Tottako uni on tää

Yöllä näin unta, että mulla oli ajossa vanha ysitonninen saabi, tai siis se oli niinkun KePon auto, mut mun piti lähteä sillä liikenteeseen, paitti, etten löytänyt autoa mistään. Kolusin koko parkkiksen, ei vaan löydy, tosin en ihan tarkkaan muistanut, että oliko se vihree vai sininen vai jonkun muun värinen, puhumattakaan, että oisin tienny rekkarin tai miltä sen kyseisen ysitonnisen piti näyttää. Lopulta soitin KePolle, että missä v*t*ssa se kaara oikein on, ei löydy. No siinä se on parkkiksella, just joo. Lähdin sit jonkun muun matkassa pois paikalta, vaikka siinä autossa olikin varsin ahdasta, ja aattelin, että ettiköön KePo omansa, ihan keskenään.

Aamulla KePo kävi sanomassa, että eka (toivottavasti myös vika ja ainoa) alien oli jäänyt loukkuun. Jatkoin uniani.

Sarastusvalon kirkastuessa havahduin hereille. Totuus muistui mieleen, sehän on lähtö ysisatasella saabilla, ei kuitenkaan ysitonnisella; KePo vei mun autoni. No kai sitä pärjää, on tullu sentään eräänkin saabin rattia pyöritettyä vuosien saatossa. Lähtiessä nappasin roskiksen, en arvannut jättää herkullista hiirtä sinne, jos vaikka se maistuis koirille. Hyvin pääsin liikkeelle, mitä nyt auto nyki... Vanhalla tiellä muistin sit tuupata ryypyn pois päältä. Radion volyyminäppylää en pimeessä kyllä löytänyt, enkä arviostaan arvannut namikoita painella, kuuroks en kuitenkaan tullu.

Siinä ajaessa muistin minkä takia en aikoinaan käyttänyt koskaan korkokenkiä ajaessa, mulla oli ajokengät erikseen; polkimet on sen verta "syvällä", että jalkaterää joutuu taivuttamaan, että saa kytkimen pohjaan; korko on tiellä. Vilkun vipu oli vähän kaukana, mulla on siinä kohti radionhallintavipu, joten piti aina ennen risteystä vähän haeskella. Juu ja pimeessä se hirmusesti kojelaudassa takova vilkun merkkivalo oli kyllä aika sokaseva... Vaan suju se ajaminen kaikesta huolimatta ja jos vaikka viikon tolla kaaralla ajelis, niin jo se sujuis kun ei ikinä ois mitään muuta ajanukkaan. Itseasiassa oon sitä mieltä, että autokouluissa pitäis olla ajossa autoja, joissa ei ois liikoja hilavitkuttimia, vois porukka vaikka vahingossa oppia ajamaankin, eikä vaan kaahaamaan päättömästi, roikkumaan takapuskurissa kiinni, vilkuttamaan valoja ja käyttämään kansainvälisiä käsimerkkejä.

Tänään oli kotihommatalkoot; ensin kolmen päivän ruoka, periaatteessa, tosin kaksia "pohjia" joutuu vähän työstämään ennen tarjoiluja. Siinä hötäkässä tempasin pakkasesta vahingossa paketin kanaa, kun luulin, että se oli äiteen kastikejauhetta. Meni sit koirille ja kanaa niille jakaessani muistelin sen jopa ite asiassa olleen nimenomaan koirille, äiteen lähettämää, se kun oli silputtu ihan pieneksi, ettei ois luita seassa... Tosin tuskin ois ollu eka kerta kun oltais syöty koirien ruuat tai koirat meitin ruuat.

Aamullisen loukusta poistetun alienien oli korvannut toinen moinen. Saa nähdä montako niitä vielä on tunkenut sisätiloihin, tai tunkee. Kuulemma ainakin veskin lattian alta oli kuulunut rapinaa. Mut alakerrassa ei voi käyttää karkotintakaan, marsut ei siitä tykkää, kokeiltiin kyllä. Jatkamme siis loukkujen voimin ja nää on onneks "vaan" hiiriä, ei niitä ällötyksiä rottia, jollaset taannoin asutti yläkerran.

Marsuhäkitkin tuli siivottua tänään ja nyt onnelliset kuikut nakertelee herkkujaan ja tekee marsuhyppyjä heinissä. Takassa on tuli ja oikeestaan tekis mieli enää vaan nauttia lämmöstä ja ottaa vaikka lasi punkkua.

Huomenna ois sit edessä Tiukun pentujatkon jäljestyspäivä. Lauantaina uudestaan jälkimettään, eri porukassa vaan. Ei käy aika pitkäks, ei.