Perjantai, onneks. Kyllä nää loman jälkeiset pari viikkoa on olleet harvinaisen pitkiä ja jotenkin väsyttäviä. Välillä on pitänyt ottaa ihan iltapäivätorkut. Toisaalta kuka käskee katsomaan Sinkkuelämää, vois kai sitä mennä aikasemmin nukkumaan. Vai meneekö enemmän stressin kuin unen puutteen puolelle?
Mitäs me sitten on tällä viikolla tehty. No ei pal mitään, eikä ihan sitäkään. Maanantaina kävi hyvä tuuri kun soitin hammaslääkäriin: mua ennen oli just soittanut joku, joka perui aikansa, pääsin siis maanantaina klo 10.00 hammaslääkäriin. Nyt on keramiikka taas paikallaan. Sitä hiottiin vähän enemmänkin ja ainakin se nyt tuntuu paremmalta, eikä mulla ole koko ajan sellainen olo, että hammas putoaa. Käynti meni takuuseen, siitä täydet 10 pistettä hammaslääkärille. Toivottavasti keramiikka nyt istuu paikoillaan seuraavat 10 vuotta tai vaikka enemmänkin.
Cellon ilmoitin koiratanssikurssille. Meidän piti mennä jo keväällä, mutta Cellolle iski silmätulehdus just silloin, enkä halunnut lähteä tartuttamaan kurssillista koiria, joten peruimme varmuuden vuoksi. Ilmoittauduimme silloin sitten sinne käsittelykurssille, joka olikin mitä hyödyllisin. Ja nyt jo pääsemme tanssailemaankin. Kurssi alkaa kyllä vasta 23.8, mutta saimme jo ilmoituksen, että olemme mahtuneet mukaan. Ko. paikassa näkyy olevan jatkokurssejakin ja joku "tanssiryhmä" myös, joten jos homma on mukavaa, niin ohjattuun jatkoon on hyvät mahdollisuudet.
Hellettä on riittänyt ja aurinkoa. Ovet on auki koirien tulla ja mennä, vaikka ihan kiitettävästi ovat selvinneet nekin päivät kun ovat joutuneet olemaan seitsemän tuntia keskenään. Montaa sellaista päivää ei kyllä ole ollut sitten loma päättymisen, ehkä kaksi tai kolme. Eikä pitkiä päiviä ole luvassa ensi viikollakaan kun KePolla on iltavuoro, joten pitää karvajaloille seuraa päiväajan, minä sitten taas iltapuolen.
Ikäviltäkään uutisilta en ole välttynyt. Täydet pisteet tiedon kulusta, kaikesta huolimatta. Asioita täytyy nyt vaan vähän miettiä ja työstää. Siinä mielessä vähän harmittaa, että viikoloppu on täynnä toimintaa ja sukulaisia. Joskus valitettavasti tuntuu, ettei aurinko, joidenkin asioiden osalta, koskaan tule paistamaan tähän risukasaan. Jään siis pohtimaan, että hakatako päätään muuriin
vai muuttaa suuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti