Se on siinä!!!

Se on sitten siinä, OKKO-todistus, tosin vaan digillä kuvattuna, eikä hienosti skannattuna. Vuosien työ on äkkiä jonkinlaisessa "lopputilanteessa", pitkän ajan tähtäin saavutettu...

Olo on vähän kun kansakoulun päättyessä ja oppikoulun odottaessa, vähän kun silloin kun painoi valkolakin päähänsä tai jätti kauppaopiston käytävät: onnellinen, haikea ja jollain tavoin tyhjä. Se mihin on pitkään pyrkinyt on käsissä, se mihin on pitkään uhrannut paljon aikaa, jonka eteen on tehnyt työtä on saavutettu. Se mikä alkoi 1999 Tunne koirasi -kurssilla, vei koulutusohjaajakurssille, kuljetti läpi hyvinvointineuvojakoulutuksen, raastoi perustukset, kasasi uudelleen rakennukset, pisti kertaamaan, hakemaan täydentävää tietoa, lukemaan, käymään luennoilla ja monilla päivän parin kursseilla, kyseenalaistamaan ja lopulta johti löytämään itsensä ja tiensä koira-asioissa on nyt näiltä osin ohi.

On siis aika juhlia, aika vilkaista menneeseen, aika haikeilla. On aika pitää pieni tauko, aika pysähtyä tuokioksi. Sen jälkeen on aika asettaa uusia tavoitteita, miettiä miten kaikkea hankittua hyödyntää, täydentää ja jakaa muille; suunnittelun aika odottaa.

Tieto lisää aina myös tuskaa. Matkalla on huomannut monta asiaa, joita ei aikaisemmin ole edes ajatellut, siis omistakin koiristaan. Aina ne huomiot eivät ole positiivisia. Ei ole erityisen mukava huomata, että oma koira on kipukoira tai että oman koiran hyvinvoinnissa on toivomisen varaa. Positiivista on tietenkin se, että nyt asialle älyää tehdä jotain, joten kun huonon omantunnon, tietynlaisen pettymyksen ja elämäntuskan läpi pääsee, niin suunta koiralla ei ainakaan ole enää alaspäin.

Sen ongelman olen jo havainnut, että tekisi mieli lähteä opastamaan ihmisiä omista lähtökohdistaan, jotta jokaisella koiralla olisi mahdollisimman hyvä olla, tavoittelee helposti viimeisen piirun päälle täydellistä täydellisyyttä, jota ei ole olemassakaan. Sen sijaan pitää olla nöyrä ja on muistettava edetä pienin askelin. Vaan kun on nähnyt sielunsa silmin täydellisyyden niin on vaikea tyytyä kompromisseihin.

Sen verran olen jo tulevaan kurkannut, kuten perjantaisessa viestissä naputinkin, että seuraava etappi on koirahierontakurssi syksyllä, ellei mitään maata mullistavaa tapahdu. Ruokinnastakin olis kurssia syksyllä tarjolla, mutta sehän on sitten tietty samaan aikaan hieronnan kanssa ja vähän luulen, että vaikka kuin kunnianhimonen olisin, niin molempiin ei taida kannattaa tarttua yhtä aikaa, kumpikaan kun ei ole mikään kakunpala...

Kesän vedän joka tapauksessa vähän henkeä koirajutuista, ihan vaan harrastamista omien kanssa, hyvää koirakirjallisuutta (jota on tullut hankittua, muttei ole ehtinyt lukea), aurinkoa, lomaa, pitkiä aamu-unia (ei aikaisia kurssiherätyksiä...), näyttelyitä, jonkun luennonkin olen luvannut pitää, taloremonttia, roskaromaaneja jne. Syksyllä sitten uusia tuulia.

Että ei kun eteenpäin, sano mummo lumessa.