Tuusulan näytelmissä

Heräsin ekan kerran joskus ennen kuutta, eikä sen jälkeen uni enää kunnolla tullut silmään. Kello oli säädetty herättämään seiskalta. Väsytti. Jotenkin on viime aikoina väsyttänyt ihan mahdottomasti. Kömmin koirien kanssa ulos, sen jälkeen kahvi valumaan ja suihkuun. KePo pääsi jaloilleen ihan ite, ei tarvinnut pahemmin potkia, harvinaista herkkua koiranäyttelyaamuina, yleensä näyttelyaamuina KePon kiskominen punkasta käy ihan työstä.

Cello oli eilisestä illasta asti ihan täpinöissään, osaa jo katsoa, että pakataan näyttelykassi ja se tarkoittaa, että HÄN pääsee mukaan. Tulee ehkä vielä sekin aika, kun ei näyttelykassi tarkoita automaattisesti Celloa, mutta nyt se kyllä niin tekee, toistaiseksi. Aasa innostui vasta siinä vaiheessa kun kaivoin valjaat esiin ja vanha rouva tajusi, että hei sehän on näyttelyreissu edessä.

Matkalla sää näytti vähemmän lupaavalta ja paikoin satoi vettä. No mukana olivat sadetakit, sateenvarjo ja pikkuruinen näyttelyteltta, sellainen, johon koirat mahtuvat, mutta ihmiset eivät, joten en ollut kamalan huolestunut.

Näyttelypaikalla etittiin sopiva paikka "leiriytyä", tosin jouduttiin sitä vähän myöhemmin vaihtamaan kun "telttakansa" kyhäsi kylänsä kehän ääreen katsojia yhtään ajattelematta, tilaa kun olis ollut kauempanakin, eikä se olis kuitenkaan ollut kamalan kaukana. Oltiin sen verran aikasessa (pieni ajatusvirhe lähtöajassa), etteivät kehät olleet vielä alkaneet ja oli loistava tilaisuus mennä kysymään kehätoimitsijalta mitä Aasan väärän luokan kanssa oikein tehdään. Tuli passitus toimistoon, kuulemma asiaa ei kehässä hoideta, joten ei kun toimistoa etsimään. Asia ei ollut mitenkään yksinkertainen kakunpala, vaan ilmolomake etsittiin kansiosta ja tarkastettiin, että olin tosiaan ruksinut oikean luokan. Olin, joten sain lapun mukaani, jossa kerrottiin, että Aasa kuuluu veteraaniluokkaan. Vein sen kehäsihteerille ja asia oli järjestyksessä.

Tavattiin hurmaavat nuoret, 1-vuotissynttäreitään juhlivat länderineidot Vanda ja Venla, Cello oli erityisen ihastunut neitoseuraan. Tavattiin myös Padi-poju, joka tuli kehän reunalle kannustamaan isipappa Celloa ja isomummo Aasaa. Kiitos Minna valokuvista!! Muitakin tuttuja olis eri kehien äärellä ollut, mutta jotenkin tänään oli meikäläisestä veto veks, eikä jaksettu ylimäärästä näyttelyalueella pyöriä.

Cello suoriutui urakastaan ihan ok, astui tosin maassa askeleen sivuun kun tuomari tuli koskemaan ja pöydällä yritti peruuttaa kun hampaita kaivettiin. Tulos EH ja sijoitus toiseksi oman kasvattini Frodon jälkeen. Frodosta leivottiin VSP ja sertikin pojalle plähti plakkariin. Oikein paljon onnea Frodolle ja emännälleen!!!

Aasan vuoro aikanaan. Nostin vanhan rouvan pöydälle ja ennen kuin ehdin asettaa Aasaa seisomaan, niin tuomari jo "kävi käsiksi" sillä seurauksella, että Aasa otti askeleen taapäin ja kun seisoi niin reunalla, niin oli astua alas pöydältä. Mulla oli jo käsi Aasan takana siinä vaiheessa, mutta tuomari yllätti tempaamalla Aasan syliinsä. Siinä kohti saatoin vaan ajatella mitä Cello olis tehnyt vastaavassa tilantessa; saanut hepulin, kauhonut kaikilla neljällä tassullaan ja taatusti repinyt tuomarin puseron. Mutta Aasa, no Aasa katto, että jaa toi nainen haluaa pitää mua sylissä, mikäs siinä sitten. Kaikkea sitä voi kehässä sattuakin... Aasa oli lopulta PN2 ja ROP-veteraani.

Onnittelut Vandalle sertistä ja ROP-sijoituksesta. Aika hieno synttärilahja.

Tällä kertaa oltiin kyllä inhottavia ihmisiä, eikä jääty loppukehiin, vaikka totta kai pitäisi jäädä... Jotenkin ei vaan jaksanut, kotimatkalla väsytti ihan armottomasti ja kotona kaaduin sohvalle ja vedin päiväkuolat. Ei olo tosin vieläkään mitenkään hääppönen ole...

Herättyäni päiväunosilta järjestelin koirien kamat eilen ostamiini muovilootiin. Jokaisella on nyt oma laatikkonsa ja siellä omat vermeensä. Kumma vaan kun taluttimista on armoton pula, vaikka oon ostanut niitä jatkuvasti ja periaatteessa meillä pitäis olla taluttimia pilvin pimein. Eipä vaan ole. Käsittämättömästi taluttimia katoaa jonnekin, eivätkä ne koskaan löydy. Ei kai se taaskaan auta kun ostaa muutama uus, että on edes jokaiselle oma. Noi pari vanhaa, turhan lyhyttä, talutinta voi sitten siirtää varatarvikelootaan, jossa on ennastaan pari "ylimäärästä" pantaa... Josta juontuikin mieleeni, että pari pantaakin on hukassa, mm. Arskan hieno niittipanta.

Saatiin päivällä mukavia uutisia Ruotsista, Kampi oli siellä saanut sertin ja cacibin sekä Ruotsin muotovalion arvon. Lämpöiset onnittelu Kampille taustajoukkoineen!

Jaahas, jos ottais lopun iltaa ihan rennosti. Huomenna sitten Karjaalle, onneks herätys ei ole ihan niin aikasin kun tänään.