Joskus on vakavia päiviä, on päiviä, jolloin ei oikein tiedä mitä kirjoittaisi, kirjoittaisiko yhtään mitään ja jos kirjoittaisi niin miten. Elämä vetää toisinaan vakavaksi.
Tämä päivä on ollut vakava päivä, murheellinen päivä. Aamulla parkattuani duunin parkkikselle luin saamani tekstiviestin; ystäväni koira oli kuollut yllättäen, kesken arkisen aamun. Piti lukea viesti moneen kertaan ennen kuin uskoin lukemani. Muistin kätköistä kiipesi äkkiä mieleeni monia muistoja vuosien varrelta: istuin autossa ja itkin.
Haluaisin kirjoittaa jotain kaunista suuren persoonan muistoksi, mutta sanat ovat jossain, suru on aina sanaton.
ne lähtevät armottomasti aikanaan.
Meidän on oltava kuin satama,
tyynesti kaivaten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti