Väsymystä, kriisiä eikä kuvia

Voi väsymystä. Aamu oli tuskaa, tuskaa, siis tuskaa. Tyhmästä päästä kärsii todellakin koko kroppa, kuka käski jäädä kattomaan viimestä samuraita. Ei se tosin ollut tarkotus, oon leffan nähnyt aikasemminkin, mutta jotenkin, ensin sivusilmällä alkua seurattuani, jämähdin siihen töllön ääreen ja sitten oli ihan pakko kattoa koko stoori. Niistä taistelukohtauksista en tosin perusta ja paljo kuoleminen käy sielun päälle, mutta jokin tarinassa silti viehättää. Lopussa mä tietty aina vielä pillitän, mutta se on ihan tavallista ja sen takia täytyy miettiä missä seurassa leffoja kattoo. Tyttäret aina nuorempina kysy, että pitääkö tuoda pyyhe vai riittääkö pari palaa talouspaperia.

Pääsin kuitenkin tänä aamuna lopulta ajoissa punkasta ylös, nappasin pari pientä koirapoikaa kainaloon ja kipitin ulos... aamutossuissa. Piha oli edelleen märkä, mutta onnistuin pitämään jalat kuivina. Pieniä koirapoikia lukuun ottamatta ketään koirista ei kiinnostanut lähteä ulkoilmaan, jatkoivat uniaan KePon kanssa.

Totoro ja Cami ovat jo oppineet, että toisinaan ihmiset vaan lähtee. Tänäänkin kun pakkasin pojat pentulaan, niin ne ensin söivät vähän ja sitten alottivat ihan omat leikit, eivät vilkasseetkaan eteisen suuntaan. Ilmeisesti ovat jo tajunneet, että kaksjalat menee ja tulee ja aina ne lopulta tulee. Hyvä niin, erittäin hyvä.

Töihin lähtiessäni totesin, että korkkarit on edelleen märät eilisen kahlailun jäljiltä. Siinä kiireessä ei kuitenkaan ollut aikaa ihmetellä asiaa sen enempää, joten korkkarit jalkaan ja baanalle. Huhmarin kohdalla piti oikein ihmetellä, että miten kiertoliittymässä voi olla satasen rajotus, tai ainakin siltä se vauhti näytti, tosi tarkkaan sai katsoa, että mihin väliin änki. Tarttis varmaan ajaa kuorma-autokortti ja hommata vähän isompi menopeli, sillä vois sitten tunkea paremmin liikenteen sekaan eikä tarttis pelätä tulevansa yliajetuksi...

Päivä meni taas sukkelaan, hommia oli silleen sopivasti. Eikä koirapojatkaan lopulta joutuneet olemaan keskenään kun taas jonkun tunnin pari, vanhimmainen tuli kotiin kun ei pistellyine käsivarsineen kärsinyt kouluunkaan mennä, kävi meinaan toteamassa allergiatesteissä, että on allerginen koirille...

Mulla on muuten paha "identiteettikriisi". Siis Totorohan vaan jämähti meille kun äkkiä alkoi tuntua, että se on ihan mun näkönen koira, ei ollut tarkotus jättää yhtään pentua kotiin, eikä se nyt vieläkään ole kirkossa kuulutettu asia, tosin rima potentiaalisen ostajan / sijoituskodin osalta on pompannut jo ihan pilviin. Toisaalta vanhimmaisen allergiatulos pistää miettimään. Juu, ei todellakaan koirista luopumista, vanhimmainen kun on jo täysikänen ja tuskin kovin montaa vuotta enää kotona asuu, mutta sitä, että millasia ja kuin monta ja silleen, kyllä mä sentään haluan, että nuo kaksjalkalapsetkin meillä toisinaan käy.

No siis takasin siihen kriisiin. Eilen sain "pentu-uutisia", sellaisia olis tulossa ja nyt mulla on sitten Totorokin... Kaks pentua samaan aikaan, ei voi suositella, tässä tapauksessa tosin vois harkita ja on mulla kerran aikasemminkin ollut ihan samanlainen "yhdistelmä", se oli 2002, ja hyvin meni. KePo on tosin vielä onnellisen tietämätön kaikesta, näin iltavuoroviikolla kun ei käytännössä nähdä kun vasta perjantaina. Täytynee siis ottaa asia esille viikonloppuna ja kattoa millanen neuvottelu tästä syntyy.

Meinasin, että jos tähän jonkun kuvan, mutta sitten tajusin, etten mä mitään kuvia oo ottanut sitten lauantain. Sunnuntainakin roikottelin kameraa, otin pari otosta, jotka menivät ihan metsikköön vai pitäiskö sanoa ruohikkoon, joten poistin nekin vähät. Tuskin teistä kukaan olis kumminkaan ilahtunut kuvasta, jossa muutama vihreä ruohonkorsi yrittää selvitä hukkumatta märässä savimaassa.