Yön pimeinä tunteina

Mitä ihmettä tekee ihmispolo hereillä tähän aikaan, koneella tähän aikaan? Ei taida ihmispolon päätä järki pakottaa, punkassa pitäisi olla jo, olisi pitänyt olla aikaa sitten jo. No tässä istun, vaikkei päässä liikahda enää lehtikään.

Tänään siivottiin... onko siivottiin oikea sana?... pakastimia. Siinä sitä oli koirilla ihmettelemistä, että mitä kaikkia ihania herkkuja olikaan jäädytetty, jollei nyt pilalle, niin ainakin melkeen. Kulkivat mukana ja tutkivat kaiken mihin kuonot ylsivät. Kuluuhan se aika niinkin, voisiko sitä kutsua virikkeistämiseksi. Miksei, ei sen aina niin ihmeellistä tarvitse olla, eikä elämää suurempaa.

Sen jälkeen virikkeistettiin yhdessä ystäväni kanssa koiria istumalla ulkona sumpilla. Hajuaistia tuli käytetyksi pullien vainuamiseen, kuuloaistia naapurin liikkeitä vahtiessa, näköä (no Arskan kohdalla tämäkin perustuu vähän muihin aisteihin) tiellä hiippailevien autojen vahtimiseen ja ääntä haukkumiseen, lauman varoittamiseen. Aika luontaista toimintaa siis, väsymystasosta päätellen myös uuvuttavaa. Tosin tänään ei koirilla ole lepopäivä ollutkaan, KePo kun on iltavuorossa ja on siis huolehtinut koirien aktivoinnista melkeen siihen asti kun kotiuduin. Pari tuntia taisivat koirat olla keskenään.

Viivi raasu kulkee korva vinossa ja klänässä. En vaan onnistu paikallistamaan, että mikä on vikana, joten eläinlääkäri paikallistakoon sen, KePo tilatkoon ajan huomenissa. Korvan tienoolla arka paikka on, sen näkee korvan asennosta ja toisaalta siitä miten Viivi väistelee pään toista puolta ja ärähtelee, jos joku lähestyy kipeältä puolelta. Korvaan kurkkasin sisään oikein kunnolla ja kaivelin sormellakin, mutta korva on puhdas, hajuton, vaalea ja täysin terveen näköinen. Viivi ei myöskään reagoi siihen, että kaivan korvaa. Tutkin korvalehden ja kipeän puolen päätä ja kaulaa. En nähnyt mitään, en mustelmaa, en haavaa, en mitään jälkiä. En tuntenut mitään patteja, turvonneita rauhasia tms. Kaikki siis näyttää ja vaikuttaa terveeltä, muttei ole. Kipeä, särkevä hammas on tietenkin yksi mahdollisuus, jonkinlainen nielutulehdus toinen.

Ja koska päässäni ihan aikusten oikeesti ei liikahta enää mikään, niin siirryn katselemaan unien ihmemaata. Toivottavasti se ei ole ihan yhtä lennokas kuin viime yönä...