Ehtiikö tässä ees hengittää?

Tää viikko on pikkasen sellasta matalalentoa, välillä tuntuu, ettei ehdi kunnolla ees hengittää. No osin oma vika, osin on vaan asiat kertyneet yhteen läjään ja työ niin kovin haittaa harrastamista, siis ajan puolesta, muilta osin se taas mahdollistaa harrastamisen.

Maanantai taitaa olla se ainoa vähän kepeempi päivä, sillon ehdin jopa lukee vähän kirjaa, oli sen verta flunssanen olo nimittäin, etten lähtenyt Tiukun pentujatkolle mukaan vaan KePo sai mennä keskenään. Mua kuulemma kyllä kaivattiin, pennuilla oli hakua, ihmisten hakua mettästä ja maalinaisia (miksei miehiäkin) ois tarvittu, mut KePo sit kuulemma lainas jotain vierasta...

Eilen paahdoin suoraan duunista Nummelaan. Ensin postiin lähettämään yks kirja, toivottavasti ostaja tai joku läheisensä, harrastaa postimerkkeilyä, nimittäin "postin täti" pisti vanhoja euromääräsiä merkkejä kuoreen koko rahan eestä ja leimas kaikki merkit käsin.

Postista akutädille hoitoon. Oli taas äärimmäisen rentouttava kokemus, päässäkin alko veri kiertää. Akutädiltä kipin kapin M&M:n ostamaan marsuille puruja ja makupaloja. Noi pikku guinean possut kiljuu nykyään ihan koko ajan, ne yrittää selittää kaikille, etteivät oo saaneet mitään ainakaan viikkoon. Ja jokainen ohikulkeva, häkki on tosi vilkkaassa paikassa, antaa niille mokomille jotain, palkkaa niitä huutamisesta. Nyt sitä huutoa alkaa jo olla vähän liikaakin... ja mä itekin palkkaan siitä kurkulla tai porkkanoilla tai voikukan lehdillä tai nameilla... No minkäs teet, pakkohan se, kun nälkäset pikku pullerot huutaa kurkut suorina.

Kerkesin kotiin ja juoda kupin sumppia kun pitikin jo kiitää KePon kanssa oppimisluennolle... mitähän mä sielläkin tein, tuttua kauraa nimittäin. No ainakin esitin kaikkia "hienoja" kommentteja, että ehkä siitäkin jollekin jotain irtos, toivottavasti, erityisesti ehdollistumisketjusta ja koirien fyysisten vajavaisuuksien mieltämisestä. Se olikin sit jo kello vaikka mitä kun kotiin ehdittiin.

Tänään porhalsin duunista kotio ja ehdin taas ryystellä sumppia, vähän syödäkin jotain, lukee pari sivua kirjaa (kirja on raivostuttavasti jonkun kaks kolme sivua kesken, mutten tunnu pääsevän loppuun, en sit millään) ja sit mentiin, oli Murun ultra Lohjalla. Ihme kyllä mua ei todellakaan jännittänyt, oon onnistunut psyykkaamaan itteni sen verta hyvin ilmeisesti. Eikä itse tutkimuksessa ehtinyt jännittää, sen verran oon jo ultranäyttöjä nähnyt, että tunnistin het yhden möllykän; leonkerpeleen pentuja siis tulossa. JESS!!! Oisko se nyt viimeinkin totta, 16 vuoden haave, kerpelepentue. Toivottavasti, oi, toivottavasti.

Kotimatkan roikuin luurissa, lähetin tekstareita ja höpötin. KePo kävi kaupassa hakemassa aurajuustopatonkia juhlan kunniaks. Kotona lähetin muutamat sähköpostit ja roikuin luurissa vähän lisää. Lopulta tuli melkeen kiire pakata Totoron agikamat ja kaasutella Veikkolaan. Ehdittiin kuitenkin ihan ajoissa.

Totoro muisti yllättävän hyvin asiat (meiltä jäi viime viikon tunti väliin sen mun operaation takia), mut keskittyminen oli melkeestä nolla, joku juoksua tekevä narttu kun oli ollut hallilla... Se mistä jäi hyvä maku oli se, että Totoro oikeesti on oppinut oottamaan, saan kiertää esteen yms. juttuja ja Totoro istuu, tosin takamus saattaa pyöriä maata vasten ja naama näyttää millon itään, millon länteen, mut Totoro istuu.

Kotio päästyä saunaan. Saunassa käytiin sit KePon kanssa keskustelua mun koiraprojektistani, kun sen lajin projektit nyt kuitenkin koskee koko täällä asuvaa perhettä, ei sille mitään voi. Jonkinlaiseen päätökseen päästiin, tai niin annoin itteni ymmärtää, jos sit vaikka huomenna yrittäis puhua kieliä.

Ja nyt ollaan sit tässä, melkeen yössä. Eikä tahti tästä ainakaan hidastu ennen ens viikkoa... Huh, ehtiiköhän tässä ees hengittää? No ehkä ens viikolla