Hyvä suoritus, parempi mieli

Tää päivä on ollut aika haipakkaa. Ensin tietty duuniin ihastelemaan uutta päätepöytää. Toimii hyvin ja saa säädettyä suunnilleen niin korkeaksi, että voi tehdä duunia seisten, mutta huonona puolena sitten se, ettei näytölle ole syvennystä. Uuden tuolin säätämiseen meni varmaan 15 minuuttia ja lopulta sisustin työpisteeni uuteen uskoon.

Duunista ajoin Nummelaan, poikkesin postin kautta kun matkaan ei mennytkään ihan niin kauan kun olin ajatellut. Hain sukkelasti vielä ruokasäkin koirille ja sitten akutädin käsittelyyn. Tällä kertaa torkuin oikeastaan koko hoidon ajan jossain valveen ja unen rajamailla.

Sitten kotiin pakkaamaan treenireppu. Samalla sain kuningasajatuksen etsiä huomisen näyttelyn paperit ja tietty Aasan ja Cellon paperit. Yllättäen koirien paperit löytyivät ongelmitta, mutta näyttelykirjettä etsin hyvän tovin. Ellen kohta saa tätä "uhmaa painovoimaa" -arkistointiohjelmaani purettua, niin saattaa olla, että menee hermo paitsi iteltä niin myös kaikilta tässä taloudessa asuvilta.

Kello oli tuota pikaa puoli kuusi ja lähdettiin Arskan kanssa jälkialkeiden viimeiselle kurssikerralle. Menomatkalla ihailtiin Turuntien matelevaan liikennettä, onneksi matelivat Turun suuntaan, me paahdettiin ihan hyvää vauhtia kohti Espoota ja Nuuksion metsiä.

Arska oli niin innoissaan kun päästiin paikalle, ettei malttanut edes pissalla käydä vaan etsi tarmokkaasti jäljen alkua tien reunasta. Eipä hyödyttänyt pissattaa jälkeä etsivää koiraa, joten mentiin "leiriin" odottelemaan jäljen vanhenemista.

Tänään ajettiin yksi jälki ja otettiin sen jälkeen esineruutua. Arskan jälki oli aika pitkä ja sen varrella oli kaksi esinettä (keppiä). Aluksi Arska meni taluttimessa, sitten talutin putosi kädestäni ja havaitsimme, että Arska jäljestää pal paremmin kun on irti ja koska vauhti tai omille teilleen lähtö eivät ole ongelma, niin irrotettiin talutin kokonaan ja Arska ajoi jäljen irti ollen. Se meni loistavasti, siis niin upeasti, ettei tottakaan. Kepitkin löytyivät jäljen varrelta. Ihan uskomaton suoritus.

Tämän jälkeen jätin Arskan autoon ja lähdin katsomaan Hugon jälkityötä. Siinä on vauhtia miljoona kertaa enemmän kun Arskan suorituksessa, joten yleisö joutuu vetämään juoksumarssia koirakon perässä. Ihan kiva katsoa välillä miten toiset koirat jäljen ajavat, vaikken joka kerran raatsikaan jättää Arskaa yksin, vaan odottelen autolla, enkä seuraa jokaista jälkisuoritusta.

Lopuksi esineruutua ja koska takana oli vain yksi jälki, niin Arska ei ollut väsynyt kuten edellisellä kerralla vaan jaksoi sitkeästi etsiä esineen. On ollut jännä huomata, että Arska pysyy tarkasti tallatussa ruudussa, eikä lähde hahuilemaan maailmalle. Aluksi olikin ihan varma, etteivät tallatut rajat Arskaa "pitele", mutta niinpä vaan pitelevät.

Sinne hurahti jälkikurssi ja hauskaa oli, vaikka pikkasen skeptisesti aluksi mukaan lähdin: sokea länderi PK-koirien seassa kuulosti aika mahdottomalta yhtälöltä. Muttei ollut, ei ollenkaan, suosittelen lämpimästi kaikille. Itseasiassa tein huolestuttavan huomion: kurssin kestäessä olen alkanut vähän muistuttaa PK-harrastajaa. Aluksi nimittän taapersin paikalle missä sun sattuu vermeissä ja varustein, mutta vikalla kerralla oli jo useemman värisiä jälkimerkkejä, naru, johon merkit ripustaa, lippis päässä jne. Ja seuraavaksi taidan tehdä jälkiesineet (kepit). Eikä Arskakaan ole kurssia muutoksitta käynyt...

Kiitos Kikka loistavasta kurssista, syynäämme allakan ja ellei mitään maata mullistavaa tapahdu, niin taidamme näkyillä jatkokurssillakin katsomassa kuin pitkälle Arskan rahkeet riittävät.

Ja nyt pakkaamaan näyttelykamat kassiin...