Hikeä ja hyttysiä

Upeat säät on vierottaneet meikäläisen kotikoneesta melkeen kokonaan, vietän aikaani mieluummin ulkona auringossa. Kuvia on tullut otettua pilvin pimein; on leikkikuvia, löhöilykuvia, vesiallaskuvia jne. Aiheena koirat, kuis muutenkaan. Kunhan vähemmän ulos houkuttava sää sattuu, niin saan niitä ehkä laitettua kotisivuillekin.

Tiistaina olis ollut koiratanssin nonstop-tunti, mutta skipattiin se Cellon kanssa. Ei toki Cellon takia vaan selkäni takia. Tiistai-ilta meni siis enemmänkin ulkosalla leväten ja lukien. Se oli hyvä ratkaisu, sillä tiistaina oikutellut selkä oli keskiviikkona jo ihan ok. Ens viikolla sitten yritetään Cellon kanssa uudelleen.

Keskiviikko oli aika kiireinen. Käytiin töiden jälkeen kaupoilla ostamassa ruokatarpeita viikonloppua varten ja melkeen heti kun sai kamat purettua kaappeihin piti lähteä taas maailmalle, oli Totoron pentukurssi. Kurssilta muutama kuva keskiviikon kohdalla. Totoro tuntuu viihtyvät tunneilla ja vähitellen se alkaa oppia myös makoilemaan rentona silloin kun mitään ei tapahdu. Tosin voi olla, että helteinen sää edesauttoi

Sitten ollaankin jo torstaissa, jolloin orjatyövoima on leiponut uuni hehkuen viikonlopun kasvattitapaamista varten, ja Arskan jälkialkeissa. Ennen lähtöä piti tehdä muutama perustavaa laatua oleva päätös. 1) Takki vai pusero ja millaiset kun on helle, mutta mennään metsään. 2) Vaelluskengät vai kumisaappaat, viimeksi kun saatiin kahlata alikulussa melkeen nilkkoja myöten. Lopulta päädyin siihen, että kunnon takki, tai hyttyset tekee mut hulluksi. Jalkineiden osalta kallistuin kenkiin, nekin pitävät vettä, eikä viikon aikana ole satanut, joten lätäkkö on kaiken järjen mukaan pienempi kuin viimeksi. Sitten kamat autoon ja menoksi.

Lätäkkö oli tosiaan pienentynyt, mutta samalla vesi oli tietty "töhnäsempää", Arskakin sai jalkansa aikasen mustiksi. Takki oli hyvä valinta hyttysten puolesta, mutta huono lämpötilan puolesta, sillä kun tuntien päätteeksi taapersin autolle ja riisuin takin, niin pusero oli hiestä läpimärkä, mutta hyttysen pistoja oli lähinnä päälaella, jakauksen kohdalla. Ens kerralla täytyy muistaa lippis.

Kurssikerta pikkasen venyi ja lopputuloksena rämmittiin metsässä kutakuinkin kolme tuntia kahden sijasta. Jokainen koira ajoi kaksi jälkeä ja lopuksi otettiin esineruutua. Odottelu metsässä oli aika tuskaa kun hyttysparvi pyöri ympärillä, joten Arskan kanssa käveltiin melkeen koko ajan ees taas. Kuinkahan monta kymmentä kilometriä siitä kertyi. Yhden jäljen kävin katsomassa toisen koiran ajamana, mutta muuten vietin "väliajat" Arskan kamuna.

Arskan eka jälki meni upeesti, se oli loistavaa nenätyötä ja matkalla olleen esineenkin (keppi) Arska ilmaisi, tosin tuossa kohti on vielä ohjaajalla opettelemisen varaa, pitää lukea koiraansa tarkemmin, onneksi kouluttaja selän takana oli tarkkana, joten ehdin palkkaamaan suht ajoissa, joskin paremminkin olis toi kohta voinut ohjaajalta mennä. Mitä opin tästä: koulutusjäljelle täytyy tehdä useemman värisiä merkkejä, jotta voi merkata esineet. Sokean koiran hyvä puoli jälkiharkoissa: merkeillä ei ole merkitystä, koira ei niitä näe, eikä siis voi oppia "lukemaan merkkejä".

