joutu alottamaan viikonloppuna, ruokana on nyt pelkät nappulat, ei mitään muuta, pelkkää senior lightia. Yritin viikonloppuna, että laitan aavistuksen jotain ruuan sekaan, mutta siitä seurasi ainoastaan se, että Aasa ronklasi nappuloiden joukosta kaikki 10 jauhelihamurua ja jätti nappulat kuppiin, joten päätin, että se on sitten pelkkää nappulaa tän laihiksen ajan. Ja laihisnappulahan ei tietenkään Aasalle maistu... positiivisesti ajatellen: tulos saavutetaan siis nopeammin, koska Aasa syö annoksestaan ehkä yhden viidesosan.

Muillekaan ei ole ruokaa enää vapaasti tarjolla, normaalistihan koirilla on ollut kuivaa nappulaa aina saatavilla ja muu ruoka sitten tarjotaan erikseen, mutta nyt oli pakko tyhjentää kaikki kupit, muutoinhan Aasa kävis verottamassa muiden kuppeja, sillä konstin se aina onnistuu lihomaankin.. Nyt ei kelleen ole ruokaa tarjolla kuin ruoka-aikoina.

Aasa on tietenkin nälkäinen, kun ei syö mitä tarjotaan, ja koluaa pitkin kämppää etsimässä sapuskaa ja noukkimassa murusia lattioilta. Sain onneksi koko perheen tajuamaan, että vanhan rouvan on laiduttava. Ei mihinkään teinimittoihin tietenkään, ei enää tuossa iässä, mutta kilo, max. pari tarttis saada pois. Eikä kai vapaaseen ruokintaan voida meillä enää palata, sehän tarkottais Aasan kohdalla jojo-ilmiötä.