Operaatio aamupissa

Eilinen meni kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Taidettiin koko lauma tarvita vähän taukoa. Koirat käyttivät lepopäivän kirjaimellisesti lepäämiseen siis nukkumiseen. Minä puolestani käytin ajan lukemiseen. No kukat piti toki kastella, vaikkei olisikaan tarvinut, jos olisin tiennyt, että tänään sataa. Ja ulkona piti tietenkin koirien päästä käymään, mutta mitään extraa ei tehty.



Tänä aamuna sitten satoi kun heräsin. Ei kovaa, mutta riittävästi kuitenkin. Sadesää, pitkien poutien jälkeen, tarkoitti käytännössä sitä, etten meinannut saada ländereitä aamulla ylös, vielä vähemmän ulos.

Vaihe yksi:
Koirat hereille. Kukaan ländereistä ei kömpinyt jalkeille vapaaehtoisesti, mutta kehotuksesta sitten lähtivät liikkeelle ja pois makkarista. Viimeistä eli Viiviä piti käydä oikein komentamassa, jotta hei se on nyt aamu ja on noustava, ei ole vaihtoehtoja.

Vaihe kaksi:
Koirat ulos. Päästyään jalkeille lauma tapsutteli perässäni ovelle, ovi auki, portaille, ääk siellähän sataa , suunta siis sisälle ja sukkelaan. Lopulta muut, Viiviä lukuunottamatta, menivät ulos omin jaloin, vaikka hetken näytti, että saan kantaa koko länderijengin.

Vaihe kolme:
Pissalle. Aasa kiireesti pyllistämään ei kovin kauas ovesta, Arska merkkaa lähimmän sireenipuskan, Cello arpoo keskellä pihaa, että ollako vai eikö olla, Astra (joka jäi hoiviini tyttären reissun ajaksi) arpoo yhdessä Cellon kanssa. Viivi ryntää sisälle. Minä ryntään perässä, koko loppukin koiralauma ryntää. Talo tuossa tuokiossa täyteen märkiä tassunjälkiä. Komennan muut ulos, Viivin 'saan' kantaa. Viivi ei halua tulla ulos, ei kannettunakaan ja yrittää käärmekiemurtelulla päästä pakoon. Siinä rytäkässä saan muutamia mukavia kynsien pistojälkiä kyynärtaipeeseeni ja näytän nyt ihan narkkarilta, jolla on tähtäys ollut vähän pielessä.

Kaikki koirat lopulta ulkona, suljen oven, viime hetkellä muistan, ettei sitä kannata pistää lukkoon, ellei halua viettää koko päivää pihalla koirien kanssa... vesisateessa... avain kun nököttää laukussani jossain päin olohuonetta... luulisin.

Viivi ehti juosta monta monituista kertaa portaille, ja minä kantaa sen takaisin pihalle, ennen kuin sain Viivin tajuamaan, että pissillä on tarkoitus käydä. Koitin sitten kovasti kehua kun arvon neiti lopulta suvaitsi pyllistää. Siinä vaiheessa muu lauma oli jo rynnistänyt portaille jonottamaan oven aukeamista. Jostain syystä ei tullut edes pieneen mieleenikään yrittää pitempää ulkoilua juuri tänä nimenomaisena aamuna... Länderit osaavat joskus, kun sille päälle sattuvat, olla vähän hankalia. Onneksi "isot" ovat tässä suhteessa pal mutkattomampia. Toisaalta en vois kuvitella kantavani Murua pihalle ja tiukkaa tekis Maltinkin kohdalla.

Aamulla sain uutisia, joita kyllä jo tiesin vähän odotellakin: Ronttilan kissavauvat ovat syntyneet. Siellä niitä nyt kölliin, ihania palleroita. Kuviakin oli jo kotisivuilla. Täytyy mennä naperoita katsomaan lähiaikoina. Saa nähdä onko siellä tyttärelle oma, hän kun uhkasi ottaa pennun, jos syntyy mustia. Syntyi, tosin vanhimmainen halusi mustan sinisin silmin, enkä tiedä miten mahtaa rexeillä olla sinisiä silmiä... Toisaalta mahtavatko siniset silmät lopulta olla se kynnyskysymys