Se oli ennen, mutta nyt...

KePon sisko kävi meillä eilen, tosin olin duunissa, tavattiin vaan äkkiä portinpielessä kun hän oli lähdössä ja ite olin tulossa. Lähtiäisiksi sanoi, että saa meilläkin käydä, koskas ootte viimeksi käyneet. Piti ihan terästyä miettimään... juu viime vuonna, synttäreillä, ei siitä oo ihan vuottakaan, vaan 11 kuukautta. Niinpä. Ajatus jäi sitten pyörimään päähäni ja tänään töihin ajaessa oli hyvä tovi vähän mietiskellä asiaa, varsinkin kun KePo oli vääntänyt radioon jonkun tunnelmaan sopivan nostalgia aseman (edelleen yks auto, joten kuski vaihtu vauhdissa, KePo tuli kotiin 6.30 mä lähdin 6.40), tais olla iskelmä.

Ennen tuli käytyä paljon kylässä millon kenenkin luona ja millon milläkin syyllä, tekosyyllä tai ihan ilman syytä. Sitä vaan mentiin, usein ei edes soitettu, että ootteko kotona, sopiiko tulla. Enkä muista, että montaa kertaa olis turhaan mihinkään menty. En muista myöskään kenenkään näyttäneen tuskastuneelta, vaan aina ihan vilpittömän ilahtuneelta. Sitten saatettiin istua monta tuntia kahvikupposten äärellä, josta syystä tosin ei yöllä uni tullut ja maha oli ihan sekasin. Vieraita myös piipahti miten sun sattui, enkä muista, että se olis mua oikeestaan koskaan harmittanut. Talo pyöri tavallaan, vieraat tuli ajallaan ja taas juotiin kahvia.

Puhelimessa tuli puhuttua joskus tuntikausia. Toisinaan sitä soitti tutuille duunista, toisinaan kotoa, ja aina riitti juttua, vaikkei lankapuhelimen kanssa minnekään liikuttu, piti istua tönöttää paikoillaan. Sitten tuli känny ja nykyään mä soitan vaan jos on ihan pakko. Monasti on kuukausikin, etten mä ole soittanut yhtään mihinkään, laittanut vaan tekstareita tai sähköpostia. Sähköposti on tietty oikea Luojan lahja kasvattajalle, voi vastailla kun ehtii (esim. keskellä yötä kuten mä yleensä), voi ettiä viitteet kirjoista, voi laittaa linkkejä, voi etsiä lisätietoja, eikä kysyjän puhelinlasku kasva kun taivastelee, että mitäs tässä nyt olis viisainta tehdä. Niin eikä tule mitään megapuhelinlaskua. Vaan on sillä sähköpostilla toinenkin puolensa.

Ennen tuli myös reissattua paljon. Käytiin vanhempieni luona Sysmässä, käytiin tuttujen mökillä, kerran jopa vietettiin viikko... vai oliko se enemmänkin... yhden naapuriperheen kanssa saaressa, ei mukavuuksia ja vaippaikäset kersat matkassa. Saatettiin pakata perhe autoon ja lähteä Turun linnaan, Porvooseen ihailemaan maisemia, maatalousnäyttelyyn satojen kilsojen päähän jne. Ei sitä sen kummemmin suunniteltu, lähdettiin vaan kun äkkiä keksittiin, että hei täähän olis kiva juttu, eikä autossakaan ollut ilmastointia tai muita hilavitkuttimia.

Miten nykyään kaikki on niin suunnitelmallista. Jos haluaa tavata hyvän ystävänsä oikein ajan kanssa, niin on syytä anoa audienssi, mieluummin jo viikkoja aiemmin. Jos joku haluaa äkkiä tulla pistäytymään, niin pitää kaivaa allakka esiin ja katsoa, että mahtuuko sinne vielä yks tunnin parin kahvitilaisuus johonkin väliin. Kun joku soittaa, niin samalla on pakko tehdä yhtä ja toista, johon kännykkä tietty vapauttaakin. Yks tuttu sanoi, että käyttää työmatkat siihen, että soittaa tutut läpi, niin ei mene "hyvää aikaa hukkaan".

Mihin ihmeeseen aika katosi ja miksi sitä oli "ennen vanhaan" niin pal enemmän. Joku vois tietty sanoa, että sä harrastat nyt enemmän, mutta voiko pal enemmän harrastaa kun "ennen vanhaan" kun oli kolme pientä lasta, kuus suurta koiraa, joiden kanssa todella lenkkeiltiin tuntikausia päivässä ja turkkienhoidon määrästä ei kannata puhuakaan, lattiat pesin kura-aikaan jopa neljä kertaa päivässä, vedin koulutuksia siellä ja täällä, kävin koulutuksissa siellä ja täällä, laitoin muutakin kun pikaruokaa, leivoin, järjestelin erilaisia kissanristiäisiä (synttäreitä, vappuja, jouluja, illanistujaisia), osallistuin milloin mihinkin tapahtumaan, kirjottelin artikkeleita ja runoja, luin paljon, tein lasten vaatteet ja muutenkin paljon käsitöitä, jonkinmoiset kotisivutkin mulla on ollut jo vuosikausia jne. Nykyään ei ehdi tuosta kolmannestakaan.

Siihen en enää ehkä kykenis mihin teinixinä: viidessätoista minuutissa suihku, föönaus, meikkaus, vaatetus ja baanalle. Toisaalta en koe olevani pal hitaampi, puolessa tunnissa (jos tarve on) suihku, föönaus, vaatetus, koirien ulkoilutus, oma aamupala, koirien vesikuppien täyttö, koirien päivän puuhalelujen valmistelu ja jakelu, auton puhdistus lumesta ja jäästä ja baanalle. Meikkaus on jäänyt, mutta muuta tullut tilalle. Eli jos en ole hitaampikaan, niin mihin ihmeeseen aika on kadonnut.

Tai ehkä mä vaan kuvittelen, että aika on kadonnut, ehkä se on tässä ja ajattelu vaan vääristää aikaperspektiiviä, asioiden arvojärjestys syö aikaa. Ehkä on löydettävä se "ennen" sisimmästään ja muutettava omaa ajatteluaan ja toimintatapojaan. Mihin ihmeeseen mulla on kiire? Tärkeintä ei ole päämäärä vaan itse matka. Taidan alottaa projektin "kadonnutta aikaa etsimässä", mutten tule varottamatta kenenkään oven taa kolkuttelemaan sumpin toivossa, joten olkaa huoleti.