Kukas kissan hännän nostaa, ellei kissa itse

Kello soi aamulla kuudelta. Eikö se hemmetin vekotin vois antaa nukkua edes viikonloppusin. KePo luuli, että on maanantai ja henkäsi helpotuksesta kun olikin vasta sunnuntai, tosin ei siitä lisäunitunteja rapissut. Ylös, ulos ja näytelmiin. Keitin sumppia mukaan... paitsi, että termari jäi keittiön pöydälle, mutta selvittiin me sumpittakin, vaikka vähän paluumatkalla alko uni painaa luomia.

Tähän on ihan pakko kehua. No ensinnäkin Astra RipuRapu Pipuliina oli ROP elikkä rotunsa paras. "Kooltaan, mittasuhteiltaan sekä tyypiltään erinomainen narttu. Feminiininen, ilmeikäs pää....". JEE!!!


Ja kun kerrankin yhteispeli Astran kanssa pelasi moitteettomasti, todella hyvin, niin, että itsekin sen huomasin, ja molemmat nauttivat olostaan niin, että sen näki, ja sitten arvostelussa luki, että "esitetään erinomaisesti", niin mikä voisi enempää lämmittää mieltä, tuskin mikään. Tuosta kommentista olen kyllä ylpee lopun vuotta

Kaiken kruunaa viimeinen maininta "Todella viehättävä ilme".
Ja onhan se, eikös vaan?


Iltapäivästä päätin lähteä ulos ottamaan kuvia koirista, eihän sitä tiedä millaisia säitä syksy tuo tullessaan ja tänään oli upea, aurinkoinen syyssää. Riekuttiin pihalla, käytiin tarkastamassa tontin ympäri kulkeva aita yms. pientä. Lopulta istuin pihalla ja koirat tekivät selvää laatulelun viimeisistä rämmäleistä. Äkkiä kamera sanoi PIIP. Pelästyin ihan älyttömästi; mikä ihmeen vika siihen nyt tuli. Joo, vikapa hyvinkin, muistikortti täynnä. Minkä ihmeen muistikortin oikein olin tunkenut kameraan, sen pienenkö. No en, olinpa vaan napsinut 96 kuvaa. Jospa sitten talven ratoksi ehtisi niitä vaikka laitella näytillekin.

Mietin siinä sitten, että minkä takia kuvaan niin pal ländereitä ja niin vähän Murua ja Malttia, vielä vähemmän Murun ja Maltin kuvista "julkaistaan". Tulin lopputulokseen, että ländereitä nyt vaan on niin kiva kuvata, ne touhuavat koko ajan jotain ja juoksevat, loikkivat, leikkivät ja riekkuvat. Maltti taas seisoo vieressäni ja odottaa vaikka viis tuntia, että heitän sille jotain kepakkoa ja kun heitän, Maltti ravaa ilmeettömästi kepakon luo ja raahaa sen taas jalkoihini. Kyllästyn äkkiä kuvaamaan "Maltti ravaa" -kuvia. Muru taas puuhailee omiaan eli haistelee, haistelee ja haistelee ellei sitten satu makaamaan. Täytyy siis tunnustaa, että kyllästyn tosi sukkelaan kuvaamaan maata haistelevaa Murua, niin se vaan on. Mutta ländereiden kuvaaminen on haasteellista ja hauskaa, joten sitä harrastankin sitten koko rahan edestä.

Arosakin perheineen kävi kylässä. Löysinpä siinä Arosaa haliessani Arosan nahasta punkin, joka sitten irroteltiin ja pistettiin päiviltä. Nyt on koko ajan vähän sellainen olo, että montako ällöotusta ehti kiivetä kyytiini ja kömpii nyt ympäri kroppaani, ei meinaan olis eka kerta kun punkki irrotetaankin mun iholtani eikä koiran turkista.

Juu ja mulla on ulko-ovi taas auki, saan varmaan iltasella KePolta palautetta kärpästen määrästä. Tai ehkä mä ehdin lätkiä ne kaikki sitä ennen.