Tää näitä päiviä on

Kaikki lähti käytiin ihan väärinpäin jo myöhään sunnuntai-iltana kun mentiin nukkumaan. Ukkonen alkoi puskea päälle ja Arskahan on sitten vanhemmiten alkanut pelätä ukkosta (kerron pelon taustat joskus). Niinpä Arska kampesi KePon tyynyn ja oman tyynyni väliin ja änkesi itsenä puoliksi kainalooni. Kuulemma Arska kuolasikin, nimittäin KePon käden ja tyynyn päälle, joten KePo järjestäytyi uudelleen, aamulla näin miten: puoliksi poikittain melkeen jalkopäähän sänkyä. Niinpä jouduin halailemaan tutisevaa koiraa. Nukahdin kyllä ongelmitta, tutiseva koira kainalossani, mutta varmaankaan uni ei sitten ollut erityisen virkistävää, sillä...

aamu käynnistyi ihan tökkien, en olisi jaksanut ollenkaan herätä ja kun viimein pääsin jalkeille, niin olo tuntui kumman huteralta. Koiratkaan eivät oikein tahtoneet käynnistyä, enkä saanut kaikkia ulos patisteluista huolimatta. Onneksi KePolla on iltavuoroviikko, joten koirat pääsivät ulos sitten vähän myöhemmin ja omat aamupuuhani olivat aika vähäset, ne olisivatkin varmaan muuten menneet miten sun sattuu. Duuniin päin ajaessani huomasin ajelevani milloin mitenkin ja mitäkin nopeutta. Sain onneksi tuotapikaa jonkun jonontapasen kiinni, joten jäin turvallisesti ajelemaan jonon jatkoksi. Jotenkin se sopi narikassa oleville aivoilleni sillä erää erinomaisesti.

Duunissa ensimmäisenä kone auki, vaan mitä teki koneen riiviö: kiljui PIIP - vaihda salasana. Tekemään työtä käskettyä.

Naputin uuden salasanan, painoin enter: PIIP - uusi salasana piti kirjottaa kahteen kertaa. Ei kun uudelleen. Syötin salasanan, syötin sen uudelleen, painoin enter: PIIP - väärä salasana. Just joo, vanha salasana oli kadonnut ja sekin olisi pitänyt tajuta naputtaa uudelleen. Että alusta taas kerran. Syötän vanhan salasanan ja painan enter: PIIP - uusi salasana puuttuu. Sormet oli sitten nopeemmat kun ajatukset, näinhän se. Yritän saada harhailevat ajatukseni kasaan. Vanha salasana, keskity, keskity, uusi salasana, keskity, uusi salasana uudelleen, jee, enter: PIIP - antamasi salasana on liian yksinkertainen. Mitähän ihmettä oikein syötin kyllä salasanan piti täyttää kaikki kriteerit. Vaan ei auta, alusta taas kerran. Vanha salasana, uusi salasana, uusi salasana uudelleen, enter: PIIP - vanha salasana väärin. Tästä ei tänä aamuna tunnu tulevan kerrassaan mitään. Uudestaan sanoi Teletappi. Vanha salasana, uusi salasana, uusi salasana uudelleen, enter: PIIP - salasana on jo ollut käytössä viimeisten 24 salasanan joukossa. Epätoivo oli iskeä, mutta ei auta kuin yrittää. Vanha salasana, uusi salasana, uusi salasana uudelleen ja enter: PIIP - uuden salasanan varmistus puuttuu. Ihan varmasti syötin sen, ihan varmasti. Koneen mielestä kuitenkaan en. Lopulta sain, vaikkei ihan heti uskoiskaan, salasanan vaihdettua, mahdankohan muistaa sitä enää huomenna.

Aamu jatkui samaa rataa: piti tulostaa laskut, tulostin jonkun listan, jonka jälkeen ihmettelin suureen ääneen, että minne ne laskut oikein katosivat. Duunikaveri ehdotti varovasti, että ehkä ne ovat edelleen tulostusjonossa, ehkä valitsin jonosta väärän rivin. No voi helkata, niinpä tein. Käsittelyssäni osa kuorista, joissa oli laskut sisällä, oli joutua kaappii tyhjien kuorien kanssa. Niin no osa laskuista oli joutua roskikseenkin roskien sijaan. Sumppi vois auttaa: paitsi, että olin kaataa sen päälleni. Päivään mahtui vielä yhtä, toista ja monenmoista, mutta ne jääkööt.

Kotiin tulin kaupan ja eläintarvikeliikkeen kautta ja jo kaupassa tuli taas jotenkin hutera olo. Kotipihassa ajoin auton tapojeni vastaisesti niin liki ovea kun vaan pääsin, että sain raahattua kamat sisälle. Olo paheni koko ajan, koirat yrittivät tavallaan auttaa ja homma oli aika kaaosta. Lopulta sain ne kamat jääkaappiin, jotka jääkaappisäilytystä kaipasivat ja loput jätin kasseihin keittiön penkille. Kaaduin melkein kirjaimellisesti sohvalle, yritin hätistellä huolestuneen oloisia koiria kimpustani ja lopulta nukahdin Arska jaloissani ja Viivi päälläni. Heräsin kun nuorimmainen tuli kotiin ja koirat säntäsivät häntä vastaan.

Eivät taida koiratkaan olla pirteimmillään, sillä ainoa, jossa on ollut virtaa on Arska. Yllättäen Cellokin on ollut varsin vaisu. Mutta Arska innostui leikkimään pallollaan pitkästä aikaa ihan sisällä ja keskenään. Riekkui sen kanssa sohvalla, pudotti pallon, läpsähti istumaan ja "tuijottamaan" palloa, loikkasi lattialle hakemaan pallon ja mielenkiintoisella sivuttaishypyllä takaisin sohvalle. Näissä tilanteissa on aina niin vaikeaa uskoa, että Arska on sokea. Kun taas eilen se oli helppoa uskoa kun katseli Arskan puuhaa pihalla. Joku koirista oli kiikuttanut portin pielessä olevasta risukasasta yhden risun keskelle pihaa. Niihin risuihin ovat meillä käyneet vieraatkin koirat jättäneet hajumerkkinsä. Arska mennä pompotti risua kohti, sai äkkiä siitä vainun, haukkui sitä hurjasti, kiersi paikkaa, jossa risu oli, veti välillä vainua ja haukkui taas. Lopulta Arska oli tyytyväinen lopputulokseen, uskoi kai haukkuneensa vieraan hiljaiseksi ellei peräti pyöryksiin ja kaiken tohinan keskellä retkotti pieni kuivunut koivunoksa.

Nyt hilpasen nukkumaan, kaipa univelan määrälläkin on rajansa, luulisin.