Kerran Arska selkeesti jäi haistelemaan jotain muuta hajua, muisti äkkiä, että hitsi mähän olen töissä, kävi haistamassa kouluttajan lahjetta (jälki oli kouluttajan tekemä) ja jatkoi loppuun samaa loistavaa tahtia kun alunkin. Tuo hajun "uudelleenhaku", vai miksi sitä kutsuisi, on varmaan peruja koiraetsijäjäljiltä, siellähän koiran ohjaaja kantaa "kadonneelle" kuulunutta pantaa tms. esinettä mukanaan ja etsijäkoira saa käydä siitä aina halutessaan tarkistamassa "jälkihajun".

Ekan jäljen jälkeen seurasin toisen koiran työskentelyä yhden jäljen verran ja hikihän siinä tuli metsässä tarpoessa, on noilla näkevillä PK-koirilla vähän pitemmät jäljet kun meidän Arskalla. Jäljen jälkeen, kun jäin Arskan luo, niin soitin kotio ja ilmotin, että kattokaakin, että on sauna lämmin ja siideri kylmä kun tuun kotio KePo lupas huolehtia asiasta.

Toinen Arskan jäljistä meni myös tosi hyvin, joskaan ei ihan yhtä loistavasti kuin eka. Alussa oli havaittavissa pientä hapuilua, mutta sitten taas mentiin. Jäljellä oli kaksi keppiä ja Arska missasi ekan, ei osunut ihan kohdalle vaan porhalsi noin puolen metrin päästä ohi. Toisenkin kepin ohi Arska ensin kipitti, mutta pysähtyi sitten äkkiä ja palasi ilmaisemaan kepin.

Arskan kohdalla se on hankalaa, että jäljestyksen kestäessä ei saisi juurikaan kehua, koska silloin Arska tulee hakemaan kontaktia ja jättää jäljen. Esineiden kanssa ongelma on se, että kun niistä pitäisi kehua ja palkata, niin sitten Arska on ekan esineen kohdalla jo vähän sitä mieltä, että no se oli tässä... Mutta nää on vaan ohjaajan ongelmia, täytyy etsiä kultainen keskitie.

Lopuksi otettiin vielä esineruutua. Arska oli selkeesti jo väsynyt, eikä kovin motivoitunut, joten esineruutu ei mennyt yhtä loistavasti kuin edellisellä kerralla, mutta toisaalta Arska löysi esineen ja toi sen, joten ei kai voi sanoa homman huonostikaan menneen.

Oltiin ekana valmiita Arskan kanssa ja taaperrettiin autolle odottamaan. Alikulun kohdalla, hetken asiaa mietittyäni, nappasin Arskan kainalooni ja kannoin lätäkön yli. Autolla oltiin molemmat aika poikki. Tuntui ihanalta luopua takista, se piristi nopeesti kun iho pääsi kunnolla jäähtymään ja hiki kuivumaan.

Siinä vaiheessa kun kaikki olivat autojen luona käytiin taistoon kouluttajalla mukana olleista myyntiartikkeleista...



No ei me sentään tapeltu, ihan sulassa sovussa tehtiin ostokset, vaikka yhden lelun kohdalla meitä ostajia olisikin ollut kaksi. Vaan me Arskan kanssa jäätiin sitten ihan suosiolla odottelemaan seuraavaa kurssikertaa, josko silloin... Arskan jälkireppuun tungettiin tällä kertaa kolme palloa, yks iso ja kaks pientä, sellaisia mallia vesilelu, kun siis edullisesti sai, tosin Arska tekee varmasti palloista selvää tuota pikaa. Sen lisäksi oli pakko ostaa Kong Wubba Totorolle. Taidan tosin säästää lelun ens viikkoon, enkä anna sitä Totorolle vielä.

Kotona oltiin Arskan kanssa vasta vähän ennen puolta kymmentä. Muu lauma oli kuulemma ollut varsin levoton ja odotellut meitä kotio ja portilla odotti monta karvanaamaa, kaikilla sama sanoma: mekin oltais haluttu olla mukana.